Paavo Haavikko

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paavo Haavikko
Syntynyt: 25. tammikuuta 1931
Helsinki, Suomi
Ammatit: akateemikko, kirjailija, runoilija, kustantaja, kolumnisti, elokuvakäsikirjoittaja
Kansallisuus: Suomi
Ensiteokset: Tiet etäisyyksiin (1951)

Paavo Juhani Haavikko (s. 25. tammikuuta 1931 Helsinki) on suomalainen akateemikko, kirjailija-runoilija ja kustantaja. Hän on julkaissut yli 70 teosta, ja hänen runokokoelmiaan on käännetty ainakin 12 kielelle. Haavikkoa pidetään eräänä Suomen merkittävimmistä nykykirjailijoista ja -runoilijoista (esim. [1]). Hänen vaikutuksensa suomalaiseen kirjallisuuteen ja kirjailijoihin on kauaskantoista.lähde?

Haavikon ensimmäinen runokokoelma Tiet etäisyyksiin ilmestyi vuonna 1951, ja näin runoilijan tuotanto on jatkunut yli 50 vuotta. Proosateoksista kolmen novellin kokoelma Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä (1964) herätti huomiota, ja siihen sisältyvä dystopia "Lumeton aika" jäi elämään. Näytelmistä ensimmäinen Münchhausen (1960) herätti kiistaa väitetyn käsittämättömyytensä takia. Myöhemmistä näytelmistä etenkin Sulka (1973) tuli suosituksi. Hän on tehnyt librettoja Aulis Sallisen säveltämiin oopperoihin kuten Kuningas lähtee Ranskaan (1974) ja Ratsumies (1974). Lisäksi Haavikko on kirjoittanut kolumneja muun muassa Uuteen Suomeen ja Suomen Kuvalehteen.

Haavikko toimi Otavan kirjallisena johtajana 1967–1983 ja perusti kustannusyhtiö Art Housen. Filosofian kunniatohtorin arvon Haavikko sai Helsingin yliopistosta 1969, mahdollisesti nuorempana kuin kukaan muu. Akateemisia opintoja hän ei harjoittanut vaan toimi jo nuoresta pitäen liikemiehenä. Alan sanasto ja ajattelutapakin näkyvät hänen runoissaan.

Kriittisten näkemystensä vuoksi Haavikko on saanut suoranaisen valtakunnanpessimistin viitan. Hän on arvostellut muun muassa uuden oopperatalon rakentamista, kirjastojen kurjistamista, Martti Ahtisaaren valintaa presidentiksi, Helsingin Sanomien hegemonia-asemaa ja poliisin toimintaa Mikkelin panttivankidraamassa. Tämän arvostelijan toimen huippuna Haavikko kirjoitti yhdessä Tuomas Keskisen ja Kimmo Pietiläisen kanssa lamavuosina 1990-luvun alussa Ilmestyskirja-sarjan. Vuonna 2006 ilmestyneessä Ei. Siis kyllä Haavikko ottaa kriittisesti kantaa Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen.

Haavikko on ansioitunut myös elokuvakäsikirjoittajana. Hän teki alkuperäisen käsikirjoituksen Alfred Kordelinin murhasta kertovaan elokuvaan Mommilan veriteot 1917 (1973) sekä toimi yhtenä käsikirjoittajana Maunu Kurkvaaran elokuvassa Menestyksen maku (1983) Lisäksi hän myös dramatisoi oman näytelmänsä Kuningas lähtee Ranskaan Anssi Mänttärin ohjaamaksi elokuvaksi yhdessä Mänttärin ja Heikki Katajiston kanssa. Hänen tunnetuin työnsä elokuvan alalla on Kalevalaan pohjautuva käsikirjoitus neliosaiseen, Kalle Holmbergin ohjaamaan TV-sarjaan Rauta-aika (1982).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tuotantoa

  • Tiet etäisyyksiin (1951)
  • Tuuliöinä (1953)
  • Synnyinmaa (1955)
  • Lehdet lehtiä (1958)
  • Talvipalatsi (1959, uusi painos 1993)
  • Yksityisia asioita (1960
  • Puut, kaikki heidän vihreytensä (1966)
  • Puhua, vastata, opettaa (1972)
  • Rauta-aika (1982)
  • Yritys omaksikuvaksi (1987)
  • Kansalaisvapaudesta (1989)
  • Prospero (1995)
  • Pahin ja paras (1996)
  • Ei. Siis kyllä (2006)
  • Nuijasota (1996)
  • Kansakunnan synty (1988)
  • Kaksikymmentä ja yksi (1974)
  • Runoja matkalta salmen ylitse (1973)

Kokoomateoksia ja valikoimia. Mainittujen lisäksi kymmeniä muita teoksia. Haavikko toimi mm. Urho Kekkosen haamukirjoittajana Minun vuosisatani -kirjassa.

[muokkaa] Tunnustuksia

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Suomen kirjallisuushistoria I-III. Yrjö Varpio, päätoimittaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Aarne Kinnunen: Syvä nauru tutkimus Paavo Haavikon dramatiikasta (1977)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Haavikko
Henkilökohtaiset työkalut