Maunu Kurkvaara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maunu Kurkvaara.jpg
Syntymäaika 18. heinäkuuta 1926
Syntymäpaikka Viipuri
Ammatti taidemaalari, elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
Elonet

Maunu Kurkvaara (oikealta nimeltään Mauno Kurkvaara, ent. Mauno Sakari Heikkonen, salanimi Sakari Vaara, s. 18. heinäkuuta 1926 Viipuri) on suomalainen taidemaalari ja elokuvaohjaaja[1].

Kurkvaaraa on yleisesti pidetty suomalaisen elokuvan "uuden aallon" käynnistäjänä ranskalaisen elokuvan hengessä[1]. Hänen modernistiselle tuotannolleen on ominaista, että hän suunnitteli, tuotti, kirjoitti, ohjasi, kuvasi ja leikkasi elokuvansa yleensä itse. Useimmiten hänen tekninen työryhmänsä käsitti hänen itsensä lisäksi ainoastaan kuvausassistentin. On arvioitu, että Kurkvaaran haluttomuuteensa luovuttaa taiteellista kontrollia muille on vaikuttanut hänen aiempi taustansa taidemaalarina. Hän siirtyi elokuvan pariin sairastettuaan tuberkuloosin, johon juuri silloin alkoi saada tehokasta lääkettä[1].

Kurkvaaran elokuvien keskeisiä teemoja ovat muun muassa pasifismi, ihmisen ja taiteilijan vapaus sekä onnellisuuden mahdollisuudet ja siihen johtavien valintojen vaikeus. Elokuvissa toistuvia keskeisiä visuaalisia elementtejä ovat muun muassa meri, veneet, saaret, kaupunkimiljöö ja sen arkkitehtuuri. Erityisen ansioituneena Kurkvaaran tuotannossa on pidetty elokuvien Rakas... (1961), Yksityisalue (1962) ja Meren juhlat (1963) muodostamaa trilogiaa.

Kurkvaara oli kiinnostunut myös värielokuvan mahdollisuuksista, ja niitä tutkiakseen hän perusti 1960-luvun alkupuolella oman värielokuvalaboratorion, Kurkvaara-Filmin. Laboratorion toiminta perustui olettamukselle, että isoista elokuvayhtiöistä muun muassa Suomen Filmiteollisuus ja Fennada-Filmi toisivat värityönsä jatkossa Kurkvaaralle, mutta vuoden 1963 näyttelijälakko ja Suomen Filmiteollisuuden konkurssi vesittivät aikeet. 1970-luvun alussa Kurkvaara kyllästyi elokuva-alallekin levinneeseen politisoitumiseen, sulki laboratorionsa, vetäytyi elokuvan parista ja perusti muun muassa veneveistämön[1]. Myöhemmin 1980-luvulla Kurkvaara palasi pitkien elokuvien pariin vielä kahdesti elokuvilla Menestyksen maku (1983) ja Perhosen uni (1986).

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkät elokuvat
Lyhytelokuvia
  • Satama (1950-luku)
  • Joulukatu (1950-luku)
  • Sörkkä (1950-luku)
  • Kolme runoa (1950-luku)
  • Talvinen Jyväskylä (1952)
  • Tammikuinen fantasia (1955)
  • Viimeiset jaalat (1955)
  • He ajavat öisin (1956)
  • Lasten kesä (1957)
  • Pitäjältä (1957)
  • Kaupunki (1957)
  • Autoja (1958)
  • Laivoja (1958)
  • Kello (1958)
  • Erämaakylä pyytää apua (1959)
  • Rauma (1959)
  • Valkoisia purjeita (1959)
  • Ajankohtainen tehtävämme (1960)
  • Pikkuinen (1961)
  • Tiedon tiellä (1962)
  • Kemijoen vesistön säännöstely (1968)
  • Saaristo in Memoriam (1985)
  • Purjeiden aika Suomessa (1989)
  • Kertomus kadonneesta saaresta (1993)

Lyhytelokuvien osalta luettelo on epätäydellinen. Kurkvaara on kertonut hävittäneensä suurimman osan tekemistään lyhytelokuvista, koska koki ne myöhemmin "liian saarnaaviksi".

Vhs- ja dvd-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkvaaran pitkistä elokuvista vhs-muodossa on julkaistu:

  • Punatukka
  • Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu
  • Menestyksen maku

Dvd-muodossa on julkaistu:

  • Rottasota[2]
  • Miljoonaliiga[2]
  • Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu[2]
  • Menestyksen maku (julkaistaan 4.7.2014)[3]
  • Perhosen uni (julkaistaan 29.8.2014)[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Harri Römpötti, Maunu Kurkvaara vaihto kuvataiteen elokuvaan, Helsingin Sanomat 5.7.2011, sivu B 11
  2. a b c Maunu Kurkvaaran elokuvia DVD:lle toukokuussa elokuvauutiset.fi. 02.04.2014. Viitattu 02.07.2014.
  3. a b Vaalan, Orkon ja Kurkvaaran elokuvia kesällä DVD:lle elokuvauutiset.fi. 12.06.2014. Viitattu 02.07.2014.