Åke Lindman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Åke Leonard Lindman (alk. Åke Järvinen[1], 11. tammikuuta 1928 Helsinki – 3. maaliskuuta 2009 Espoo[2]) oli suomalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän oli ruotsinkielinenlähde?, mutta teki elämäntyönsä pääasiassa suomeksi. Lindman näytteli kuutisen vuosikymmentä kestäneellä urallaan 79 elokuvassa ja televisiosarjassa. Lisäksi hän ohjasi kymmenen elokuvaa, neljä televisioelokuvaa ja kymmenen televisiosarjaa.

Suomalaisten elokuvien lisäksi Lindman toimi yhdysmiehenä monissa kylmän sodan aikaisissa Suomessa kuvatuissa amerikkalaissa elokuvissa, joissa hän näytteli myös pieniä rooleja. Näistä merkittävin lienee luutnantti Alexandrovin rooli Don Siegelin elokuvassa Puhelin (1977).

Lindman oli nuoruudessaan maajoukkuetason jalkapalloilija.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lapsuus

Åke Lindman syntyi kuorma-autoilijana työskennelleen Väinö Järvisen perheeseen. Väinö Järvinen kuoli, kun Lindman oli neljän vuoden ikäinen. Myöhemmin hänen äitinsä Edit Järvinen ja Gösta Lindman menivät naimisiin. Åken sukunimi vaihtui aikuisiällä Lindmaniksi, kun Gösta Lindman adoptoi hänet.[1][3] Lindman päätti jo 12-vuotiaana tulevansa filmitähdeksi ja jalkapallosankariksi. [4]

[muokkaa] Urheilu-ura

Lindman oli nuorempana maajoukkuetason jalkapalloilija ja osallistui puolustajana muun muassa Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Kaikkiaan hän edusti Suomen maajoukkuetta 26 A-maaottelussa ja 3 B-maaottelussa. Seuratasolla Lindman edusti helsinkiläisseura HIFK:ta ja voitti Suomen mestaruuden vuosina 1947 ja 1959 sekä SM-pronssia vuonna 1958. Vuonna 1959 hän pelasi Suomen Cupin loppuottelun hävinneessä joukkueessa.[5]

[muokkaa] Näyttelijäura

1950- ja 1960-luvuilla Lindman näytteli monissa elokuvissa. Usein hänellä oli elokuvan konnan rooli. Tunnetuimman roolisuorituksensa Lindman teki Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Lehtona vuonna 1955. Ensimmäisen kerran Lindman esiintyi valkokankaalla Teuvo Tulion elokuvassa Hornankoski (1949), jossa hän oli pahan veljen roolissa. Kansainvälisesti palkitussa Valkoisessa peurassa (1953) hän näytteli tarinaa epäilevää metsänhoitajaa.

Lindman sanoi haastatteluissa kokevansa tiettynä rasitteena sen, että hän joutui aina esittämään elokuvissa pahan miehen roolia. Kun Laine alkoi kuvata Tuntematonta sotilasta, Lindman toivoi, että hän olisi saanut näytellä Koskelan roolin. Hänet valittiin kuitenkin näyttelemään synkkää ja vihaista alikersantti Lehtoa, joka muistutti Lindmanin lukuisia konnarooleja muissa elokuvissa. Rooli johti Lindmanin aloittamaan tupakoinnin, jonka lopettaminen vei vuosikymmeniä. Hän olisi mieluusti jättänyt väliin myös muuan muassa 1980-luvulla Suomessa kuvatun TV-sarjan Mustan Lohikäärmeen salaisuus, jossa hän esitti peripahaa Siperian kuvernööriä.

[muokkaa] Ohjaajaura

[muokkaa] Elokuva ja televisio

1960-luvun alusta lähtien Lindman alkoi myös ohjata elokuvia. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Kertokaa se hänelle (1961). Lindmanin tunnetuimpia ohjauksia ovat televisiosarja Myrskyluodon Maija (”Stormskärs Maja”) sekä Harjunpää-filmatisoinnit televisiolle ja elokuvaksi. Lindmanin viimeisiksi töiksi jäivät suurelokuvat Lapin kullan kimallus (1999), Etulinjan edessä ("Framom främsta linjen", 2004) ja Tali-Ihantala 1944 (2007).

[muokkaa] Ooppera

Lindman ohjasi Viimeiset kiusaukset -esityksen Nilsiän Aholansaareen kesinä 2000–2003.

[muokkaa] Kunnianosoituksia ja palkintoja

Åke Lindman sai betoni-Jussin mittavasta elämäntyöstään vuonna 2008.[6]. "Tavalliset" Jussi-palkintonsa Lindman ansaitsi roolistaan Tuntemattomassa sotilaassa 1956 sekä ohjausansioistaan Myrskyluodon Maija -televisiosarjasta 1976 ja Den förtrollande vägen -televisiosarjasta 1988.[7]

Ruotsin kuningas myönsi Lindmanille Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin vuonna 2007.[8]

Pro Finlandian Lindman sai 1982. Professorin arvonimi pitkän uran elokuvantekijälle annettiin 2000; Åbo Akademin kunniatohtori hänestä tuli 2005.[7]

[muokkaa] Yksityiselämä

Lindman oli naimisissa kolmesti: Helena Kajan (1949–1953), Anneli Saulin (1956–1962) ja Pirkko Mannolan (vuodesta 1968) kanssa. Hänellä on kaksi lasta, Tom ja Heidi.

Åke Lindmanin hautapaikka Hietaniemen hautausmaan taiteilijainmäellä heinäkuussa 2010.

Lindman menehtyi 81-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana 3.3.2009.[9]

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ a b HIFK
  2. ↑ Åke Lindman pääsee taiteilijakukkulalle Ilta-Sanomat. 13.3.2009. Viitattu 13.3.2009.
  3. ↑ Lilli Earl, Jenni Laurila: ”Siinä meni kyllä varsinainen lohkare hautaan” uusisuomi.fi. 3.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
  4. ↑ HS-STT: Åke Lindman on kuollut HS.fi. 3.3.2009. Viitattu 5.3.2009.
  5. ↑ Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 184. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  6. ↑ Åke Lindmanille Betoni-jussi Iltalehti. 4.2.2008. Viitattu 3.3.2009.
  7. ↑ a b Åke Lindmanin uran vaiheita Iltalehti. 3.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
  8. ↑ Ruotsin kuningas palkitsi Åke Lindmanin Viitattu 4.12.2007.
  9. ↑ Åke Lindman on kuollut HS.fi. 3.3.2009. Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 3.3.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Suomen joukkue – Jalkapallo kesäolympialaisissa 1952

Olavi Laaksonen | Åke Lindman | Stig-Göran Myntti | Veikko Asikainen | Esko Valkama | Erik Beijar | Aulis Rytkönen | Kalevi Lehtovirta | Jorma Vaihela | Nils Rikberg | Olof Stolpe | | Varamiehet: Mauno Rintanen | Kurt Martin | Seppo Pelkonen | Sulo Parkkinen | Tapio Pylkkönen | Åke Pettersson | | Valmentaja:Aatos Lehtonen

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Åke_Lindman&oldid=10776082
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä