Åke Lindman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Åke Lindman
Syntymäaika 11. tammikuuta 1928
Syntymäpaikka Helsinki
Kuolinaika 3. maaliskuuta 2009 (81 vuotta)
Kuolinpaikka Espoo
Oikea nimi Åke Leonard Lindman
Muut nimet Åke Järvinen
Ammatti näyttelijä, jalkapalloilija
Puoliso Helena Kaja (1949–1953)
Anneli Sauli (1956–1962)
Pirkko Mannola (1968–2009)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Åke Leonard Lindman (vuoteen 1948 Järvinen[1], 11. tammikuuta 1928 Helsinki3. maaliskuuta 2009 Espoo[2]) oli suomalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Lapsuudenkodissaan hän oppi täydellisesti sekä suomen että ruotsin kielet ja tekikin koko uransa ajan töitä molemmilla kielillä[1]. Lindman näytteli kuutisen vuosikymmentä kestäneellä urallaan 79 elokuvassa ja televisiosarjassa. Lisäksi hän ohjasi kymmenen elokuvaa, neljä televisioelokuvaa ja kymmenen televisiosarjaa.

Suomalaisten elokuvien lisäksi Lindman toimi yhdysmiehenä monissa kylmän sodan aikaisissa Suomessa kuvatuissa amerikkalaissa elokuvissa, joissa hän näytteli myös pieniä rooleja. Näistä merkittävin lienee luutnantti Alexandrovin rooli Don Siegelin elokuvassa Puhelin (1977).

Lindman oli nuoruudessaan maajoukkuetason jalkapalloilija.

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åke Lindman syntyi kuorma-autoilijana työskennelleen Väinö Järvisen perheeseen. Väinö Järvinen kuoli, kun Lindman oli neljän vuoden ikäinen. Myöhemmin hänen äitinsä Edit Järvinen ja Gösta Lindman solmivat avioliiton. Åken sukunimi vaihtui aikuisiällä Lindmaniksi, kun Gösta Lindman adoptoi hänet.[3][4] Lindman päätti jo 12-vuotiaana tulevansa filmitähdeksi ja jalkapallosankariksi.[5]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindman oli nuorempana maajoukkuetason jalkapalloilija ja osallistui puolustajana muun muassa Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Kaikkiaan hän edusti Suomen maajoukkuetta 26 A-maaottelussa ja 3 B-maaottelussa. Seuratasolla Lindman edusti helsinkiläisseura HIFK:ta ja voitti Suomen mestaruuden vuosina 1947 ja 1959 sekä SM-pronssia vuonna 1958. Vuonna 1959 hän pelasi Suomen Cupin loppuottelun hävinneessä joukkueessa.[6]

Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åke Lindman (vas.) yhdessä Pirkko Mannolan, Palmer Thompsonin, rouva Laihasen ja Veikko Laihasen seurassa, kun elokuvaa Juokse kuin varas alettiin kuvata kesällä 1964.

1950- ja 1960-luvulla Lindman näytteli monissa elokuvissa. Usein hänellä oli elokuvan konnan rooli. Tunnetuimman roolisuorituksensa Lindman teki Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Lehtona vuonna 1955. Ensimmäisen kerran Lindman esiintyi valkokankaalla Teuvo Tulion elokuvassa Hornankoski (1949), jossa hän oli pahan veljen roolissa. Kansainvälisesti palkitussa Valkoisessa peurassa (1953) hän näytteli tarinaa epäilevää metsänhoitajaa.

Lindman sanoi haastatteluissa kokevansa tiettynä rasitteena sen, että hän joutui aina esittämään elokuvissa pahan miehen roolia. Kun Laine alkoi kuvata Tuntematonta sotilasta, Lindman toivoi, että hän olisi saanut näytellä Koskelan roolin. Hänet valittiin kuitenkin näyttelemään synkkää ja vihaista alikersantti Lehtoa, joka muistutti Lindmanin lukuisia konnarooleja muissa elokuvissa. Rooli johti Lindmanin aloittamaan tupakoinnin, jonka lopettaminen vei vuosikymmeniä. Hän olisi mieluusti jättänyt väliin myös muuan muassa 1980-luvulla Suomessa kuvatun TV-sarjan Mustan Lohikäärmeen salaisuus, jossa hän esitti peripahaa Siperian kuvernööriä.

Ohjaajanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alusta lähtien Lindman alkoi myös ohjata elokuvia. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Kertokaa se hänelle (1961). Lindmanin tunnetuimpia ohjauksia ovat televisiosarja Myrskyluodon Maija (”Stormskärs Maja”) sekä Harjunpää-filmatisoinnit televisiolle ja elokuvaksi. Lindmanin viimeisiksi töiksi jäivät suurelokuvat Lapin kullan kimallus (1999), Etulinjan edessä ("Framom främsta linjen", 2004) ja Tali-Ihantala 1944 (2007).

Ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindman ohjasi Viimeiset kiusaukset -esityksen Nilsiän Aholansaareen kesinä 2000–2003.

Kunnianosoituksia ja palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åke Lindman sai betoni-Jussin mittavasta elämäntyöstään vuonna 2008.[7]. "Tavalliset" Jussi-palkintonsa Lindman ansaitsi roolistaan Tuntemattomassa sotilaassa 1956 sekä ohjausansioistaan Myrskyluodon Maija -televisiosarjasta 1976 ja Den förtrollande vägen -televisiosarjasta 1988.[8]

Ruotsin kuningas myönsi Lindmanille Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin vuonna 2007.[9]

Pro Finlandia -mitalin Åke Lindman sai 1982. Professorin arvonimi pitkän uran elokuvantekijälle myönnettiin vuonna 2000. Vuonna 2005 hänestä tuli Åbo Akademin kunniatohtori.[8]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindman oli naimisissa kolmesti: Helena Kajan (1949–1953), Anneli Saulin (1956–1962) ja Pirkko Mannolan (vuodesta 1968) kanssa. Hänellä on kaksi lasta, Tom ja Heidi.

Åke Lindmanin hautapaikka Hietaniemen hautausmaan taiteilijainmäellä heinäkuussa 2010.

Lindman menehtyi 81-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana 3.3.2009.[10]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaohjaukset

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kari Uusitalo: Lindman, Åke (1928 - 2009) (maksullinen artikkeli) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.3.2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Åke Lindman pääsee taiteilijakukkulalle Ilta-Sanomat. 13.3.2009. Viitattu 13.3.2009.
  3. HIFK
  4. Lilli Earl, Jenni Laurila: ”Siinä meni kyllä varsinainen lohkare hautaan” uusisuomi.fi. 3.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
  5. Åke Lindman on kuollut HS.fi. 3.3.2009. Viitattu 5.3.2009.
  6. Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 184. Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  7. Åke Lindmanille Betoni-Jussi Iltalehti. 4.2.2008. Viitattu 3.3.2009.
  8. a b Åke Lindmanin uran vaiheita Iltalehti. 3.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
  9. Ruotsin kuningas palkitsi Åke Lindmanin Viitattu 4.12.2007.
  10. Åke Lindman on kuollut HS.fi. 3.3.2009. Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 3.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]