Suomen jalkapallomaajoukkue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo vain miesten maajoukkueesta. Naisten maajoukkueesta on artikkeli Suomen naisten jalkapallomaajoukkue ja juniorien maajoukkueista artikkeli Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue ja Suomen alle 20-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkue.
Suomi
Suomen Palloliiton maajoukkuetunnus
Lempinimi Huuhkajat
Liitto Suomen Palloliitto
Maanosaliitto UEFA
Kenttä Olympiastadion, Helsinki
Valmentaja Mixu Paatelainen
Kapteeni Niklas Moisander[1]
Eniten otteluita Jari Litmanen (137)
Eniten maaleja Jari Litmanen (32)
FIFA-ranking 55. (heinäkuu 2014)[2]
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu
Venäjän lippu Suomi 2–5 Flag of Sweden.svg Ruotsi
(Helsinki, Suomi; 22. lokakuuta 1911)
Suurinumeroisin voitto
Suomen lippu Suomi 10–2 Flag of Estonia.svg Viro
(Helsinki, Suomi; 11. elokuuta 1922)
Suomen lippu Suomi 8–0 Flag of San Marino.svg San Marino
(Helsinki, Suomi; 17. marraskuuta 2010)
Suurinumeroisin tappio
Flag of German Reich (1935–1945).svg Saksa 13–0 Suomen lippu Suomi
(Leipzig, Saksa; 1. syyskuuta 1940)

Suomen jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa. Maajoukkueesta käytetään lempinimeä Huuhkajat.[3]

Suomen miesten A-maajoukkue ei ole selviytynyt EM- tai MM-lopputurnaukseen toistaiseksi yhtäkään kertaa. Suomi on saavuttanut toistaiseksi korkeimman sijoituksensa vuodesta 1993 ylläpidetyllä Fifan ranking-listalla maaliskuussa 2007. Silloin Suomi oli sijalla 33.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen jalkapallomaajoukkue Tukholman kesäolympialaisissa 1912

Ensimmäisen ottelunsa Suomen maajoukkue pelasi Helsingissä 22. lokakuuta 1911 Ruotsia vastaan. Suomi hävisi ottelun numeroin 2–5. Suomen paras saavutus jalkapallossa on vuoden 1912 Tukholman olympialaisten neljäs sija. Silloin Suomi hävisi pronssiottelussa Alankomaille 0–9.

Ensimmäisen kerran Suomi pyrki MM-kisoihin vuonna 1938, mutta ei saanut karsinnoissa pistettäkään, eikä ole sen jälkeenkään selvittänyt MM- eikä EM-karsintaa. Arvokisakarsinnoissa Suomen merkittävin yksittäinen saavutus on 2-0 voitto Espanjasta MM-karsintojen kotiottelussa vuonna 1969. Suomi oli 1980-luvulle saakka Euroopan heikoimpia jalkapallomaita – lähinnä Kypros, Islanti, Albania ja Luxemburg olivat samalla tasolla. Harvoja valopilkkuja olivat epäviralliset Pohjoismaiden-mestaruudet[5] 1964 ja 1966. Toistaiseksi lähimpänä EM- tai MM-lopputurnauspaikka ovat olleet karsittaessa vuoden 1986 MM-kisoihin, joihin selvitäkseen Martti Kuuselan valmentama Suomi olisi tarvinnut karsinnoista kaksi lisäpistettä, sekä karsittaessa vuoden 1998 MM-kisoihin, jolloin Suomi oli Richard Møller Nielsenin alaisuudessa kiinni jatkokarsintapaikassa vielä viimeisen karsintaottelun lisäajan alkaessa. Roy Hodgsonin aikana karsittaessa vuoden 2008 EM-kisoihin Suomi olisi tarvinnut voiton viimeisestä ottelustaan Portugalia vastaan. 1990-luvulta lähtien Suomi ei enää ole ollut Euroopan heikoimpien joukossa. Toisaalta, koska Suomen taso on parantunut ulkomailla pelaavien ammattilaisten kasvaneen määrän takia, toisaalta, koska Euroopan jalkapalloon on tullut mukaan lukuisia uusia pienmaita.

Lähihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Møller Nielsenin aika (1996–1999)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskalainen Richard Møller Nielsen valittiin Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 1996. Hän aloitti valmennustehtävät saman vuoden elokuussa. Nielsenin palkkaaminen oli aikanaan iso panostus Palloliitolle niin tavoitteellisesti kuin rahallisestikin. Nielsen oli valmentanut Tanskan vuoden 1992 Euroopan-mestaruuteen, joten uskottiin, että hän voisi tuoda menestystä myös Suomen kaltaiseen pieneen jalkapallomaahan.

Richard Møller Nielsenin aikana suomalaisen yleisön kiinnostus Suomen maajoukkuetta kohtaan kasvoi, ja varovaisesti alettiin jo haaveilla menestyksestä. Kiinnostuksen lisääntymiseen vaikutti myös se, että samoihin aikoihin suomalaispelaajat alkoivat saada yhä enemmän peliaikaa ja vastuuta ulkomaisissa suurseuroissa.

Suomi kävi Nielsenin johdolla läpi kahdet karsinnat arvoturnauksiin (EM- ja MM-karsinnat), mutta menestystä ei tullut. MM-karsinnoissa menestys oli lähellä, mutta haaveet kaatuivat surullisenkuuluisaan viimeiseen karsintaotteluun Suomi–Unkari. Voitolla Suomi olisi päässyt jatkokarsintaan, jonka voittamalla olisi auennut ensimmäistä kertaa lopputurnauspaikka. Suomi johti aina lisäajalle asti Antti Sumialan maalilla, mutta sitten Unkari tasoitti ottelun vapaapotkun ja sitä seuranneen kulmapotkun jälkeen ihmeellisen "flipperipallon" pompittua maaliin muutaman Suomen pelaajan kautta. Nielsenin valmennusajan suurimpia saavutuksia olivat tasapeli Norjaa vastaan ja voitto Sveitsistä MM-karsinnoissa, voitto Turkista EM-karsinnoissa sekä voitto Belgiasta ja tasapeli Saksaa vastaan ystävyysotteluissa.

Nielsenin oli tarkoitus valmentaa sopimuksen mukaan vuoden 2000 kesään asti, mutta hän sopi Palloliiton kanssa jättävänsä päävalmentajan pestin jo lokakuussa 1999 EM-karsintojen jälkeen.

Antti Muurisen aika (2000–2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 maajoukkueen uudeksi valmentajaksi valittiin Helsingin Jalkapalloklubissa mainetta niittänyt Antti Muurinen. Hän alkoi ajaa joukkueeseen uutta, hyökkäysvoittoisempaa pelityyliä, joka perustui neljään puolustajaan, kahteen tasapainottavaan keskikenttämieheen, Jari Litmaseen pelintekijänä, kahteen laitahyökkääjään (Mika Nurmela ja Joonas Kolkka) sekä yhteen kärkimieheen (Mikael Forssell).

Muurisen ensimmäinen koitos oli karsinnat vuoden 2002 Japanin ja Etelä-Korean MM-kisoihin. Samaan lohkoon arvottiin kovat Saksa ja Englanti sekä Kreikka ja Albania. Suomi pelasi lohkon suuria, Saksaa ja Englantia vastaan kohtuullisen hyvät ottelut, mutta ei kuitenkaan onnistunut voittamaan näitä. Kotiottelussaan Saksaa vastaan se jo johti ottelua 2–0 Forssellin maaleilla, mutta Saksa kiri kuitenkin tasoihin. Vierasottelu Saksassa taasen päättyi maalittomaan tasapeliin. Englantia vastaan joukkue pelasi kotona myös maalittoman tasapelin, mutta hävisi vieraissa 2–1 johdettuaankin ottelua Aki Riihilahden maalilla.

Suomi jäi karsintalohkonsa kolmanneksi eli rannalle lopputurnauksesta. Palloliitto teki kuitenkin Muurisen kanssa jatkosopimuksen, sillä joukkue oli hyvien Saksa- ja Englanti -otteluiden lisäksi murskannut Kreikan Helsingissä 5-1 sekä voittanut harjoitusotteluissa muun muassa Portugalin, Norjan ja Belgian.

Vuoden 2004 EM-kisojen karsinnoissa samaan lohkoon tulivat Italia, Jugoslavia (helmikuusta 2003 alkaen Serbia ja Montenegro), Wales ja Azerbaidžan. Italiaa pidettiin lohkon selvänä ennakkosuosikkina sekä Serbia ja Montenegroa suosikkina kakkoseksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä kakkospaikan otti lohkon yllättäjä Wales. Suomi hävisi karsintojen ensimmäisessä ottelussaan Walesille kotona maalein 2-0 ja pian sen jälkeen myös Serbia ja Montenegrolle. Suomea vaivasivat karsinnoissa loukkaantumishuolet, sillä yleensä joko Litmanen tai Forssell oli loukkaantuneena sivussa. Muurista vastaan alkoikin kohdistua kritiikkiä sen johdosta, että hän pysytteli samassa taktiikassa, vaikka sen avainpelaajat olivat poissa.[6] Hän sai kritiikkiä myös siitä, ettei reagoinut uusiin, kuumiin pelaajiin kuten Mika Väyryseen riittävän ajoissa.

Suomi jäi karsintalohkossaan neljänneksi, mutta Muuriselle annettiin vielä yksi tilaisuus viedä maajoukkue arvokisoihin. Tällä kertaa toivottiin myös parempaa arpaonnea. Lohkosta muodostui kuitenkin jälleen kerran kivikova: Siihen arvottiin Tšekki, Alankomaat, Romania, Makedonia, Armenia ja Andorra.

Maajoukkue kykeni selvittämään lohkon pienet maat melko kivuttomasti muun muassa Alexei Eremenko Jr.:n yksilösuoritusten avulla, mutta isot muodostuivat akilleenkantapääksi. Suomi aloitti karsinnat tappiolla Romaniaa vastaan. Alankomaita vastaan se pelasi taas ensimmäiset puoli tuntia hienoa peliä ja johtikin ottelua Teemu Tainion maalilla, mutta Alankomaat nousi kuitenkin 3–1-voittoon. Tšekki-ottelu puolestaan jäi muistoihin katkerana tappiona; Suomi kiri kolmen maalin tappioasemasta tasoihin, ja oli vähällä voittaakin ottelun. Maalivahti Petr Čech sai kuitenkin loppuhetkillä torjutuksi Shefki Kuqin puskun. Tätä seuranneesta vastahyökkäyksestä Tšekki teki 4–3-voittomaalin.

Muurisen joutsenlauluksi jäi kuitenkin kotiottelu Alankomaita vastaan. Häneen kohdistunut kritiikki yltyi ottelun alla järjestetyksi mielenosoitukseksi.[6] Itse ottelu taas päättyi Suomen murskatappioon numeroin 4–0.[7] Tämän jälkeen Palloliitto päätti vapauttaa Muurisen tehtävistään ja etsiä loppuihin karsintaotteluihin toisen valmentajan.[8]

Jyrki Heliskoski väliaikaisvalmentajana (2005–2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muurisen potkujen jälkeen Palloliitolla oli edessä uuden valmentajan valinta. Nimittämisestä tuli kuitenkin odotettua pitempi prosessi. Palloliitto oli yllättynyt hakijoiden suuresta määrästä ja valitsi lopulta tilapäisratkaisuna Jyrki Heliskosken viemään MM-karsinnat loppuun.[9] Vain muutamaa viikkoa Heliskosken valinnan jälkeen hänen seuraajakseen ilmoitettiin englantilainen Roy Hodgson Heliskosken jatkaessa apuvalmentajana.[10][11]

Heliskosken ensimmäinen maaottelu oli Makedoniaa vastaan, josta Suomi otti melko suvereenin voiton lukemin 3–0. Miehen seuraava ottelu piskuista Andorraa vastaan oli kuitenkin todellinen pettymys. Suomi jäi kaikkien hämmästykseksi maalittomaan tasapeliin. Seuraavassa karsintaottelussa joukkue kuitenkin sisuuntui ja voitti Makedonian lukemin 5–1.

Viimeisissä karsintaotteluissa Romaniaa ja Tšekkiä vastaan esitys oli jälleen hengetön ja ottelut päättyivätkin Suomen tappioihin lukemin 0–1 ja 0–3. Otteluiden alla maajoukkuetta häiritsi muun muassa kohu Shefki Kuqin jäämisestä maajoukkueen ulkopuolelle sekä Romania-ottelun jälkeen tapahtunut Eremenko Juniorin tyttöystävän autotörmäily, jota Alexei todisti matkustajan penkiltä.

Heliskoski kokeili uusia miehiä kuten Ari Nymania, Toni Kalliota ja Markus Heikkistä Muurisen perua olevassa kokoonpanossa, mutta tulokset eivät parantuneet entisestä. Suomen maajoukkue saavutti lopulta Heliskosken ohjauksessa kuudessa ottelussa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

Roy Hodgsonin aika (2006–2007)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi pelasi toisessa EM-karsintaottelussaan tasan 1–1 MM-kilpailuissa neljänneksi sijoittuneen Portugalin kanssa.

Englantilaisvalmentaja Roy Hodgsonin oli alun perin määrä aloittaa joukkueen peräsimessä vasta elokuussa 2006. Hän kuitenkin vapautui tehtävästään norjalaisen Viking Stavangerin valmentajana jo aikaisemmin ja ilmaisi halukkuutensa aloittaa heti maajoukkueessa. 16. tammikuuta Palloliitto ja Hodgson allekirjoittivat sopimuksen ja jo 21. tammikuuta Hodgsonin valmentama maajoukkue kohtasi tulokseen 1–1 päättyneessä ottelussa Saksan MM-kisoihin valmistautuneen Saudi-Arabian Riadissa. 25. toukokuuta Suomi otteli niin ikään MM-kisoihin valmistautunutta Ruotsia vastaan. Göteborgin Ullevissa pelattu ottelu päättyi Suomen kannalta lupaavaan maalittomaan tasatulokseen.

Maajoukkueen karsintalohko EM-kisoihin 2008 ei ennakolta muodostunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi, vaikka haasteellinen se toki olikin. Lohkossa pelasivat Suomen lisäksi Portugali, Puola, Serbia, Belgia, Armenia, Azerbaidžan sekä Kazakstan.

Suomi valmistautui karsintaan 16. elokuuta Pohjois-Irlantia vastaan pelatulla kotiottelulla. Tulos oli Suomelle suuri pettymys, Pohjois-Irlanti vei voiton maalein 1–2. Suomen ainoasta osumasta vastasi Mika Väyrynen. Ottelussa paluun joukkueeseen tekivät pitkään ulkona maajoukkuekuvioista olleet keskikenttämiehet Jarkko Wiss (TamU) ja Mika Nurmela (HJK).

EM-karsinnat alkoivat 2. syyskuuta vakuuttavalla 1–3-voitolla Puolan Bydgoszczissa. Maalintekijöinä kunnostautuivat Väyrynen ja kahdesti osunut kapteeni Jari Litmanen. Karsintojen ensimmäinen kotipeli pelattiin 6. syyskuuta täyden katsomon edessä Helsingin olympiastadionilla. Vastaan asettui MM-kisoissa 2006 neljänneksi sijoittunut Portugali. Peli oli jälleen vahva näytös Suomelta. Jonatan Johanssonin ottelun alussa tekemä komea maali sai jatkoa Portugalin kärkipelaaja Nuno Gomesin ensimmäisen puoliajan lopun tasoituksesta. Toisen puoliajan aluksi Portugalin Ricardo Costa lensi suihkuun, joka avasi Suomelle mahdollisuuden painostaa vajaamiehistä Portugalia. Ottelun lopputulokseksi jäi kuitenkin 1–1, jolla Suomi säilyi karsintalohkon kärjessä.

Portugali-ottelun jälkeen Suomen kolme seuraavaa ottelua olivat ennakkoon selvästi heikompia joukkueita vastaan. Kuitenkin jo ensimmäinen noista otteluista, 7. lokakuuta 2006 Jerevanissa pelattu vierasottelu Armeniaa vastaan, tuotti Suomelle pettymyksen, kun kotijoukkue onnistui venymään maalittomaan tasapeliin, vaikka Suomi oli hallitseva osapuoli. Erityisesti maalivahti Gevorg Kasparov piti Armeniaa pystyssä tärkeillä torjunnoillaan.[12] Vielä samalla viikolla, 11. lokakuuta, Suomi pelasi toisenkin ottelun Keski-Aasiassa, kun vastaan asettui Kazakstan. Ottelu pelattiin maan suurimmassa kaupungissa Almatyssa. Tällä kertaa yllätyksiä ei tapahtunut, vaan Suomi otti rutiinivoiton maalein 2–0. Maalinteossa kunnostautuivat Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.[13] 15. marraskuuta vastassa oli jälleen Armenia, kun Suomi pelasi vuoden viimeisen maaottelunsa. Palloliitto valitsi ottelun pelipaikaksi poikkeuksellisesti Finnair Stadiumin vedoten taloudellisiin seikkoihin ja siihen, että Finnarin pelialusta on tekonurmi, jonka ansiosta voidaan taata hyväkuntoinen kenttä vielä myöhään syksylläkin. Valinta aiheutti runsaasti ärtymystä suomalaisten jalkapallokannattajien keskuudessa.[14] Itse ottelu päättyi Suomen 1–0-voittoon Mika Nurmelan maalilla, mutta Suomen heikko peliesitys sai silti kovaa kritiikkiä mediassa.[15] Samaan aikaan Suomen olympiajoukkue vahvistettuna muutamalla kokeneemmalla pelaajalla osallistui Vietnamissa pelattuun BV Cupiin.

Karsinnat jatkuivat 28. maaliskuuta 2007 vierasottelulla Azerbaidžania vastaan. Suomen esitys ei taaskaan vakuuttanut. Tuloksena oli yllättävä 1–0-tappio, joka oli kolaus EM-haaveille. Takaiskut jatkuivat 2. kesäkuuta pelatussa odotetussa kotiottelussa Serbiaa vastaan. Serbia voitti ottelun maalein 0–2, mikä oli taas kova kolaus EM-haaveille. 6. kesäkuuta siipirikkoisena otteluun Belgiaa vastaan lähtenyt Suomi oli pakkovoiton edessä. Maajoukkue vastasi huutoon ja otti 2–0-voiton Jonatan Johanssonin ja Alexei Eremenko Juniorin maaleilla. Ottelun aikana kentälle lentäneen Bubi-huuhkajan vuoksi maajoukkueen lempinimeksi on sittemmin muodostunut "Huuhkajat".[16]

8. syyskuuta 2007 vastaan asettui Belgradissa Serbia. Suomi oli ottelussa puolustuskannalla, mutta venyi 0–0-tasapeliin.[17] Muutamaa päivää myöhemmin Puola saapui vierailulle Olympiastadionille. Suomella oli ottelussa hyviä maalipaikkoja, mutta jälleen päädyttiin maalittomaan pistejakoon.[18] 13. lokakuuta vastassa oli Belgia Brysselissä. Suomi teki ottelussa kaksi maalia, jotka kuitenkin molemmat hylättiin paitsioina. Tuloksena oli jo kolmas peräkkäinen 0–0-tasapeli.[19]

100-vuotiaan Palloliiton juhlamaaottelu pelattiin 17. lokakuuta 2007 Espanjaa vastaan. Ottelu päättyi jälleen 0–0-tasapeliin.[20] Katsojia Olympiastadionilla pelatulla ottelulla oli vain 11 751.[21] Juhlamaaottelun yhteydessä lanseerattiin myös Gladiaattorit-kunniakerho ansioituneille entisille maajoukkuepelaajille. Jo aiemmin Pertti Alaja oli nimittänyt Mixu Paatelaisen kunniagladiaattoriksi. Ottelun yhteydessä valittiin lisäksi Leo Houtsonen, Jukka Ikäläinen, Jyrki Nieminen, Jari Rantanen ja Kari Ukkonen.[22]

17. marraskuuta 2007 Suomi oli pakkovoiton edessä kotiottelussa Azerbaidžania vastaan. Azerbaidžan meni ottelussa johtoon, joka asetti Suomen tukalaan tilanteeseen. Mikael Forssellin ja Shefki Kuqin maalit kuitenkin pitivät Suomen EM-haaveet elossa.[23] Ottelussa Jari Litmanen palasi pitkän tauon jälkeen pelikentille.[24] 21. marraskuuta vastaan asettui Portugali vieraissa. Ennakkoon päästäkseen EM-kilpailuihin Suomi tarvitsi voiton lisäksi apua myös Puolalta tai Kazakstanilta, joita vastaan Serbia ei saanut viedä täysiä pisteitä. Serbia ja Puola tasasivatkin pisteet Belgradissa pelatussa ottelussa, mutta kun Suomi ja Portugali jäivät 0–0-tasapeliin, kariutuivat Suomen arvokisahaaveet siltä erää.[25]

Marraskuun 2007 lopussa päävalmentaja Hodgson ilmoitti jättävänsä paikkansa uusien haasteiden vuoksi, vaikka Palloliittokin tarjosi jatkosopimusta.[26] Hodgsonin Suomi pelasi hyvin puolustusvoittoista peliä, josta kertoo sekin, että Suomi päästi karsintojen 14 ottelussa vain seitsemän maalia, vähiten omassa lohkossaan. Vastaavasti Suomi teki 13 maalia, selvästi vähemmän kuin edelle sijoittuneet Puola, Portugali ja Serbia.[27]

Hogdsonin ajan tärkeimpiä tapahtumia suomalaisessa jalkapalloilussa oli kannatustoiminnan kehitys. Karsintojen alun muutamasta sadasta heikosti organisoidusti katsomossa toimineesta yksilöstä kehittyi lähes tuhathenkinen kannattajajoukko kaikkien tuntemine lauluineen. Tämän monella tavalla edelleen hajanaisen ryhmän keskipisteessä ovat Suomen maajoukkueen kannattajat (SMJK).

Stuart Baxterin aika (2008–2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodgsonin seuraajaksi palkattiin hänen maanmiehensä, aikaisemmin muun muassa tulossa olleiden MM-kisojen isäntää Etelä-Afrikkaa valmentanut Stuart Baxter, joka aloitti työssä helmikuussa 2008.[28]

Vuoden 2010 MM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi kohtasi edellisistä EM-karsinnoista tutun Azerbaidžanin, Liechtensteinin, EM-kilpailuissa loppuotteluun yltäneen Saksan, Walesin ja EM-välieräjoukkue Venäjän. Menestys karsinnoissa oli vaihtelevaa. Suomi pelasi kaksi tasapeliä Saksaa vastaan ja voitti molemmat ottelunsa Walesiä ja Azerbaidžania vastaan, mutta naapurimaa Venäjälle se hävisi molemmissa otteluissa maalein 3–0. Myös toinen otteluista Liechtensteinia vastaan päättyi tasapeliin, minkä myötä Suomen kohtalona oli jäädä ulos lopputurnauksesta ja taistella lohkon kolmannesta sijasta, jonka se lopulta saavutti kuuden pisteen erolla Walesiin. Suomi voitti kymmenestä ottelustaan viisi ja keräsi 18 pistettä.[29] Suomen paras maalintekijä oli Jonatan Johansson viidellä maalillaan.[30] Jari Litmasen kapteenina korvannut Sami Hyypiä ja Johansson saavuttivat karsintojen aikana sadan pelatun maaottelun rajapyykin.[31][32]

Baxterin aikakauden puheenaiheena oli maajoukkueen pelaajarungon vanheneminen ja vääjäämättä tarpeellinen nuorennusleikkaus. Kasper Hämäläinen, Veli Lampi, Niklas Moisander, Roni Porokara, Berat Sadik ja Tim Sparv tekivät kukin ensiesiintymisensä karsintaottelun avauskokoonpanossa MM 2010 -karsintojen kuluessa.[33] Jo Hodgsonin alaisuudessa debytoinut Roman Eremenko oli maalivahti Jussi Jääskeläisen jälkeen eniten minuutteja pelannut Suomen pelaaja.[30] Pääosin karsinnat vietiin kuitenkin läpi aikaisemmista karsinnoista tutuilla pelaajilla.[34]

Syyskuussa 2010 alkaneissa vuoden 2012 EM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi pelasi samassa lohkossa Alankomaiden, Ruotsin, Unkarin, Moldovan ja San Marinon kanssa.[35] Suomi aloitti karsinnat kolmella tappiolla Moldovaa, Alankomaita ja Unkaria vastaan.[36] Marraskuussa 2010 Palloliitto tiedotti Baxterin siirtyvän konsultin rooliin ja kakkosvalmentaja Olli Huttusen nousevan päävalmentajaksi seuraavaan otteluun.[37] Niin ikään marraskuussa Suomen maajoukkue saavutti heikoimman sijoituksensa FIFA-rankingissa, jaettu 87. sija Bahrainin kanssa. Suomi putosi parikymmentä sijaa parissa kuukaudessa, sillä vielä kesä–heinäkuussa sijoitus oli 51.[38] Suomi kohtasi Huttusen alaisuudessa San Marinon karsintaottelussa Helsingissä 17. marraskuuta 2010 ja voitti maalein 8–0, mikä on sen suurinumeroisin voitto arvokisakarsinnoissa.[39] Alkukeväällä 2011 maajoukkueen väliaikaisen valmennusvastuun otti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen entinen valmentaja Markku Kanerva, jonka johdolla Suomi pelasi kaksi A-maaottelua.

Mixu Paatelaisen ajan alku ja EM-karsinnat (2011–2012)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen uudeksi päävalmentajaksi valittiin 31. maaliskuuta Mixu Paatelainen. Sopimuksen kesto on viisi vuotta eli kattaa vuoden 2016 EM-karsinnat ja 2016 EM-lopputurnauksen, jos Suomi pääsee kisoihin. EM-kisoihin 2016 pääsy on yksi Paatelaisen päävalmentaja-ajan päätavoitteista.

Mixu Paatelaisen joukkueeseen tuoma peliryhmitys on 4-5-1, niin sanottu "joulukuusi", jossa laitapuolustajilla on merkittävä osuus hyökkäyksissä. Paatelainen uudisti myös joukkueen pelaajarunkoa, hän nosti maajoukkueeseen uusia pelaajia, Niklas Moisanderista tuli Suomen maajoukkueen kapteeni ja useita kokeneempia pelaajia, kuten Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija ja eniten maaotteluja pelannut pelaaja, kokenut 40-vuotias, Jari Litmanen jätettiin ulos maajoukkueesta.

Paatelaisen karsintapeli-debyytti, oli kesäkuussa 2011, pelattu vierasottelu San Marinoa vastaan. Suomen esitystä ottelussa arvosteltiin ja ottelusta tuli lopulta varsin niukka voitto. Kokenut hyökkääjä Mikael Forssell laukoi ottelun ainoan maalin ja samalla Suomelle täydet kolme pistettä.

Seuraavassa ottelussaan Paatelaisen Suomi kohtasi Råsundan stadionilla Ruotsin. Ruotsi oli ottelussa ylivoimainen johtotähtensä Zlatan Ibrahimovicin johdolla. Suomen keskuspuolustus, jossa pelasivat kokeneet Petri Pasanen ja Markus Heikkinen, petti ottelussa pahasti. Ruotsi siirtyi vain muutaman minuutin pelin jälkeen 1-0 johtoon, kun Kim Källström ampui vapaapotkusta pallon Suomen maaliin, ohi maajoukkuedebyyttiään maalissa pelanneen Anssi Jaakkolan. Pian tämän jälkeen Ibrahimovic alkoi dominoida kenttää, ja teki Ruotsille hattutempun. Niin Zlatanin tekemät 2-0 kuin 3-0 maalitkin, edelsivät Suomen heikkoa puolustamista. Ottelun lopussa Emir Bajrami laukoi Ruotsille 5-0 johdon ja Suomen pahin nöyryytys vuosikausiin oli valmis.

Ruotsi-ottelun jälkeen Paatelaisen Suomi pelasi vielä neljä karsintaottelua. Suomi voitti Moldovan 4-1, pelasi 0-0 tasapelin Unkarin kanssa, ja hävisi 2-1 Ruotsille ja 2-0 Hollannille. Suomi sijoittui lopulta EM-karsintalohkonsa neljänneksi. Lohkon voitti Hollanti, perässään Ruotsi. Unkari sijoittui lohkon kolmanneksi, Suomi neljänneksi, Moldova oli viides ja San Marino lohkon viimeinen.

MM-karsinnat Mixu Paatelaisen johdolla (2012–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mixu Paatelaisen aika päävalmentajana jatkui MM-karsintojen merkeissä syyskuussa 2012 ottelulla Ranskaa vastaan. Suomi hävisi Olympiastadionilla pelatun ottelun 0–1. Ranska voitti Abou Diabyn 20. minuutilla tekemällä maalilla.[40]

Karsinnat jatkuivat lokakuussa ottelulla Georgiaa vastaan. Ottelu oli Suomelle vaikea ja vaikeutui entisestään Aleksei Eremenkon saatua punaisen kortin Georgian johtaessa 1–0. Suomen onnistui kuitenkin päästä tasoihin Kasper Hämäläisen arvokkaalla tasoitusmaalilla. Ottelu päättyi tasapeliin ja Suomi avasi pistetilinsä karsinnoissa.[41]

Kun MM-karsinnat vuoden 2014 MM-kisoihin jatkuivat vuoden 2013 puolella, oli Suomella edessään vierasottelu hallitsevaa maailmanmestari ja Euroopan mestari Espanjaa vastaan. Paatelainen uudisti Suomen kokoonpanoa ennen ottelua, sillä Teemu Tainio, joka oli ollut sivussa maajoukkueesta kaksi vuotta, palasi nyt Suomen keskikentälle. Paatelainen myös muutti Suomen pelitaktiikkaa otteluun puolustavammaksi. Suomen joukkuepuolustus toimi ottelussa hyvin, ja maalivahti Niki Mäenpään muutaman hyvän torjunnan ansiosta ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteessa 0–0. Toisella puoliajalla Espanjan painostus kuitenkin tuotti tulosta, kun Espanjan kapteeni, Sergio Ramos puski maansa 1-0 johtoon kulmapotkusta. Tämän jälkeen Espanjan painostus hellitti hieman ja Suomi pääsi otteluun paremmin kiinni. Lopulta Suomi sai laidalta hyvän hyökkäyksen, joka päättyi Alexander Ringin keskitykseen, jonka Teemu Pukki ohjasi, liukumalla, maaliin ja tasoitti ottelun. Ottelu päättyi lopulta 1-1 tasatulokseen, mikä oli Suomelta loistava saavutus, ja ottelua on luonnehdittu, jopa "Gíjonin ihmeeksi".lähde?

Huuhkajien MM-karsinnat jatkuivat kaksoisottelulla Valko-Venäjää vastaan. Noissa kahdessa ottelussa toppari Petri Pasanen teki väkevän paluun Suomen avasukokoonpanoon. Ensimmäinen ottelu, Suomen kotiottelu, päättyi Suomen 1-0 voittoon, Kasper Hämäläisen maalilla ja toinen ottelu, joka pelatteen Valko-Venäjällä, Gomelin kaupungissa, päättyi 1-1 tasapeliin, jossa Suomen maalin teki hyökkääjä Teemu Pukki.

Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin olympiastadion on toiminut Suomen pääasiallisena kotikenttänä aina valmistumisestaan lähtien. Tätä ennen maaotteluita pelattiin lähinnä Pallokentällä Helsingissä. Nykyisin Suomi pelaa joitakin otteluita myös Ratinan stadionilla Tampereella, tekonurmialustaisella Sonera Stadiumilla Helsingissä ja Veritas-stadionilla Turussa.

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

29.31. toukokuuta 2014 pelattuun Baltic Cupiin nimetyt pelaajat.[42][43] Maaottelut ja maalit päivitetty 4. heinäkuuta 2014.

Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura
Lukas Hradecký
M
24. marraskuuta 1989 (ikä 24)
17
0
Tanskan lippu Brøndby
Niki Mäenpää
M
23. tammikuuta 1985 (ikä 29)
21
0
Alankomaiden lippu VVV-Venlo
Tapio Heikkilä
P
9. huhtikuuta 1990 (ikä 24)
1
0
Suomen lippu HJK
Jarkko Hurme
P
4. kesäkuuta 1986 (ikä 28)
8
0
Norjan lippu Odd
Niklas Moisander
P
29. syyskuuta 1985 (ikä 28)
42
2
Alankomaiden lippu Ajax
Valtteri Moren
P
15. kesäkuuta 1991 (ikä 23)
1
1
Suomen lippu HJK
Tero Mäntylä
P
18. huhtikuuta 1991 (ikä 23)
2
0
Bulgarian lippu Ludogorets Razgrad
Juhani Ojala
P
19. kesäkuuta 1989 (ikä 25)
14
0
Venäjän lippu Terek Groznyi
Jukka Raitala
P
15. syyskuuta 1988 (ikä 25)
24
0
Alankomaiden lippu Heerenveen
Joona Toivio
P
10. maaliskuuta 1988 (ikä 26)
26
2
Norjan lippu Molde
Roman Eremenko
K
19. maaliskuuta 1987 (ikä 27)
60
4
Venäjän lippu Rubin Kazan
Petteri Forsell
K
16. lokakuuta 1990 (ikä 23)
2
1
Suomen lippu Mariehamn
Perparim Hetemaj
K
12. joulukuuta 1986 (ikä 27)
29
4
Italian lippu Chievo Verona
Joni Kauko
K
12. heinäkuuta 1990 (ikä 24)
4
0
Saksan lippu FSV Frankfurt
Sakari Mattila
K
14. heinäkuuta 1989 (ikä 25)
2
0
Norjan lippu Aalesund
Alexander Ring
K
9. huhtikuuta 1991 (ikä 23)
26
1
Saksan lippu Kaiserslautern
Riku Riski
K
16. elokuuta 1989 (ikä 25)
18
2
Norjan lippu Rosenborg
Rasmus Schüller
K
18. kesäkuuta 1991 (ikä 23)
9
0
Suomen lippu HJK
Tim Sparv
K
20. helmikuuta 1987 (ikä 27)
38
1
Tanskan lippu Midtjylland
Mika Väyrynen
K
28. joulukuuta 1981 (ikä 32)
61
5
Suomen lippu HJK
Erfan Zeneli
K
28. joulukuuta 1986 (ikä 27)
4
0
vapaa pelaaja
Joel Pohjanpalo
H
13. syyskuuta 1994 (ikä 19)
6
1
Saksan lippu Fortuna Düsseldorf
Eero Markkanen
H
3. heinäkuuta 1991 (ikä 23)
1
0
Espanjan lippu Real Madrid Castilla
Teemu Pukki
H
29. maaliskuuta 1990 (ikä 24)
32
8
Skotlannin lippu Celtic

Muut viimeisten 12 kuukauden aikana pelattuihin maaotteluihin nimetyt maajoukkueuraansa jatkavat pelaajat:

Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura Viimeisin maaottelukutsu
Jesse Joronen
M
21. maaliskuuta 1993 (ikä 21)
1
0
Englannin lippu Fulham U21 Flag of the Czech Republic.svg Tšekki, 21. toukokuuta 2014
Henri Sillanpää
M
4. kesäkuuta 1979 (ikä 35)
6
0
Suomen lippu VPS Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Walter Viitala
M
9. tammikuuta 1992 (ikä 22)
0
0
Suomen lippu Honka Flag of Oman.svg Oman, 24. tammikuuta 2014
Veli Lampi
P
18. heinäkuuta 1984 (ikä 30)
31
0
Suomen lippu HJK Baltic Cup, 29.–31. toukokuuta 2014[42]
Sebastian Sorsa
P
25. tammikuuta 1984 (ikä 30)
5
0
Suomen lippu HJK Baltic Cup, 29.–31. toukokuuta 2014[42]
Mikko Sumusalo
P
12. maaliskuuta 1990 (ikä 24)
3
1
Saksan lippu RB Leipzig Flag of the Czech Republic.svg Tšekki, 21. toukokuuta 2014
Kari Arkivuo
P
23. kesäkuuta 1983 (ikä 31)
31
1
Ruotsin lippu Häcken Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Markus Halsti
P
19. maaliskuuta 1984 (ikä 30)
19
0
Ruotsin lippu Malmö Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Jere Uronen
P
13. heinäkuuta 1994 (ikä 20)
6
0
Ruotsin lippu Helsingborg Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Petri Pasanen
P
24. syyskuuta 1980 (ikä 33)
76
1
Suomen lippu FC Lahti Walesin lippu Wales, 16. marraskuuta 2013
Teemu Tainio
K
27. marraskuuta 1979 (ikä 34)
63
6
Suomen lippu HJK Baltic Cup, 29.–31. toukokuuta 2014[42]
Kasper Hämäläinen
K
8. elokuuta 1986 (ikä 28)
39
7
Puolan lippu Lech Poznań Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Toni Kolehmainen
K
20. heinäkuuta 1988 (ikä 26)
9
3
Norjan lippu Hønefoss Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Mehmet Hetemaj
K
8. joulukuuta 1987 (ikä 26)
3
0
Italian lippu Monza Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Mika Ojala
K
21. kesäkuuta 1988 (ikä 26)
8
0
Suomen lippu Inter Turku Flag of Oman.svg Oman, 24. tammikuuta 2014
Sebastian Strandvall
K
16. syyskuuta 1986 (ikä 27)
1
0
Suomen lippu VPS Flag of Oman.svg Oman, 24. tammikuuta 2014
Timo Furuholm
H
11. lokakuuta 1987 (ikä 26)
10
2
Saksan lippu Halle Flag of the Czech Republic.svg Tšekki, 21. toukokuuta 2014
Nikolai Alho
H
12. maaliskuuta 1993 (ikä 21)
1
0
Suomen lippu HJK Flag of the Czech Republic.svg Tšekki, 21. toukokuuta 2014
Tim Väyrynen
H
30. maaliskuuta 1993 (ikä 21)
1
0
Saksan lippu Borussia Dortmund II Flag of the Czech Republic.svg Tšekki, 21. toukokuuta 2014
Berat Sadik
H
14. syyskuuta 1986 (ikä 27)
8
0
Sveitsin lippu Thun Flag of Hungary.svg Unkari, 5. maaliskuuta 2014
Mikael Forssell
H
15. maaliskuuta 1981 (ikä 33)
87
29
Suomen lippu HJK Flag of Oman.svg Oman, 24. tammikuuta 2014
Pekka Sihvola
H
22. huhtikuuta 1984 (ikä 30)
1
0
Suomen lippu MYPA Flag of Oman.svg Oman, 24. tammikuuta 2014

Valmennusjohto ja taustahenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[44]

Pelaajaennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten otteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 4. heinäkuuta 2014.
# Pelaaja[33][45] Vuodet Ottelut Maalit
1. Jari Litmanen 1989–2011 137 32
2. Sami Hyypiä 1992–2010 105 5
Jonatan Johansson 1996–2010 105 22
4. Ari Hjelm 1983–1996 100 20
5. Joonas Kolkka 1994–2010 98 11
6. Mikael Forssell 1999– 87 29
7. Erkka Petäjä 1983–1994 84 0
8. Arto Tolsa 1964–1981 77 9
9. Hannu Tihinen 1999–2009 76 5
Petri Pasanen 2000– 76 1

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 4. heinäkuuta 2014.
# Pelaaja[33][45] Vuodet Maalit Ottelut
1. Jari Litmanen 1989–2011 32 137
2. Mikael Forssell 1999– 29 87
3. Jonatan Johansson 1996–2010 22 105
4. Ari Hjelm 1983–1996 20 100
5. Mixu Paatelainen 1986–2000 18 70
6. Verner Eklöf 1919–1927 17 32
7. Aulis Koponen 1924–1935 16 38
Gunnar Åström 1923–1937 16 43
9. Alexei Eremenko junior 2003– 14 57
10. William Kanerva 1922–1939 13 50
Kai Pahlman 1954–1968 13 56
Jorma Vaihela 1947–1954 13 34

Päävalmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Päivitetty 25. tammikuuta 2014.
  • Nykyisen päävalmentajan valmentamat ottelut, ks. englanninkielinen Wikipedia Mixu Paatelainen.
Valmentaja[46] Vuodet Ottelut Voitot Tasapelit Häviöt Voittoprosentti
ei valmentajaa 1911–1921 17 6 2 9 35,3 %
Suomen lippu Jarl Öhman 1922 4 1 0 3 25,0 %
ei valmentajaa 1923–1935 76 22 11 43 28,9 %
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Ferdinand Fabra 1936–1937 8 1 1 6 12,5 %
ei valmentajaa 1937–1938 9 3 0 6 33,3 %
Unkarin lippu Gábor Obitz 1939 6 1 0 5 16,7 %
ei valmentajaa 1939–1943 7 0 1 6 0 %
Ruotsin lippu Axel Mårtensson 1945 2 0 0 2 0 %
Suomen lippu Niilo Tammisalo 1946 3 0 0 3 0 %
Suomen lippu Aatos Lehtonen 1947–1955 51 7 9 35 13,7 %
Saksan lippu Kurt Weinreich 1955–1958 23 3 1 19 13,0 %
Suomen lippu Aatos Lehtonen 1959–1961 19 3 0 16 15,8 %
Suomen lippu Olavi Laaksonen 1962–1974 91 16 21 54 17,6 %
Suomen lippu Martti Kosma 1975 2 0 1 1 0 %
Suomen lippu Aulis Rytkönen 1975–1978 30 8 4 18 26,7 %
Suomen lippu Esko Malm 1979–1981 27 4 6 17 14,8 %
Suomen lippu Martti Kuusela 1982–1987 53 9 11 33 17,0 %
Suomen lippu Jukka Vakkila 1988–1992 49 7 21 21 14,3 %
Suomen lippu Tommy Lindholm 1993–1994 25 5 7 13 20,0 %
Suomen lippu Jukka Ikäläinen 1994–1996 21 7 4 10 33,3 %
Tanskan lippu Richard Møller Nielsen 1996–1999 34 9 12 13 26,5 %
Suomen lippu Antti Muurinen 2000–2005 72 34 12 26 47,2 %
Suomen lippu Jyrki Heliskoski (väliaikainen) 2005 6 2 2 2 33,3 %
Englannin lippu Roy Hodgson 2006–2007 22 6 11 5 27,3 %
Skotlannin lippu Stuart Baxter 2008–2010 28 8 5 15 28,6 %
Suomen lippu Olli Huttunen (väliaikainen) 2010 1 1 0 0 100 %
Suomen lippu Markku Kanerva (väliaikainen) 2011 2 0 1 1 0 %
Suomen lippu Mixu Paatelainen 2011– 32 14 8 10 43,8 %

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vesander, Lari: Pois paitsiosta – vuosi suomalaisessa jalkapalloilussa. Like, 2004. ISBN 9524713012.
  • Walden, Timo & Airio, Iina: Huuhkajat – Suomi-futiksen sankariaika. Otava, 2010. ISBN 9789511241218.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huuhkajille 0–2 -tappio 6.9.2011. Suomen Palloliitto. Viitattu 4.10.2011.
  2. FIFA World Ranking FIFA. Viitattu 17.7.2014. (englanniksi)
  3. Huuhkajat hakevat jo 10. perättäistä tappiotonta ottelua 14.10.2008. Palloliitto. Viitattu 15.10.2008.
  4. Finland: FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA.com. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)
  5. http://www.rsssf.com/tablesn/nordic.html
  6. a b Kyllästyneet fanit vaativat Muurisen eroa Futismaailma.com. 11.6.2005. Viitattu 30.11.2007.
  7. Hollanti murskasi Suomen haaveet MM-kisapaikasta 8.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  8. Palloliitto: Muuriselle seuraaja jo syksyksi 21.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  9. Heliskoski valmentaa MM-karsinnat loppuun 25.7.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  10. Hodgson maajoukkueen peräsimeen elokuussa 2006 18.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  11. Hämäläinen iloitsi Hodgsonin löydöstä 19.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  12. Suomi jäi tasapeliin Armeniassa palloliitto.fi. 7.10.2006. Suomen Palloliitto. Viitattu 21.9.2011.
  13. http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=83079 Suomen Palloliitto: Litmanen löi alkutahdit Suomen voitolle (11.10.2006)
  14. http://futisforum2.org/index.php?topic=6235.0 FutisForum²: Jari Litmanen: Armenia-peli pelattava Olympiastadionilla! (11.11.06)
  15. http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=84330 Suomen Palloliitto: Suomi kaatoi täpärästi Armenian (15.11.2006)
  16. http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2007/06/534073 MTV3: Benficalla kotka, Futismaajoukkueella huuhkaja (8.6.2007)
  17. http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Suomi+vei+pisteen+Belgradin+illassa/1135230160189 HS: Suomi vei pisteen Belgradin illassa
  18. http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=99620
  19. http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200710136715125_jp.shtml
  20. Suomi ja Espanja maalittomaan harjoitusottelussa MTV3 Internet. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
  21. Palloliiton Hämäläinen pettyi juhlaottelun yleisömäärään MTV3 Internet. 18.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
  22. Palloliitolta Gladiaattorit-kunniakerho Sonera Plaza. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
  23. Kuqin pää piti EM-unelman elossa MTV3.fi. 17.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
  24. Hodgson: Litmasen mukaanotto viisasta MTV3.fi. 18.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
  25. http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/futis/2007/11/584341
  26. http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=103424
  27. http://www.uefa.com/competitions/euro/standings/round=2241/group=2630.html
  28. Stuart Baxter Huuhkajien päävalmentajaksi 28.1.2008. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  29. Group 4 FIFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  30. a b Finland FIFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  31. Kippari-Hyypiälle sata täyteen 12.8.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  32. Johansson ei ole ehtinyt juuri merkkipaalua miettiä 13.10.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  33. a b c Pelaajat Suomen Palloliitto. Viitattu 3.9.2011.
  34. Suomi pelaa kunniasta 8.10.2009. MTV3. Viitattu 19.10.2009.
  35. EURO 2012 qualifying draw in full 7.2.2010. UEFA. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  36. Suomen Palloliitto - Miesten A-maajoukkue 2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 18.10.2010.
  37. Olli Huttunen päävalmentajana San Marino-ottelussa 9.11.2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 9.11.2010.
  38. Suomen maajoukkue teki uuden huonousennätyksen 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2010.
  39. Mikael Forssell vei pelipallon palkintokaappiin 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.4.2011.
  40. Miettinen, Ville: Ranska piti Suomen aisoissa Olympiastadionilla Yle Urheilu. 7.9.2012. Viitattu 29.6.2014.
  41. Lehtonen, Samu: Eremenko junior ulos, Suomi puristi vajaalla tasapeliin Yle Urheilu. 12.10.2012. Viitattu 29.6.2014.
  42. a b c d Palloliitto – Huuhkajat Baltic Cupiin
  43. Palloliitto – Muutoksia Baltic Cupin joukkueeseen
  44. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä oman ei löytynyt
  45. a b Finland – International Player Records RSSSF. Viitattu 3.9.2011.
  46. Finland – National Team Coaches RSSSF. Viitattu 3.9.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]