Espanjan jalkapallomaajoukkue
Sivulta puuttuu  |
|||
| Lempinimi | La Furia Roja (suom. punainen raivo), La Roja | ||
| Liitto | RFEF | ||
| Maanosaliitto | UEFA | ||
| Valmentaja |  Vicente del Bosque |
||
| Kapteeni | Iker Casillas | ||
| Eniten otteluita | Iker Casillas (142) | ||
| Eniten maaleja | David Villa (52) | ||
| FIFA-ranking | 1. (kesäkuu 2012)[1] | ||
|
|||
Ensimmäinen ottelu Tanska 0–1 .svg){kind=small} Espanja(Bryssel, Belgia; 28. elokuuta 1920) |
|||
Suurinumeroisin voitto Espanja 13–0  Bulgaria(Madrid, Espanja; 21. toukokuuta 1933) |
|||
Suurinumeroisin tappio.svg){kind=small} 7–1 Espanja(Amsterdam, Alankomaat; 4. kesäkuuta 1928)  Englanti 7–1 Espanja(Lontoo, Englanti; 9. joulukuuta 1931) |
|||
| MM-kilpailut | |||
| Esiintymiset | 13 (ensimmäiset 1934) | ||
| Paras sijoitus | 1. (2010) | ||
| EM-kilpailut | |||
| Esiintymiset | 8 (ensimmäiset 1964) | ||
| Paras sijoitus | 1. (1964, 2008, 2012) | ||
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: Espanja |
|||
| Miesten jalkapallo | |||
| MM-kilpailut | |||
 Kultaa |
Etelä-Afrikka 2010 | ||
| EM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Puola/Ukraina 2012 | ||
| Kultaa |
Itävalta/Sveitsi 2008 | ||
| Kultaa |
Espanja 1964 | ||
 Hopeaa |
Ranska 1984 | ||
 Olympialaiset |
|||
| Kultaa |
Barcelona 1992 | jalkapallo | |
| Hopeaa |
Sydney 2000 | jalkapallo | |
| Hopeaa |
Antwerpen 1920 | jalkapallo | |
| Maanosaliittojen cup | |||
 Pronssia |
Etelä-Afrikka 2009 | ||
Espanjan jalkapallomaajoukkue edustaa Espanjan kuningaskuntaa miesten jalkapallon arvokilpailuissa. Sitä hallinnoi Espanjan kuninkaallinen jalkapalloliitto. Espanja on sekä hallitseva maailmanmestari että Euroopan-mestari. Maa on ollut heinäkuusta 2008 asti Kansainvälisen jalkapalloliiton maajoukkuerankingissa sijalla yksi.[1]
Joukkueen suurimmat saavutukset ovat maailmanmestaruus vuodelta 2010 ja Euroopan-mestaruudet vuosilta 1964, 2008 ja 2012. Olympiajalkapallossa Espanja on saavuttanut kultaa vuonna 1992 ja hopeaa vuosina 1920 ja 2000.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Kansainvälinen ensiesiintyminen [muokkaa]
Espanja teki jalkapallossa kansainvälisen ensiesiintymisensä valmentaja Paco Brun johdolla Antwerpenin olympialaisissa vuonna 1920. Ensimmäisen, Tanskaa vastaan pelatun ottelunsa joukkue voitti 1–0 Patricion maalilla. Puolivälierissä isäntämaa Belgia pudotti Espanjan maalein 3–1, mutta sekään ei estänyt joukkueen nousemista lopulta hopealle.
Belgian ja Tšekkoslovakian välisessä loppuottelussa jälkimmäinen joukkue poistui kentältä 2–0-tappiotilanteessa 40 minuutin pelin jälkeen kyllästyttyään englantilaisen tuomarikolmikon työskentelyyn. Belgia voitti kultaa automaattisesti, mutta hopea- ja pronssimitalin kohtalosta järjestettiin uusi ”lohdutusturnaus”. Tšekkoslovakia suljettiin kilpailusta ja kun suurin osa välieriin yltäneestä Ranskan joukkueesta oli jo lähtenyt kotimatkalle, neljä puolivälierissä hävinnyttä joukkuetta pelasivat paikasta hopeaottelussa toista välieräjoukkuetta Alankomaita vastaan. Espanja voitti Ruotsin 2–1, Italian 2–0 ja lopulta Alankomaat 3–1, ja palasi kotimaahan hopeamitalit kaulassaan.
Vuoden 1920 rikkonaisesta Ruotsi-ottelusta sai alkunsa lempinimi La furia española (suom. Espanjan raivo, aikaisemmin termi oli liitetty espanjalaisten kahdeksankymmenvuotisessa sodassa vuonna 1576 suorittamaan Antwerpenin ryöstöön). Hopeajoukkueen tunnetuimpia pelaajia olivat Zamora, Samitier, Pichichi, Acedo ja kapteeni Belauste.
EM-kulta kotikentällä [muokkaa]
Aiemmin Real Madridia ja Atlético de Madridia menestyksekkäästi valmentanut José Villalonga nimitettiin maajoukkueen valmentajaksi vuonna 1962. Villalongan johdolla joukkue selviytyi Chilessä järjestettyihin vuoden 1962 MM-kilpailuihin, mutta joutui vaikeaan lohkoon Brasilian, Tšekkoslovakian ja Meksikon kanssa ja putosi jo ennen jatkokierroksia.
Kaksi vuotta myöhemmin Espanja voitti Euroopan-mestaruuden, joka oli vuoteen 2008 asti joukkueen suurin saavutus arvokilpailuista. Karsintakierroksilla Espanja pudotti Romanian, Pohjois-Irlannin ja Irlannin ja sai järjestääkseen välierästä, pronssiottelusta ja loppuottelusta koostuneen lopputurnauksen. Välierässä Espanja sai vastaansa karsintavaiheessa vakuuttavasti esiintyneen Unkarin ja voitti jatkoajan jälkeen 2–1 Peredan ja Amancion maaleilla. Loppuottelussa joukkue kohtasi hallitsevan mestarin Neuvostoliiton. Neljä vuotta aiemmin historian ensimmäisten EM-kilpailuiden karsinnoissa Espanja luovutti oikeistolaisen hallitsijansa Francisco Francon käskystä joukkueen saatua vastaansa Neuvostoliiton, mutta tällä kertaa Franco antoi joukkueen pelata. Madridin Santiago Bernabéulla 79 000 katsojan edessä pelatussa loppuottelussa Pereda vei isännät johtoon vain kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta Husainovin tasoitettua vapaapotkusta tarvitsi Espanja vielä Marcelinon viime minuuteilla tekemän puskumaalin voittaakseen lopulta 2–1. Mestaruusottelussa joukkueen kokoonpanoon kuuluivat myös Iribar, Rivilla, Olivella, Calleja, Zoco, Fusté, Amancio, Luis Suárez ja Lapetra.[2]
MM-kilpailut Espanjassa [muokkaa]
Vuonna 1976 Espanja valittiin vuoden 1982 MM-kilpailuiden isäntämaaksi. Lopputurnauksessa oli ensimmäistä kertaa mukana 24 maata aikaisemman 16 sijaan.[3]
José Santamarían valmentamalta Espanjan joukkueelta odotettiin paljon. Lohkovaiheessa Espanja arvottiin samaan lohkoon Pohjois-Irlannin, Jugoslavian ja Hondurasin kanssa. Isännät aloittivat turnauksen kehnosti pelaamalla 1–1-tasapelin Hondurasia vastaan. Toisessa ottelussa Espanja otti hienon 2–1-voiton Jugoslaviasta, mutta kolmannessa ottelussa tuli 1–0-tappio Pohjois-Irlannille. Tästä huolimatta joukkue selvitti vaivoin tiensä jatkoon. Jatkolohko B:ssä Espanja hävisi Länsi-Saksalle 2–1 ja pelasi maalittoman tasapelin Englannin kanssa, mikä tiesi ennenaikaista putoamista ja potkuja Santamaríalle.
Turnauksen voitti lopulta Italia, joka kukisti loppuottelussa Länsi-Saksan maalein 3–1.
EM-hopea Ranskassa [muokkaa]
MM-kotikilpailuiden pettymyksen jälkeen Espanjan valmentajaksi palkattiin Miguel Muñoz, joka oli toiminut tehtävässä väliaikaisesti jo vuonna 1969. Vuoden 1984 EM-kilpailuihin joukkue karsi lohkossa, jossa pelasivat myös Alankomaat, Irlanti, Islanti ja Malta. Espanja selviytyi Ranskassa pelattuun lopputurnaukseen lopulta hieman yllättäenkin. Joukkue tarvitsi Maltaa vastaan pelatusta karsintojen viimeisestä ottelusta vähintään 11 maalin voiton, jonka se saavutti numeroin 12–1. Santillana ja Poli Rincón tekivät molemmat neljä maalia, Maceda kaksi, Sarabia yhden ja Señor vielä ratkaisevan maalin ottelun 84 minuutilla.
Lopputurnauksen alkulohkossa Espanja pelasi 1–1-tasapelin sekä Romaniaa että Portugalia vastaan ennen 1–0-voittoa Länsi-Saksasta, mikä toi joukkueelle lohkovoiton. Välierässä Espanja kukisti turnauksen mustan hevosen Tanskan rangaistuspotkuilla 5–4 (1–1 ja.) Preben Elkjærin epäonnistuttua omalla vuorollaan. Loppuottelussa Espanja sai vastaansa isäntäjoukkueen Ranskan, jonka kapteenina toimi turnauksen maalikuningas Michel Platini. Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen isännät marssivat mestaruuteen Platinin ja Bruno Bellonen maaleilla, ja Espanjan oli tyytyminen hopeamitaleihin.[4]
EM-kulta Itävallassa ja Sveitsissä [muokkaa]
Ranskan EM-kilpailuiden 1984 jälkeen Espanja joutui suurista odotuksista huolimatta pettymään kerta toisensa jälkeen eikä selviytynyt arvokilpailuissa puolivälieriä pidemmälle yli 20 vuoteen. Puolivälierätappio oli kohtalona myös vuoden 2006 MM-kilpailuissa Saksassa, jossa joukkuetta valmensi Luis Aragonés.
Vuoden 2008 EM-kilpailuiden karsinnat alkoivat Aragonésin Espanjalta heikosti, mutta joukkue onnistui lopulta voittamaan lohkonsa, jossa pelasivat myös Ruotsi, Pohjois-Irlanti, Tanska, Latvia, Islanti ja Liechtenstein. Suurta huomiota herätti maajoukkueen kapteenin ja historian parhaan maalintekijän Raúlin pudottaminen joukkueesta kesken karsintojen.
Itävallassa ja Sveitsissä pelatussa lopputurnauksessa Espanja mursi ”kirouksensa” ja eteni arvokilpailuiden loppuotteluun 24 vuoden tauon jälkeen. Alkulohkossaan joukkue kohtasi Venäjän, Ruotsin ja Kreikan, ja selviytyi jatkoon lohkovoittajana menettämättä pistettäkään. Joukkueen hahmoja oli neljä maalia tehnyt hyökkääjä David Villa, joka lopulta voitti näillä maaleilla myös turnauksen maalikuninkuuden.
Puolivälierä hallitsevaa maailmanmestaria Italiaa vastaan päättyi maalittomana varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen. Ratkaisua haettiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka Espanja voitti 4–2. Ratkaisevan maalin teki Cesc Fàbregas, mutta suurin sankari oli maalivahti Iker Casillas, joka torjui Italian neljästä yrityksestä kaksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1920 olympialaisten, kun Espanja voitti Italian arvo-ottelussa. Alkulohkosta tuttua Venäjää vastaan pelatun välierän Espanja selvitti vaivatta maalein 3–0. 29. kesäkuuta 2008 Wienin Ernst-Happel-Stadionilla pelatussa loppuottelussa joukkue kukisti Saksan 1–0 Fernando Torresin ensimmäisen jakson maalilla, ja voitti näin arvokilpailuhistoriansa toisen Euroopan-mestaruuden 44 vuoden odotuksen jälkeen.[5] Joukkueen keskikenttämies Xavi valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi,[6] ja hänen ohellaan turnauksen 23 pelaajan tähdistöjoukkueeseen valittiin espanjalaisista Casillas, Fàbregas, Andrés Iniesta, Carlos Marchena, Carles Puyol, Marcos Senna, Torres ja Villa.[7] Mestaruuden myötä Espanja nousi heinäkuussa 2008 Kansainvälisen jalkapalloliiton maajoukkuerankingin kärkipaikalle ensimmäistä kertaa rankingin historiassa.[8]
Maanosaliittojen cupin pronssi ja maailmanmestaruus Etelä-Afrikassa [muokkaa]
Hallitsevana Euroopan-mestarina Espanja pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa Maanosaliittojen cupiin Etelä-Afrikassa kesällä 2009. Aragonésin seuraajaksi pian kesän 2008 EM-kilpailuiden jälkeen palkattu Vicente del Bosque jatkoi Aragonésin aloittamaa hyvää työtä ja johti Espanjan ennätykselliseen 15 ottelun voittoputkeen. Australian, Brasilian ja Ranskan jakaman aikaisemman 14 peräkkäisen voiton ennätyksen Espanjan rikkoi kesäkuussa 2009 Maanosaliittojen cupin ottelussa isäntämaa Etelä-Afrikkaa vastaan. Samalla Espanjan peräkkäisten tappiottomien otteluiden määrä nousi 35:een, joka sivuaa Brasilian aikaisempaa ennätystä.[9][10] Molemmat putket tulivat kuitenkin päätökseensä seuraavassa välieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Pronssiottelussa Espanja voitti toistamiseen Etelä-Afrikan.[11]
Vuoden 2010 MM-kilpailuihin Espanja karsi samassa lohkossa Armenian, Belgian, Bosnia ja Hertsegovinan, Turkin ja Viron kanssa. Joukkue voitti kaikki kymmenen otteluaan ja pääsi lohkovoittajana suoraan lopputurnaukseen.[12]
Kesän 2010 MM-lopputurnaukseen Etelä-Afrikassa Espanja lähti suurimpana ennakkosuosikkina. Kaikkien suureksi pettymykseksi se kuitenkin hävisi ensimmäisen pelinsä Sveitsille, vaikka pyörittelikin komeasti palloa täydet 90 minuuttia. Espanja kuitenkin voitti jälkimmäisissä lohkopeleissään Hondurasin 2–0 ja Chilen 2–1 edeten täten lohkoykkösenä jatkoon. Valmentaja Del Bosquen taktiikka sai jyrkkää kritiikkiä tylsyydestään. Neljännesvälierissä Espanja sai vastaansa naapurimaa Portugalin, joka ei ollut siihen mennessä päästänyt maaliakaan kisoissa. Ottelun ratkaisi 56. minuutilla David Villa, jonka Barcelonan pallotaiturit Xavi ja Andrés Iniesta järjestivät maalipaikkaan. Myöhemmin huomattiin Villan olleen niukasti paitsiossa tilanteessa. Espanja kuitenkin pääsi jatkoon neljännesvälieristä ja sai vastaansa Paraguayn puolivälierissä. Ottelusta tuli Espanjalle yllättävän tiukka, mutta lopulta David Villa ratkaisi senkin ottelun loppuminuuteilla ja maa oli ensimmäistä kertaa historiassaan MM-välierissä. Finaaliin edetäkseen Espanjan oli kaadettava Saksa, joka oli siihen mennessä tehnyt kisoissa 13 maalia ja päästänyt kaksi. Saksa oli tunnettu kovasta vastahyökkäyspeleistään, jolla se oli jo kaatanut suurinumeroisesti niin Australian, Englannin kuin Argentiinankin. Valmentaja Del Bosquen taktiikka nollasi kuitenkin täydellisesti Saksan vastahyökkäykset ja 76. minuutilla Carles Puyol puski kulmatilanteesta Espanjan finaaliin. Johannesburgin Soccer Cityllä pelatussa loppuottelussa Espanja kohtasi Hollannin, joka tuli täydet 120 minuuttia kovaa ja säälimättä päälle rikkoen täten Espanjan pelin. Lopulta Andrés Iniesta ratkaisi mestaruuden Espanjalle, kun jatkoaikaa oli vain neljä minuuttia jäljellä.[13] Vahvaan pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin pohjannut Espanja teki turnauksen seitsemässä ottelussaan vain kahdeksan maalia ja päästi kaksi. Joukkueen paras maalintekijä oli edellisen EM-turnauksen tapaan David Villa viidellä maalillaan. Hän oli myös koko turnauksen paras maalintekijä Thomas Müllerin, Wesley Sneijderin ja Diego Forlánin ohella, mutta FIFA:n Kultainen -kenkä palkinto myönnettiin Müllerille, joka antoi eniten maalisyöttöjä. Espanjan maalivahti Iker Casillas palkittiin Kultainen hanska -palkinnolla ja Espanjan joukkue Reilu peli -palkinnolla.[14]
Alueellisuus, kansallistunne ja maajoukkue [muokkaa]
Monet Espanjan huippupelaajat tulevat Kataloniasta ja Baskimaalta, joiden oma kansallistunne on voimakas. Tästä huolimatta kiihkomielisimmätkään baskit tai katalaanit eivät ole kieltäytyneet Espanjan maajoukkueessa pelaamisesta, vaikka heille kyseessä ei usein ole ollut kansallinen sydämenasia, vaan mahdollisuus jalkapalloilla korkeimmalla kansainvälisellä tasolla. Kansallisen epäyhtenäisyyden ei ole katsottu olleen pelaajien panoksen osalta haitaksi maajoukkue-esityksille, mutta sen sijaan kannattajien suhteen asian on katsottu olevan toisin. Jalkapallomaajoukkue ei herätä vastaavanlaista kiihkoa kuin monissa muissa suurissa jalkapallokulttuurimaissa, vaan näiltä osin merkittävämpiä ovat seurajoukkueet. Esimerkiksi Barcelonan kapteeni ja puolustajaikoni Carles Puyol on todennut olevansa katalaani, mutta haluavansa pelata MM-kilpailuissa, ja hänen on sinne mentävä Espanjan maajoukkueessa. Omat, Fifaan tai Uefaan kuulumattomat joukkueensa on myös Katalonialla, Galicialla, Baskimaalla ja Andalusialla (ks. Katalonian jalkapallomaajoukkue, Galician jalkapallomaajoukkue, Baskimaan jalkapallomaajoukkue ja Andalusian jalkapallomaajoukkue).
Maajoukkueella ei ole varsinaista kansallisstadionia, mutta eniten otteluita se on pelannut Madridin Santiago Bernabéulla. Katalaanien ja baskien voimakkaasta kansallistunteesta johtuen maajoukkue ei pelaa kotiotteluitaan Kataloniassa tai Baskimaalla, ja Madridissakin nykyään vain harvoin, koska silloin katalaanit ja baskit saattaisivat osoittaa mieltään. Maajoukkueen kotikenttinä toimivat Valencia, Sevilla ja muutamat pienemmät kaupungit.[15]
Menestys arvokilpailuissa [muokkaa]
|
Maailmanmestaruuskilpailut
|
Euroopan-mestaruuskilpailut
Maanosaliittojen cup |
Voitettujen ja tappiottomien otteluiden putket [muokkaa]
Espanja pelasi vuosina 2007–2009 ennätykselliset 35 ottelua peräkkäin ilman tappioita, ja sivusi täten Brasilian aikaisemmin tekemää ennätystä. Ennätysputki sai alkunsa 15. marraskuuta 2006 ystävyysottelussa Romanialle kärsityn 1–0-tappion jälkeen. 35 ottelusta 32 päättyi Espanjan voittoon, ja vain kolme päättyi tasapeliin. Samalla Espanja voitti 15 peräkkäistä ottelua, mikä on myös ennätys. Italiaa vastaan vuoden 2008 EM-kilpailuissa pelattu puolivälieräottelu, jonka Espanja voitti rangaistuspotkukilpailun jälkeen, lasketaan tilastossa tasapeliksi. Kaiken kaikkiaan Espanja teki otteluissa yhteensä 73 maalia ja päästi 11. Kreikka oli ainoa joukkue, joka onnistui tekemään enemmän kuin yhden maalin Espanjaa vastaan.[9][10]
Putket saivat päätöksensä 24. kesäkuuta 2009 vuoden 2009 Maanosaliittojen cupin välieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Espanja hävisi ottelun maalein 2–0.
Pelaajat [muokkaa]
Nykyinen joukkue [muokkaa]
- 22. ja 26. maaliskuuta 2013 pelattaviin vuoden 2014 MM-karsintaotteluihin Suomea ja Ranskaa vastaan nimetyt pelaajat:[16]
|
Maalivahdit
Puolustajat
|
Keskikenttäpelaajat
Hyökkääjät
|
Eniten otteluita [muokkaa]
- Päivitetty 22. marraskuuta 2011.
| # | Pelaaja[17] | Vuodet | O | M |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Iker Casillas | 2000– | 134 | 0 |
| 2. | Andoni Zubizarreta | 1985–1998 | 126 | 0 |
| 3. | Xavi | 2000– | 104 | 10 |
| 4. | Raúl | 1996–2006 | 102 | 44 |
| 5. | Carles Puyol | 2000– | 95 | 3 |
| 6. | Xabi Alonso | 2003– | 90 | 12 |
| 7. | Fernando Torres | 2003– | 89 | 27 |
| = | Fernando Hierro | 1989–2002 | 89 | 29 |
| 9. | José Antonio Camacho | 1975–1988 | 81 | 0 |
| 10. | David Villa | 2005– | 79 | 49 |
| = | Sergio Ramos | 2005– | 79 | 6 |
Eniten maaleja [muokkaa]
- Päivitetty 9. lokakuuta 2011.
| # | Pelaaja[18] | Vuodet | M | O | M/O |
|---|---|---|---|---|---|
| 1. | David Villa | 2005– | 49 | 79 | 0,62 |
| 2. | Raúl | 1996–2006 | 44 | 102 | 0,43 |
| 3. | Fernando Hierro | 1989–2002 | 29 | 89 | 0,33 |
| 4. | Fernando Morientes | 1998–2007 | 27 | 47 | 0,57 |
| = | Fernando Torres | 2003– | 27 | 89 | 0,30 |
| 6. | Emilio Butragueño | 1984–1992 | 26 | 69 | 0,38 |
| 7. | Alfredo Di Stéfano | 1957–1961 | 23 | 31 | 0,74 |
| 8. | Julio Salinas | 1986–1996 | 22 | 56 | 0,39 |
| 9. | Míchel | 1985–1992 | 21 | 66 | 0,32 |
| 10. | Telmo Zarra | 1945–1951 | 20 | 20 | 1,00 |
Maalivahdit [muokkaa]
- Päivitetty 22. marraskuuta 2011.
| # | Pelaaja[19] | Vuodet | O | PM |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Iker Casillas | 2000– | 127 | 74 |
| 2. | Andoni Zubizarreta | 1985–1998 | 126 | 100 |
| 3. | Luis Arconada | 1977–1985 | 68 | 62 |
| 4. | José Ángel Iribar | 1964–1976 | 49 | 42 |
| 5. | Ricardo Zamora | 1920–1936 | 46 | 42 |
| 6. | Santiago Cañizares | 1993–2006 | 45 | 26 |
| 7. | Antoni Ramallets | 1950–1961 | 35 | 50 |
| 8. | Pepe Reina | 2005– | 23 | 12 |
| 9. | Ignacio Eizaguirre | 1945–1952 | 18 | 31 |
| = | Miguel Ángel | 1975–1978 | 18 | 9 |
Valmentajat [muokkaa]
- Päivitetty 9. lokakuuta 2011.
| Valmentaja[20] | Vuodet | O | V | T | H |
|---|---|---|---|---|---|
| Paco Bru | 1920 | 5 | 4 | 0 | 1 |
| Julián Ruete | 1921–1922 | 4 | 4 | 0 | 0 |
| José Ángel Berraondo | 1921, 1928 | 6 | 2 | 3 | 1 |
| Manuel Castro | 1921, 1921–1922, 1925, 1926–1927 | 10 | 9 | 0 | 1 |
| José María Mateos | 1922, 1925, 1926–1927, 1929–1933 | 23 | 16 | 3 | 4 |
| Salvador Díaz | 1922 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Luis Argüello | 1923 | 2 | 1 | 0 | 1 |
| Pedro Parages | 1923–1924 | 3 | 1 | 1 | 1 |
| José García | 1923–1924 | 2 | 1 | 1 | 0 |
| Luis Colina | 1924 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| José Rosich | 1924 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Julián Olave | 1924 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Fernando Gutiérrez | 1925 | 3 | 3 | 0 | 0 |
| Ricardo Cabot | 1925 | 2 | 2 | 0 | 0 |
| Ezequiel Montero | 1926–1927 | 4 | 3 | 0 | 1 |
| Amadeo García | 1934–1936 | 12 | 6 | 2 | 4 |
| Eduardo Teus | 1941–1942 | 6 | 3 | 2 | 1 |
| Jacinto Quincoces | 1945 | 2 | 1 | 1 | 0 |
| Pasarín | 1946 | 1 | 0 | 0 | 1 |
| Pablo Hernández | 1947, 1955, 1962 | 6 | 2 | 0 | 4 |
| Guillermo Eizaguirre | 1948–1950, 1955–1956 | 19 | 8 | 6 | 5 |
| Félix Quesada | 1951 | 3 | 1 | 2 | 0 |
| Luis Iceta | 1951 | 3 | 1 | 2 | 0 |
| Paulino Alcántara | 1951 | 3 | 1 | 2 | 0 |
| Ricardo Zamora | 1952 | 2 | 1 | 1 | 0 |
| Pedro Escartín | 1952–1953, 1961 | 12 | 7 | 3 | 2 |
| Luis Iribarren | 1953–1954 | 4 | 1 | 2 | 1 |
| Ramón Melcón | 1955 | 2 | 0 | 1 | 1 |
| José Luis del Valle | 1955 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Emilio Jiménez | 1955 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Juan Touzón | 1955 | 1 | 1 | 0 | 0 |
| Manuel Meana | 1957–1959 | 12 | 7 | 3 | 2 |
| José Luis Costa | 1959–1960 | 12 | 8 | 0 | 4 |
| José Luis Lasplazas | 1959–1960 | 12 | 8 | 0 | 4 |
| Ramón Gabilondo | 1959–1960 | 12 | 8 | 0 | 4 |
| José Villalonga | 1962–1966 | 22 | 9 | 5 | 8 |
| Domingo Balmanya | 1966–1968 | 11 | 4 | 3 | 4 |
| Eduardo Toba | 1968–1969 | 4 | 1 | 2 | 1 |
| Luis Molowny | 1969 | 4 | 2 | 1 | 1 |
| Salvador Artigas | 1969 | 4 | 2 | 1 | 1 |
| Miguel Muñoz | 1969, 1982–1988 | 63 | 32 | 16 | 15 |
| Ladislao Kubala | 1969–1980 | 68 | 30 | 22 | 16 |
| José Emilio Santamaría | 1980–1982 | 24 | 10 | 8 | 6 |
| Luis Suárez | 1988–1991 | 27 | 15 | 4 | 8 |
| Vicente Miera | 1991–1992 | 8 | 4 | 2 | 2 |
| Javier Clemente | 1992–1998 | 62 | 36 | 20 | 6 |
| José Antonio Camacho | 1998–2002 | 44 | 28 | 9 | 7 |
| Iñaki Sáez | 2002–2004 | 23 | 15 | 6 | 2 |
| Luis Aragonés | 2004–2008 | 54 | 38 | 12 | 4 |
| Vicente del Bosque | 2008– | 48 | 42 | 1 | 5 |
Katso myös [muokkaa]
- Espanjan alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue
- Espanjan naisten jalkapallomaajoukkue
- Espanjan futsal-maajoukkue
Lähteet [muokkaa]
- Ball, Phil: Morbo: The Story of Spanish Football, s. 207–232. Lontoo: WSC Books, 2001. ISBN 0954013468.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b FIFA/Coca-Cola World Ranking 21.9.2011. FIFA. Viitattu 9.10.2011. (englanniksi)
- ↑ Spain gain home comforts UEFA. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ 1982 FIFA World Cup Spain FIFA. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ Platini shines for flamboyant France UEFA. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ Torres strike ends Spain’s long wait UEFA. Viitattu 30.6.2008.
- ↑ Xavi emerges as EURO’s top man UEFA. Viitattu 2.7.2008.
- ↑ Spain dominate Team of the Tournament 30.6.2008. UEFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Spain the new leaders FIFA. Viitattu 2.7.2008.
- ↑ a b Sweet fifteen for La Roja FIFA. Viitattu 7.6.2009.
- ↑ a b Spain and Brazil: for the record FIFA. Viitattu 7.6.2009.
- ↑ Spain edge the supersub show FIFA. Viitattu 7.6.2009.
- ↑ Group 5 FIFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Matches FIFA. Viitattu 12.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Awards FIFA. Viitattu 12.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Estadios donde ha jugado la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ De Gea e Isco, novedades en la lista de Del Bosque Marca. Viitattu 15.3.2013. (espanjaksi)
- ↑ Jugadores con mas partidos de la historia Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ Máximos goleadores de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
- ↑ Porteros de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 17.4.2010.
- ↑ Entrenadores de la historia de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Espanjan jalkapallomaajoukkue Wikimedia Commonsissa- Espanjan kuninkaallinen jalkapalloliitto (espanjaksi)
- Espanja Kansainvälisen jalkapalloliiton sivustolla (englanniksi)
- Espanja Euroopan jalkapalloliiton sivustolla (englanniksi)
- Fútbol en la Red Tilastotietoa Espanjan maajoukkueesta. (espanjaksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alankomaat | Albania | Andorra | Armenia | Azerbaidžan | Belgia | Bosnia ja Hertsegovina | Bulgaria | Englanti | Espanja | Färsaaret | Georgia | Irlannin tasavalta | Islanti | Israel | Italia | Itävalta | Kazakstan | Kreikka | Kroatia | Kypros | Latvia | Liechtenstein | Liettua | Luxemburg | Makedonia | Malta | Moldova | Montenegro | Norja | Pohjois-Irlanti | Portugali | Puola | Ranska | Romania | Ruotsi | Saksa | San Marino | Skotlanti | Serbia | Slovakia | Slovenia | Suomi | Sveitsi | Tanska | Tšekki | Turkki | Ukraina | Unkari | Wales | Valko-Venäjä | Venäjä | Viro
Entisiä joukkueita: DDR | IVY | Jugoslavia | Neuvostoliitto | Saar | Tšekkoslovakia
.svg){kind=small}
1900 
Yhdistynyt kuningaskunta | 1904 
Kanada | 1908 Yhdistynyt kuningaskunta | 1912 Yhdistynyt kuningaskunta | 1920 .svg){kind=small}
Belgia | 1924 
Uruguay | 1928 Uruguay | 1936 Italia | 1948 
Ruotsi | 1952 
Unkari | 1956 .svg){kind=small}
Neuvostoliitto | 1960 
Jugoslavia | 1964 
Unkari | 1968 Unkari | 1972 
Puola | 1976 
Saksan demokraattinen tasavalta | 1980 
Tšekkoslovakia | 1984 
Ranska | 1988 
Neuvostoliitto | 1992 Espanja | 1996 
Nigeria | 2000 
Kamerun | 2004 
Argentiina | 2008 Argentiina | 2012 
Meksiko
Lajiliitto: Espanjan jalkapalloliitto
Sarjat: Primera División | Naisten mestaruussarja | Segunda División | Segunda División B | Tercera División | Espanjan jalkapallon aluesarjat
Cup-kilpailut: Copa del Rey | Copa de la Reina (Espanjan naisten cup)
Maajoukkueet: Espanjan maajoukkue | Espanjan naisten maajoukkue | Alle 21-vuotiaiden maajoukkue
