Argentiinan jalkapallomaajoukkue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Argentiina
Argentiinan jalkapallomaajoukkueen logo.svg
Lempinimi La Albiceleste
Liitto Argentiinan jalkapalloliitto
Valmentaja Argentiinan lippu Alejandro Sabella [1]
Kapteeni Lionel Messi
Eniten otteluita Javier Zanetti (136)[2]
Eniten maaleja Gabriel Batistuta (56)[2]
FIFA-ranking 5[3]
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu
Flag of Uruguay.svg Uruguay 2–3 Argentiinan lippu Argentiina
(Montevideo, Uruguay; 16. toukokuuta, 1901)
Suurinumeroisin voitto
Argentiinan lippu Argentiina 12–0 Flag of Ecuador.svg Ecuador
(Montevideo, Uruguay; 22. tammikuuta, 1942)
Suurinumeroisin tappio
Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia 6–1 Argentiinan lippu Argentiina
(Helsingborg, Ruotsi; 15. kesäkuuta, 1958)
Flag of Uruguay.svg Uruguay 5–0 Argentiinan lippu Argentiina
(Guayaquil, Ecuador; 16. joulukuuta 1959)
Argentiinan lippu Argentiina 0–5 Flag of Colombia.svg Kolumbia
(Buenos Aires, Argentiina; 5. syyskuuta 1993)
Flag of Bolivia.svg Bolivia 6–1 Argentiinan lippu Argentiina
(La Paz, Bolivia; 1. huhtikuuta 2009)
MM-kilpailut
Esiintymiset 15 (ensimmäiset 1930)
Paras sijoitus 1. (1978 ja 1986)
Copa América
Esiintymiset 39 (ensimmäiset 1916)
Paras sijoitus 1. (1921, 1925, 1927, 1929, 1937, 1941, 1945, 1946, 1947, 1955, 1957, 1959, 1991, 1993)

Argentiinan jalkapallomaajoukkue edustaa Argentiinaa kansainvälisissä jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Maajoukkuetta hallinnoi Argentiinan jalkapalloliitto.

Argentiina on yksi parhaiten menestyneistä jalkapallomaajoukkueista, sillä se on voittanut kaksi maailmanmestaruutta (1978 ja 1986) sekä kaksi MM-hopeaa (1930 ja 1990). Argentiina on menestynyt hyvin myös Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuissa ja voittanut sen 14 kertaa. Tämän lisäksi maa on voittanut olympialaiset vuosina 2004 ja 2008 sekä saavuttanut hopeaa vuosina 1928 ja 1996. Se on myös voittanut Maanosaliittojen cupin ja Kirin Cupin, molemmat vuonna 1992.

Argentiina ja Uruguay pitävät ennätystä keskenään pelatuissa maaotteluissa: Ne ovat pelanneet 162 ottelua toisiaan vastaan vuodesta 1901 lähtien.lähde? Ensimmäinen ottelu Uruguayta vastaan oli samalla ensimmäinen virallinen maaottelu, joka pelattiin Britannian ulkopuolella.

Arvokisahistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset MM-kilpailut (1930)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina oli mukana heti ensimmäisissä MM-kilpailuissa Uruguayssa 1930. Ensimmäisessä, skandaalinkäryisessä ottelussa, kaatui Ranska 1–0. Erotuomari lopetti ottelun kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta lopulta pelaajat kutsuttiin pukukopista takaisin kentälle. Ranskalaisten kipinä oli kuitenkin jo sammunut ja Argentiina selvitti viimeiset hetket. Seuraavissa otteluissa joukkue kaatoi helpohkosti Meksikon 6–3 ja Chilen 3–1. Välierissä Argentiina voitti Yhdysvallat selvästi 6–1.[4]

Finaalissa vastaan asettui hallitseva olympiavoittaja, isäntämaa Uruguay. Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa oltiin aikeissa lähettää kymmenen laivalastillista kannattajia Río de la Plata -joen toiselle puolelle, mutta sumun vuoksi osa aluksista pääsi perille vasta pelin päättymisen jälkeen. Argentiina johti ottelua 2–1, mutta lopulta Uruguay jyräsi 90 000 katsojan edessä 4–2 -voittoon ja historian ensimmäiseksi jalkapallon maailmanmestariksi.[4][5] Kisojen maalikuningas oli Argentiinan Guillermo Stábile kahdeksalla maalilla.[5]

Kakkosmiehistöä ja boikotointia (1934−54)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1934 MM-kilpailuissa Italiassa Argentiina oli mukana kakkosmiehistöllä, sillä maan jalkapalloliitto oli jakautunut kahtia ja kansainvälisen jalkapalloliiton, FIFAn, jäsenenä oli liitoista heikompi. Turnaus pelattiin alusta alkaen pudotuspelisysteemillä ja Ruotsi lähetti Argentiinan kotiin heti avauskierroksella maalein 3–2, vaikka Argentiina johti ottelua kahteen otteeseen. Mestaruuden vei lopulta isäntämaa Italia, jossa pelasi neljä argentiinalaissyntyistä pelaajaa.[6]

Argentiina hamusi järjestettäväkseen vuoden 1938 MM-kilpailuja, mutta kisat myönnettiin lopulta Ranskalle. Yhdessä seitsemän muun hakijakandidaatin kanssa Argentiina päätti protestoida valintaa jättäytymällä kisoista pois. Tämä aiheutti mellakoita pääkaupunki Buenos Airesissa, sillä kansa olisi halunnut taitavan joukkueen esittelevän peliään eurooppalaisille.[7]

1940-luvulla Toinen maailmansota esti MM-kilpailujen järjestämisen. Ensimmäiset kisat sitten vuoden 1938 järjestettiin Brasiliassa 1950. Argentiina luopui karsinnoista, ja siten edustuspaikastaan riideltyään Brasilian kanssa.[8] Poissaolo jatkui myös Sveitsissä 1954.

MM-kisapaikan vakiinnuttaminen (1958−74)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan joukkue Taça das Nações -turnauksessa Brasiliassa 1964.

Ruotsin MM-kilpailuissa 1958 Argentiina teki viimein paluun MM-kentille. Menestys jäi kuitenkin vaatimattomaksi, sillä voitto Pohjois-Irlannista 3–1 ja tappiot Länsi-Saksalle 1–3 sekä Tšekkoslovakialle peräti 1–6, jättivät joukkueen A-lohkon viimeiseksi. Tämä merkitsi Argentiinan turnauksen varhaista päättymistä.[9]

Chilessä 1962 Argentiina oli jälleen mukana, mutta se koki neljän vuoden takaisen kohtalon. Joukkue sijoittui kolmella pisteellä lohkonsa kolmanneksi, kahden parhaan päästessä jatkoon. Kakkossijan otti paremman maalieron turvin Englanti. Otteluissaan Argentiina voitti Bulgarian 1–0, hävisi Englannille 3–1 ja pelasi viimeisessä pelissään tasan Unkarin kanssa 0–0.[10]

Parempi onni oli myötä Englannissa 1966. 2–1 -voitto Espanjasta, 0–0 -tasapeli Länsi-Saksaa vastaan ja voitto Sveitsistä maalein 2–0 toi Argentiinalle B-lohkon toisen sijan viidellä pisteellä ja paikan puolivälieriin isäntämaa Englantia vastaan.[10] Englanti voitti Geoff Hurstin maalilla 1–0, mutta itse ottelu muistetaan muista tapahtumista. Peli sisälsi runsaasti rumia otteita sekä epäurheilijamaisuutta. Osasyyllisenä on pidetty ottelun erotuomaria, länsisaksalaista Rudolf Kreitneria, joka ei pystynyt pitämään ottelua hallussaan. Kreitneria seurasi jatkuvasti argentiinalaispuolustaja Antonio Rattín, joka sätti ja arvosteli tätä. Lopulta toisella puoliajalla Kreitner määräsi Rattinin poistettavaksi kentältä, mutta tähän Rattín ei suostunut. Peli oli keskeytyksissä kymmenen minuuttia, ja Argentiinan kapteeni Rafael Albrecht oli jo aikeissa johdattaa joukkueensa kentältä. Lopulta Rattín suostui poistumaan, ja kiersi kentän laitaa yhdessä valmentajan kanssa huudellen herjoja niin erotuomarille kuin yleisöllekin. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Englannin valmentaja Alf Ramsey kutsui argentiinalaisia eläimiksi. Argentiina tippui jatkosta, Englanti vei myöhemmin koko turnauksen nimiinsä. Ottelu aiheutti kytevän vihamielisyyden Euroopan ja Etelä-Amerikan jalkapalloilun välille.[11]

Meksikon MM-kilpailuihin 1970 Argentiina ei selviytynyt. Se on samalla viimeisin kerta, jolloin se ei ole esiintynyt maailmanmestaruuskilpailuissa.

Länsi-Saksan MM-kisoissa 1974 Argentiinan maajoukkue pesi kasvonsa kahdeksan vuoden takaisista tapahtumista. Jo vuoden 1973 Euroopan-kiertueellaan se oli pelannut korkeatasoista jalkapalloa ja voittanut Länsi-Saksan Münchenissä. Valmentaja Omar Sívori kuitenkin erotettiin ja hänet korvasi Vladislao Cap. Joukkueessa pelasi useita lahjakkaita pelaajia kuten espanjalaisen Atlético Madrid -seuran Rubén Ayala, jota pidettiin tuolloin yhtenä maailman parhaista hyökkääjistä. Hänen rinnallaan kisoissa pelasi Carlos Babington, joka korvasi loukkaantuneen Miguel Brindisin.[12] D-lohkon avausottelussa tuleva pronssijoukkue Puola onnistui voittamaan Argentiinan niukasti 3–2, mutta Italiaa vastaan joukkue ylsi 1–1 -tasapeliin. Lohkon kakkossijan ja jatkopaikan varmisti viimeisen kierroksen 4–1 -voitto Haitista. Seurasi jatkolohko, jonka voittaja selviäisi loppuotteluun ja kakkonen pronssiotteluun. Tappiot Alankomaille 4–0 ja Brasilialle 2–1 sekä tasapeli DDR:ää vastaan 1–1 jätti joukkueen kuitenkin lohkon viimeiseksi.[13]

Menotti ottaa vetovastuun (1974−82)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taitojalkapallon paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen valmentajaksi nimettiin kisojen jälkeen César Luis Menotti, joka tuli tunnetuksi pätevyytensä lisäksi myös boheemista olemuksestaan sekä avoimesta ketjutupakoinnistaan. Menotti kävi läpi yli sata pelaajaa eri puolilta Argentiinaa löytääkseen joukkueeseensa juuri sopivat pelaajat. Tarkoituksena oli palauttaa Argentiinan maajoukkueen peliin sen perinteinen eteläamerikkalainen tyyli, jossa hyökkäysvoittoisuus ja taito olisi etusijalla. Menottin tyylin iskoistamisen teki vaikeaksi se seikka, että maan seurajoukkueissa harjoitettiin kovaotteista, puolustusvoittoista ja vastahyökkäyksiin perustuvaa peliä. Menottia arvosteltiin niin lehdistön, yleisön kuin seurajohtajienkin suunnasta, ja uskottiin, ettei hän löytäisi pelaajia toteuttamaan ajatuksiaan kentälle. Menotti vaati maajoukkuepelaajien siirtojen kieltämistä ulkomaille, ja lopulta tähän suostuttiin. Sotilashallitus määräsi hänelle myös täyden työrauhan tulevia MM-kotikilpailuja varten.[14]

Ensimmäinen maailmanmestaruus (1978)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina sai lopulta kauan tavoittelemansa MM-kilpailut vuodeksi 1978, jotka sille oli luvattu Meksikossa 1970. Argentiinan taloudellinen ja erityisesti poliittinen tilanne aiheutti kuitenkin epäilyksiä. Maassa tapahtui ennen turnausta lukuisia vallankaappauksia, terroria ja kisojen aikaan valtaa piti sotilasjuntta. Se kuitenkin pisti kaiken voimansa MM-kilpailujen valmisteluun ja stadionit valmistuivat ajallaan. Argentiinan kannattajat tulivat kisoissa kuuluisiksi, ja he esittelivät maailmalle muun muassa paperisilpulla luodun ”lumipyryn”, joka peitti katsomon aina Argentiinan astuessa kentälle.[15]


Argentiina arvottiin sen isännöimissä vuoden 1978 MM-kilpailuissa ”kuolemanlohkoon”, jossa pelasivat lisäksi Unkari, Ranska ja Italia. Avausottelunsa Unkaria vastaan Argentiina voitti 2–1. Unkari meni pelissä johtoon hiljentäen Buenos Airesin Estadio Monumental -stadionin, mutta Leopoldo Luquen ja Daniel Bertonin maalit varmistivat tärkeän avausvoiton. Toisessa ottelussa kaatui Ranska 3−1, ja samalla varmistui jatkopaikka. Joukkue kuitenkin halusi, että sen pelit jatkuvat pääkaupunki Buenos Airesissa, ja tähän olisi tarvittu voitto Italiasta. Roberto Bettegan 67. minuutin 1−0 -voittomaali Italialle kuitenkin romutti nämä toiveet ja Argentiina siirtyi pelaamaan jatkolohkon otteluita Rosarioon.[16]

Jatkolohkojen systeemi oli sama kuin vuoden 1974 Länsi-Saksan kisoissa; lohkovoittajat loppuotteluun, lohkokakkoset pronssiotteluun. Ensimmäisessä ottelussa Argentiinaa vastaan asettui Puola, joka kaatui Mario Kempesin kahdella maalilla 2–0. Kempes oli mukana myös pahanteossa, sillä 1–0 tilanteessa hän torjui heittäytyen kädellään Puolan varman maalin. Tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku, mutta tuon aikaiset säännöt eivät vaatineet Kempesille punaista korttia. Kazimierz Deynan laukoman löysän rangaistuspotkun torjui maalivahti Ubaldo Fillol. Toisessa pelissä vastaan tuli Brasilia, joka oli voittanut jatkolohkon avausottelussaan Perun 3–0. Tiukka ja tasainen ottelu päättyi tasapeliin 0–0. Jatkolohkon viimeisellä kierroksella Brasilia voitti Puolan 3–1, mikä merkitsi sitä, että myöhemmässä ottelussa Argentiinan oli voitettava Peru vähintään neljällä maalilla päästäkseen loppuotteluun. Argentiina voitti 6–0, ja pääsi paremman maalieron turvin finaaliin, Brasilian joutuessa tyytymään pronssiotteluun. Kyseistä Argentiina–Peru -ottelua on väitetty sovituksi enemmän kuin mitään muuta MM-ottelua, ja huhut Perun pelaajien uusista autoista ja pankkitileistä alkoivat jo pian kisojen jälkeen. Todisteita ei kuitenkaan ole saatu, ja myös Rosarion stadionin myrskyisästä tunnelmasta on todettu, että se olisi todennäköisesti jäädyttänyt monen muunkin joukkueen pelin.[17]

»Me olisimme tehneet vaikka kymmenen maalia, jos olisi tarvittu. Olimme latautuneet niin vahvasti ja yleisö oli niin hurjasti takanamme, ettei mikään joukkue maailmassa olisi meitä pysäyttänyt.»
(Mario Kempes, joukkueen hyökkääjä ja kahden maalin tekijä kyseisessä ottelussa.[18])

Loppuottelussa yli 77 000 katsojan edessä Buenos Airesin Estadio Monumentalilla Argentiina kohtasi Alankomaat, joka oli kärsinyt tappion edellisten MM-kilpailujen finaalissa Länsi-Saksalle. Mario Kempes vei Argentiinan johtoon ennen taukoa. 81. minuutilla Alankomaiden Dirk Nanninga kuitenkin puski 1–1 -tasoituksen René van de Kerkhofin keskityksestä. Lisäajalla Rob Rensenbrink oli lähellä ratkaista ottelun Alankomaille, mutta epäonnekseen tuikkaus osui Argentiinan maalin tolppaan. Seurasi jatkoaika, jonka ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla Mario Kempes survoi pallon väkisin Alankomaiden maalilinjan yli vieden Argentiinan 2–1 -johtoon. Maali oli Kempesille turnauksen kuudes ja se toi hänelle kisojen maalikuninkuuden. Toisella jatkoajalla, kun koko ottelua oli pelattu 115 minuuttia, Daniel Bertoni iski lähietäisyydeltä 3–1 -ratkaisumaalin. Pian ottelun italialainen erotuomari Sergio Gonella puhalsi pilliinsä päättäen ottelun. Argentiina oli voittanut ensimmäisen maailmanmestaruutensa ja palkintojenjaossa kenraali Jorge Videla ojensi MM-pokaalin kapteeni Daniel Passarellalle.[19]

Diego Maradonan MM-kisadebyytti (1982)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Länsi-Saksan MM-kisojen 1974 jälkeen oli Argentinos Juniorsin akatemiasta noussut kotimaan huipulle uusi lupaus, Diego Maradona. Miehen maajoukkuedebyytti oli tapahtunut jo 1977, mutta kotikisoihin 1978 valmentaja César Luis Menotti piti 17-vuotiasta Maradonaa liian kokemattomana ja pudotti tämän lopullisesta joukkueesta juuri ennen turnausta.[20]

Vuoden 1982 Espanjan MM-kisojen aikaan vasta 21-vuotias Maradona oli jo tunnettu pelaaja maailmalla ja Argentiinan maajoukkueen suurin tähti, jolta odotettiin paljon. Turnaus kuitenkin sujui Argentiinalta nihkeästi. Heti turnauksen avausottelussa Belgia yllätti joukkueen maalein 1–0 Erwin Vandenberghin 63. minuutin osumalla. Maradona pidettiin kurissa lukuunottamatta yhtä ylärimalaukausta.[21] Seuraavaksi Argentiina kuitenkin päihitti Unkarin vakuuttavan esityksen jälkeen 4–1. Lohkon päätöskamppailussa El Salvador kaatui 2–0. Joukkue sijoittui lohkossaan toiseksi ja selviytyi jatkoon.[22]

Jatkolohkojen systeemi oli muuttunut kaksista edellisistä kisoista. Kaksitoista joukkuetta muodosti neljä kolmen joukkueen lohkoa, joiden voittajat selvisivät välieriin. Argentiinan lohko oli todella kovatasoinen, muut joukkueet olivat Italia ja Brasilia. Ensimmäinen ottelu Italiaa vastaan päättyi 1–2 -tappioon, kun Marco Tardelli ja Antonio Cabrini maalasivat ja Argentiinan ainokaisesta vastasi vapaapotkusta kapteeni Daniel Passarella. Diego Maradonaa vartioi varjon lailla puolustaja Claudio Gentile, joka onnistuikin tehtävässään, tosin välillä koviakin otteita käyttäen. Brasilia päätti Argentiinan turnauksen voittaen sen toisessa ottelussa 3–1. Argentiinan maali oli viimeisellä minuutilla tullut Ramón Díazin 3–1 -lohdutusosuma. Maradona päätti turhautuneena kisansa punaiseen korttiin potkaistuaan Brasilian keskikenttäpelaaja Batistaa 0–3 -tilanteessa. Argentiina jäi lohkon viimeiselle sijalle ja rannalle välieristä.[23] Joukkueen suurin yksittäinen pettymys oli edellisten kisojen maalikuningas Mario Kempes, jonka on myöhemmin uskottu kärsineen burnoutista. Omien sanojensa mukaan hänellä oli takanaan raskas kausi Valenciassa, jonka päälle vielä kaksi kuukautta harjoituksia ja kovan paineen alla olemista MM-kisoissa.[24]

»Emme pelanneet, valmistautuneet, emmekä latautuneet niin kuin olisi pitänyt – kuten olimme tehneet 1978. Silloin valmentautumisemme oli täysi kymppi.»
(Mario Kempes[24])

Siirtyminen Carlos Bilardon kuvioihin (1983–90)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 maajoukkueen päävalmentajaksi tuli Carlos Bilardo, joka korvasi César Luis Menottin. Hän sai kotimaassaan osaksi rajua krittiikkiä, mihin ei auttanut se, että Argentiina pelasi heikosti tulevia MM-kisoja edeltävissä harjoitusotteluissa. Bilardon tavoite oli saada yksilötaitoiset argentiinalaiset pelaamaan joukkueena. Hän osoitti tukensa Diego Maradonalle tekemällä tästä joukkueen kapteenin.[25]

Maradonan näytös: Toinen maailmanmestaruus (1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 olivat edessä maailmanmestaruuskilpailut Meksikossa, joista Argentiinan kansa ei odottanut menestystä. Uskottiin, että 11. kesäkuuta, alkulohkojen päätyttyä joukkue palaisi kotimaahansa. Vastoin pessimistisiä odotuksia, Argentiina voitti alkulohkonsa. Avausottelussa kaatui Etelä-Korea 3–1, Italiaa vastaan tahkottiin tasapeli 1–1 ja lohkon päätösottelussa Argentiina voitti Bulgarian 2–0.[22]

Jatkopeleissä oltiin siirrytty yksinkertaiseen systeemiin, jossa ottelun voittaja eteni jatkoon ja häviäjän kohtalona oli kotimatka. Neljännesvälierässä Argentiina pudotti jatkosta Uruguayn 1–0.[22] Puolivälierässä Argentiinaa vastaan asettui yli 100 000 -päisellä Azteca -stadionilla Englanti, joka oli sijoittunut oman lohkonsa toiseksi. Valtiot olivat ottaneet yhteen Etelä-Atlantilla Falklandin sodan muodossa vuonna 1982, mikä toi otteluun ylimääräistä jännitettä päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Ensimmäinen puoliaika jäi maalittomaksi, mutta toista puoliskoa oli ehditty pelata vain kuusi minuuttia, kun Englannin puolustaja Terry Fenwick tavoitteli maalivahti Peter Shiltonia korkealla roikkupallolla. Diego Maradona luki tilanteen ja hyppäsi palloon, iskien sen nyrkillään maaliin. Englantilaiset protestoivat, mutta tunisialaistuomari ei ollut huomannut Maradonan vilppiä, ja hyväksyi maalin. Maradonan ottelun toista osumaa taas on kutsuttu Vuosisadan maaliksi. Hän sai pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja juoksi koko kentän läpi, harhauttaen vielä maalivahti Shiltonin ja iski pallon tyhjään maaliin. Gary Lineker kavensi vielä kisojen kuudennella maalillaan loppulukemiksi 2–1. Se toi hänelle kisojen maalikuninkuuden, mutta ei riittänyt voittoon. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Diego Maradona vakuutti, ettei käyttänyt ensimmäisessä maalissaan kättä apuna. Myöhemmin hän kuitenkin totesi ”Jumalan käden” avittaneen tilanteessa.[26]

Maradonan show jatkui välierässä Belgiaa vastaan, jossa hänen kaksi yksilösuoritusmaaliaan ratkaisivat 2–0 -voiton. Belgian valmentaja Guy Thys kertoi yrittäneensä pysäyttää Maradonan määräämällä kaksi pelaajaa häntä vartioimaan, turhaan. Heti pelin päätyttyä Belgian maalivahti Jean-Marie Pfaff riensi Maradonan luo vaihtaakseen paitansa, koska hän halusi itselleen maailman parhaan pelaajan paidan.[27]

Tänään Argentiina todella osoitti olevansa joukkue, maailman paras joukkue. Mestaruutta ei voittanut yksin Maradona, vaan sen voitti koko joukkue yhdessä.

– Diego Maradona.[25]

Loppuotteluun Länsi-Saksaa vastaan Argentiina lähti suosikkina. Avausmaali syntyi avausjakson puolivälissä, kun José Luis Brown puski vapaapotkun Länsi-Saksan maaliin. 56. minuutilla Jorge Valdano karkasi saksalaisten puolustukselta sijoittaen alanurkkaan tilanteeksi 2–0 ja peli näytti ratkenneelta. Länsi-Saksa kuitenkin puski väkisin tasoihin Karl-Heinz Rummeniggen ja Rudi Völlerin kulmapotkumaaleilla. Tässä kohtaa peliä oli jäljellä yhdeksän minuuttia. Vain kolme minuuttia myöhemmin Diego Maradona kuitenkin vapautti tarkalla pystysyötöllä läpiajoon Jorge Burruchagan, joka tuikkasi ratkaisuosuman maalivahti Harald Schumacherin jalkojen välistä. Argentiinan jalkapallohistorian toinen ja viimeisin maailmanmestaruus oli varmistunut.[25] Myös paljon parjattu valmentaja Bilardo oli helpottunut.

»Eteläamerikkalaisella pelaajalla on valtavasti yksilöllisyyttä ja taitoa, mutta hänet pitää saada pelaamaan joukkueena. Siihen tähtäsin, kauan se kesti, mutta onnistuin.»
(Valmentaja Carlos Bilardo loppuottelun jälkeen.[25])

Italia kääntää selkänsä (1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1989 Copa Américassa Argentiina oli pettymys. Ennen tulevia MM-kilpailuja joukkueen tukiranka ja kapteeni Diego Maradona oli kärsinyt erilaisista pikkuvammoista, eikä päässyt esittämään kisoissa parastaan. Kyseisissä Italian MM-kisoissa 1990 Argentiinan maajoukkue oli muuttunut nimellisesti melkoisesti, ja avausottelussa Milanon Giuseppe Meazza -stadionilla Kamerunia vastaan kentällä oli vain viisi pelaajaa edellisten MM-kisojen voitokkaasta loppuottelusta. Kamerun esitti ottelussa kovia otteita ja Maradonaa potkaistiin karatepotkulla rintaan kymmnenen minuutin pelin jälkeen. Tuomiona oli kuitenkin vain varoitus. Kun peliä oli pelattu tunti, Claudio Caniggia rapattiin kumoon punaisen kortin arvoisesti. Vajaalla pelatessaankin Kamerun onnistui tekemään ottelun ainoan maalin. Kun pelikello näytti 67 minuuttia, François Omam-Biyik nousi keskitystilanteessa korkeimmalle ja puski pallon Argentiinan maalivahdin Nery Pumpidon polvien kautta maaliin. Kamerun sai ottelussa vielä toisen punaisen kortin, kun aivan lopussa Caniggiaa kohdeltiin uudestaan kaltoin. Se kuitenkin onnistui pitämään johtonsa ja voitti 1–0. Tulos oli valtava yllätys.[28]

Seuraavaksi vastaan tuli Neuvostoliitto, jolla oli myös tappio alla avausottelusta. Heti pelin alussa maalivahti Pumpido mursi sääriluunsa ja tilalle vaihdettiin kakkosmaalivahti Sergio Goycochea. Hän ei ollut ehtinyt koskeakaan palloon, kun Diego Maradona esitti ”Jumalan käden jatko-osan” torjumalla neuvostoliittolaislaukauksen maaliviivalta kädellään. Ruotsalaistuomari ei huomannut rikettä ja peli jatkui. Argentiina voitti ottelun 2−0.[29] Lohkon viimeinen ottelu Romaniaa vastaan päättyi 1−1. Argentiina sijoittui lohkon kolmanneksi, mutta oli neljän parhaan kolmanneksi sijoittuneen joukossa, ja tuolloisen systeemin puitteissa selviytyi jatkoon.[30]

Neljännesvälierissä Torinossa Argentiina kohtasi Brasilian, joka hallitsi suvereenisti ottelua. Diego Maradona oli koko ottelun pimennossa, kunnes yksi väläytys yhdeksän minuuttia ennen loppua vapautti Claudio Caniggian maalintekoon. Se jäi ratkaisuksi ja Argentiina lähetti Brasilian kotiin maalein 1−0.[31] Puolivälierä Jugoslavia−Argentiina tahkottiin Firenzessä 40 asteen helteessä. Ottelu ei tarjonnut pelillisesti mitään erityistä, vaan oli 120 minuuttia tylsää palloilua ilman maaleja. Argentiina voitti lopulta rangaistuspotkukilpailun 3−2 ja eteni välieriin.[32]


Välierässä vastaan asettui Maradonan tuolloisessa kotikaupungissa Napolissa isäntämaa Italia, joka lähti otteluun hyvistä asetelmista; se oli voittanut kaikki ottelunsa päästämättä maaliakaan.[30] Italia, joka pelasi kisoissa ensimmäistä kertaa Rooman ulkopuolella, meni 17. minuutilla johtoon Salvatore Schillacin maalilla. 67. minuutilla Claudio Caniggian leijaileva pusku, ja turnauksen ensimmäinen maali Italian verkkoon, tasoitti tilanteen. Jälleen mentiin rangaistuspotkukilpailuun ja molempien kolme ensimmäistä laukojaa onnistuivat. Sitten maalivahti Goycochea torjui Italian Roberto Donadonin laukauksen ja vuoroon tuli Maradona, joka teki maalin ja tuuletti sitä. Samalla hetkellä pelaaja, joka oli ollut Napolissa jumalan asemassa, muuttui Italian suurimmaksi kansanviholliseksi. Seuraavan italialaisyrityksen torjui jälleen Goycochea ja Argentiinan finaalipaikka oli ratkennut.[33]

Finaalista tuli edellisten MM-kilpailujen uusinta, sillä vastassa olivat samat joukkueet; Länsi-Saksa ja Argentiina. Myös valmentajat olivat samat. Argentiinalla oli finaalista pelikiellon vuoksi sivusta neljä pelaajaa, mukana hyökkääjä Claudio Caniggia. Saksalaisilla oli ottelussa yleisön tuoma etu, sillä myös italialaiset, jotka olivat suuttuneet Maradonan toiminnasta välierän rangaistuspotkukilpailussa, olivat nyt heidän puolellaan. Pelillisesti ottelu oli pettymys. Kentällä nähtiin runsaasti koiruuksia, eikä Argentiinalla ollut ottelussa varsinaisesti yhtäkään maalintekopaikkaa. 64. minuutilla Pedro Monzón kaatoi Länsi-Saksan hyökkääjän Jürgen Klinsmannin punaisen kortin arvoisesti, mikä alkoi olla Argentiinalle lopun alkua. Ulosajo oli myös ensimmäinen koskaan MM-finaalissa. 84. minuutilla Länsi-Saksalle tuomittiin rangaistuspotku, kun Rudi Völler kaadettiin. Argentiinalaiset protestoivat ankarasti väittäen Völlerin filmanneen, mutta turhaan. Pilkun laukoi maaliin Andreas Brehme, vaikka kisoissa viisi rangaistuspotkua torjunut maalivahti Sergio Goycochea oli pallossa hyvin mukana. Argentiinan takaa-ajo ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun Gustavo Dezotti sai joukkueen toisen punaisen kortin. Ottelu päättyi ja Länsi-Saksa sai revanssin vuoden 1986 MM-finaalista.[34]

1990-luvun tuulet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain MM-kilpailut 1994 Argentiina aloitti hyvin. Diego Maradona oli päättänyt palauttaa itsensä kuntoon doping-käryn ja pelikiellon jälkeen käyden ennen kisoja läpi kovan laihdutuskuurin.[35] Kreikka kaatuikin avausottelussa 4–0 ja seuraavassa ottelussa Argentiina voitti Nigerian 2–1.[36] Nigeria -pelin jälkeen Maradona kuitenkin joutui doping-testiin, ja tulos paljasti hänen käyttäneen efedriiniä. Maradona oli syönyt pillereitä vähentääkseen laihdutuskuuriin liittyviä kipuja, eikä ollut kertonut asiasta joukkueen lääkärille. FIFAlta ei kuitenkaan irronnut ymmärrystä, vaan Maradonasta haluttiin varoittava esimerkki ja hänet suljettiin kisoista.[37] Argentiina joutui jatkamaan otteluja ilman kapteeniaan, ja hävisi lohkon päätösottelunsa Bulgarialle 0–2. Kolme joukkuetta päätyi tasapisteisiin, ja Argentiinan sijoitus oli kolmas. Joukkue oli kuitenkin yksi neljästä parhaasta kolmanneksi sijoittuneesta joukkueesta ja pääsi mukaan neljännesvälieriin, missä Romania pudotti joukkueen jatkosta maalein 3–2.[36]

Gabriel Batistuta iski viisi maalia vuoden 1998 MM-kilpailuissa Ranskassa.

Vuoden 1998 MM-kilpailuissa Ranskassa Argentiinan valmentajana toimi vuoden 1978 maailmanmestaruusjoukkueen kapteeni Daniel Passarella.[38] Joukkue oli voittanut Etelä-Amerikan karsinnat pisteellä ennen Paraguayta.[39] Maanosan karsinnoissa oli käytössä ensimmäistä kertaa yksi ainoa lohko.[40] Kisojen avausottelussaan Toulousessa Argentiina voitti Japanin Gabriel Batistutan 28. minuutin osumalla 1–0.[41] Toisessa ottelussa joukkue murjoi Jamaikan 5–0, kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi Ariel Ortega ja kolmesta viimeisestä Batistuta. Tehtävää tosin helpotti Jamaikan Darryl Powellin ulosajo ensimmäisen puoliajan lisäajalla pelin ollessa 1–0.[42] Lohkovaiheen päätösottelussaan Argentiina varmisti lohkovoittonsa kaatamalla Kroatian 1–0 puolustaja Mauricio Pinedan 36. minuutin maalilla.[43] Neljännesvälierissä Argentiinaa vastaan tuli Saint-Étiennessa Englanti, joka oli jäänyt oman lohkonsa toiseksi Romanian jälkeen.[44] Ottelusta muodostui varsinainen draama. Ensimmäisen osuman teki kuuden minuutin kohdalla Argentiinan Gabriel Batistuta rangaistuspotkusta, mutta Englannin Alan Shearer tasoitti niinikään rangaistuspotkusta vain neljä minuuttia myöhemmin. Michael Owenin turnauksen hienoimmaksi maaliksi kutsuttu osuma vei Englannin johtoon. Argentiinan Javier Zanetti kuitenkin tasoitti älykkäästi pelatun vapaapotkun jälkeen juuri ennen taukoa. Toinen puoliaika oli maaliton, joten siirryttiin jatkoajalle, jossa Englannin David Beckham sai punaisen kortin potkaistuaan Diego Simeonea. Englantilaispuolustaja Sol Campbell oli vielä ratkaista ottelun, mutta maali hylättiin maalivahdin rikkomisena. Ratkaisu saatiin vasta rangaistuspotkukilpailussa, jossa Argentiinan maalivahti Carlos Roa torjui Englannin David Battyn laukoman ratkaisevan laukauksen.[45][46] Puolivälierä Alankomaat–Argentiina pelattiin Marseillessa. Patrick Kluivert vei Alankomaat johtoon, kun pelikello näytti 12 minuuttia. Vain viisi minuuttia myöhemmin Claudio López tasoitti 1–1:een. Alankomaiden Arthur Numan sai toisen varoituksensa ja punaisen kortin, kun ottelua oli pelattu 76 minuuttia, mutta saman tuomion sai Argentiinan Ariel Ortega vain kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kun ottelua oli pelattu 89 minuuttia, Dennis Bergkamp ratkaisi 2–1 -maalillaan voiton Alankomaille. Se jatkoi välieriin, kun taas Argentiina joutui palaamaan kotimaahansa.[47]

Vuosituhannen vaihteesta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harakiri kaukoidässä (2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Aasiassa; Japanissa ja Etelä-Koreassa. Argentiina lähti turnaukseen suurimpana mestarisuosikkina, olihan se voittanut ylivoimaisesti Etelä-Amerikan karsintalohkon, sijalle kaksi sijoittuneen Ecuadorin jäädessä 12 pisteen päähän. Ainoan tappionsa se koki vieraissa Brasilialle. Joukkueen hyökkäysvoimaa pidettiin jopa maailman parhaana. Päävalmentajana toimi Marcelo Bielsa, joka vannoi hiillostavan hyökkäyspelin nimeen.[48][49] Hän ilmoitti, että mikä tahansa muu sijoitus kuin mestaruus olisi pettymys. Gallupin mukaan 76 prosenttia Argentiinan kansasta uskoi kotimaansa mestaruuteen ja Reutersin kyselyssä 60 prosenttia 31 eri maan urheilutoimittajasta veikkasi mestaruuden menevän Argentiinaan.[50] Argentiina arvottiin todella kovaan alkulohkoon F, jonka muut joukkueet olivat Nigeria, Englanti ja Ruotsi.[48]

Vuoden 2002 MM-kilpailut. Englannin David Beckhamin rangaistuspotkumaali lannisti Argentiinan alkulohkon toisessa kamppailussa.

Itse Japanin ja Etelä-Korean MM-turnaus päättyi Argentiinan osalta kuitenkin harakiriin, kuten buenosairesilainen urheilulehti Olé asian ilmaisi. Kisojen suurin mestarikandidaatti jäi kisojen kovimpaan alkulohkoon neljällä pisteellä. Lopullinen sijoitus, 18., oli maan kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Avausottelu Nigeriaa vastaan Ibarakissa oli vielä nostanut odotuksia, kun Gabriel Batistutan toisen puoliajan maali ratkaisi niukan, mutta tärkeän 1–0 -voiton. Se oli samalla Batistutan kymmenes ja viimeinen maali hänen MM-kisaurallaan. Seuraava ottelu verivihollista Englantia vastaan Sapporossa oli kisojen alkulohkovaiheen odotetuin. Kun peliä oli pelattu 44 minuuttia, laukoi David Beckham rangaistuspotkun maaliin ohi maalivahti Pablo Cavalleron. Englanti oli saanut rangaistuspotkun, kun Michael Owen oli kaadettu. Tämän jälkeen Englanti aloitti puolustamisen kymmenellä miehellä ainoastaan Owenin ollessa ylhäällä kärkkymässä. Englanti voitti 1–0 ja Argentiina joutui ahdinkoon, sillä sen oli lohkon viimeisessä ottelussaan voitettava Ruotsi Miyagissa päästäkseen jatkoon. Anders Svensson vei kuitenkin 59. minuutilla Ruotsin johtoon vapaapotkusta ja se aloitti koko joukkueen puolustuksen. Kuten Englantiakin vastaan, Argentiina piti palloa yrittäen avata puolustussumppua, mutta pelistä puuttui mielikuvitus. Hyökkäyksessä oli yksi ainoa kuvio, jonka kaikki tunsivat. Hernán Crespo tasoitti 88. minuutilla, mutta se ei riittänyt. Argentiina oli ulkona jatkopeleistä.[51]

Luonnollisesti katastrofaaliseen tulokseen päättynyt turnaus aiheutti Argentiinassa arvosteluryöpyn valmentaja Bielsaa kohtaan. Erityisesti arvosteltiin sitä, että Bielsa oli jättänyt nuoren lupauksen Javier Saviolan joukkueen ulkopuolelle valiten hänen sijaansa kokeneen Claudio Caniggian, joka maan median mukaan oli ollut ”entinen pelaaja jo kuusi vuotta”.[52] Caniggia aiheutti tilastokummajaisen hankkimalla itselleen punaisen kortin, vaikkei pelannut turnauksessa minuuttiakaan. Hän kiroili tuomarille vaihtopenkiltä.[53] Lisäksi suuri yksittäinen pettymys oli Manchester Unitedin keskikenttäpelaja Juan Verón.[52]

»Alusta asti näytti siltä, että Argentiina putoaa jatkosta. Ehkä se johtui siitä, että joukkue koostui pelaajista, jotka tulevat MM-kisoihin 30, 40 tai 50 miljoonaa dollaria taskussaan. Se vie suurimman näläntunteen. Liika raha muuttaa ihmistä ja tuhoaa unelmia.»
(Jorge Barraza, argentiinalainen toimittaja.[52])

Vuonna 2004 Argentiina voitti Ateenan kesäolympialaisten jalkapalloturnauksen, jossa uusi tähti Carlos Tévez teki läpimurtonsa.

Saksan MM-kilpailut (2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan MM-kisojen 2006 Etelä-Amerikan karsintalohkossa José Pekermanin valmentama Argentiina sijoittui toiseksi häviten ykköspaikan maalierolla Brasilialle. Vielä ennen viimeistä kierrosta joukkue oli karsintalohkon voitossa kiinni, mutta 0–1 -vierastappio Uruguaylle 12. lokakuuta 2005 jätti Argentiinan kakkossijalle. Joka tapauksessa se riitti jälleen paikkaan MM-turnaukseen.[54] Arpaonni ei taaskaan suosinut, sillä Argentiina arvottiin toisen kerran peräkkäin kisojen kovimpaan alkulohkoon. Se muodosti C-lohkon yhdessä Norsunluurannikon, Serbia ja Montenegron ja Alankomaiden kanssa.[55]

Argentiinan kannattajia ennen ottelua Serbia ja Montenegroa vastaan Gelsenkirchenissä vuoden 2006 MM-kilpailuissa.

Argentiina ei antanut neljän vuoden takaisten haamujen häiritä, vaan voitti alkulohkonsa. Avausottelussa se voitti Afrikan parhaaksi maajoukkueeksi sanotun Norsunluurannikon 2–1 Hernán Crespon ja Javier Saviolan maaleilla. Norsunluurannikon 2–1 kavennuksesta vastasi Didier Drogba kahdeksan minuuttia ennen täyttäaikaa.[55] Kun Argentiina seuraavassa pelissään kaatoi oman karsintalohkonsa ennen Espanjaa voittaneen Serbia ja Montenegron peräti 6–0, tuli siitä kisojen suurin mestarisuosikki. Joukkue teki jo avausjaksolla kolme näyttävää maalia, joista etenkin toista osumaa pidettiin suurena taidonnäytteenä. Kyseinen maali sisälsi 24 peräkkäistä syöttöä, kunnes Esteban Cambiasso pisti pallon verkkoon. Päätösottelussa sekä Alankomaat että Argentiina olivat varmistaneet jatkopaikkansa ja tasatulos vaikutti kelpaavan molemmille. 0–0 -lukemiin päättyneen ottelun myötä Argentiina voitti lohkonsa maalieron turvin ennen Alankomaita.[55]

Leipzigissa pelattuun neljännesvälierään Meksikoa vastaan Argentiina lähti selvänä suosikkina. Meksikolla ei ollut ottelussa mitään hävittävää, mikä sopi sille. Meksiko aloittikin ottelun ennakkoluulottomasti siirtyen jo kuudennella minuutilla 1–0 -johtoon, kun FC Barcelonan puolustaja Rafael Márquez käytti hyödyksi Gabriel Heinzen löysän pelaamisen liukuen pallon maaliin takatolpalta. Argentiinan peli ei tästä järkkynyt, vaan se alkoi tuottaa painetta Meksikon alueelle. Vain neljä minuuttia myöhemmin pallo oli Meksikon maalissa. Joukkueen ykköspelintekijä Juan Román Riquelmen antamasta kulmapotkusta syntynyt osuma merkittiin Hernan Crespolle, vaikka tv-kuva paljasti pallon menneen maaliin Meksikon Jared Borgettin pään kautta. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Meksikon José Fonseca pääsi karkuun ja Gabriel Heinze kaatoi hänet alimpana pelaajana rangaistusalueen rajalla. Monien mielestä tilanteessa olisi ollut aineksia punaiseen korttiin, mutta sveitsiläinen erotuomari Massimo Busacca nosti Heinzelle vain keltaisen kortin. Toisella puoliajalla Argentiina oli vahvempi ja se sai jälleen pallon maaliin, mutta pelipäivänä 19-vuotta täyttäneen Lionel Messin osuma hylättiin paitsiona. Myös Meksikolla oli paikkansa, mutta ottelussa jouduttiin tasatilaneessa jatkoajalle. Kun sitä oli pelattu kahdeksan minuuttia, Juan Pablo Sorín keskitti pallon rangaistusalueen rajalle. Maxi Rodríguez otti pallon rinalla alas ja laukoi suoraan ilmasta pallon Meksikon maalin vasempaan yläkulmaan. Tämä maali, jota on sanottu yhdeksi kisojen komeimmista, vei Argentiinan jatkoon. Koko maa juhli unohtaen heikosti sujuneet vuoden 2002 MM-kisat.[56]

30. kesäkuuta 2006 pelatun Saksa–Argentiina-puolivälierän avauskokoonpanot.

Isäntämaa Saksan ja Argentiinan välinen puolivälierä pelattiin Berliinin olympiastadionilla 72 000 silmäparin edessä. Saksa aloitti pelin varovaisesti ja Argentiina hallitsi ensimmäistä puoliaikaa näennäisesti. Paras maalipaikka oli kuitenkin Saksan Michael Ballackilla 16. minuutilla, mutta hänen puskunsa nousi yli maalin. Toista puoliaikaa oli pelattu neljä minuuttia, kun Argentiina siirtyi 1–0 -johtoon. Roberto Ayala puski Juan Román Riquelmen kulmapotkusta pallon ohi saksalaisvahti Jens Lehmannin. Sitten Argentiinan maalivahti Roberto Abbondanzieri loukkaantui 70. minuutilla saadessaan Miroslav Klosen nappulakengästä kylkeensä. Abbondanzieri jouduttiin vaihtamaan kentältä pois ja hänen tilalleen tolppien väliin tuli Leo Franco. Pian valmentaja José Pekerman otti kentältä vaihtoon sekä Hernan Crespon että joukkueen pelin sielun Riquelmen. Sen sijaan aiemmissa otteluissa pirteästi pelannut nuori Lionel Messi istui koko ottelun vaihtopenkillä saamatta peliaikaa. Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Miroslav Klose puski tilanteeksi tasan 1–1 ja ottelu eteni jälleen jatkoajalle. Siinä Fabricio Coloccini oli viedä Argentiinan johtoon, mutta hänen laukauksensa osui Saksan maalin ylärimaan. Ottelussa mentiin aina rangaistuspotkukilpailuun saakka. Kumpikaan maa ei ollut MM-kisahistoriansa aikana kyseistä kilpailua hävinnyt, mutta kun kaikki saksalaiset onnistuivat samalla kun Argentiinan Roberto Ayala ja Esteban Cambiasso epäonnistuivat, oli Saksa edennyt välieriin. Pelin ratkettua alkoi kentällä vielä rähinä, josta Argentiinan Leandro Cufrélle tuomittiin punainen kortti, vaikka hän ei edes pelannut itse ottelussa.[57]

Pian Argentiinan kisat päättäneen ottelun jälkeen valmentaja Pekerman ilmoitti eroavansa. Hän otti täyden vastuun joukkueen putoamisesta. Keskustelua käytiin erityisesti siitä, tekikö Pekerman virheen ottamalla Riquelmen kentältä Saksa-ottelun 72. minuutilla, sillä hänen kauttaan kulki lähes jokainen hyökkäys. Myös Messin jättäminen vaihtoon ihmetytti.[58]

Vuonna 2008 Argentiina jälleen voitti olympialaisten jalkapalloturnauksen.

Maradonan paluu (2008–2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuskien MM-karsinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan karsintapelit vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin sujuivat takkuisesti. Valmentaja Alfio Basile erosi tehtävästään lokakuussa 2008, kun joukkue oli hävinnyt karsintapelinsä Chilelle kotonaan 0–1. Se oli samalla Argentiinan ensimmäinen tappio Chilelle 35 vuoteen. Joukkue oli aloittanut karsinnat hyvin, mutta tuossa vaiheessa se oli voittanut vain yhden viimeisestä seitsemästä ottelustaan.[59]

Marraskuun alussa 2008 Argentiinan jalkapalloliitto nimesi entisen tähtensä, Diego Maradonan, maajoukkueen päävalmentajaksi. Hänen apulaisikseen nimitettiin Argentiinan Pekingin olympialaisissa kultaan valmentaneen Sergio Batistan sekä José Luis Brownin. Kolmikko oli pelannut yhdessä Argentiinan vuoden 1986 maailmanmestaruusjoukkueessa.[60] Maradona kuitenkin halusi apuvalmentajikseen Oscar Ruggerin ja Alejandro Mancuson, joten apuvalmentajien nimitystä siirrettiin.[61] Pian Maradona ilmaisi halunsa vaihtaa joukkueen kapteeniksi Javier Mascheranon Javier Zanettin tilalle.[62] Maradona aloitti uransa Argentiinan maajoukkuevalmentajana voitolla, kun joukkue kukisti harjoitusottelussa Skotlannin vieraissa 0–1 Maxi Rodriguezin maalilla. Ottelu pelattiin Hampden Parkilla Glasgow'ssa, jossa Maradona oli aikoinaan tehnyt uransa ensimmäisen maaottelumaalin.[63]

Maaliskuussa 2009 Juan Román Riquelme ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa. Syyksi hän mainitsi erimielisyydet päävalmentaja Maradonan kanssa. Lisäksi Riquelme oli suuttunut siitä, ettei Maradona valinnut Riquelmea harjoitusotteluun Ranskaa vastaan, eikä ilmoittanut tästä henkilökohtaisesti. Maradona oli myös arvostellut Riquelmen pelityyliä televisiossa.[64]

Argentiinan avauskokoonpano 2009.

Argentiinalla oli kolmen ottelun tappioton maaotteluputki, kunnes Bolivia kuritti joukkuetta MM-karsinnoissa kotonaan peräti 6–1. Lohkossa toiseksi viimeisenä olleen Bolivian maali-ilottelu aiheutti Argentiinan ensimmäisen tappion Maradonan alaisuudessa.[65] Kesäkuussa joukkue hävisi vieraissa Ecuadorille 0–2 ja lopputurnaukseen pääsy alkoi muuttua Argentiinan kohdalla vaikeaksi.[66] Syyskuussa takkiin tuli kotona Brasilialta 1–3 ja seuraavassa ottelussa Paraguaylta vieraissa 0–1, mikä pudotti Argentiinan lohkon viidenneksi ja pois suoralta kisapaikalta.[67][68] Näiden tappiopelien jälkeen Maradona pisti joukkueen kokoonpanon uusiksi ja pudotti peräti seitsemän miestä joukkueesta ennen kahta viimeistä karsintaottelua. Sen sijaan uusiksi nimiksi joukkueeseen Maradona valitsi muun muassa Real Madridin Gonzalo Higuaínin sekä Liverpoolin Emiliano Insuan.[69] Muutokset toivat kaivattua tulosta ja Perun kaataminen kotona 2–1 toiseksi viimeisellä kierroksella piti joukkueen toiveet MM-kisoista hengissä.[70] Karsintojen viimeisellä kierroksella lokakuussa Argentiina voitti siitä pisteen päässä olleen Uruguayn vieraissa 1–0, mikä oikeutti lohkon neljänteen sijaan ja viimeiseen suoraan kisapaikkaan. Ottelun jälkeen Maradona antoi arvostelijoidensa kuulla kunniansa todella kovin sanoin ja osansa sai myös maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Julio Grondona.[71] Alatyyliset, toimittajille osoitetut suuseksiin vihjaavat kehoitukset, saivat kansainvälisen jalkapalloliitto FIFAn tekemään Maradonasta kurinpidollisen tutkinnan.[72] Marraskuussa 2009 Maradona tuomittiin välittömään kahden kuukauden toimitsijakieltoon kaikesta jalkapallotoiminnasta ja lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi 25 000 Sveitsin frangin (n. 16 500 €) sakot.[73]

Vuoden 2010 MM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2010

Diego Maradona lähti Etelä-Afrikan kisoihin ryhmällä, josta puuttui useita huippuluokan pelaajia, kuten Javier Zanetti, Esteban Cambiasso ja Lisandro Lopez. Joukkueen hyökkäystä kuitenkin tituuleerattiin turnauksen vahvimmaksi, sillä sieltä löytyi useita huippuvireessä edellisellä kaudella olleita pelaajia, kuten Gonzalo Higuain, Diego Milito, Carlos Tevez, Sergio Agüero sekä maailman parhaimpana jalkapalloilijana pidetty Lionel Messi. Sen sijaan puolustuspää oli paperilla erittäin haavoittuvainen. Argentiinaa pidettiin heikoista MM-karsinnoista ja kokemattomasta valmentajastaan huolimatta yhtenä turnauksen ennakkosuosikeista mestariksi.

Maradonan johtama tähtisikermä voitti ensimmäisessä ottelussaan Nigerian 1-0 Gabriel Heinzen alkuminuuttien maalilla. Ottelussa oli paikkoja isompiinkin lukemiin. Seuraavassa ottelussa Etelä-Koreaa vastaan joukkueen nuori hyökkääjä Gonzalo Higuain iski hattutempun ja Argentiina murjoi taululle lopulta lukemat 4-1 ja oli täten kisojen ensimmäisenä joukkueena varmistanut jatkoonpääsynsä. Viimeisellä kierroksella Maradona huilasi suurinta osaa avausmiehistöstä viimeisessä ottelussa Kreikkaa vastaan, mutta Argentiina voitti silti vakuuttavasti ottelun 2-0 Martin Demichelisin ja Martin Palermon maaleilla.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Argentiina sai vastaansa Meksikon ja ottelu alkoi näiden hallitessa peliä, mutta 26. minuutilla Argentiina meni johtoon Carlos Tevezin selvällä paitsiomaalilla. vain seitsemän minuuttia myöhemmin Meksikon puolustus lahjoitti pallon Higuainille, joka iski taukolukemiksi 2-0. Toisen puoliajan alussa Tevez iski mahtavalla pommillaan 25 metristä Argentiinan jo 3-0 -johtoon. Meksiko onnistui vielä kaventamaan, mutta Argentiina eteni puolivälieriin ja oli pelannut tähän mennessä puhdasta peliä näyttävään tyyliin, kun vastaan asettui Saksa, joka oli juuri murskannut Englannin lukemin 4-1 ja oli ensimmäinen todellinen tulikoe Maradonalle.

Argentiina oli Saksaa vastaan lähdettäessä lievässä ennakkosuosikin asemassa, mutta se kuihtui jo 3. minuutilla, kun Thomas Müller vei saksalaiset 1-0 -johtoon. Argentiinan hyökkäysmateriaali oli melko aseeton Saksan vankkaa puolustusta vastaan, sillä nämä joutuivat lopulta yrittämään tasoitusta kaukolaukauksilla, jotka maalivahti Manuel Neuer hoiti mallikkaasti. Vastahyökkäysillään Saksa osoitti Argentiinan puolustuksen heikkouden ja voitti ottelun lopulta 4-0.

Pian ottelun jälkeen Maradona itse erosi Argentiinan peräsimestä.

Menestys arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1930 – Hopeaa
  • 1934 – 1. kierros
  • 1938Ei osallistunut
  • 1950Ei osallistunut
  • 1954Ei osallistunut karsintoihin
  • 1958 – 1. kierros
  • 1962 – 1. kierros
  • 1966 – Puolivälierä
  • 1970Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1974 – 2. kierros
  • 1978Maailmanmestari
  • 1982 – 2. kierros
  • 1986Maailmanmestari
  • 1990 – Hopeaa
  • 1994 – Neljännesvälierä
  • 1998 – Puolivälierä
  • 2002 – 1. kierros
  • 2006 – Puolivälierä
  • 2010 – Puolivälierä

Copa América[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat pelaajat valittiin 5. maaliskuuta 2014 pelattavaan ystävyysotteluun Romaniaa vastaan.

# Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura
1
Sergio Romero
M
22. helmikuuta 1987 (ikä 27)
45
0
Ranskan lippu Monaco
21
Mariano Andújar
M
30. heinäkuuta 1983 (ikä 30)
10
0
Italian lippu Catania
12
Agustín Orión
M
26. heinäkuuta 1981 (ikä 32)
3
0
Argentiinan lippu Boca Juniors
4
Pablo Zabaleta
P
16. tammikuuta 1985 (ikä 29)
36
0
Englannin lippu Manchester City
17
Federico Fernández
P
21. helmikuuta 1989 (ikä 25)
24
2
Italian lippu Napoli
13
Marcos Rojo
P
20. maaliskuuta 1990 (ikä 24)
20
0
Portugalin lippu Sporting
2
Ezequiel Garay
P
10. lokakuuta 1986 (ikä 27)
18
0
Portugalin lippu Benfica
15
Nicolás Otamendi
P
12. helmikuuta 1988 (ikä 26)
16
1
Brasilian lippu Atlético Mineiro
3
Hugo Campagnaro
P
27. kesäkuuta 1980 (ikä 33)
13
0
Italian lippu Internazionale
23
José María Basanta
P
3. huhtikuuta 1984 (ikä 30)
8
0
Meksikon lippu Monterrey
24
Lisandro Ezequiel López
P
1. syyskuuta 1989 (ikä 24)
4
0
Espanjan lippu Getafe
26
Gino Peruzzi
P
9. helmikuuta 1992 (ikä 22)
4
0
Italian lippu Catania
14
Javier Mascherano
KK
8. kesäkuuta 1984 (ikä 29)
96
2
Espanjan lippu Barcelona
11
Maxi Rodríguez
KK
2. tammikuuta 1981 (ikä 33)
53
15
Argentiinan lippu Newell's Old Boys
5
Fernando Gago
KK
10. huhtikuuta 1986 (ikä 28)
47
0
Argentiinan lippu Boca Juniors
7
Ángel di María
KK
14. helmikuuta 1988 (ikä 26)
45
9
Espanjan lippu Real Madrid
19
Éver Banega
KK
29. kesäkuuta 1988 (ikä 25)
24
2
Argentiinan lippu Newell's Old Boys
25
José Ernesto Sosa
KK
19. kesäkuuta 1985 (ikä 28)
19
1
Espanjan lippu Atlético Madrid
6
Lucas Biglia
KK
30. tammikuuta 1986 (ikä 28)
16
0
Italian lippu Lazio
8
Augusto Fernández
KK
10. huhtikuuta 1986 (ikä 28)
7
1
Espanjan lippu Celta Vigo
16
Ricardo Álvarez
KK
12. huhtikuuta 1988 (ikä 26)
5
0
Italian lippu Internazionale
10
Lionel Messi (Kapteeni)
H
24. helmikuuta 1987 (ikä 27)
84
37
Espanjan lippu Barcelona
20
Sergio Agüero
H
2. kesäkuuta 1988 (ikä 25)
50
21
Englannin lippu Manchester City
9
Gonzalo Higuaín
H
10. joulukuuta 1987 (ikä 26)
36
21
Italian lippu Napoli
22
Ezequiel Lavezzi
H
3. toukokuuta 1985 (ikä 28)
29
4
Ranskan lippu Paris Saint-Germain
18
Rodrigo Palacio
H
5. helmikuuta 1982 (ikä 32)
21
2
Italian lippu Internazionale

Kutsutut pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut viimeisten 12 kuukauden aikana pelattuihin maaotteluihin nimetyt maajoukkueuraansa jatkavat pelaajat:

Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura Viimeisin maaottelukutsu
Oscar Ustari
M
3. heinäkuuta 1986 (ikä 27)
2
0
Englannin lippu Sunderland Flag of Italy.svg Italia, 14. elokuuta 2013
Lucas Orbán
P
3. helmikuuta 1989 (ikä 25)
1
0
Ranskan lippu Bordeaux Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina, 18. marraskuuta 2013
Facundo Roncaglia
P
10. helmikuuta 1987 (ikä 27)
1
0
Italian lippu Fiorentina Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina, 18. marraskuuta 2013
Fabricio Coloccini
P
22. tammikuuta 1982 (ikä 32)
39
1
Englannin lippu Newcastle United Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Sebastián Domínguez
P
29. heinäkuuta 1980 (ikä 33)
8
0
Argentiinan lippu Vélez Sarsfield Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Gabriel Mercado
P
18. maaliskuuta 1987 (ikä 27)
1
0
Argentiinan lippu River Plate Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Cristian Ansaldi
P
20. syyskuuta 1986 (ikä 27)
3
0
Venäjän lippu Zenit Pietari Flag of Peru.svg Peru, 11. lokakuuta 2013
Santiago Vergini
P
3. elokuuta 1988 (ikä 25)
1
0
Englannin lippu Sunderland Flag of Paraguay.svg Paraguay, 10. syyskuuta 2013
Clemente Rodríguez
P
31. heinäkuuta 1981 (ikä 32)
20
0
Brasilian lippu São Paulo Flag of Guatemala.svg Guatemala, 14. kesäkuuta 2013
Erik Lamela
KK
4. maaliskuuta 1992 (ikä 22)
6
0
Englannin lippu Totteham Hotspur Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina, 18. marraskuuta 2013
Rodrigo Braña
KK
7. maaliskuuta 1979 (ikä 35)
9
0
Argentiinan lippu Quilmes Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Leandro Somoza
KK
26. tammikuuta 1981 (ikä 33)
4
0
Argentiinan lippu Lanús Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Francisco Cerro
KK
9. helmikuuta 1988 (ikä 26)
1
0
Argentiinan lippu Racing Club Flag of Italy.svg Italia, 14. elokuuta 2013
Pablo Guiñazú
KK
26. elokuuta 1978 (ikä 35)
16
0
Brasilian lippu Vasco da Gama Flag of Guatemala.svg Guatemala, 14. kesäkuuta 2013
Walter Montillo
KK
14. huhtikuuta 1984 (ikä 30)
6
0
Kiinan lippu Shandong Luneng Taishan Flag of Guatemala.svg Guatemala, 14. kesäkuuta 2013
Leonardo Ponzio
KK
29. tammikuuta 1982 (ikä 32)
8
0
Argentiinan lippu River Plate Flag of Bolivia.svg Bolivia, 26. maaliskuuta 2013
Mauro Icardi
H
19. helmikuuta 1993 (ikä 21)
1
0
Italian lippu Internazionale Flag of Uruguay.svg Uruguay, 15. lokakuuta 2013
Franco Di Santo
H
7. huhtikuuta 1989 (ikä 25)
3
0
Saksan lippu Werder Bremen Flag of Bolivia.svg Bolivia, 26. maaliskuuta 2013

Entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendaarisimpia pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eskola, Jussi & Forsblom, Mauri & Lahtinen, Esko S., Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat 2002. Lahti: Esa Print Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  • Kuusela, Martti & Lamberg, Kalle & Pakkanen, Mitri & Palmunoksa, Jouni & Wiskari, Ari: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006. Frenckellin Kirjapaino Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1.
  • Lahtinen, Esko S. & Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994. Lahti: Esa Print Oy, 1997. ISBN 951-96178-9-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Argentiina löysi uuden päävalmentajan
  2. a b Argentina - Record International Players RSSSF. Viitattu 9.9.2010. (englanniksi)
  3. FIFA World Ranking 11.8.2010. FIFA. Viitattu 9.9.2010. (englanniksi)
  4. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 19-22
  5. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 184
  6. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 26-29
  7. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 34
  8. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 42
  9. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 186
  10. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 187
  11. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 82
  12. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 100-101
  13. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 188
  14. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 115
  15. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 108
  16. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 109
  17. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 110-111
  18. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 111
  19. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 113-114
  20. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 144
  21. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 120
  22. a b c Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 190
  23. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 123
  24. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 116
  25. a b c d Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 143
  26. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 138-141
  27. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 141
  28. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 148-149
  29. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 149-150
  30. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 191
  31. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 153
  32. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 155
  33. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 155-156
  34. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 157
  35. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 165
  36. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 192
  37. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 166
  38. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  39. FIFA.com - Results, South American Zone fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  40. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Preliminaries fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  41. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Japan fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  42. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Jamaica fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  43. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Croatia fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  44. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Group Matches fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  45. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  46. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Argentina-England fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  47. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Netherlands-Argentina fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  48. a b Virallinen 2002 FIFA World Cup Korea/Japan kisajulkaisu, s. 102. Alprint Rahola, 2002. ISBN 951-876-946-X.
  49. Virallinen 2002 FIFA World Cup Korea/Japan kisajulkaisu, s. 135. Alprint Rahola, 2002. ISBN 951-876-946-X.
  50. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 162
  51. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 52-57
  52. a b c Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 54
  53. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 163
  54. FIFA.com - 2006 FIFA World Cup Germany - Preliminaries fifa.com. Viitattu 11.7.2010. (englanniksi)
  55. a b c Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 30-32
  56. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 78
  57. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 114-115
  58. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 118
  59. Argentiinan päävalmentaja otti loparit 17.10.2008. mtv3.fi. Viitattu 16.7.2010.
  60. Maradonalle raudanluja valmennusryhmä 1.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 16.7.2010.
  61. Maradona Argentiina-valmentajaksi - kiistely alkoi heti 4.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  62. Maradona haluaa vaihtaa Argentiinan kapteenin 10.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  63. Maradona aloitti päävalmentajana voitolla 20.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  64. Riquelme sai tarpeekseen Maradonasta 11.3.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  65. Maradona murskatappiosta: Maalit kuin veitsenpistoja sydämeen 2.4.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  66. Argentiinan tie kisoihin muuttui ohdakkeiseksi 11.6.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  67. Brasilian vuoro nöyryyttää Maradonaa 6.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  68. Paraguay MM-kisoihin - Argentiinan ahdinko syvenee 10.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  69. Maradona pisti rämpivän joukkueen uuteen uskoon 26.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  70. Maradonan Argentiina sai lisähappea 11.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  71. Argentiinan tuskien taival päättyi 15.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  72. Maradonan alatyyliset kommentit Fifan syyniin 16.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  73. FIFA pisti Maradonan pannaan 15.11.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]