Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1954

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1954 FIFA World Cup
FIFA Fussball-Weltmeisterschaft 1954 Schweiz
Championnat du Monde de Football 1954
Campionato mondiale di calcio 1954
Joukkueet 16
  38 karsijasta
Isäntämaa  Sveitsi
Ajankohta 16. kesäkuuta
4. heinäkuuta 1954
Mitalistit
Kultaa  Länsi-Saksa
Hopeaa  Unkari
Pronssia  Itävalta
Ottelut 26
Maalit 140 (5,38 ottelua kohti)
Yleisö 889 500 (34 212 ottelua kohti)
Maalintekijä Sándor Kocsis (11 maalia)
← 1950 1958 →

Vuoden 1954 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Sveitsissä. Vuoden 1954 MM-turnaus oli ensimmäinen televisioitu jalkapallon MM-turnaus.[1] Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Isäntämaa Sveitsi ja hallitseva maailmanmestari Uruguay pääsivät kilpailuihin ilman karsintaa.[2] Mukaan oli jälleen päästetty myös Länsi-Saksa, joka oli suljettu edellisistä kisoista maailmansodan tapahtumien vuoksi. Saksalaiset selviytyivät karsintojen kautta lopputurnaukseen.[1]

Käytössä oli uusi kilpailuformaatti, jossa kunkin lohkon kahden korkeimmalle arvostetun joukkueen ei tarvinnut pelata toisiaan vastaan. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsi puolivälieriin, ja mikäli lohkossa oli kaksi joukkuetta tasapisteissä pelattaisiin uusintaottelu, riippumatta aikaisempien keskinäisten otteluiden tuloksista. Uusi järjestelmä aiheutti paljon kritiikkiä.[1][3] Suurin suosikki turnaukseen lähdettäessä oli Unkari. Unkarilaiset etenivät turnauksessa voitosta voittoon, eikä heille näyttänyt löytyvän pysäyttäjää. Loppuotteluvastustajakseen Unkari sai Länsi-Saksan, jonka Unkari oli turnauksen alkusarjassa jo kertaalleen voittanut suurinumeroisesti. Loppuottelussa Länsi-Saksa saavutti kuitenkin 3-2 yllätysvoitolla maansa historian ensimmäisen maailmanmestaruuden.[3][4]

Järjestelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA päätti myöntää vuoden 1954 MM-turnauksen isännyyden Sveitsille, vuonna 1946 Luxemburgissa pitämässään kokouksessa. Samassa kokouksessa päätettiin myös myöntää Brasilialle vuoden 1950 MM-turnauksen isännyys. Alun perin Brasilian turnaus oli määrä järjestää vuonna 1949 ja Sveitsin turnaus vuonna 1951.[5] Tämä aikataulu tuli kuitenkin liian pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja turnaukset siirrettiin normaalin kisasyklin mukaisille vuosille 1950 ja 1954.[6] Sveitsi oli varsin pieni jalkapallomaa kisaisännäksi, mutta sen valintaa puolsi se, että maa oli selviytynyt toisesta maailmansodasta muita Euroopan maita paremmin.[1]

Karsinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsintojen kautta turnaukseen selviytyi 14 maata. Isäntämaa Sveitsi ja hallitseva mestari Uruguay pääsivät kisoihin ilman karsintaa. Euroopan maille oli karsintojen kautta jaossa 11 paikkaa. Euroopan karsintoihin osallistui myös Egypti, joka oli ainoana afrikkalaisena maana sijoitettu Euroopan karsintoihin.[2][7] Helpoimmalla kisapaikan sai Unkari, sillä sen karsintavastustaja Puola luopui karsinnoista, sillä puolalaiset eivät edes lähteneet koettamaan onneaan aikakauden suurvaltaa vastaan. Tiukin taisto kisapaikasta käytiin Espanjan ja Turkin välillä. Maat päätyivät kahden joukkueen lohkossa tasapisteisiin ja koska uusintaottelukin päättyi tasan, turnaukseen selviytyjä arvottiin. Arpa suosi Turkkia.[7]

Etelä-Amerikan karsinnoissa pelasi vain kolme joukkuetta. Brasilia selvitti karsinnat tappioitta ja oli näin Uruguayn ohella toinen eteläamerikkalainen maa lopputurnauksessa. Pohjois-Amerikan kolmen joukkueen karsinnoista turnaukseen selviytyi Meksiko. Aasian karsinnoista MM-kilpailuihin selviytyi Etelä-Korea, joka osallistui MM-kilpailuihin ensimmäisenä aasialaisena maana.[2][7]

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla.

Suurimpana suosikkina turnaukseen lähti Unkari. Unkarilaisilla oli kisoissa kultaiseksi joukkueeksi kutsuttu huippuryhmä, joka ei ollut hävinnyt otteluakaan neljään vuoteen. Kirkkaimpana tähtenään Unkarilla oli Ferenc Puskás. Muita huippunimiä olivat muiden muassa Sándor Kocsis ja Nándor Hidegkuti. Unkarin 1950-luvun joukkue oli osaltaan sosialistisen järjestelmän tuote. Maan huippupelaajat koottiin armeijan seuraan Honvédiin ja salaisen poliisin MTK Budapestiin, joissa pelaajat saattoivat hioa kuvioitaan maajoukkueen eduksi.[3] Unkarin vahvimmiksi haastajiksi arvioitiin Brasilia ja Uruguay.[3][8]

Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Euroopasta oli mukana 12 maata, Etelä-Amerikasta kaksi, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta yksi:[9][1]

Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisapaikkoina toimi kuusi stadionia kuudessa kaupungissa. Kapasiteetiltaan suurin stadion oli Bernin Wankdorfstadion jonne mahtui yli 64 000 katsojaa. Se toimi myös loppuottelun pelipaikkana.[1]

Bern Basel Lausanne
Wankdorfstadion St. Jakob Stadium Stade Olympique de la Pontaise
Kapasiteetti: 64,600 Kapasiteetti: 54,800 Kapasiteetti: 50,300
Geneve Lugano Zürich
Charmilles Stadium Cornaredo Stadium Hardturm Stadium
Kapasiteetti: 35,997 Kapasiteetti: 35,800 Kapasiteetti: 34,800

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnaus pelattiin uudella kisaformaatilla. Joukkueet oli jaettu neljään neljän joukkueen alkulohkoon. Kussakin lohkossa oli rankingin mukaan sijoitettuna kaksi ennalta vahvempaa joukkuetta, jotka kohtasivat kaksi sijoittamatonta maata. Alkulohkoissa otteluita kertyi näin vain kaksi. Tarvittaessa alkulohkon sijoitus ratkaistiin uusintaottelulla. Kunkin lohkon kaksi parasta maata etenivät puolivälieriin. Kilpailuformaatti aiheutti kritiikkiä ja se mahdollisti myös taktikoinnin.[3][8][1] Puolivälieräparit taas määräytyivät alkulohkojen pisteiden mukaan, maalieroa ei huomioitu. Tämä johti siihen että odotettu loppuottelu ennakkosuosikkien Unkarin ja Brasilian välillä ei toteutunut, sillä maat kohtasivat jo puolivälierissä.[1][9]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnauksen A-lohkoon oli sijoitettu Brasilia ja Ranska, jotka saivat vastaansa Jugoslavian ja Meksikon. Neljän vuoden takaiset Brasilian MM-kilpailut olivat olleet koko kansakunnalle traumaattiset. Neljän vuoden takaisesta hopeajoukkueesta olivat mukana enää José Carlos Bauer ja Baltazar. Brasilia ei ollut kisojen suurin suosikki, mutta sillä oli koossa vahva joukkue, jossa kirkkaampina tähtinä olivat Julinho ja Didi, sekä alakerran Djalma Santos ja Nilton Santos. Brasilian ensimmäinen vastustaja Meksiko kaatui puhtaasti 5-0.[10]

Lohkon toiseksi joukkueeksi sijoitettu Ranska kärsi avausottelussaan 1-0 tappion Jugoslaviaa vastaan. Ranskalaisia kritisoitiin kotimaassaan löysän asenteen vuoksi, mutta Jugoslavian joukkue oli myös kyvykäs ja se oli parin vuoden takaisen Helsingin olympiaturnauksen hopeamitalisti.[10] Lohkon päätösottelussa Ranska voitti Meksikon 3-2, mutta tällä ei ollut enää juuri merkitystä, sillä Brasilia ja Jugoslavia tasasivat pisteet 1-1 tuloksella, jolloin Brasilia ja Jugoslavia etenivät lohkosta puolivälieriin.[10][9]

B-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B-lohkossa pelasi sijoitettuina joukkueina turnauksen ennakkosuosikki Unkari. Toinen sijoitettu maa oli yllättäen kisoihin päässyt Turkki. Turkki oli voitti Espanjan karsinnoissa arvan perusteella, mutta FIFA oli ollut etukäteen niin varma Espanjan voitosta, että siitä oli tehty jo ennakkoon lohkon toinen sijoitettu joukkue. Vastaansa Unkari ja Turkki saivat Länsi-Saksan ja Etelä-Korean.[8]

Etelä-Korealla ei juuri ollut avausottelussaan mahdollisuuksia, Unkari voitti 9-0. Lohkon toinen avausottelu Länsi-Saksan ja Turkin välillä oli jatkoon pääsyn kannalta lohkon merkittävin kamppailu. Turkki sai ottelun avausmaalin jo kolmannella peliminuutilla, mutta saksalaiset voittivat ottelun lopulta 4-1. Lohkon päätösotteluissa tuli ilmi kilpailuformaatin heikkous, joka mahdollisti taktikoinnin. Länsi-Saksa pelasi päätösottelunsa vahvaa Unkaria vastaan, kun taas Turkki pelasi heikkoa Etelä-Koreaa vastaan. Länsi-Saksan valmentaja Sepp Herberger tiedosti tilanteen ja laskelmoi ennen turnausta että todennäköistä on, että Länsi-Saksa häviää päätöskierroksen ottelun Unkarille ja Turkki voittaa Etelä-Korean. Tällöin Länsi-Saksan on ensin voitettava Turkki alkulohkossa ja vielä toisen kerran uusintaottelussa.[11][8]

Etelä-Korea hävisi Turkille maalein 7-0 ja Länsi-Saksa kohtasi päätösottelussaan Unkarin. Herberger lepuutti parhaita pelaajiaan Unkari-ottelussa ja Unkari voitti ottelun maalein 8-3. Alkulohko sujui juuri Herbergerin laskelmien mukaan ja Länsi-Saksa kohtasi uusintaottelussa Turkin. Herbergeriä kritisoitiin kotimaassaan häpeällisesti menneen Unkari-ottelun vuoksi, mutta kun Länsi-Saksa voitti uusintaottelussa Turkin maalein 7-2, kritiikki vaimeni.[8]

C-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C-lohkossa pelasivat hallitseva maailmanmestari Uruguay, sekä Tšekkoslovakia, Itävalta ja Skotlanti. Uruguayn joukkuetta pidettiin mahdollisesti vielä parempana kuin edellisen turnauksen mestarijoukkuetta. Joukkueen runko oli sama, mutta mukana oli uusia huippuja. Edelleen mukana olivat edellisten kisojen sankarit Juan Schiaffino ja Obdulio Varela, uutta sukupolvea edustuvat Julio Abbadie ja Javier Ambrois. Uruguay voitti avausottelunsa Tšekkoslovakiaa vastaan maalein 2-0, vaikka ottelun avausmaalia saatiin odottaa 70. minuutille saakka. Toisessa ottelussa Skotlanti oli helpompi vastustaja. Maan liitto oli säästölinjalla, ja skoteilla oli Sveitsissä mukana vain 13 pelaajaa. Uruguay murjoi Skotlannin 7-0.[10]

Itävallan 1930-luvun wunderteamin loistokaudesta oli jo aikaa, mutta itävaltalaiset tavoittelivat edelleen maailman kärkeä. Itävalta kuitenkin onnistui kukistamaan avausottelussaan Skotlannin vain vaivoin 1-0. Lohkon toinen jatkoonmenijä ratkaistiin näin Itävallan ja Tšekkoslovakian välisessä ottelussa. Itävalta siirtyi heti alussa kahden maalin johtoon ja voitti ottelun lopulta 5-0, Erich Probstin kolmella ja Ernst Stojaspalin kahdella maalilla.[10]

D-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D-lohkossa pelasi kisaisäntä Sveitsi, sekä Englanti, Italia ja Belgia. Englanti selviytyi jatkoon tappioitta, avausottelussaan se pelasi tasan 4-4 Belgian kanssa. Sveitsi taas voitti avausottelussaan Italian maalein 2-1. Kun päätöskierroksella Italia voitti Belgian 4-1 ja Englanti Sveitsin 2-0, jouduttiin toinen jatkoonmenijä ratkaisemaan Sveitsin ja Italian välisellä uusintaottelulla.[9] Italia oli hävinnyt Sveitsille jo kerran, mutta jostain syystä Italia ei uusintaottelussakaan ottanut Sveitsiä tosissaan, vaan joukkueen kapteeniakin lepuutettiin uusintaottelussa tulevaa puolivälierää ajatellen. Sveitsi voitti Baselissa pelatun ottelun maalein 4-1.[9][12]

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsin ja Itävallan välisestä puolivälieräottelusta ei puuttunut värikkäitä vaiheita. Ottelu pelattiin Lausannessa tukahduttavassa helteessä. Vuonna 1954 ei tunnettu pelaajavaihtoja, joten pelaajien oli kestettävä koko ottelun ajan.[12] Ottelussa mentiin ensimmäinen vartti maaleitta, mutta sen jälkeen Sveitsi siirtyi neljässä minuutissa kolmen maalin johtoon. Itävalta tasoitti pelin ja tehden ottelun 25. minuutilla kavennuksen ja kolmen minuutin sisään peli oli jo tasan. Itävalta siirtyi kahden maalin johtoon kymmenen minuuttia ennen puoliaikaa ja puoliajan lopussa Sveitsi kavensi vielä tilanteeksi 5-4.[9][12] Toisella puoliajalla meno rauhoittui, kun pelaajien voimat alkoivat huveta tukahduttavassa kuumuudessa ja molemmin puolin kärsittiin auringonpistoksista. Itävallan hieroja joutui asettumaan maalin taakse huutamaan ohjeita maalivahti Kurt Schmiedille, joka oli kuumuudesta niin sekaisin ettei enää nähnyt mistä suunnasta Sveitsin hyökkäykset tulivat. Itävalta kykeni toisella jaksolla maalintekoon kahdesti ja Sveitsi kerran. Itävalta eteni näin kotiyleisön harmiksi välieriin 7-5 voitolla.[12]

Englannin ja Uruguayn kohtaamisessa oli Uruguay ennakkosuosikkina. Se siirtyikin Carlos Borgesin maalilla heti ottelun alussa johtoon. Englanti tuli kuitenkin tasoihin ja näytti siltä, että englantilaisilla saattoi olla ottelussa mahdollisuutensa. Mutta Uruguay siirtyi kuitenkin kahdella helpohkon oloisella maalilla 3-1 taukojohtoon. Moni uruguaylaispelaaja sai ottelussa kolhuja, mutta koska pelaajavaihtoja ei ollut ei heitä voitu vaihtaa poiskaan. Uruguay oli kuitenkin puolitehoisenakin liikaa Englannille ja eteni välieriin 4-2 voitolla.[12]

Unkarin ja Brasilian välisessä ottelussa kohtasivat kaksi turnauksen ennakkosuosikkia. Unkari sai otteluun huonoja uutisia, sillä Ferenc Puskás oli sivussa loukkaantumisen vuoksi. Unkari sai otteluun hyvän lähdön, kun Nandor Hidegkuti vei joukkueen 1-0 johtoon neljännellä minuutilla ja kolme minuuttia myöhemmin Sandor Kocsis lisäsi Unkarin johdon 2-0:aan. Tämän jälkeen otteet kentällä alkoivat mennä rumaksi ja Unkarin Jószef Tóth telottiin lähes pelikyvyttömäksi. Brasilia sai kavennuksensa Djalma Santosin rangaistuspotkulla, mutta Unkarin Míhaly Lantos vei omalla rangaistuspotkullaan Unkarin jälleen kahden maalin johtoon. Julinho toi Brasilian taas maalin päähän 65 minuutilla.[13][9] Peli alkoi muuttua yhä aggressiivisemmaksi ja Nilton Santos ja József Bozsik ajettiin kentältä. Brasilia oli vielä ottelun lopussa lähellä tasoitusta, mutta Kocsis siirsi Unkarin ratkaisevaan 4-2 johtoon ottelun 88. minuutilla. Tämä jäi myös lopputulokseksi ja Unkari eteni välieriin. Ennen loppuvihellystä Brasilian Humberto sortui vielä väkivaltasiin otteisiin ja hänet ajettiin kentältä. Pelaajat jatkoivat nujakoimistaan vielä ottelun jälkeen pukuhuonekäytävällä. Rangaistuksia ei FIFA jostain syystä kenellekään antanut. Myöskään maiden omat liitot eivät rangaisseet pelaajia, sillä syyllisen tapahtumiin katsottiin olleen toinen osapuoli.[13]

Jugoslavia ja Länsi-Saksa ratkaisivat Genevessä neljännen välieräpaikan. Länsi-Saksa siirtyi ottelussa johtoon Jugoslavian omalla maalilla kymmenennellä minuutilla, minkä jälkeen peliä hallitsi Jugoslavia. Länsisaksalaisten maalissa Toni Turek kuitenkin torjui kaiken, tai jos hän ei ehtinyt pallon tielle, tilanteen pelasti Länsi-Saksan eduksi puolustaja Werner Kohlmayer. Kun ottelua oli jäljellä viisi minuuttia, iski Länsi-Saksan Helmut Rahn lukemiksi 2-0, mikä jäi myös lopputulokseksi. Ottelun hallinnan perusteella oli Jugoslavia selvästi ottelun aktiivisempi osapuoli, mutta Länsi-Saksa eteni välieriin Itävaltaa vastaan.[14]

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Saksan selviytyminen välieriin asti oli yllätys, mutta Itävallalta menestystä saatettiin odottaakin. Itävalta joutui vaihtamaan otteluun maalivahtinsa, sillä Kurt Schmied ei ollut vielä toipunut puolivälieräottelun auringonpistoksestaan ja Walter Zeman korvasi hänet maalilla. Länsi-Saksa siirtyi ottelussa johtoon reilun puolen tunnin jälkeen ja tauolle mentiin länsisaksalaisten johtoasemassa. Toisella jaksolla Länsi-Saksan veljespari Ottmar Walter ja Fritz Walter iskivät kaksi maalia mieheen ja lopulta Länsi-Saksan voitoksi kirjattiin tulos 6-1.[14]

Unkari ja Uruguay kohtasivat Lausannessa turnauksen toisessa välieräparissa. Vastassa oli kaksi aikakauden huippujoukkuetta ja ottelua pidettiin eräänlaisena moraalisena loppuotteluna, sillä arpa toi joukkueet vastakkain jo välierässä. Molemmat joukkueet kärsivät nimekkäiden pelaajien poissaoloista loukkaantumisten myötä, mutta molemmat kykenivät tästä huolimatta häikäisevään peliin. Ottelu aaltoili päädystä toiseen ja molemmat joukkueet rakensivat maalipaikkoja, pitäen vastustajan maalivahdin kiireisenä.[15] Unkari siirtyi johtoon ottelun 13. minuutilla ja toisen puoliajan alussa Unkari lisäsi johtonsa 2-0:an.[9][15] Peli näytti ratkeavan Unkarille jo varhaisessa vaiheessa. Kun ottelua oli jäljellä enää 15 minuuttia, Uruguayn Juan Hohberg kavensi ja sama mies toi Uruguayn vielä tasoihin 86. minuutilla. Ratkaisu jouduttiin hakemaan jatkoajalta. Jatkoajan alussa Uruguayn Hohberg oli lähellä viimeistellä hattutemppunsa, mutta pallo kilahti tolppaan. Peli alkoi kääntyä Unkarin hyväksi 110. minuutilla vapaaksi unohdettu Sandor Kocsis pukkasi Unkarin 3-2 johtoon ja viisi minuuttia myöhemmin hän viimeisteli päällään toisenkin maalin. Unkari voitti ottelun 4-2 ja loppuotteluun ennakko-odotusten mukaisesti.[15] Huomionarvoista on, että Unkari-ottelu oli Uruguaylle sen MM-historian kahdestoista ottelu, ja koskaan aiemmin uruguaylaiset eivät olleet poistuneet kentältä tappio niskassaan.[12]

Pronssiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelussa pelasivat vastakkain kaksi edellisten vuosikymmenien huippumaata, Uruguay ja Itävalta. Molemmille maille Sveitsin turnauksen pronssiottelu oli yhden aikakauden päätös, eivätkä ne nousseet enää samalle tasolle.[12] Uruguaylta kesti puoli vuosisataa, ennen kuin maassa oli uudelleen realistista puhua MM-turnauksen kärkisijoista.[16] Itävalta taas vajosi yhä pitemmälle Euroopan huippujen tasosta. Itse pronssiottelussa Itävalta voitti väsyneet ja välieräottelussa kaikkensa antaneet uruguaylaiset 3-1.[12]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finaalijoukkueiden kapteenit Fritz Walter and Ferenc Puskás, sekä erotuomari William Ling ennen Länsi-Saksan ja Unkarin välistä loppuottelua, kuvattuna kortissa vuodelta 1966.

Loppuottelu pelattiin Bernin Wankdorfstadionilla vesisateessa. Unkari oli otteluun selvä ennakkosuosikki, joskin sen lähtökohdat otteluun eivät ollet yhtä hyvät, sillä välieräkoitos Uruguayta vastaan oli vienyt voimia. Ferenc Puskás oli toipunut jo pelikuntoiseksi, mutta täydessä kunnossa hän ei vielä ollut. Puskás oli kuitenkin maailman parhaana pelaajana puolikuntoisenakin vahvistus ja psykologinen pelote vastustajille. Hänen peluuttamisensa kannatti, sillä Unkari siirtyi Puskásin maalilla heti ottelun kuudennella minuutilla johtoon. Ja kun kymmenen minuuttia oli pelattu, johti Unkari ottelua Zoltán Cziborin maalilla jo 2-0.[4]

Max Morlock toi Länsi-Saksan maalin päähän ottelun kymmenennellä minuutilla, ja pelin kulku alkoi muuttua. Jo ottelun 18. minuutilla peli oli tasan 2-2, Helmut Rahnin iskettyä kulmapotkun jälkitilanteesta Länsi-Saksan toisen maalin. Puoliajalle siirryttiin tasatilanteessa ja toisella puoliajalla nähtiin ryhdistäytynyt Unkarin joukkue. Unkarilaiset painostivat jatkuvasti Länsi-Saksan kenttäpäädyssä, mutta kaikki laukaukset pysähtyivät Toni Turekiin länsisaksalaisten maalissa. Unkarin maalivahti Gyula Grosics pääsi huomattavasti helpommalla. Kun ottelua oli jäljellä enää kuusi minuuttia Länsi-Saksa aikaan vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Helmut Rahn laukoi pallon Unkarin maaliin. Peli ei kuitenkaan ollut vielä ratkennut, ja Unkari toimitti vielä kerran pallon Länsi-Saksan maaliin. Unkarilaiset juhlivat jo tasoitusta, mutta linjatuomarin lippu oli noussut paitsion merkiksi. Selvyyttä tilanteeseen ei koskaan saatu, oliko liputus aiheellinen vai ei, mutta kiistanalainen se oli. Viimeisetkin unkarilaisten laukaukset kilpistyivät maalivahti Turekiin, ja Länsi-Saksa saavutti ensimmäisen maailmanmestaruutensa 3-2 yllätysvoitolla Unkarista.[4]

Unkarissa maailmanmestaruuden karkaaminen oli valtaisa pettymys. Maalla oli koossa kultainen joukkue, joka oli aikakautensa paras maailmassa ja sillä oli ainutlaatuinen tilaisuus voittaa maailmanmestaruus. Länsi-Saksassa, jossa yhä toivuttiin toisesta maailmansodasta, mestaruus taas oli kansallinen ylpeydenaihe. Sveitsin MM-turnauksen jälkeen Länsi-Saksan ja Unkarin kehitys alkoi kulkea eri suuntaan. Unkarin kultainen joukkue hajosi, mille antoi osansa vuoden 1956 Unkarin kansannousu. Sen seurauksena osa huippupelaajista siirtyi länteen ja jäi sille tielleen. Länsi-Saksa taas nousi jalkapallomaailman huipulle jäädäkseen.[17]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Brasilia 2 1 1 0 6 1 +5 3
 Jugoslavia 2 1 1 0 2 1 +1 3
 Ranska 2 1 0 1 3 3 0 2
 Meksiko 2 0 0 2 2 8 -6 0




B-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Unkari 2 2 0 0 17 3 +14 4
 Länsi-Saksa 2 1 0 1 7 9 -2 2
 Turkki 2 1 0 1 8 4 +4 2
 Etelä-Korea 2 0 0 2 0 16 -16 0




Uusintaottelu


C-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Uruguay 2 2 0 0 9 0 +9 4
 Itävalta 2 2 0 0 6 0 +6 4
 Tšekkoslovakia 2 0 0 2 0 7 -7 0
 Skotlanti 2 0 0 2 0 8 -8 0




D-lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Englanti 2 1 1 0 6 4 +2 3
 Sveitsi 2 1 0 1 2 3 -1 2
 Italia 2 1 0 1 5 3 +2 2
 Belgia 2 0 1 1 5 8 -3 1




Uusintaottelu

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]




Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Pronssiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalintekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnauksen paras maalintekijä ja kultainen kenkä -palkinnon saaja oli 11 maalia viimeistellyt Unkarin Sándor Kocsis. Kaikkiaan turnauksessa nähtiin 140 maalia, mikä oli 5,4 maalia ottelua kohden.[18][19]

11 maalia
6 maalia
4 maalia

3 maalia

2 maalia

1 maali

1 oma maali

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h World Cup 1954 footballhistory.org. Viitattu 19.8.2020. (englanniksi)
  2. a b c World Cup 1954 Qualifying RSSSF. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e Kuin taivasta koskettaisi, s. 99-101
  4. a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 115-117
  5. FIFA World Cup Host Announcement Decision (pdf) FIFA. Viitattu 19.8.2020. (englanniksi)
  6. Kuin taivasta koskettaisi, s. 81-84
  7. a b c World Cup 1954 qualifications RSSSF. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  8. a b c d e Kuin taivasta koskettaisi, s. 102-103
  9. a b c d e f g h World Cup 1954 Finals RSSSF. Viitattu 20.8.2020. (englanniksi)
  10. a b c d e Kuin taivasta koskettaisi, s. 103-106
  11. Ashdown, John: World Cup stunning moments: the Miracle of Bern 3.5.2018. theguardian.com. Viitattu 21.8.2020. (englanniksi)
  12. a b c d e f g h Kuin taivasta koskettaisi, s. 106-108
  13. a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 108-110
  14. a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 110-113
  15. a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 113-115
  16. Kuin taivasta koskettaisi, s. 93-95
  17. Kuin taivasta koskettaisi, s. 117-119
  18. Awards FIFA. Arkistoitu 8.8.2020. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  19. Statistics FIFA. Arkistoitu 1.7.2020. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)