Sándor Kocsis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sándor Kocsis (21. syyskuuta 1929 Budapest22. heinäkuuta 1979) oli unkarilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä.

Seurajoukkueuransa Kocsis aloitti paikallisseura KTC:ssa. Pian hän siirtyi maansa huippuseuroihin kuuluvaan Ferencvárosi TC:hen ja voitti heti samana vuonna mestaruuden joukkueen riveissä. Vuonna 1950 hän siirtyi Budapest Honvédiin, missä pelasi yhdessä Ferenc Puskásin kanssa ja voitti kolmesti Unkarin mestaruuden.lähde? Euroopan pelireissun aikana Unkarissa tapahtui kansannousu ja Kocsis jäi ulkomaille. Hän toimi hetken aikaa Young Boys Bernin pelaaja-valmentajana ja siirtyi pian FC Barcelonaan, missä seitsemän vuoden aikana voitti kaksi liigamestaruutta sekä UEFA Cupin. Hän pelasi myös Euroopan Cupin finaalissa, missä teki jopa maalin, mutta Barca hävisi ottelun portugalilaiselle Benficalle.

Kocsis pelasi Unkarin maajoukkueessa 68 ottelua, joissa teki peräti 75 maalia. Hän oli mukana 1952 Helsingin olympialaisissa voittamassa olympiakultaa. 1954 MM-kisoissa, joissa Unkari sijoittui hopealle, Kocsis voitti maalikuninkuuden 11 maalillaan, mistä hän sai lempinimen "Kultainen pää". Useat hänen tekemänsä maalit syntyivätkin puskemalla.

Uransa Kocsis lopetti vuonna 1966.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.