Mestarien liiga

Wikipedia
Ohjattu sivulta Euroopan Cup
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eurooppalaisten seurajoukkueiden jalkapallokilpailua. Katso muita merkityksiä täsmennyssivulta Mestarien liiga.
UEFA Champions League
Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi:
Mestarien liigan kausi 2014–2015
UEFA Champions League.png
Laji Jalkapallo
Perustettu 1955
Joukkueita 32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari Espanjan lippu Real Madrid
Eniten mestaruuksia Espanjan lippu Real Madrid (10)
Sivusto UEFA Champions League

Mestarien liiga (UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat kritisoineet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin.

Sarjajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFA:n maapisterankingin mukaan seuraavasti:

Liigan sijoitus UEFA:n vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFA:an kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu/vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ratkaisee ns. vierasmaalisääntö eli joukkue, joka on tehnyt enemmän vierasottelussa maaleja voittaa. Mikäli tällä ei saada eroa, pelataan jatkoaika ja vielä tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusysäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

50-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan "maailman mestareita". Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanotille, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanotin haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voitamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua. Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.[1]

Loppuottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Milanin mestaruusjuhlintaa 2007

Euroopan cup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Mestari Tulos 2. sija Stadion
1955–1956 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 4–3 Ranskan lippu Stade Reims Parc des Princes, Pariisi
1956–1957 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 2–0 Italian lippu Fiorentina Santiago Bernabéu, Madrid
1957–1958 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 3–2 ja. Italian lippu Milan Heysel, Bryssel
1958–1959 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 2–0 Ranskan lippu Stade Reims Neckarstadion, Stuttgart
1959–1960 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 7–3 Saksan lippu Eintracht Frankfurt Hampden Park, Glasgow
1960–1961 Portugalin lippu Benfica 3–2 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Barcelona Wankdorf Stadion, Bern
1961–1962 Portugalin lippu Benfica 5–3 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid Olympiastadion, Amsterdam
1962–1963 Italian lippu Milan 2–1 Portugalin lippu Benfica Wembley Stadium, Lontoo
1963–1964 Italian lippu Internazionale 3–1 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid Praterstadion, Wien
1964–1965 Italian lippu Internazionale 1–0 Portugalin lippu Benfica Stadio Giuseppe Meazza/San Siro, Milano
1965–1966 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Real Madrid 2–1 Jugoslavian lippu Partizan Heysel, Bryssel
1966–1967 Skotlannin lippu Celtic 2–1 Italian lippu Internazionale Estádio Nacional, Oeiras
1967–1968 Englannin lippu Manchester United 4–1 ja. Portugalin lippu Benfica Wembley Stadium, Lontoo
1968–1969 Italian lippu Milan 4–1 Alankomaiden lippu Ajax Santiago Bernabéu
1969–1970 Alankomaiden lippu Feyenoord 2–1 ja. Skotlannin lippu Celtic Stadio Giuseppe Meazza/San Siro, Milano
1970–1971 Alankomaiden lippu Ajax 2–0 Kreikan lippu Panathinaikos Wembley Stadium, Lontoo
1971–1972 Alankomaiden lippu Ajax 2–0 Italian lippu Internazionale De Kuip, Rotterdam
1972–1973 Alankomaiden lippu Ajax 1–0 Italian lippu Juventus Stadion Crvena Zvezda, Belgrad
1973–1974 Saksan lippu Bayern München 1–1 ja. 4–0 (uusinta) Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Atlético Madrid Heysel, Bryssel
1974–1975 Saksan lippu Bayern München 2–0 Englannin lippu Leeds United Parc des Princes, Pariisi
1975–1976 Saksan lippu Bayern München 1–0 Ranskan lippu Saint-Étienne Hampden Park, Glasgow
1976–1977 Englannin lippu Liverpool 3–1 Saksan lippu Borussia Mönchengladbach Olympiastadion, Rooma
1977–1978 Englannin lippu Liverpool 1–0 Belgian lippu Club Brugge Wembley Stadium, Lontoo
1978–1979 Englannin lippu Nottingham Forest 1–0 Ruotsin lippu Malmö Olympiastadion, München
1979–1980 Englannin lippu Nottingham Forest 1–0 Saksan lippu Hamburg Santiago Bernabéu, Madrid
1980–1981 Englannin lippu Liverpool 1–0 Espanjan vuosina 1977–1981 käytössä ollut lippu. Real Madrid Parc des Princes, Pariisi
1981–1982 Englannin lippu Aston Villa 1–0 Saksan lippu Bayern München De Kuip, Rotterdam
1982–1983 Saksan lippu Hamburg 1–0 Italian lippu Juventus Olympastadion, Ateena
1983–1984 Englannin lippu Liverpool 1–1 ja. 4–2 rp. Italian lippu Roma Olympiastadion, Rooma
1984–1985 Italian lippu Juventus 1–0 Englannin lippu Liverpool Heysel, Bryssel
1985–1986 Romanian vuosina 1965–1989 käytössä ollut lippu. Steaua Bukarest 0–0 ja. 2–0 rp. Espanjan lippu Barcelona Sánchez Pizjuán, Sevilla
1986–1987 Portugalin lippu Porto 2–1 Saksan lippu Bayern München Praterstadion, Wien
1987–1988 Alankomaiden lippu PSV 0–0 ja. 6–5 rp. Portugalin lippu Benfica Neckarstadion, Stuttgart
1988–1989 Italian lippu Milan 4–0 Romanian vuosina 1965–1989 käytössä ollut lippu. Steaua Bukarest Camp Nou, Barcelona
1989–1990 Italian lippu Milan 1–0 Portugalin lippu Benfica Praterstadion, Wien
1990–1991 Jugoslavian lippu Punainen Tähti 0–0 ja. 5–3 rp. Ranskan lippu Marseille Stadio San Nicola, Bari
1991–1992 Espanjan lippu Barcelona 1–0 ja. Italian lippu Sampdoria Wembley Stadium, Lontoo

Mestarien liiga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Mestari Tulos 2. sija Stadion Katsojia
1992–1993 Ranskan lippu Marseille 1–0 Italian lippu Milan Olympiastadion, München 64 400
1993–1994 Italian lippu Milan 4–0 Espanjan lippu Barcelona Olympiastadion, Ateena 70 000
1994–1995 Alankomaiden lippu Ajax 1–0 Italian lippu Milan Ernst Happel Stadion, Wien 49 730
1995–1996 Italian lippu Juventus 1–1 (4–2 rp.) Alankomaiden lippu Ajax Olympiastadion, Rooma 70 000
1996–1997 Saksan lippu Borussia Dortmund 3–1 Italian lippu Juventus Olympiastadion, München 59 000
1997–1998 Espanjan lippu Real Madrid 1–0 Italian lippu Juventus Amsterdam ArenA, Amsterdam 48 500
1998–1999 Englannin lippu Manchester United 2–1 Saksan lippu Bayern München Camp Nou, Barcelona 90 245
1999–2000 Espanjan lippu Real Madrid 3–0 Espanjan lippu Valencia Stade de France, Saint-Denis 80 000
2000–2001 Saksan lippu Bayern München 1–1 (5–4 rp.) Espanjan lippu Valencia San Siro, Milano 79 000
2001–2002 Espanjan lippu Real Madrid 2–1 Saksan lippu Bayer Leverkusen Hampden Park, Glasgow 50 499
2002–2003 Italian lippu Milan 0–0 (3–2 rp.) Italian lippu Juventus Old Trafford, Manchester 62 315
2003–2004 Portugalin lippu Porto 3–0 Ranskan lippu Monaco Arena AufSchalke, Gelsenkirchen 53 053
2004–2005 Englannin lippu Liverpool 3–3 (3–2 rp.) Italian lippu Milan Atatürk Olimpiyat, Istanbul 69 000
2005–2006 Espanjan lippu Barcelona 2–1 Englannin lippu Arsenal Stade de France, Saint-Denis 79 610
2006–2007 Italian lippu Milan 2–1 Englannin lippu Liverpool Olympiastadion, Ateena 63 000
2007–2008 Englannin lippu Manchester United 1–1 (6–5 rp.) Englannin lippu Chelsea Lužniki, Moskova 67 310
2008–2009 Espanjan lippu Barcelona 2–0 Englannin lippu Manchester United Olympiastadion, Rooma 62 467
2009–2010 Italian lippu Internazionale 2–0 Saksan lippu Bayern München Santiago Bernabéu, Madrid 73 490
2010–2011 Espanjan lippu Barcelona 3–1 Englannin lippu Manchester United Wembley Stadium, Lontoo 87 695
2011–2012 Englannin lippu Chelsea 1–1 (4–3 rp.) Saksan lippu Bayern München Allianz Arena, München 62 500
2012–2013 Saksan lippu Bayern München 2–1 Saksan lippu Borussia Dortmund Wembley Stadium, Lontoo 86 298
2013–2014 Espanjan lippu Real Madrid 4–1 (ja.) Espanjan lippu Atlético Madrid Estádio da Luz, Lissabon 60 976
2014–2015 Olympiastadion, Berliini

Eniten mestaruuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuroittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Seura Mestaruuksia 2. sijoja
1. Espanjan lippu Real Madrid 10 3
2. Italian lippu Milan 7 4
3. Saksan lippu Bayern München 5 5
= Englannin lippu Liverpool 5 2
5. Espanjan lippu Barcelona 4 3
= Alankomaiden lippu Ajax 4 2

Sarjoittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Sarja Mestaruuksia 2. sijoja
1. Espanjan lippu Espanja 14 9
2. Italian lippu Italia 12 14
= Englannin lippu Englanti 12 7
4. Saksan lippu Saksa 7 10
5. Alankomaiden lippu Alankomaat 6 2

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. STT: Mestareiden liigan finaalit pelataan jatkossa lauantaina Ilta-Sanomat. 25.05.2009. Viitattu 29.4.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]