Mestarien liiga

Wikipedia
Ohjattu sivulta Euroopan Cup
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eurooppalaisten seurajoukkueiden jalkapallokilpailua. Katso muita merkityksiä täsmennyssivulta Mestarien liiga.
UEFA Champions League
Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi:
Mestarien liigan kausi 2014–2015
UEFA Champions League.png
Laji Jalkapallo
Perustettu 1955
Joukkueita 32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari Espanjan lippu Real Madrid
Eniten mestaruuksia Espanjan lippu Real Madrid (10)
Sivusto UEFA Champions League

Mestarien liiga (UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat kritisoineet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin.

Sarjajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFA:n maapisterankingin mukaan seuraavasti:

Liigan sijoitus UEFA:n vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFA:an kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu/vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ratkaisee ns. vierasmaalisääntö eli joukkue, joka on tehnyt enemmän vierasottelussa maaleja voittaa. Mikäli tällä ei saada eroa, pelataan jatkoaika ja vielä tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkusysäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

50-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan "maailman mestareita". Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanotille, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanotin haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voitamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua. Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.[1]

Ennätykset ja tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Milanin mestaruusjuhlintaa 2007

Mestaruudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuroittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukossa huomioitu menestys Euroopan Cupissa sekä Mestarien liigassa seuroittain
Seura Mestaruuksia Toisia sijoja Mestaruusvuodet Toiseksi sijoittuneen vuodet
Espanjan lippu Real Madrid 10 3 1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014 1962, 1964, 1981
Italian lippu Milan 7 4 1963, 1969, 1989, 1990, 1994, 2003, 2007 1958, 1993, 1995, 2005
Saksan lippu Bayern München 5 5 1974, 1975, 1976, 2001, 2013 1982, 1987, 1999, 2010, 2012
Englannin lippu Liverpool 5 2 1977, 1978, 1981, 1984, 2005 1985, 2007
Espanjan lippu Barcelona 4 3 1992, 2006, 2009, 2011 1961, 1986, 1994
Alankomaiden lippu Ajax 4 2 1971, 1972, 1973, 1995 1969, 1996
Italian lippu Internazionale 3 2 1964, 1965, 2010 1967, 1972
Englannin lippu Manchester United 3 2 1968, 1999, 2008 2009, 2011
Portugalin lippu Benfica 2 5 1961, 1962 1963, 1965, 1968, 1988, 1990
Italian lippu Juventus 2 5 1985, 1996 1973, 1983, 1997, 1998, 2003
Englannin lippu Nottingham Forest 2 0 1979, 1980  
Portugalin lippu Porto 2 0 1987, 2004  
Skotlannin lippu Celtic 1 1 1967 1970
Saksan lippu Hamburg 1 1 1983 1980
Flag of Romania (1965-1989).svg Steaua Bukarest 1 1 1986 1989
Ranskan lippu Marseille 1 1 1993 1991
Saksan lippu Borussia Dortmund 1 1 1997 2013
Englannin lippu Chelsea 1 1 2012 2008
Alankomaiden lippu Feyenoord 1 0 1970  
Englannin lippu Aston Villa 1 0 1982  
Alankomaiden lippu PSV Eindhoven 1 0 1988  
Jugoslavian lippu Belgradin Punainen tähti 1 0 1991  
Ranskan lippu Stade de Reims 0 2   1956, 1959
Espanjan lippu Atlético Madrid 0 2   1974, 2014
Espanjan lippu Valencia 0 2   2000, 2001
Italian lippu Fiorentina 0 1   1957
Saksan lippu Eintracht Frankfurt 0 1   1960
Jugoslavian lippu Partizan 0 1   1966
Flag of Greece (1970-1975).svg Panathinaikos 0 1   1971
Englannin lippu Leeds United 0 1   1975
Ranskan lippu Saint-Étienne 0 1   1976
Saksan lippu Borussia Mönchengladbach 0 1   1977
Belgian lippu Club Brugge 0 1   1978
Ruotsin lippu Malmö 0 1   1979
Italian lippu Roma 0 1   1984
Italian lippu Sampdoria 0 1   1992
Saksan lippu Bayer Leverkusen 0 1   2002
Ranskan lippu Monaco 0 1   2004
Englannin lippu Arsenal 0 1   2006

Maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Mestaruuksia Toisia sijoja
Espanjan lippu Espanja 14 9
Italia 12 14
Englannin lippu Englanti 12 7
Saksan lippu Saksa 7 10
Alankomaiden lippu Alankomaat 6 2
Portugalin lippu Portugali 4 5
Ranskan lippu Ranska 1 5
Skotlannin lippu Skotlanti 1 1
Romanian lippu Romania 1 1
Jugoslavia 1 1
Kreikka 0 1
Belgian lippu Belgia 0 1
Ruotsin lippu Ruotsi 0 1

Turnauksen historian aikana loppuottelu on pelattu yhteensä viisi kertaa samasta maasta tulevien joukkueiden välillä. Espanjalaisten välillä vuosina 2000 ja 2014, italialaisten vuonna 2003, englantilaisten vuonna 2008 ja saksalaisten vuonna 2013.[2]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisältää myös karsintakierrokset.[3]

Sija Pelaaja Maa Maalit Lohkovaihe Pudotuspelit Karsinta Keskiarvo Ottelut Ura Seurat
1 Lionel Messi Argentiinan lippu ARG 75 32 43 0 0.82 92 2004 – Barcelona (75)
2 Cristiano Ronaldo Portugalin lippu POR 73 34 38 1 0.65 113 2002 – Manchester United (16), Real Madrid (57)
3 Raúl Espanjan lippu ESP 71 20 51 0 0.49 144 1995–2011 Real Madrid (66), Schalke 04 (5)
4 Ruud van Nistelrooy Alankomaiden lippu NED 60 6 50 4 0.74 81 1998–2009 PSV (9), Manchester United (38), Real Madrid (13)
5 Andri Ševtšenko Ukrainan lippu UKR 59 18 30 11 0.51 116 1994–2011 Dynamo Kiova (23), Milan (32), Chelsea (4)
6 Thierry Henry Ranskan lippu FRA 51 12 38 1 0.44 115 1997–2010 Monaco (7), Arsenal (35), Barcelona (9)
7 Filippo Inzaghi Italian lippu ITA 50 16 30 4 0.59 85 1997–2010 Juventus (17), Milan (33)
8 Alfredo Di Stéfano Argentiinan lippu ARG 49 0.84 58 1955–1964 Real Madrid (49)
9 Eusébio Portugalin lippu POR 47 0.73 64 1961–1974 Benfica (47)
10 Didier Drogba Norsunluurannikon lippu CIV 44 14 30 0 0.47 93 2003 – Marseille (5), Galatasaray (3), Chelsea (36)

Aktiiviset pelaajat tummennettu.

Eniten otteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisältää myös karsintakierrokset.[3]

Sija Pelaaja Maa Ottelut Maalit Keskiarvo Ensiesiintyminen Seurat
1 Xavi Espanjan lippu ESP 152 12 0.08 1998 Barcelona
2 Ryan Giggs Walesin lippu WAL 151 29 0.19 1993 Manchester United
3 Iker Casillas Espanjan lippu ESP 146 0 0.00 1999 Real Madrid
4 Raúl Espanjan lippu ESP 144 71 0.49 1995 Real Madrid, Schalke 04
5 Paolo Maldini Italian lippu ITA 141 3 0.02 1985 Milan
6 Clarence Seedorf Alankomaiden lippu NED 131 12 0.09 1992 Ajax, Real Madrid, Internazionale, Milan
7 Paul Scholes Englannin lippu ENG 130 25 0.19 1994 Manchester United
8 Roberto Carlos Brasilian lippu BRA 128 17 0.13 1996 Internazionale, Real Madrid, Fenerbahçe
9 Carles Puyol Espanjan lippu ESP 120 2 0.02 1999 Barcelona
10 Andri Ševtšenko Ukrainan lippu UKR 116 59 0.51 1994 Dynamo Kiova, Milan, Chelsea

Aktiiviset pelaajat tummennettu.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. STT: Mestareiden liigan finaalit pelataan jatkossa lauantaina Ilta-Sanomat. 25.05.2009. Viitattu 29.4.2010.
  2. Bayern humiliate Barca to set up Champions League final with Dortmund IBN Live. Viitattu 18.12.2014. (englanniksi)
  3. a b UEFA Champions League: Facts & Figures UEFA. Viitattu 18.12.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]