Manchester United FC

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Manchester United
Manchester Unitedin tunnus
Koko nimi Manchester United Football Club
Perustettu 1878
Kaupunki Englannin lippu Trafford, Suur-Manchester, Englanti
Kotikenttä Old Trafford
– Kapasiteetti 76 212
Puheenjohtaja Yhdysvaltain lippu Avram ja Joel Glazer
Valmentaja Skotlannin lippu David Moyes
Sarja Englannin valioliiga
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kolmas peliasu

Manchester United Football Club on englantilainen jalkapalloseura. Joukkueen kotipaikka on Old Trafford, Traffordissa. Kotiottelunsa se pelaa Old Trafford -stadionilla jonne mahtuu 76 212 katsojaa. Seura on Englannin jalkapallon historian menestynein. Se on voittanut liigamestaruuden 20 kertaa, FA Cupin 11 kertaa, liigacupin neljästi, Euroopan cupin (nyk. Mestarien liiga) kolmesti, Cup-voittajien cupin ja UEFA Super Cupin kerran. Manchester United oli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka voitti Euroopan cupin. Maailmanlaajuisesti seuralla on 330 miljoonaa kannattajaa.[1]

Vuodesta 1986 vuoteen 2013 joukkuetta valmensi skotlantilainen Sir Alex Ferguson, joka toi seuraan suurta menestystä. Esimerkiksi vuonna 1999 seura voitti harvinaisen kolmoismestaruuden. Vuonna 2005 seuran pääomistajaksi tuli yhdysvaltalainen liikemies Malcolm Glazer, mikä suututti seuran kannattajat. Kaudella 2009 Manchester United voitti kolmannen perättäisen valioliigamestaruuden ja nousi sen myötä kaikkien aikojen mestaruustilastossa Liverpoolin rinnalle (molemmilla 18 mestaruutta).[2]. Kaudesta 2013–2014 lähtien seuraa on valmentanut David Moyes. Kaudella 2010–2011 United nousi mestaruudellaan Liverpoolin ohi maan menestyneimmäksi seuraksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet (1878–1945)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seura perustettiin vuonna 1878 ja se tunnettiin alun perin nimellä Newton Heath Lancashire & Yorkshire Railway Football Club (Newton Heath L&YR FC). Pelipaidan värit olivat silloin vihreä ja kulta. Pelipaikkana toimi pieni ja raihnas kenttä North Road, joka sijaitsi lähellä nykyistä Manchester Piccadilly -rautatieasemaa. Vuonna 1885 Newton Heath muuttui ammattilaisjoukkueeksi ja kolmen vuoden kuluttua joukkue hyväksyttiin Football Alliance -liigaan. Newton Heath pelasi kolme kautta Football Alliancessa, kunnes vuonna 1892 tapahtuneen pääsarjan laajennuksen ansiosta seura pääsi 16 joukkueen pääsarjaan kaudeksi 1892–1893. Seura katkaisi välinsä rautatieyhtiöön ja julistautui itsenäiseksi yhtiöksi. A.H. Albut valittiin joukkueen sihteeriksi (manageriksi) ja ensimmäisen ottelunsa Heathens pelasi 3. syyskuuta 1892 Blackburnia vastaan. 4–3 tappioon päättyneessä ottelussa Robert Donaldson teki ensimmäisen pääsarjamaalin seuran historiassa. Ensimmäisellä kaudella Newton Heath säilytti vaivoin paikkansa 1. divisioonassa, se jäi sarjan viimeiseksi mutta voitti Small Heathin testiottelun uusinnassa. Paljon valituksia olosuhteista saanut North Road toimi seuran kenttänä aina vuoteen 1893 saakka, kunnes uudeksi kentäksi tuli Claytonin esikaupunkialueella sijaitseva Bank Street. Toisella pääsarjakaudellaan 1893–1894 Newton Heath putosi 2. divisioonaan. Manchester Cityn varjossa ollut Newton Heath pelasi vuosia maansa 2. divisioonassa, ollen kuitenkin muutaman kerran lähellä nousua.

Seuran historian alku ei ollut lupaava eikä menestyksestä ollut tietoakaan. Seuran johto päätti pitää markkinat rahankeruuta varten. Markkinat eivät kuitenkaan tuottaneet juurikaan mitään. Seuran ”pelastuminen” olikin aika onnekas: Newton Heathin kapteenin Harry Staffordin Bernhardilaiskoira karkasi markkinoiden aikana ja löytyi myöhemmin kaupungin keskustasta, josta löytäjä myi koiran eteenpäin Henry Daviesille. Liikemies Davies alkoi katua myöhemmin ostoaan ja alkoi etsiä oikeaa omistajaa. Lopulta Davies sai palautettua koiran Staffordille ja lupasi kaiken lisäksi antaa huomattavan rahainvestoinnin seuralle. [3] Daviesista tuli myös seuran puheenjohtaja. Uusi alku seurassa vaati myös nimen vaihtoa, joka kuvastaisi raikkaampaa uutta nousua. Manchester Central ja Manchester Celtic olivat varteenotettavia ehdotuksia, kunnes italialainen siirtolainen Louis Rocca sanoi: ”Herrat, miksemme kutsu itseämme Manchester Unitediksi?” Nimi muuttui ja Manchester United perustettiin virallisesti 26. huhtikuuta 1902. Nimenvaihdon yhteydessä Davies vaihtoi pelipaidan väriksi punaisen ja valkoisen, jotka ovat vielä nykyäänkin seuran pelipaidan värit.

Ernest Mangnall palkattiin uudeksi sihteeriksi James Westin tilalle 28. syyskuuta 1902. Magnall otti tehtäväkseen nostaa United maan korkeimmalle pääsarjatasolle 1. divisioonaan. Ensimmäinen ponnistus tuotti 2. divisioonassa sijoituksen viides. Magnallia ei viides sija tyydyttänyt ja hän uskoi joukkueen kaipaavan uusia kasvoja ja palkkasi joukkueeseen uusia pelaajia muun muassa maalivahti Harry Mogerin, puolustukseen Dick Duckworthin ja John Pickenin. Suurimman vaikutuksen häneen teki kuitenkin Charlie Roberts, jonka hän hankki huhtikuussa 1904 Grimsby Townista, ennätyshintaan 750 puntaa. Kaudella 1903–1904 United sijoittui kolmanneksi, jääden vain yhden pisteen päähän noususta.

Lopulta kaudella 1905–1906 United sijoittui toiseksi ja nousi pääsarjaan. Ensimmäisellä liigakaudellaan joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Ensimmäistä liigamestaruutta punaiset pääsivät juhlimaan vuonna 1908. Ennen mestaruutta Manchester City oli rikkonut Englannin jalkapalloliiton sääntöjä ja Unitedin paikalliskilpailija sai 250 punnan sakot ja joukkueesta 18 pelaaja ei saanut tulevaisuudessa edustaa Citya. Manchester United käytti tilaisuuttaan hyväksi ja hankki Citystä Billy Meredithin (”Walesin taikuri”) ja Sandy Turnbullin. Meredith ja Turnbull olivatkin tärkeässä osassa Unitedin mestaruusjoukkueessa.

Seuraavallakin kaudella United jatkoi voittojen parissa voittaen Charity Shieldin ja FA Cupin. Meredith ja Turnball olivat jälleen ratkaisevassa osassa kauden aikana, Turnball oli FA Cupin paras maalintekijä 22 maalilla ja ratkaisi loppuottelussa voiton Unitedille. Seuraavaa ”tuplaa” manchesterilaiset saivat odottaa vain kaksi vuotta, kun United voitti kaudella 1910–1911 liigamestaruuden ja Charity Shieldin toistamiseen. Sillä välin seura oli muuttanut uudelle stadionille Old Traffordille. Ensimmäinen peli upouudella stadionilla pelattiin 19. helmikuuta 1910 ottelussa Liverpoolia vastaan. Liverpool voitti ottelun 3–4. Kausi 1911–1912 oli Unitedin osalta menestyksetön ja Magnallin lähdettyä pois Unitedista uudeksi manageriksi tuli John Bentley.

Seuraavan kymmenen kauden aikana Unitedin tila rappeutui asteittain, kunnes vuonna 1922 se putosi takaisin 2. divisioonaan. Nousu takaisin pääsarjaan toteutui kuitenkin jo melko pian vuonna 1925. Pysyminen liigassa oli kuitenkin joukkueelle vaikeaa ja muutaman kauden rimpuilun jälkeen se putosi jälleen 2. divisioonaan vuonna 1931. Seuraavina kausina seura oli jatkuvassa ”hissiliikkeessä” nousten ja pudoten. Vuonna 1934 United sijoittui huonommin kuin koskaan: 20. sija 2. divisioonassa. Ennen toista maailmansotaa United nousi jälleen liigaan ja takasivat liigapaikan seuraavaksikin kaudeksi sijoittuen 14. kaudella 1938–1939.

Toisen maailmansodan aikaan, 11. maaliskuuta 1941 Old Traffordia pommitettiin. Suurin osa rakennuksesta tuhoutui – ainoastaan päätunneli säilyi ehjänä. Kentän ollessa täysin pilalla etsi United korvaavaa kenttää Old Traffordille. Manchester City antoi Maine Roadin Unitedin käyttöön korvausta vastaan. Sodan päätyttyä Manchester United alkoi täysin uudistaa joukkuettaan, muun muassa hankkimalla skotlantilaisen managerin Matt Busbyn.

Busbyn vuodet (1945–1969)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1945 Manchester United pääsi sopimukseen uuden managerin Matt Busbyn kanssa. Hän otti käyttöönsä ennenkuulumattoman menettelytavan työhönsä, hän sinnikkäästi muovasi omaa joukkuettaan valitsemalla pelaajat ja pitämällä harjoitukset itse. Hänelle tarjottiin myös valmentajan paikkaa Liverpoolissa, mutta Busby valitsi Unitedin. Busbyn ensimmäinen hankinta ei ollut pelaaja, vaan apulaisvalmentaja Jimmy Murphy. Busbyn pesti lähti hyvin käyntiin ja kolmantena valmennus kautenaan vuonna 1948 United voitti FA Cupin, kiitos paikallisen trion Stan Pearsonin, Jack Rowleyn ja Charlie Mittenin.

Charlie Mitten lensi cup-voiton jälkeen Kolumbiaan etsimään parempaa palkkaa maksavaa seuraa, mutta muut Unitedin vanhat kasvot jäivät voittamaan seuralle pitkään kaivattua pääsarjamestaruutta vuonna 1952. Mestaruusvuoden jälkeen joukkue alkoi hajota ja Busby alkoi nuorentaa joukkuetta rajusti – omista kasvateista uudelleen rakennettuun joukkueeseen kuuluivat muun muassa Roger Byrne, Bill Foulkes, Mark Jones ja Dennis Viollet. Ensimmäisellä kaudella Busby ajoi nuoria sisään ja sijoitus oli liigassa kahdeksas. Vuonna 1956 United voitti historiansa neljännen liigamestaruuden, joukkueen keski-iän ollessa vain 22 vuotta. Yksi huippulupaus joukkueessa oli laituri Duncan Edwards. Hän teki debyyttinsä joukkueessa 16-vuotiaana vuonna 1953. Hänen sanottiin pystyvän pelaamaan kentällä mitä tahansa pelipaikkaa, häntä pidetäänkin seuran historian yhtenä parhaimpana pelaajana. Busby Babesiksi (suom. Busbyn pienokaiset) kutsuttu joukkue jatkoi voittokulkuaan voittaen seuraavallakin kaudella liigamestaruuden. FA Cupin loppuottelussa se kuitenkin hävisi Aston Villalle numeroin 2–1. Manchester Unitedista tuli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka kilpaili Euroopan cupissa. Kaudella 1956–1957 Eurooppa cupissa United ylsi välieriin saakka, jossa tuleva mestari Real Madrid oli parempi yhteismaalein 5–3. Aiemmin samassa cupissa manchesterilaiset olivat ottaneet historiansa suurimaalisimman voiton europeleissä, kun Belgian mestari Anderlecht kukistui peräti 10–0.

Muistomerkki Old Traffordilla Münchenin lento-onnettomuudessa kuolleiden muistoksi.

Seuraavalla kaudella United lähti Euroopan cupiin suurin odotuksin. 6. helmikuuta 1958 Unitedin joukkue oli palaamassa voitokkaalta vieraspelimatkalta Jugoslaviasta. Välieriin selvinneet englantilaiset olivat voittaneet Belgradin punaisen tähden yhteismaalein 5–4. Münchenin vanhalta Riem-lentokentältä nousua yrittänyt lentokone murskaantui ja koneen 43 matkustajasta 23 sai surmansa. Manchester Unitedin kahdeksan pelaaja kuoli onnettomuudessaGeoff Bent, Roger Byrne, Eddie Colman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor ja Liam ”Billy” Whelan. Seuran organisaatiosta kuoli myös kolme muuta työntekijää – Walter Crickmer, Bert Whalley ja Tom Curry. Maalivahti Harry Gregg piti onnettomuuden jälkeen järjestystä yllä ja luuli koneen räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Gregg kahmaisi mukaansa yhden legendaarisimman United-pelaajan Bobby Charltonin (joka oli tehnyt debyyttinsä 18 kuukautta aiemmin) ja Dennis Violletin ja vei heidät ulos koneesta turvaan. Seitsemän pelaajaa kuoli heti koneessa ja kahdeksas Duncan Edwards kuoli vammoihinsa sairaalassa myöhemmin. Oikea laituri Johnny Berry selvisi hengissä, mutta joutui lopettamaan peliuransa vammojen vakavuuden vuoksi. Matt Busby loukkaantui onnettomuudessa todella vakavasti, eikä eloonjäämistä pidetty kovin todennäköisenä. Busby jäi kuitenkin henkiin ja pääsi sairaalasta kahden kuukauden päästä.

Busby ajatteli jo lopettavansa uransa jalkapallon parissa, mutta päätti sitten rakentaa joukkueen uudelleen. Hän hankki Denis Law'n ja Pat Crerandin 1960-luvun alussa. Nuorissakin tuli uusi sukupolvi, jonka kirkkain tähti oli belfastilainen George Best. Vuonna 1963 Manchester United juhli FA Cupin mestaruutta ja sijoittui sijalle 19 liigassa. FA Cupin menestys siivitti Unitedia seuraavalla kaudella liigassa ja se sijoittui hienosti toiseksi. Busby oli onnistunut joukkueen uudelleen rakentamisessa täydellisesti ja vuosina 1965 ja 1967 se juhli liigamestaruutta. Vuonna 1968 kymmenen vuotta Münchenin tragedian jälkeen United voitti Euroopan cupin. Vuosien 1964 ja 1968 välillä kolme Unitedin pelaajaa voitti Kultaisen pallon – Bobby Charlton, Denis Law ja George Best. Busby lopetti managerin tehtävät Unitedissa vuonna 1969.

1969–1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manchester Unitedin logo 1960-luvulta 1970-luvun alkuun asti.

Wilf McGuinness korvasi Busbyn tehtävässään. Ensimmäinen kausi (1969–1970) joukkueen peräsimessä oli pettymys, Unitedin sijoittuessa liigassa vasta kahdeksanneksi. McGuinness palasi seuraavaksi kaudeksi reservijoukkueen valmentajaksi ja Busby otti managerin paikan puoleksi vuodeksi. Fanit uskoivat Busbyn tuovan joukkueelle tuttua menestystä, mutta kauden loppusijoitus kahdeksas oli pettymys. Kesällä 1971 skotti jätti managerin tehtävät lopullisesti, mutta jäi silti töihin seuran johtoportaaseen. Samaan aikaan United menetti kaksi kovaa pelimiestään Nobby Stilesin ja Pat Crerandin.

Busbyn lähdön jälkeen seura yritti tavoitella uudeksi managerikseen, Celticin Euroopan cupin voittoon valmentanutta Jock Steinia. Stein oli hyväksynyt jo sanallisen sopimuksen, mutta sopimus kariutui loppuviivoilla – uudeksi manageriksi tuli Frank Farrell. Farrellinkaan alaisuudessa otteet eivät parantuneet ja liigasijoitus oli jälleen kahdeksas. Fa Cupissakin United tippui kuudennella kierroksella Stoke Cityn kaataessa punaiset paholaiset. Liigacupissakin Stoke City osoittautui kovaksi vastukseksi ja pudotti ManU:n neljännellä kierroksella. Farrell toimi tehtävässään 18 kuukautta, kunnes Tommy Docherty korvasi hänet vuoden 1972 lopussa. Docherty oli fanien ja median suosiossa. ”The Doc” pelasti Unitedin putoamiselta sillä kaudella, mutta vuonna 1974 pelätty putoaminen 2. divisioonaan tapahtui ja Unitedin kultainen pallotrio jätti joukkueen. Lou Macari, Stuart Houston ja Brian Greenhoff palkattiin korvaamaan kolmikkoa. Macari, Houston ja Greenhoff eivät koskaan päässeet punaisissa samaan arvoon kuin edeltäjänsä.

Manchester United vietti 2. divisioonassa vain yhden kauden ja nousi takaisin liigaan. Docherty alkoi rakentaa joukkuetta ja seuraavan kauden lopussa seuran paidassa debytoi muun muassa Tranmere Roversista hankittu Steve Coppell. Liigacupissa joukkue ylsi semifinaaleihin asti ja FA Cupissa tie katkesi jo 3. kierroksella. Kaudella 1975–1976 ManU sijoittui hienosti kolmanneksi ja oli jälleen ottanut paikkansa liigan kärkisijoilla. United pääsi myös vuoden 1976 FA Cupin loppuotteluun, jossa vastaan asettui ennakolta heikompi 2. divisioonan Southampton. Kokemus ratkaisi ja Southampton pystyi Wembleylla yllättämään manchesterilaiset lukemin 1–0. Seuraavana vuonna he pääsivät jälleen cupin loppuotteluun, jossa kukistui Liverpool numeroin 2–1. Muutaman viikon päästä Docherty erotettiin, kun selvisi että hänellä oli suhde seuran fysioterapeutin vaimon kanssa.

Dave Sexton nimitettiin uudeksi manageriksi kesällä 1977. Sextonin myötä Unitedin peli muuttui puolustavammaksi, mikä ei ollut Busbyn ja Dochertyn hyökkäävämpään peliin tottuneiden kannattajien mieleen. Sextonin ajan tärkeimmät hankinnat olivat Joe Jordan, Gordon McQueen, Gary Bailey ja Ray Wilkins. Puolustavammalla Unitedilla oli vaikeuksia nousta liigassa keskikastia ylemmäksi, ollen vain kerran kahden parhaan joukossa. FA Cupin loppuottelussa vuonna 1979 Arsenal voitti manchesterilaiset ja juuri menestymättömyyden vuoksi Sexton sai potkut vuonna 1981, vaikka United olikin voittanut seitsemän edellistä ottelua.

Ron Atkinson palkattiin uudeksi manageriksi kesäkuussa. Ennen Unitediin tuloaan hän oli valmentanut muun muassa West Bromwich Albionia. Atkisonin aikana United voitti FA Cupin kahdesti kolmen vuoden aikana (1983 ja 1985) ja Charity Shieldin vuonna 1983. Atkisonin ManU-uran alussa seura käytti runsaasti puntia uusien pelaajien hankintaan. Uusina miehinä joukkueeseen hankittiin muun muassa Frank Stapleton, John Gidman ja Bryan Robson, josta tuli Britannian kallein pelaaja kun United maksoi hänestä 1,5 miljoonalla puntaa. Liverpoolin hallitsemalla 1980-luvulla ManU ei pystynyt pitkään kaivattuun liigamestaruuteen, vaikka Atkinson pystyi johdattamaan joukkueen säännöllisesti neljän parhaan joukkoon.

Kausi 1986–1987 alkoi surkeasti ja United oli sarjan viimeisellä sijalla. Atkison erotettiin lokakuussa 1986.

Alex Fergusonin ajanjakso, ennen triplaa (1986–1998)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudeksi manageriksi tuli skotlantilainen Alex Ferguson Aberdeen FC:stä. Skotlannissa Ferguson oli johdattanut Aberdeenin suureen menestykseen ja fanit uskoivatkin hänen olevan oikea mies ”punaisten paholaisten” managerin pallille. Hän valmensi joukkueen avauskaudella sijalle 11. Seuraavalla kaudella (1987–1988) United ylsi liigassa toiseksi, häviten 9 pistettä voittaneelle Liverpoolille. Brian McClairista tuli ensimmäinen ManU-pelaaja sitten George Bestin, joka onnistui tekemään 20 maalia kaudessa.

Kahden seuraavan kauden aikana United oli pienoisissa vaikeuksissa ja Ferguson ei vastannut kannattajien odotuksia. Lähellä potkuja käynyt Ferguson johdatti Unitedin hänen aikansa ensimmäiseen pokaaliin, kun seura juhli FA Cupin voittoa vuonna 1990. Kaudella 1990–1991 United voitti Cup-voittajien cupin, kaatamalla finaalissa Espanjan suurseuran Barcelonan. Seuraavalla kaudella huonon loppukauden takia Unitedin kilpailija Leeds vei mestaruuden. Kuitenkin vuonna 1991 Lontoon pörssissä ManU oli 47 miljoonan punnan arvoinen.[4]

Eric Cantonan hankinta seuraan marraskuussa 1992 oli ratkaiseva kipinä mestaruustoiveisiin, koska hänen taitonsa sekoitettuna Gary Pallisteriin, Denis Irwiniin, Paul Inceen ja Ryan Giggsiin tuotti kaudella 1992–1993 pitkään kaivatun liigamestaruuden. Edellisestä mestaruudesta oli jo 26 vuotta. Kaudella 1993–1994 United voitti tuplamestaruuden (liiga ja FA Cup). Tärkeässä osassa mestaruudessa oli Nottingham Forestista hankittu Roy Keane. 20. tammikuuta 1994 seuran puheenjohtajana silloin toiminut Matt Busby kuoli.

Cantona kohautti jalkapallomaailmaa kaudella 1994–1995 vierasottelussa Crystal Palaceaa vastaan. Hän sai ottelussa punaisen kortin ja kävellessään pois kentältä potkaisi kung fu -tyylisellä potkulla hänelle katsomosta huudellutta kotijoukkueen kannattajaa Matthew Simmonsia rintakehään. Ranskalainen sai tempustaan seitsemän kuukauden pelikiellon ja 120 tuntia yhdyskuntapalvelua. ManU jäi liigassa toiseksi häviten pisteellä, voittaneelle Blackburn Roversille. FA Cupissakin seura jäi toiseksi, Evertonin vietyä 1–0 voitto loppuottelussa. Ferguson ilmoitti myyvänsä joitain avainpelaajiaan ja korvaavan heidät omilla junioreillaan, joihin kuului muun muassa David Beckham, Gary Neville, Phil Neville ja Paul Scholes. Uudet pelaajat pääsivät myös nopeasti pelaamaan nuorten maaotteluita Englannin paidassa. Kaudella 1995–1996 United juhli jälleen ”tuplaa”.

Kaudella 1996–1997 ManU voitti jälleen mestaruuden ja Eric Cantona ilmoitti lopettavansa pelaajauransa, ollen vasta 30-vuotias. Seuraavan kauden joukkue aloitti jälleen hyvin, mutta lopulta kauden tuplamestari Arsenal kiri ohi.

Tripla (1998–1999)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triplan pokaalit –Valioliiga, Mestarien liiga ja FA Cup (vasemmalta oikealle)

Manchester Unitedille kausi 1998–1999 on sen historian menestyksekkäin, sen voittaessa ensimmäisenä ja ainoana englantilaisjoukkueena triplamestaruuden – voittamalla Valioliigan, FA Cupin ja mestarien liigan. Todella jännittävällä liigakaudella United voitti pisteen erolla toiseksi tulleen Arsenalin. Viimeisellä kierroksella ManU voitti Tottenhamin numeroin 2–1. Alex Ferguson on sanonut liigan voittamisen vaikeimmaksi. FA Cupin loppuottelussa United voitti Newcastlen Teddy Sheringhamin ja Scholesin maaleilla 2–0. Mestarien liigan loppuottelussa taas englantilaiset olivat Bayern Munchenia vastaan lisäajalle mentäessä 1–0 tappiolla, mutta nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1 voittoon lisäajalla Sheringhamin ja Solskjærin osumilla. Myöhemmin Ferguson lyötiin ritariksi, tekemästään työstä jalkapalloilun hyväksi.

Triplan jälkeen (1999–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manchester United voitti liigan vuosina 2000 ja 2001. Vuonna 2000 Unitedista tuli yksi 14 jäsenestä Euroopan johtavien jalkapalloseurojen yhteenliittymässä G-14:ssa. Puolustavammalla taktiikalla Ferguson yritti piestä joukkueen Euroopan huipulle, se ei onnistunut ja kaudella 2001–2002 sijoitus liigassa oli kolmas. Seuraavalla kaudella United voitti jälleen mestaruuden ja teki heinäkuussa 2002 Englannin uuden siirtoennätyksen, hankkimalla Rio Ferdinandin Leedsista 29:llä miljoonalla punnalla. Vuonna 2004 ManU juhli FA Cupin voittoa, kun finaalissa kaatui Millwall. Välierissä manchesterilaiset voittivat koko kauden liigaa täydellisesti hallinneen Arsenalin.

Ruud van Nistelrooy on ManUn historian 11. paras maalintekijä 150 maalilla.

Kausi 2004–2005 oli luonteeltaan epäonnistunut maalienteon suhteen, Ruud van Nistelrooyn loukkaannuttua. United sijoittui kolmanneksi liigassa. Kauden päätteeksi uudeksi omistajaksi tuli yhdysvaltalainen Malcolm Glazer, joka osti osake-enemmistön seurasta.

Chelsean hallitsemalla kaudella 2005–2006 ManU sijoittui toiseksi. Keskikentän sielu ja yhteensä 458 ottelua joukkueessa pelannut Roy Keane siirtyi Celticiin. Mestarien liigassakin joukkue jäi lohkovaiheessa viimeiseksi. Kauden aikana useita avainpelaajia oli loukkaantuneena – Gabriel Heinze, Alan Smith, Ryan Giggs ja Paul Scholes. United voitti kuitenkin Liigacupin toisen kerran historiansa aikana. Nistelrooy jätti joukkueen kauden päätteeksi riitaannuttuaan Fergusonin kanssa ja siirtyi Real Madridiin.

Kauteen 2006–2007 United lähti taas hyökkäysvoittoisempaan peliin. Se oli myynyt maalitykki van Nistelrooyn ja seura oli hankkinut ainoastaan kaksi pelaajaa kesällä: maalivahti Tomasz Kuszczakin West Bromwich Albionista, josta tämä oli ollut jo edelliskaudella lainassa, ja Tottenham Hotspurissa loistavan kauden pelanneen keskikenttämies Michael Carrickin. Ennen kautta spekuloitiin olisivatko Wayne Rooney ja Cristiano Ronaldo sopineet edellisen kesän MM-kisoissa syntyneen riitansa ja kuinka se vaikuttaisi parin peliin. Kaksikko oli sopinut riitansa ja kauden avausottelussa Fulhamia vastaan Rooney teki kaksi maalia ja Ronaldo yhden, Unitedin voittaessa 5–1. ManU jatkoi läpi kauden vakuuttavia otteita ja oli jo pitkään tavoittelemassa historiansa toista triplaa. Mestarien liigan puolivälierissä United otti yhden turnauksen historian hienoimmista voitoista, kukistamalla AS Roman kotikentällään peräti 7–1. Välierissä englantilaiset joutuivat kuitenkin tunnustamaan AC Milanin paremmakseen, kun tulevat mestarit veivät finaalipaikan yhteismaalein 3–5. [5] 6. toukokuuta 2007 ManU varmisti ensimmäisen liigamestaruuden neljään vuoteen, kun toisena ollut Chelsea jäi tasapeliin ottelussa Arsenalia vastaan. FA Cupissa Manchester United selvisi loppuotteluun Chelseaa vastaan. Chelsea voitti Didier Drogban jatkoaikamaalilla 1–0.

Kesällä 2007 United hankki riveihinsä uusia pelimiehiä isolla rahalla. Owen Hargreaves tuli FC Bayern Münchenista 17 miljoonalla punnalla (25 milj. €) [6], Anderson FC Portosta ja Nani Sportingista yhteishinnalla 30 miljoonaa puntaa (44 milj. €). [7] United hankki myös suurella kohulla Carlos Tévezin. Argentiinalaisen lainasopimus Manchesteriin West Hamista ei sujunut suunnitelmien mukaan, mutta lopulta siirrosta päästiin yhteisymmärrykseen juuri kauden kynnyksellä. Ennen kauden alkua uudet hankinnat näyttivät tuottaneen tulosta, kun seura voitti Chelsean Edwin van der Sarin ansiosta rangaistuspotkukilpailussa 3–0 FA Community Shieldissa. Valioliigakausi 2007–2008 lähti Unitedin osalta heikosti käyntiin, mutta pitkien voittoputkien ansiota United vakiinnutti paikkansa kärkitaistelussa. Joukkueen kauden kirkkaimpana tähtenä loisti Cristiano Ronaldo, joka teki huikeat 31 liigamaalia, voittaen valioliigan maalikuninkuuden. ManU vei lopulta liigamestaruuden kahden pisteen erolla Chelseaan. Manu ja Chelsea kohtasivat vielä Mestarien liigan ensimmäisessä englantilaisfinaalissa, joka muotoutui erittäin jännittäväksi kamppailuksi. Lopulta ManU voitti seitsemänsillä vedoilla 6–5 rangaistuspotkukilpailussa ja voitti täten myös Mestarien liigan.

ManU uusi mestaruutensa jälleen seuraavalla kaudella ja pääsi Mestarien liigassa finaaliin asti, jossa FC Barcelona kuitenkin osoittautui paremmaksi 2–0-lukemin.

Kesällä 2009 ManU myi suurimman tähtensä Cristiano Ronaldon Real Madridiin maailmanennätyshintaan 93,1 miljoonaa euroa (80 milj. puntaa). Seuraavalla kaudella uudeksi tähdeksi nousi Wayne Rooney, joka iski 26 liigamaalia ja oli tehokas myös Euroopan kentillä. Lopulta hän kuitenkin loukkaantui maaliskuun loppupuolella Mestarien liigan ottelussa Bayern Müncheniä vastaan ja ManU menetti otteensa niin Valioliigassa kuin Mestarien liigassakin, kun uusia maalintekijöitä ei löytynyt. Ainoaksi kannuksi kaudesta jäi liigacupin voitto.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edustusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 28. tammikuuta 2014.[8]
Nro Paikka Pelaaja
1 M Flag of Spain.svg de Gea, DavidDavid de Gea
2 P Flag of Brazil.svg , RafaelRafael
3 P Flag of France.svg Evra, PatricePatrice Evra
4 P Flag of England.svg Jones, PhilPhil Jones
5 P Flag of England.svg Ferdinand, RioRio Ferdinand
6 P Flag of Northern Ireland.svg Evans, JonnyJonny Evans
8 K Flag of Spain.svg Mata, JuanJuan Mata
10 H Flag of England.svg Rooney, WayneWayne Rooney
11 K Flag of Wales.svg Giggs, RyanRyan Giggs
12 P Flag of England.svg Smalling, ChrisChris Smalling
13 M Flag of Denmark.svg Lindegaard, AndersAnders Lindegaard
14 H Flag of Mexico.svg Hernández, JavierJavier Hernández
15 P Flag of Serbia.svg Vidić, NemanjaNemanja Vidić
16 K Flag of England.svg Carrick, MichaelMichael Carrick
17 K Flag of Portugal.svg , NaniNani
18 K Flag of England.svg Young, AshleyAshley Young
19 H Flag of England.svg Welbeck, DannyDanny Welbeck
Nro Paikka Pelaaja
20 H Flag of the Netherlands.svg van Persie, RobinRobin van Persie
22 P Flag of Brazil.svg , FábioFábio
23 K Flag of England.svg Cleverley, TomTom Cleverley
24 K Flag of Scotland.svg Fletcher, DarrenDarren Fletcher
25 K Flag of Ecuador.svg Valencia, AntonioAntonio Valencia
26 K Flag of Japan.svg Kagawa, ShinjiShinji Kagawa
27 H Flag of Italy.svg Macheda, FedericoFederico Macheda
28 P Flag of the Netherlands.svg Büttner, AlexanderAlexander Büttner
29 K Flag of England.svg Zaha, WilfriedWilfried Zaha
30 P Flag of Uruguay.svg Varela, GuillermoGuillermo Varela
31 K Flag of Belgium.svg Fellaini, MarouaneMarouane Fellaini
34 K Flag of England.svg Cole, LarnellLarnell Cole
35 K Flag of England.svg Lingard, JesseJesse Lingard
40 M Flag of England.svg Amos, BenBen Amos
44 K Flag of Belgium.svg Januzaj, AdnanAdnan Januzaj
50 M Flag of England.svg Johnstone, SamSam Johnstone

Muualle lainatut pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U21-joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro Paikka Pelaaja
39 P Flag of England.svg Thorpe, TomTom Thorpe
42 P Flag of England.svg Blackett, TylerTyler Blackett
48 H Flag of England.svg Keane, WillWill Keane
- M Flag of England.svg Sutherland, JonnyJonny Sutherland
- M Flag of Italy.svg Gollini, PierluigiPierluigi Gollini
- P Flag of Switzerland.svg Janko, SaidySaidy Janko
- P Flag of Wales.svg Dalley, DeclanDeclan Dalley
- P Flag of England.svg Grimshaw, LiamLiam Grimshaw
- P Flag of Scotland.svg Love, DonaldDonald Love
- P Flag of England.svg Rowley, LouisLouis Rowley
Nro Paikka Pelaaja
- K Flag of Belgium.svg Ekangamene, CharniCharni Ekangamene
- K Flag of Northern Ireland.svg McNair, PaddyPaddy McNair
- K Flag of England.svg Pearson, BenBen Pearson
- K Flag of England.svg Rothwell, JoeJoe Rothwell
- K Flag of England.svg Rudge, JackJack Rudge
- K Flag of England.svg Weir, JamesJames Weir
- K Flag of Belgium.svg Pereira, AndreasAndreas Pereira
- H Flag of England.svg Barmby, JackJack Barmby
- H Flag of Ireland.svg Byrne, SamSam Byrne
- H Flag of Wales.svg Lawrence, TomTom Lawrence

Entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen 1930-lukua:

1930-luku:

1940-luku:

1950-luku:

1960-luku:

1970-luku:

1980-luku:

1990-luku:

2000-luku:

Eniten otteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraa edelleen edustavat pelaajat lihavoitu. Suluissa merkitty numero tarkoittaa, kuinka monta kertaa kyseinen pelaaja on tullut vaihdosta kentälle.

Nimi Vuodet Liiga[9] FA Cup[10] Liigacup[11] Eurooppa[12] Muut[13] Yhteensä[14]
1 Flag of Wales.svg Ryan Giggs 1991– 656 (108) 074 (11) 039 0(6) 150 (22) 018 0(3) 937 (150)
2 Flag of England.svg Bobby Charlton 1956–1973 606 0(2) 078 0(0) 024 0(0) 045 0(0) 005 0(0) 758 00(2)
3 Flag of England.svg Paul Scholes 1994–2011
2012–2013
497 (94) 049 (17) 021 0(7) 134 (21) 015 0(1) 716 (139)
4 Flag of England.svg Bill Foulkes 1952–1970 566 0(3) 061 0(0) 003 0(0) 052 0(0) 006 0(0) 688 00(3)
5 Flag of England.svg Gary Neville 1992–2011 400 (21) 047 0(3) 025 0(2) 117 0(8) 013 0(2) 602 0(36)
6 Flag of England.svg Alex Stepney 1966–1978 433 0(0) 044 0(0) 035 0(0) 023 0(0) 004 0(0) 539 00(0)
7 Flag of Ireland.svg Tony Dunne 1960–1973 414 0(0) 055 0(1) 021 0(0) 040 0(0) 005 0(0) 535 00(1)
8 Flag of Ireland.svg Denis Irwin 1990–2002 368 (12) 043 0(1) 031 0(3) 075 0(2) 012 0(0) 529 0(18)
9 Flag of England.svg Joe Spence 1919–1933 481 0(0) 029 0(0) 000 0(0) 000 0(0) 000 0(0) 510 00(0)
10 Flag of Scotland.svg Arthur Albiston 1974–1988 379 (15) 036 0(0) 040 0(2) 027 0(1) 003 0(0) 485 0(18)

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraa edelleen edustavat pelaajat lihavoitu.

Nimi Vuodet Liiga[15] FA Cup[16] Liigacup[17] Eurooppa[18] Muut[19] Yhteensä[20]
1 Flag of England.svg Bobby Charlton 1956–1973 199 (606) 019 0(78) 007 0(24) 022 0(45) 002 00(5) 249 (758)
2 Flag of Scotland.svg Denis Law 1962–1973 171 (309) 034 0(46) 003 0(11) 028 0(33) 001 00(5) 237 (404)
3 Flag of England.svg Jack Rowley 1937–1955 182 (380) 026 0(42) 000 00(0) 000 00(0) 003 00(2) 211 (424)
4 Flag of England.svg Wayne Rooney 2004– 141 (276) 017 0(29) 004 0(12) 031 0(76) 004 00(7) 197 (400)
5 Flag of England.svg Dennis Viollet 1952–1962 159 (259) 005 0(18) 001 00(2) 013 0(12) 001 00(2) 179 (293)
Ulster banner.svg George Best 1963–1974 137 (361) 021 0(46) 009 0(25) 011 0(34) 001 00(4) 179 (470)
7 Flag of England.svg Joe Spence 1919–1933 158 (481) 010 0(29) 000 00(0) 000 00(0) 000 00(0) 168 (510)
Flag of Wales.svg Ryan Giggs 1991– 114 (656) 012 0(74) 012 0(39) 029 (150) 001 0(18) 168 (937)
9 Flag of Wales.svg Mark Hughes 1983–1986
1988–1995
120 (345) 017 0(46) 016 0(38) 009 0(33) 001 00(5) 163 (467)
10 Flag of England.svg Paul Scholes 1994–2011
2012–
107 (497) 013 0(49) 009 0(21) 026 (134) 000 0(15) 155 (716)

Kapteenit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet Nimi Huom.
1878–1896 Tuntematon
1896–1903 Englannin lippu Harry Stafford Newton Heathin kapteeni ja ensimmäinen Manchester Unitedin kapteeni
1904–1907 Skotlannin lippu Jack Peddie
1907–1913 Englannin lippu Charlie Roberts
1913–1919 Englannin lippu George Stacey
1919–1922 Englannin lippu George Hunter
1922–1928 Englannin lippu Frank Barson
1928–1932 Englannin lippu Jack Wilson
1932–1936 Englannin lippu Hugh McLenahan
1936–1939 Skotlannin lippu Jimmy Brown
1946–1953 Irlannin lippu Johnny Carey Ensimmäinen kapteeni, joka ei ollut brittiläinen
1953–1955 Englannin lippu Allenby Chilton
1953–1958 Englannin lippu Roger Byrne Kuoli vuonna 1958 Munchenin onnettomuudessa
1958–1966 Englannin lippu Bill Foulkes
1966–1973 Englannin lippu Bobby Charlton
1973–1979 Skotlannin lippu Martin Buchan
1979–1982 Pohjois-Irlannin lippu Sammy McIlroy
1982–1994 Englannin lippu Bryan Robson Pisimmän ajan kapteenina toiminut Unitedin historiassa
1991–1996 Englannin lippu Steve Bruce
1996–1997 Ranskan lippu Eric Cantona Ensimmäinen kapteeni, joka ei ole kotoisin Britteinsaarilta
1997–2005 Irlannin lippu Roy Keane Menestynein kapteeni Unitedissa
2005–2010 Englannin lippu Gary Neville Ensimmäinen kapteeni sitten Roger Byrnen, joka on kotoisin Suur-Manchesterin alueelta
2010– Serbian lippu Nemanja Vidić

Managerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Vuodet
Englannin lippu A. H. Albut 1892–1900
Englannin lippu James West 1900–1903
Englannin lippu J. Ernest Mangnall 1903–1912
Englannin lippu John Bentley 1912–1914
Englannin lippu Jack Robson 1914–1922
Englannin lippu John Chapman 1921–1927
Englannin lippu Lal Hilditch 1926–1927
Englannin lippu Herbert Bamlett 1927–1931
Englannin lippu Walter Crickmer 1931–1932
Skotlannin lippu Scott Duncan 1932–1937
Englannin lippu Walter Crickmer 1937–1945
Skotlannin lippu Sir Matt Busby 1945–1969
Englannin lippu Wilf McGuinness 1969–1970
Skotlannin lippu Sir Matt Busby 1970–1971
Irlannin lippu Frank O'Farrell 1971–1972
Skotlannin lippu Tommy Docherty 1972–1977
Englannin lippu Dave Sexton 1977–1981
Englannin lippu Ron Atkinson 1981–1986
Skotlannin lippu Sir Alex Ferguson 1986–2013
Skotlannin lippu David Moyes 2013-

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "United moving down south as fanbase reaches 333 million", Daily Mail, 2007-12-15. 
  2. ManU varmisti historiallisen mestaruuden YLE Uutiset. 16.5.2009. Viitattu 16.5.2009.
  3. http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/4630489.stm
  4. http://www.football-research.org/gof2h/Gof2H-chap4.htm
  5. http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/europe/6603095.stm
  6. http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/6707995.stm
  7. http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/6261666.stm
  8. First Team Manchester United FC. Viitattu 28.1.2014. (englanniksi)
  9. The Top 100 Appearance-Makers in All League Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  10. The Top 100 Appearance-Makers in All FA Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  11. The Top 100 Appearance-Makers in Kaikki liigacup ottelut StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  12. The Top 100 Appearance-Makers in All European Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 huhtikuuta 2013.
  13. The Top 100 Appearance-Makers in Other Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  14. The Top 100 Appearance-Makers in All Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  15. All Goalscorers in All League Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  16. All Goalscorers in FA Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  17. All Goalscorers in League Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 huhtikuuta 2013.
  18. All Goalscorers in All European Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  19. All Goalscorers in All Other Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  20. All Goalscorers in All Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • White, John: Manchester United: Kannattajan kirja. (The Manchester United supporter's book, 2011.) Suomentanut Eetu Kauppinen. Helsinki: Nemo, 2012. ISBN 978-952-240-179-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]