Monaco

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Monacon ruhtinaskunta
Principauté de Monaco
Monacon lippu Monacon vaakuna
lippu vaakuna

Monacon sijainti

Valtiomuoto ruhtinaskunta

Ruhtinas
Valtioministeri
Albert II
Michel Roger

Pääkaupunki Monaco

Pinta-ala
– yhteensä 2[1] km² (sijalla 249)
– josta sisävesiä ei merkittävästi

Väkiluku (2011) 30 539[1], josta monacolaisia noin 8 000. (sijalla 215)
– väestötiheys 15 142 / km²
– väestönkasvu -0,124[1] % (2011)

Viralliset kielet ranskan kieli

Valuutta euro (€) (EUR)

BKT (2010) sijalla 201
– yhteensä 5,47 miljardia USD (PPP).[1]
– per asukas 70 700 USD (PPP).[1]

HDI (2002) ei määritetty (sijalla -)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0 %
– teollisuus 4,9 %
– palvelut 95,1 %

Aikavyöhyke +1
– kesäaika UTC+2

Itsenäisyys
Grimaldien valtaannousu

8. tammikuuta 1297

Lyhenne MC

– ajoneuvot: MC
– lentokoneet: 3A

Kansainvälinen
suuntanumero
+377

Motto Ruhtinaan motto: Deo Juvante
(Jumalan avulla)

Kansallislaulu Hymne Monégasque

¹ Monaco on kaupunkivaltio

Koordinaatit: 43°43′58″N, 7°25′11″E Monacon ruhtinaskunta eli Monaco (ranskaksi Principauté de Monaco, monegassiksi Principatu de Múnegu) on valtio Euroopassa. Se on pinta-alaltaan maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen. Valtion pinta-ala on 1,95 neliökilometriä, ja asukkaita on noin 30 500. Ainoa rajanaapuri Ranska ympäröi maata pohjoisen, lännen ja osittain etelän puolelta. Kaakkois- ja itäpuolella Monaco rajautuu Välimereen.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monacon kartta.

Monaco on maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio Vatikaanin jälkeen. Se sijaitsee Alppien juurella Välimeren rannalla lähellä Italian rajaa 18 kilometriä Nizzasta itään ja on Ranskan ympäröimä kolmesta ilmansuunnasta.[2] Korkein kohta on Chemin des Révoires (161 metriä)[3], joka on Mont Agel-vuoren rinteellä. Vuoren huippu on Ranskan puolella.[4]

Monaco voidaan jakaa kuuteen kaupunginosaan (quartiers) jotka ovat idästä länteen Fontvieille, Monaco-Ville, Moneghetti, Condaminen satama-alue, Monte Carlo ja Larvotto-Plages. Fontvieille on mereltä vallattu alue, jossa on asuntoja, toimistoja, ostoskeskuksia ja pientä teollisuutta. Helikopterikenttä sijaitsee Fontviellessä. Monaco-Ville on vanhakaupunki Välimereen työntyvällä kalliolla. Siellä on kävelykatuja ja ruhtinaan palatsi. Moneghetti on kauniiden huviloiden, oliivipuiden ja monien puistojen muodostama varakkaiden ihmisten asuinalue. Condamine on perinteistä ostosaluetta. Monte Carlossa on kuuluisa kasino puutarhoineen sekä korkeita hotellirakennuksia. Larvotton rannoilla voi uida, tehdä ostoksia ja syödä alueen monissa ravintoloissa.[5]

Ruhtinaskunta tunnetaan kauniista maisemistaan ja lauhkeasta ilmastostaan. Keskimääräinen minimilämpötila tammi- ja helmikuussa on 8 celsiusastetta, heinä- ja elokuussa keskimääräinen maksimilämpötila on 26 celsiusastetta.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monacon nimi tulee kreikkalaisesta 500-luvulla eaa. perustetusta Monoikoksen siirtokunnasta.

Genovalaiset perustivat siirtokunnan uudelleen 1215. Genovalainen Grimaldin suku nousi valtaan 1297, kun François Grimaldi valloitti linnoituksen. Vuodet 17891814 Monaco oli vallankumouksen takia suoraan Ranskan hallinnossa täysin epäitsenäisenä. Wienin kongressi määräsi Monacon Sardinian kuningaskunnan protektoraatiksi 1815, jollaisena se oli vuoteen 1860. Monacon itsenäisyys palautettiin 1861 Ranskan kanssa tehdyllä sopimuksella.[2]

Monacon ruhtinas oli itsevaltias perustuslain säätämiseen vuonna 1911 asti. Heinäkuussa 1918 Versailles'n rauhan yhteydessä sovittiin Ranskan rajoitetusta suojelusta, ja että Monaco myötäilisi Ranskaa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa.[2]

Toisessa maailmansodassa ruhtinas Ludvig II yritti pitää maansa puolueettomana, vaikka hän kannattikin Vichyn Ranskan hallitusta. Myöhemmin Italia miehitti Monacon marraskuussa 1942 muodostaen maahan fasistisen nukkehallituksen[6]. Mussolinin vallan romahtamisen jälkeen Saksa miehitti maan 8. syyskuuta 1943. Miehityksen aikana muun muassa Ballet de l'Opera -oopperan perustaja ranskanjuutalainen René Blum joutui keskitysleirille Auschwitziin, jossa hän kuoli[7]. Yhdysvaltain armeijan 36. jalkaväkidivisioona vapautti Monacon saksalaismiehitykseltä 3. syyskuuta 1944[8].

Rainier III nousi valtaistuimelle 1949 isoisänsä Ludvig II:n kuoleman jälkeen. Vuoden 1962 uusi perustuslaki lakkautti kuolemantuomion, antoi naisille äänioikeuden ja perusti korkeimman oikeuden. Vuonna 1993 Monaco sai täysivaltaisen aseman Yhdistyneissä kansakunnissa. Se liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 2004.[2]

Vuoden 2002 sopimus selvensi Monacon asemaa siten, että jos ruhtinassuku sammuu, ruhtinaskunta jää itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä palauteta Ranskalle. Monacon puolustus jäi kuitenkin edelleen Ranskan harteille. Vuonna 2002 muutettu perustuslaki mahdollistaa naisen nousemisen hallitsijaksi, ruhtinattareksi.[9]

Rainier III:n kuoltua 6. huhtikuuta 2005 hallitsijaksi nousi hänen poikansa Albert II.[10]

Vuonna 2009 OECD poisti Monacon yhteistyöhaluttomien veroparatiisien luettelosta.[10]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monaco on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta 1911, ruhtinaan ollessa valtion pää. Toimeenpanovaltaa hoitaa valtioministeri, joka on nelijäsenisen hallitusneuvoston puheenjohtaja. Valtioministeri on Ranskan kansalainen, jonka ruhtinas valitsee kolmivuotiselle kaudelle Ranskan hallituksen asettamista ehdokkaista. Vuoden 1962 perustuslain mukaan ruhtinas jakaa vallan yksikamarisen kansallisneuvoston kanssa. Sen 24 jäsenestä 16 valitaan enemmistövaalilla, 8 suhteellisella vaalitavalla.[2]

Paikallishallintoa hoitaa kunnanneuvosto, jossa on 15 vaaleilla valittua jäsentä pormestari puheenjohtajanaan.[2]

Vaikka Monaco ei ole EU:n jäsen, se on tulliyhteistyössä Ranskan kanssa ja sitä kautta tiiviissä talousyhteydessä unionin kanssa.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monacon pääasiallinen tulonlähde on matkailu. Se alkoi kehittyä 1800-luvulla, kun maassa avattiin kasino ja rautatieyhteys Ranskaan. Lisäksi maan vetovoima perustuu alhaiseen verotukseen, joka houkuttelee Monacoon rikkaita veropakolaisia. Monacossa ei ole lainkaan tuloveroa, arvonlisävero on noin 20% ja yritysten voittoja verotetaan 33%. [1] Monacoa on pidetty rahanpesun keskuksena.[11] Se pääsi pois OECD:n harmaalta listalta vuonna 2009.[1]

Monacoon tuodaan sähköä Ranskan puolelta. Keittämiseen ja lämmitämiseen käytetään pääasiassa maakaasua.[12]

Monacossa on 77 km teitä ja yksi helikopterikenttä ja satama.[1] Prince Pierren rautatieasemalle liikennöi ranskalainen junayhtiö SNCF.[13] Sisäistä liikennettä hoitavat bussit ja taksit.[14]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monaco on maailman tiheimmin asuttu valtio. Monacolaiset ovat vähemmistönä ja suurin osa (47 prosenttia) asukkaista on ranskalaisia. Monacolaisia ja italialaisia on molempia 16 prosenttia ja loput 21 prosenttia[1] edustavat 125 eri kansallisuutta.

Ranska on ainoa virallinen kieli, mutta englanti, italia ja paikallinen monegassi ovat myös yleisesti käytettyjä. Lukutaitoisuus on 99 prosenttia. Yleisin uskonto on katolisuus jota harjoittaa 90% väestöstä.[1]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monaco.

Monaco on tunnettu lähinnä autokilpailuista ja kasinoista. Monacon oseanografinen museo on yksi maailman parhaista, samoin museon akvaario.[15]

Monacon ruokakulttuuri on sekoitus ranskalaista ja italialaista keittiötä. Paikallisia tuotteita, kalaa ja äyriäisiä käytetään paljon. Tyypillisesti aamiainen on pieni kun taas lounaalla ja päivällisellä on useita ruokalajeja.[16]

Monacossa paidatta liikkuminen julkisissa tiloissa on kielletty.

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monte Carlon kaduilla vuosittain ajettava Formula 1 -luokan Monacon Grand Prix on yksi autourheilun arvostetuimmista kilpailuista samoin kuin yleensä aina vuoden alussa järjestettävä Monte Carlo -ralli.[17][18]

Monacosta on kotoisin jalkapalloseura AS Monaco, joka pelaa Ranskan Ligue 1:ssa. Seuran kotistadionina toimii Fontvieillessä sijaitseva 18 500 -paikkainen Stade Louis II.[19] Stade Louis II:lla järjestetään jalkapallon vuosittainen UEFA Super Cup, jossa kohtaavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat, sekä yleisurheilun Timanttiliigan osakilpailu Herculis.

Monte Carlossa pelataan myös joka vuosi (usein huhtikuussa) tenniksen ATP Masters-sarjan turnaus. Viime vuosina turnausta on hallinnut Espanjan Rafael Nadal.

Monaco on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1920, yleensä alle kymmenen urheilijan joukkueella. Urheilijat eivät ole saaneet mitaleita, mutta taidekilpailussa palkittiin monacolainen Julien Médécin vuonna 1924.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j The World Factbook: Monaco CIA. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Monaco (11/16/11) (vanhentunut Background Note) 2011. US Department of State.
  3. Chemin des Révoires - 161 m n. m. (Monako) Hory Evropy. Viitattu 12.1.2013. Malline:Cz
  4. Mont Agel, France Peak Bagger. Viitattu 12.1.2013.
  5. Plan de Monaco Montecarlo Must. Viitattu 12.1.2013. (ranskaksi)
  6. Monaco History, History of Monaco - Allo' Expat Monaco Monaco.alloexpat.com.
  7. Abramovici P. "Un rocher bien occupé : Monaco pendant la guerre 1939–1945" Editions Seuil, Paris 2001, ISBN 2-02-037211-8
  8. http://www.schudak.de/timelines/monaco1856-1949.html
  9. Maatiedosto Monaco Poliittinen järjestelmä
  10. a b Timeline: Monaco BBC News
  11. Airing Monaco's Laundry in Public 2000. New York Times.
  12. Monaco - Utilities (Electricity, Gas, Water, Household Waste) Expat Focus
  13. Getting there Lonely Planet
  14. [Getting around Lonely Planet
  15. Visit Monaco
  16. Monaco Countries and their cultures
  17. Once upon a time in Monaco... Monaco Grand Prix Library
  18. Rallye Monte-Carlo Historique 2011 City Monaco
  19. Stade Louis 2 Stadium Guide
  20. Monaco in Olympics Sport reference

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Monaco.