Alpit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuoristoa Euroopassa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Alpit
Jungfrau ilta-auringon valaisemana.
Jungfrau ilta-auringon valaisemana.
Maantiede
Alpenrelief 01.jpg
Sijainti Italia
Itävalta
Liechtenstein
Ranskan lippu Ranska
Saksan lippu Saksa
Slovenian lippu Slovenia
Flag of Switzerland.svg Sveitsi
Aluejako SOIUSAn mukaan:
Itäiset Alpit
Läntiset Alpit
Korkein kohta
Nimi Mont Blanc (ital. Monte Bianco)
Korkeus merenpinnan tasosta 4 810,45 m
Geologia
Aikakausi Tertiäärikausi
Kivilaji Liuskeet, sedimenttikivilajit, molassit

Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Tämä Keski-Euroopan vuoristo kulkee kaikkiaan kahdeksan valtion, Itävallan, Slovenian, Italian, Sveitsin, Liechtensteinin, Saksan, Monacon ja Ranskan läpi.

Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 810 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian rajalla. Se on samalla Länsi-Euroopan korkein vuori.

Alppien poimuvuoristo syntyi noin 55 miljoonaa vuotta sitten Euraasian ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa.[1] Alpit ovat Euroopan nuorimpia vuoristoja.

Liikenne Alppien läpi kulkee solien ja tunnelien kautta, joissain paikoin vuorien rinteillä on myös autoteitä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppien rajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliittikuva Alpeista
Digitaalinen karttakuva Alpeista

Alpit rajoittuvat etelässä selvästi Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Po-joen laaksoon. Ranskassa on Alppien länsirajana Rhône-joki, joka erottaa sen Ranskan Massif Centralista, keskiylängöstä. Epäselvemmin Alpit rajoittuvat Sveitsissä Juravuoriin Neuchâteljärven ja Aarejoen tienoilla. Alppien ympärillä on Saksassa Schwarzwald ja Böhmerwald. Karpaatit jatkavat Alppeja idässä ja Balkanin niemimaan vuoristot kaakossa. Italiassa Alppeja jatkaa Apenniinien vuoristo.

Alppien aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppeja on yritetty useaan kertaan jakaa suurempiin ja pienempiin osa-alueisiin. Yleisin perusjako on jakaa Alpit kolmeen pääosaan (Itä-, länsi- ja keskiosat), mutta eräät saksalaiset ja ranskalaiset lähtevät perusjaosta kahteen osaan, niin että itä- ja länsiosan rajana on joko Reuss ja Sankt Gotthardin sola, tai Hinterrheintalin laakso ja Splügeninsola.[2]

Geologinen alajako erottaa länsiosasta Sisemmät Gneissialpit, Ulommat Gneissialpit ja Ranskan Kalkkialpit. Tässä jaossa Keski-Alpit kuuluvat Itäisiin Alppeihin, samoin kuin Pohjoiset ja Eteläiset Kalkkialpit. Nämä kuusi geologista ryhmää jaetaan sitten edelleen pienempiin vuoristoihin ja vuorijonoihin.[3] Vuonna 1982 Itäiset Alpit jaettiin virallisesti osiin, luokittelun nimi on "Alpenvereinseinteilung der Ostalpen".[4]

Aluejako Osa Esimerkkejä vuoristoista
Kolmiosainen aluejako

lähde?
Itä-Alpit
Baijerin, Vorarlbergin ja Salzburgin Alpit; Berninan Alpit, Tirolin Alpit, Lombardian Alpit, Dolomiitit ja Kaakkois-Alpit
Keski-Alpit
Bernin Alpit, Lepontiset Alpit ja Sveitsin Alpit
Länsi-Alpit
Appenzellin Alpit, Meri-Alpit, Dauphinen Alpit ja Valais'n Alpit eli Penniiniset Alpit
Kaksiosainen aluejako
Itä-Alpit

[4]
Eteläiset kalkki-Alpit
Adamello-Presanella, Dolomiitit, Gailtalin Alpit, Juliset Alpit, Kamnikin Alpit, Karavankit, Karniset Alpit, Ortlesin Alpit ja Pohorje
Keskiset Itä-Alpit
Albulan Alpit, Bergamon Alpit, Berninan Alpit, Hohe Tauern, Kitzbühelin Alpit, Laventtalin Alpit, Livignon Alpit, Niedere Tauern, Rätikon, Stubain Alpit, Zillertalin Alpit ja Ötztalin Alpit
Pohjoiset Kalkki-Alpit
Allgäun Alpit, Ammergaun Alpit, Berchtesgadenin Alpit, Chiemgaun Alpit, Dachstein, Ennstalin Alpit, Lechtalin Alpit, Salzkammergut, Wetterstein ja Ybbstalin Alpit
Läntiset Alpit

[4]
Sisemmät gneissi-Alpit
Grajiset Alpit, Kottiset Alpit, Lepontiset Alpit, Ligurian Alpit ja Valais'n Alpit eli Penniiniset Alpit
Ulommat gneissi-Alpit
Appenzellin Alpit, Bernin Alpit, Dauphinén Alpit, Glarusin Alpit, Meri-Alpit ja Savoijin Alpit
Ranskan Kalkki-Alpit
Chablaisin Alpit, Drômen Alpit, Jura ja Provencen Alpit

SOIUSA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: SOIUSA
SOIUSA (Suddivisione Orografica Internazionale Unificata del Sistema Alpino)

On myös pyrkimyksiä päästä eroon erilaisten aluejakojen aiheuttamista sekavuuksista ja epäyhtäläisyyksistä. Yhteistyössä ”Club Alpino Italiano” -seuran ja useiden muiden kanssa, italialainen tutkija, Sergio Marazzi, suunnitteli Italiassa vuonna 1926 esitetyn perinteisen ”Partizione delle Alpi” -aluejaon tilalle nykyaikaisemman tulkinnan. SOIUSA (lyhenne sanoista Suddivisione Orografica Internazionale Unificata del Sistema Alpino, engl. ISMSA eli International Standardized Mountain Subdivision of the Alps) on tarkka esitys Alppien aluejaosta, jonka tavoitteena on yhtenäistää erilaiset kansalliset luokittelut ja toteuttaa kansainvälisesti hyväksytty järjestelmä.[5]

SOIUSA-aluejaossa Alpit jaetaan ensinnäkin kahteen pääosaan (PT, ital. parti), Itäisiin Alppeihin ja Läntisiin Alppeihin. Pääosat puolestaan jaetaan viiteen eri vyöhykkeeseen (SR, ital. settorii). Läntiset Alpit käsittävät kaksi tällaista vyöhykettä, Eteläiset Länsi-Alpit ja Pohjoiset Länsi-Alpit. Itäisillä Alpeilla vyöhykkeitä on kolme, jotka ovat Keskiset Itä-Alpit, Pohjoiset Itä-Alpit ja Eteläiset Itä-Alpit. Vyöhykkeet jaetaan yhteensä 36 osastoon (SZ, ital. sezioni), jotka edelleen jaetaan 132 alaosastoon (STS, ital. sottosezioni). Näiden jälkeen jako tarkentuu vielä 333 yläryhmään (SPG, ital. supergruppi), 870 ryhmään (GR, ital. gruppi) ja 1 625 alaryhmään (STG, ital. sottogruppi).

Solat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit ovat vaikeakulkuinen vuoristo, mutta siellä on laaksoja ja solia, joissa liikkuminen on huomattavasti helpompaa.

Alppien solia:

Alppien lumivyöryt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit tunnetaan lumivyöryistään, jotka voivat haudata rakennuksia, ajoneuvoja, ihmisiä ja eläimiä alleen. Lumi tukehduttaa nopeasti, jos ei saada apua. Lumivyöryjä on eniten rinteillä, joilla kaltevuus on noin 30°. Jyrkillä rinteillä satanut lumi valuu heti alas, loivilla se taas pysyy paikallaan eikä lähde liikkeelle. Alppien metsien hakkuut ovat lisänneet lumivyöryjä.lähde?

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit ovat syntyneet mannerliikuntojen seurauksena, kun Afrikan laatta törmäsi kohti Euraasian laattaa. Hitaasti pohjoista kohti kulkenut Afrikan laatta kutisti ja sulki Euraasian ja Afrikan laattojen välissä ollutta muinaista Tethysmerta. Varhainen poimutus tapahtui jo mesotsooisella maailmankaudella, hirmuliskojen aikana. Tuolloin vallinneilla trias- ja jurakaudella Tethysmeren pohjaan muodostui savikivi-, kalkkikivi- ja dolomiittikerroksia, joista syntyivät Tethysmeren Alpit.[6]

Alppien suurin poimutus tapahtui 50–3 miljoonaa vuotta sitten, pääasiassa oligoseeni- ja mioseenikausilla. Afrikan laatta siirtyi yhä lähemmäksi Euraasian laattaa, ja muinainen Tethysmeri kutistui nykyiseksi, Euroopan ja Afrikan väliin jääneeksi, Välimereksi. Samalla Tethysmeren trias- ja jurakautiset kivikerrokset alkoivat nousta ylöspäin. Kerrokset puristuivat valtaviksi makaaviksi poimuiksi, jotka muistuttivat lähinnä jättiläismäistä, läjääntyönnettyä mattoa. Jatkuvasta paineesta johtuen poimut repeytyivät irti alustastaan, jonka seurauksena jäljellä oli massiivisia kivilaattoja. Kivilaatat joutuivat liikkumaan toistensa päälle pitkiä työntösiirrostasoja myöten.[6]

Korkealta merenpinnan yläpuolelta, Alppien kalkkikivestä on löydetty runsaasti merieliöfossiileja ja jopa kokonaisia kivettyneitä riuttoja. Osaltaan ne ovat olleet merkittäviä johtolankoja Alppien menneisyyden määrittämisessä ja tutkimisessa.[6]

Rhonegletscher-jäätikköä läntisillä Urin Alpeilla

Glasiologia ja jäätiköiden vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpeilla on ollut monia jääkausia suunnilleen viimeisen 2-3 miljoonan vuoden sisään. Suuria jäämassoja Alppien laaksoja pitkin on valunut pleistoseenin aikana, jolloin jää kulutti monista laaksoista hyvin jyrkkäseinäisiä ja tasapohjaisia. Viimeinen oli Würm-jääkausi. Jäätikön kuljetus- ja kulutustoiminnan seurauksena Alpeille on muovautunut runsaasti poikkileikkaukseltaan U:n muotoisia laaksoja, syviä altaita joissa on nykyään monesti hyvin syviä järviä ja onsiloita eli vuorten rinteellä olevia koveria syvennyksiä. Jäätiköiden työnnyttyä kohti vuoriston laita-alueita, kertyi maa-aineksesta suuria moreenikasoja, päätemoreeneja, joita syntyi jäätiköiden pysähdyskohdille. Kun jäätiköt alkoivat jälleen vetäytyä, jäljelle jäänyt moreeni tukki Alppien jokilaaksoja synnyttäen alueen järviä, joista suurimpien joukkoon lukeutuu Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitseva Genevenjärvi. Pleistoseenin jääkaudesta on kulunut jo pitkä aika, ja jää onkin vetäytynyt useimmista sen hallitsemista laaksoista, mutta tietyillä osin Alppeja on edelleen pysyvä lumi- ja jääpeite. Euroopan pisin jäävirta Aletschgletscher on jopa 27 kilometriä pitkä. Jäätiköt osoittautuvat kuitenkin olevan kutistumassa, ja nykytutkimuksen valossa niiden uskotaan häviävän Alpeilta lähes täysin vuoteen 2100 mennessä.[7]

Katso myös: Jääkausi Alpeilla

Vaikutus geologiseen sanastoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit on historiallisesti varhainen geologisen tutkimuksen kohde, minkä vuoksi myös muitakin samankaltaisia lumen ja jäätiköiden muovaamia vuoristoja on jo jonkin aikaa kutsuttu alpiinisiksi muodostumiksi. Näin ollen monen jäätikköeroosioon liittyvän ilmiön nimi siis käytännössä juontaa juurensa Alppien piirteistä. Matterhorn on hyvä esimerkki terävähuippuisesta vuoresta, joka on syntynyt useiden huipusta poispäin valuvien jäätiköiden etureunan kovertamana. Tämän tyyppisiä vuorenhuippuja kutsutaan monissa kielissä nimellä ”horn”. Kahta vierekkäistä laaksoa jakavaa terävää ja louhikkoista harjannetta kutsutaan taas puolestaan nimellä ”arête”. U-laaksojen alkupäässä taas saattaa olla pyöreähkö painanne ”cirque”, johon on tavallisesti syntynyt järvi.[7]

Ilmasto ja kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit keräävät tehokkaasti vuoriston kohdalta kulkevia Euroopan sateita. Atlantilta ja Välimereltä virtaavat ilmamassat joutuvat kohoamaan Alppien rinteillä edetäkseen vuoriston yli, jolloin ilmamassat tiivistyvät Alpeilla tavanomaisiksi sateiksi. Verrattuna Euroopan tasangon vuotuiseen 660 millimetrin sademäärään Alpeilla sataa yli kaksi kertaa enemmän, 1 450 millimetriä vuodessa. Reilu kolmasosa sateista haihtuu takaisin ilmaan, mutta loput kaksi kolmasosaa virtaa laaksojen joissa alas vuorilta.[8]

Innsbruckin (Tiroli, Itävalta) kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) 0 2 6 10 14 18 20 19 17 12 5 1 ka. 10,3
Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) -7 -6 -3 0 4 8 10 9 7 3 -2 -6 ka. 1,4
Sadanta (mm) 46 45 52 66 100 120 133 124 82 57 59 49 Σ 933
Päivän pituus (h/d) 9 10 12 14 15 16 16 14 12 11 9 9 ka. 12,3
Aurinkoiset tunnit (h/d) 3 4 5 5 6 6 7 6 6 5 4 3 ka. 5
Sadepäivät (d) 16 15 16 17 18 19 19 18 14 12 15 15 Σ 194
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
0
-7
2
-6
6
-3
10
0
14
4
18
8
20
10
19
9
17
7
12
3
5
-2
1
-6
S
a
d
a
n
t
a
46
45
52
66
100
120
133
124
82
57
59
49


Lähde: [9]
Sveitsin puoleisen Val Ferret -laakson lehtikuusimetsää, jonka välistä näkyy keskellä vihreää, alppiniityn peittämää rinnettä. Taustalla on Mont Dolentin 3 823 metriä korkea huippu, jota ympäröivät lumet ja jäätiköt.

Alppien kasvillisuus on jakautunut eri korkeuksien ilmasto-olosuhteiden mukaisiin kasvillisuusvyöhykkeisiin, joiden korkeuteen ja laatuun vaikuttaa hieman myös sijainti vuoristossa. Vuoriston lämpimämmillä alarinteillä tammet (Quercus), valkopyökit (Carpinus) ja männyt (Pinus) muodostavat metsiä. Näistä pyökkimetsät viihtyvät viileämmässä ilmastossa. Pyökkejä korkeammalla kasvava puusto muodostuu puolestaan pihta- (Abies), kuusi- (Picea), vaahtera- (Acer) ja lehtikuusimetsistä (Larix). Nämä lajit viihtyvät Alppien rinteillä aina metsärajan korkeudelle asti. Puurajan yläpuolella ja pysyvän lumirajan alapuolella on tundraa muistuttava alpiininen vyöhyke, jolla kesäinen kasvukausi on lyhyt, vain 3–4 kuukautta. Tuona aikana alppiniityt kukkivat runsaissa väreissä. Niittyjä kutsutaan nimellä ”alpages”, mistä koko Alppien nimikin juontuu. Euroopan Alppien alpiininen kasvillisuus käsittää erilaisia sammalia (Bryobionta), jäkäliä (Lichenes), alppiruusuja (Rhododendron), alppitähtiä (Leontopodium alpinum, tunnetaan yleisesti nimellä ”Edelweiss”), saroja (Carex), pihlajia (Sorbus), vuorimäntyjä (Pinus mugo) ja varpuja. Pieni, valkokukkainen alppitähti eli ”Edelweiss” tunnetaan myös Sveitsin kansalliskukkana.[10]

Alpeilta tunnetaan noin 13 000 kasvilajia ja noin 900 erityyppistä kasviyhdyskuntaa. Niihin lukeutuu 4 500 putkilokasvia (Cormobionta tai Tracheophyta); noin 800 sammallajia sekä noin 300 Eupatorieae-tribuksen lajia, johon kuuluvat muun muassa verijuuret (Agrimonia), punalatvat (Eupatorium) ja valkolatvat (Ageratina). Sienilajeja Alpeilta on tavattu yli 5 000 sekä noin 2 500 erityyppistä jäkälää.[11][12]

Kasvillisuusvyöhykkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • saks. colline Höhenstufe / Hügelstufe), –800 m
  • Vuoristometsäinen vyöhyke (saks. montane Höhenstufe / Bergwaldstufe)
  • Subalpiininen vyöhyke (saks. subalpine Höhenstufe / Gebirgsstufe, 1 700–2 400 m)
  • Alpiininen vyöhyke (saks. alpine Höhenstufe / Rasenstufe, 2 400–3 000 m)
  • Luminen vyöhyke (saks. subnivale Höhenstufe)
  • Jäätiköt (saks. nivale Höhenstufe, 4 000 m)

[13]


  • Subalpiininen 0–1 700 (yläraja 1 200–1 700), eniten asutusta
  • 1 700–2 400 havumetsät, kuusi, lehtikuusi, sembramänty, alppiruusut
  • 2 400–3 000 alppiniittylähde?

Lauhkea lehtimetsävyöhyke Alppien juurella on keskieurooppalainen lauhkea lehtimetsäilmasto. Metsät tosin on monin paikoin raivattu pelloiksi aikoja sitten.lähde?

(Lauhkea) havumetsävyöhyke Alpeilla kasvaa havumetsiä ja ilmasto on havumetsävyöhykkeellä viileäkesäistä Pohjois-Euroopan tyyppiä. Lauhkean vyöhykkeen raja on yleensä 1 200 metriä Pohjois-Alpeilla. Etelä-Alpeilla raja on 1 500 metriä, jopa 1 700–1 800 metriä.lähde?

Metsänraja on 1 500–2 000 metrin korkeudessa. Pohjois-Alpeilla havumetsiä kasvaa harvoin yli 1 800 metrin korkeudessa, mutta Etelä-Alpeilla kasvaa tavallisesti euroopanlehtikuusta, sembramäntyä ja vuorimäntyä jopa 2 100 metrin korkeudessa. Alppien havupuut ovat metsäkuusta, piipitoisilla mailla viihtyy myös euroopanlehtikuusi. Kuusta kasvaa jopa 1 800 metrin, lehtikuusta 2000 metrin korkeudessa.lähde?

Alppitähti eli ”Edelweiss” (Leontopodium alpinum) on Sveitsin kansalliskukka.

Alpiininen vyöhyke Puurajan yllä noin 2 400–3 000 metrin korkeudessa kasvaa enimmäkseen ruohosta, varvusta, jäkälistä ja vastaavista koostuvaa tundramaista vuoristokasvillisuutta. Sille ovat tyypillisiä myös muun muassa katajat ja kukkakasvit. Kasvillisuus muuttuu karummaksi ylöspäin mentäessä. Tätä kasvillisuutta sanotaan alpiiniseksi vyöhykkeeksi. Sekin jakautuu tundran tapaan alavyöhykkeisiin ja lajeihin lämpötilan, maaperän kosteuden ja ravinteiden mukaan. Vuoristokasvillisuusvyöhykkeen alaosassa kasvaa varpuja, mustikkaa, karpaloa ja puolukkaa. Ylempänä alpiininen kasvillisuus jakautuu muun muassa suomaiseen ja kuivempaan.lähde?

Tunnettuja alppikasveja ovat alppitähti "Edelweiss" (Leontopodium alpinum) ja ruostealppiruusu (Rhododendron ferrugineum). Kosteilla soilla kasvaa niittyvillaa, saroja, kaislaa ja kämmekkää. Kuivilla alueilla kasvaa mehikasveja, katkeroa, kellokasveja, esikkoa ja alppikasveja.lähde?

Lumirajan lähellä vuoristokasvillisuus muuttuu maan routimisen ja pakkasrapautumisen voimistumisen ja kylmenemisen takia laikkuisemmaksi ja patjamaiseksi. Ylhäällä on lunta ympäri vuoden kesällä varjossa. Lumirajan lähelläkin kasvaa kääpiöpajua. Lumivyöhykkeellä kasvaa lumettomilla alueilla jäkälää, rahkasammalta ja jääleinikkiä.lähde?

Luminen vyöhyke ja jäätiköt Alpeillakin näkyy ilman viileneminen ylöspäin mentäessä noin 6,5 °C/1 000 m. Korkealla on vuoristojäätiköitä eli jäävirtoja, ja korkeimpien vuorten huipuilla on lunta ja jäätä. Suurin jäätikkö on nimeltään Aletsch. Vuoristojäätiköt syntyvät ylhäällä olevan lumen pakkautuessa jääksi suuressa paineessa. Jää valuu alas laaksoa kohti. Jäätiköt valuvat omalla painollaan lumirajan alapuolelle ennen sulamistaan ja haihtumistaan, kymmenistä satoihin metrejä lumivyöhykkeen alle. Alppien jäätiköillä on vaarallisia railoja. Eri puolilla Alppeja lumiraja on eri korkeuksilla, mutta keskimäärin se on 2 800–3 000 m. Lumiraja on paikoin niinkin alhaalla kuin 2 400 metrin korkeudessa, mutta nousee jopa 3 100 m asti.lähde?

Lumirajan ylläkin, lumettomissa vuortenhuipuissa, on tavattu kukkakasveja jopa 3 350–3 650 metrin korkeudessa.lähde?

Alppien ilmasto on vaihdellut. Jäätiköt olivat 1800-luvulla niin sanotun pienen jääkauden aikoihin nykyistä suurempia. Nykyisen ilmastonmuutoksen mukana Alppienkin jäätiköt toistaiseksi kutistuvat. Alpeilla on ylhäällä jäätikköjärviä. Alpeilla puhaltaa usein lämmin föhntuuli, joka sulattaa lunta.lähde?

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppijäärä (Rosalia alpina) on harvinainen Alpeilla elävä sarvijäärälaji.
Alppinaakka (Pyrrhocorax graculus) on yleinen lintu korkeammalla Alpeilla.

Eläimistö on sopeutunut Alppien erilaisiin elinympäristöihin, ja alueella tavataan niin pieniä kuin suuriakin kasvin- ja lihansyöjäeläimiä. Alpeilta on tunnistettu noin 30 000 eri eläinlajia, joihin lukeutuu muiden muassa 15 eri matelijalajia, 21 sammakkoeläintä (mukaan lukien yksi alkuperäislaji) ja noin 80 kalalajia. Alpeilta tunnetaan myös noin 80 eri nisäkäslajia, joista suurin osa on hiiriä, myyriä ja lepakoita. Alppien alkuperäisiin nisäkäslajeihin kuuluvat esimerkiksi alppimetsähiiri (Apodemus alpicola) ja baijerintunnelimyyrä (Microtus bavaricus). Lisäksi Alpeilla pesii noin 200 lintulajia sekä arvioiden mukaan noin 20 000 eri selkärangatonta.[14][15][12]

Nisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppien ketteriä kasvinsyöjiä ovat vuorikauris eli alppikauris (Capra ibex), gemssi (Rupicapra rupicapra), alppimurmeli (Marmota marmota), metsäjänis (Lepus timidus) ja saksanhirvi (Cervus elaphus). Näistä alppimurmeli käyttää myös jonkin verran hyönteisravintoa. Alpeilla liikkuu myös jonkin verran mufloneita eli villinä eläviä lampaita.[14][15]

Alppien kenties sopeutuvaisin petoeläin on susi (Canis lupus). Se on tehokas saalistaja, jonka levinneisyys on aikoinaan kattanut valtavia alueita. Suuren levinneisyyden johdosta sudesta kehittyi useita erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneita alalajeja. Sudella on kaksikerroksinen turkki, joka koostuu karkeasta, vettä ja likaa hylkivästä pintakarvasta sekä sen alla olevasta tiheästä, vesitiiviistä ja hyvin lämpöä eristävästä pohjavillasta. Sudella on talvella talviturkki, jonka se heittää ilman lämmetessä pois. Suden käpälät ovat sopeutuneet kylmyyteen ja lumeen. Suurissa käpälissä on varpaiden välissä ihopoimuja, ja tiheä verisuonisto pitää polkuanturat lämpiminä Alppien kovemmissakin talvipakkasissa. Käpälien anturoiden väleissä olevat karkeat karvat estävät suden luisumista liukkaalla pinnalla. Suden varpaiden välissä on myös rauhaset, jotka erittävät hajuainetta, joka auttaa eläintä paikallistamaan kulkemansa reitin. Saman hajuaineen avulla susi voi myös tiedottaa itsestään laajalle alueelle koko seudulle.[14]

Alpeille on palautettu suurpetoja – ilveksiä (Lynx lynx), susia (Canis lupus) ja karhuja (Ursus arctos) – alueille, joilla on yhä jäljellä vanhoja metsiä ja muita luonnontilaisia elinympäristöjä. Rakentamisen seurauksena elinympäristöt kuitenkin pirstoutuvat jatkuvasti, mikä vaikeuttaa eristyksiin jäävien pienten populaatioiden pitkäaikaista selviämistä.[14]

Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpeilla viihtyy lukuisia lintulajeja. Alppien petolinnuista tunnetuimpia lienevät maakotka (Aquila chrysaetos), partakorppikotka (Gypaetus barbatus) sekä hanhikorppikotka (Gyps fulvus). Korkealla eläviä maakotkia tavataan jokseenkin harvoin ja laji on alueella suojeltu. Niin ikään partakorppikotkat ovat harvinaisia ja uhanalaisia Alpeilla. Petolinnuista tavallisemmin tavattavia ovat hiirihaukat (Buteo), jalohaukat (Falconidae) sekä pöllöt (Strigidae). Pöllölajeja Alpeilta tunnetaan kahdeksan, joista mainittavia ovat esimerkiksi huuhkaja (Bubo bubo), sarvipöllö (Asio otus), kyläpöllönen (Otus scops), helmipöllö (Aegolius funereus) ja varpuspöllö (Glaucidium passerinum). Alpeilla elää myös tikkoja (Picidae), pähkinähakkeja (Nucifraga caryocatactes), kalliokiipijöitä (Tichodroma muraria) ja koskikaroja (Cinclus cinclus). Korkealla vuorilla yleisiä lintuja ovat alppivaris (Pyrrhocorax pyrrhocorax) sekä alppinaakka (Pyrrhocorax graculus). Alppivaris tunnetaan pitkästä punaisesta nokastaan, kun taas alppinaakan nokka on lyhyt ja keltainen.[14][15][16][17]

Selkärangattomat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuisestikin menestyksekäs eläinluokka, hyönteiset, on asettunut taloksi myös Alpeille. Sarvijääriin kuuluva kovakuoriainen alppijäärä (Rosalia alpina) sulautuu suojavärinsä ansiosta täydellisesti omaan Alppien elinympäristöönsä, pyökkimetsään. Jäärälle on kehittynyt harmaa mustaraitainen suojaväri. Kyseinen jäärälaji on käynyt kuitenkin melko harvinaiseksi. Alpeilla elää myös harvinainen alppiapollo (Parnassius phoebus), joka on suojelun kohteena oleva perhoslaji.[14][16][18][19]

Alpit ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpeilla on asunut ihmisiä jo kivikaudelta lähtien, mutta heistä tiedetään vähän. Puunilaissodissa Karthagon sotapäällikkö Hannibal ylitti Alpit 38 000 miehen armeijansa kanssa. Germaaniheimot asuttivat Alpit 6.–13. vuosisadalla. Alppien historiaa voidaan seurata tarkemmin vasta 10.–13. vuosisatojen jälkeen Kaarle Suuren perustaman valtakunnan lopullisesti hajottua. Ihmisiä muutti Alpeille muun muassa siksi, että ne tarjosivat hyvän turvapaikan.

Alpeille kehittyi perinteinen maanviljelyyn ja karjanhoitoon pohjautuva elämäntapa. Kuivilla Etelä-Alpeilla pidettiin lampaita ja vuohia, pohjoisessa nautoja[20]. Vuorikiipeily alkoi Alpeilla jo 1700-luvulla[21]. Myös kaivostoiminta ja kotiteollisuus olivat joissakin paikoissa tärkeitä elinkeinoja.

1800-luvulla Alppien vanha kyläkulttuuri alkoi taantua ja väki vähetä syrjäisistä alppikylistä[22]. Vuoden 1870 jälkeen kolmanneksessa alppikylissä väkiluku on vähentynyt, joissain romahtanut. Tämä johtuu muun muassa talouden ja tekniikan yleisestä kehityksestä, maatalous ei nykyisellään kannata Alpeilla. Mutta Alppien kaupungit ovat kasvaneet. Sama kehitys on jatkunut 1900- ja 2000-luvuillakin[23]. Pienet alppikylät ovat vaarassa hävitä ihmisten muuttaessa suuriin kaupunkeihin. Alppien talouselämää vaikeuttaa mm. se, ettei viljely siellä kannata samalla tavoin kuin muualla Keski-Euroopassa. Alpeille kohdistuva hiihtoturismi yleistyi jo ennen toista maailmansotaa[24].

Kulttuuri, urheilu ja aktiviteetit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorikiipeily on alkanut Alpeilla viimeistään 1800-luvulla.lähde? Vuonna 1911 Karl Blodigista tuli ensimmäinen, joka oli kiivennyt kaikille Alppien yli 4 000 metriä korkeille päähuipuille.[15]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi patoa Lago del Narèt -järvellä, Ticinon kantonissa, Sveitsissä.

Energiantuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoristoisista pinnanmuodoista johtuen merkittävä energian tuotantomuoto Alpeilla on vesivoima. Kattavat tiedot vesivoiman osuudesta energian tuotannossa kuitenkin puuttuvat. Eräänlaisessa yleiskatsauksessa vuodelta 2001 oli kerätty tietoja yli sadasta suuresta vesivoimalan padosta Alpeilla. Kansainvälisen Alppien suojelukomission (CIPRA) mukaan voimaloiden kapasiteetti on yli 28 gigawattia ja ne tuottavat yli 46 terawattituntia sähköä joka vuosi. Yleensä vesivirrat ovat voimakkaimmillaan keväällä sekä kesällä ja heikoimmillaan talvella, mikä tarkoittaa vesivoiman tuottavan vähemmän sähköä talvisin ja enemmän kesäisin. Talvella sähkön kysyntä on kuitenkin korkeampi kuin kesällä. Periaatteessa tämä vaihtelu suosisi oheen tuulivoimaa, joka puolestaan tuottaa yleensä enemmän sähköä talvella kuin kesällä. Uusiutuvan energian tuotannon vuoksi Alpeille on ehdotettu rakennettavaksi lisää vesivoimaloita. Vesivoimaloilla saattaa kuitenkin olla negatiivisia vaikutuksia jokien ekosysteemeihin ja lähialueille, kuten tulvatasankoihin ja -metsiin. Vesivoimalat saattavat vaikuttaa myös vedenlaatuun, kaloihin ja muuhun vesieliöstöön. Vaikutuksia voi olla myös sedimentin kuljetukseen ja moniin muihin tärkeisiin ekosysteemien toimintoihin ja niiden luonnollisiin palveluihin.selvennä Tämän vuoksi vesivoimaloiden rakentaminen on edelleen yksi kiistanalaisimmista Alppien energiantuotantoon liittyvistä kysymyksistä. Luonnonsuojelijat ja paikallinen väestö vastustavat usein voimakkaasti uusia vesivoimalahankkeita.[25]

Suurta osaa alpiinisesta ympäristöstä peittävät metsät, joita on vuoristoisesta maastosta johtuen hankala soveltaa maatalouskäyttöön. Vaikean maaston vuoksi mahdollisuudet bioenergian tuotantoon Alppien rinteillä olisivat varsin rajalliset, jos metsiä aiottaisiin muuttaa energiamuotoa varten tarkoitetuiksi viljelmiksi. Sen sijaan metsien polttopuut ovat olleet ja tulevat vastaisuudessakin olemaan tärkeä energianlähde Alpeilla. Metsäala kasvaa alueella jatkuvasti, mikä tarkoittaa myös puuvarannon jatkuvaa lisääntymistä. Näin ollen ympäristö on potentiaalinen puusta tuotetun energian lisäämiseen. Riittävien resurssien vuoksi myöskään korkeammalla vuorilla kasvavien vuoristometsien olemassaoloa ei tarvitsisi vaarantaa.[25]

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit on suosittu matkailukohde, joka tunnetaan talvisin erityisesti laskettelumahdollisuuksistaan, kun taas kesäisin matkailijoita vuoristoon vetää alueen luonto. Joissakin Alppien korkeissa hiihtokeskuksissa on mahdollista lasketella myös kesäisin. Useat hiihtokeskukset kärsivät nykyisin kuitenkin lumipulasta, mistä johtuen ne ovat enenevässä määrin alkaneet painottaa kesämatkailuun. Laskettelun ja kelkkailun sijasta tällaiset keskukset saattavat tarjota toisenlaisia aktiviteetteja ja palveluita, kuten pyöräilyä ja wellness-palveluita. Tavallisesti kävijöitä on enemmän kesäisin, mutta talvimatkailijat tuovat verrattain enemmän rahaa. Nämä erot pitävät vuodenaikojen keskimääräiset matkailutulot suhteellisen tasapainoisina. Matkailijamäärällisesti Alppien suosituin talvisesongin kohde vuonna 2009 oli Itävallassa sijaitseva Lech-Zürsin ympäristö, jossa kirjattuja yöpymisiä kertyi kaikkiaan 856 000. Saman vuoden kesäsesongin ykköskohde oli puolestaan Sveitsissä sijaitseva Luzern, kun eri kohteiden vertailuissa otettiin huomioon yöpymiset, hotellihinnat sekä käyttöaste. Luzernin matkailijamäärä oli tuolloin 670 000. Luzernin matkailun avainsanoja olivat alueen vaellus- ja maastopyöräreitit, köysiradat, järvet sekä kiipeilypuistot.[8]

Alppien matkailijamäärä on vuosittain yli 100 000 000. Yöpymisiä alueella puolestaan kertyy 400 000 000 vuodessa. 15% paikallisista asukkaista saa elantoa joko suoraan tai epäsuoraan turismista, mutta vain kymmenesosa alppikunnista elää lähinnä matkailusta. Sveitsin turismin varassa olevia alueita ovat esimerkiksi Graubündenin kantoni ja Bernin ylämaan vuoristoalue. Vastaavasti tällaisia alueita ovat Itävallassa Tirolin ja Salzburgin osavaltiot sekä Italiassa autonominen Etelä-Tirolin maakunta.[8]

Liikenne Alpeilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppien autotiet on jouduttu rakentamaan alueen vuoristoisen maaston ehdoilla, ja suuret maanpinnan korkeuserot rajoittavat mahdollisuuksia erilaisiin tiekaavoituksiin. Tavallisesti tiet on rakennettu kulkemaan laaksoja pitkin. Ylänköalueen ylittävät tiet kulkevat vuorten väleissä olevien solien kautta. Alpeilla on myös maantietunneleita, jotka toimivat oikoreitteinä suurtenkin vuorimassiivien toiselle puolelle. Toisinaan korkealla rinteillä kulkevia teitä on rakennettu kulkemaan jokilaaksojen yli maasiltoja pitkin. Jyrkillä vuorenrinteillä ylös ja alas johtavat tiet on rakennettu kulkemaan siksakin muotoisesti, mikä mahdollistaa teiden loivemman nousukulman. Tällaiset serpentiinitiet kulkevat viistosti vuorenrinnettä myötäillen, ja jokaisen nousupätkän jälkeen on jyrkkä, vastakkaiseen suuntaan kääntyvä mutka. Lumi- ja kivivyöryt asettavat omat haasteensa teiden suunnitteluun ja ylläpitoon. Joissakin paikoin teitä on suojattu lumivyöryaidoilla sekä katoksilla. Vyöryistä aiheutuvia teiden tukkiutumisia vältetään myös rakentamalla teitä rinteiden sisälle.

Junaliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juna ylittämässä Landwasserin siltaa Albulan rautatiellä, Graubündenin kantonissa, Sveitsissä. Albulan rautatie kuuluu yhdessä Berninan rautatien kanssa UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Alppien poikki kulkevat rautatiet ovat vilkkaita, vaikkakin kapasiteeteiltaan melko rajoittuneita. Alpeilla on enemmän auto- kuin rautateitä, mutta kummallakin on kapasiteettiongelmia. Alppien rautatieyhteydet käsittävät monia yksiraiteisia, mutkikkaita ja hidaskulkuisia linjoja. Tehokas Alppien poikki kulkeva rautatieverkosto vaatisi alueelle valtavia määriä uutta infrastruktuuria.[26]

Etenkin Sveitsissä tunnettuja ja turistien suosimia junareittejä ovat Glacier Express ja Bernina Express. Näistä Bernina Expressin toinen pääteasema sijaitsee kuitenkin Italian puolella, Tiranossa.

Tunnelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnelirakentamisen historiaa Alpeilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpit ovat pitkään olleet lähes ylitsepääsemätön este Ranskan ja Italian välillä. Vuosisatojen ajan ennen ensimmäisen tunnelin valmistumista kauppiaat ja sotajoukot joutuivat usein menettämään henkensä yrittäessään korkeiden vuorten yli. Ensimmäinen onnistunut tunneliyhteys Alppien ali, Ranskan ja Italian välillä, tehtiin vasta 1800-luvun puolivälissä. Tunneli ei itsessään ollut kovinkaan uusi oivallus, sillä Genovan ja Torinon maustekauppiaat olivat harkinneet sellaisen rakentamista jo 1400-luvulla. Suunnitelmana oli kaivaa yli 3 kilometrin pituinen käytävä Col di Tenden läpi. Korkeimpana harjanteena Col di Tende on ollut pahin este silloisten Genovasta Nizzaan kulkevien muulikaravaanien matkan varrella. Tunnelin rakentajilla ei ollut käytössään räjähdysaineita, joten heidän oli louhittava kiviainekseen uria, minkä jälkeen niistä saattoi kiilata kiveä irti. Irtonainen kiviaines oli poistettava työmaalta joko kantamalla tai vetämällä. Rakennusurakan eteneminen oli hidasta. Tuohon aikaan Italian Välimeren purjehdukseen ja pitkiin karavaanireitteihin perustuva mausteiden kaupankäynnin monopoli menetti asemansa samalla, kun Vasco da Gama purjehti Kaukoitään avaten meritien Portugalin kauppiaille. Tunnelia ei tuolloin saatu kaivettua loppuun asti ja se hylättiin 300 vuodeksi. Myöhemmin kesken jääneen tunnelin rakentamista alettiin Sardinian ja Piemonten kuninkaan määräyksen johdosta jatkaa. Työt keskeytyivät kuitenkin jälleen, kun Ranskassa tapahtui vallankumous, ja Napoleon nousi valtaan.[27]

Lähes 13 kilometriä pitkä Fréjusin tunneli, joka tunnetaan myös Mont Cenisin tunnelina, avattiin rautatieliikenteelle vuonna 1871.

Tilanne koki muutoksen 20 vuotta myöhemmin, kun alueen rautateitä alettiin rakentaa. Rautatierakentamisessa maan tasoeroja tuli välttää ja vuoristoissa tunnelit olisivatkin olleet miltei välttämättömiä. Tunnelirakentamisen suhteen aloitteen teki jälleen Sardinian kuningas suunnittelemallaan 11 kilometriä pitkällä tunnelilla Mont Cenis -solan ali. Oikeudet tunnelin tarkempiin suunnitteluihin saivat kaksi piemontelaisinsinööriä, Sommeiler ja Grattoni. Rakentamiseen liittyen vastassa oli monia pulmia, kuten se, että tunnelin syvimmän kohdan päällä olisi yli 1 600 metriä vuorta ja lämpötila tunnelissa jopa 47°C. Haastavimmiksi ongelmiksi osoittautuivat liian lämmön sekä räjäytysten tuottaman ruudinsavun haihduttaminen useiden kilometrien pituisesta tunnelista. Näihin ongelmiin ratkaisun tarjosi Sommeiler, joka keksi käyttää puristetulla ilmalla toimivia kallioporia tunnelin kaivamiseen. Kallioporat aiheuttaisivat ylipaineen, minkä avulla ne sekä puhaltaisivat savut pois että viilentäisivät kalliota. Vuonna 1857 tunnelin louhinta aloitettiin molemmin puolin Alppeja. Rakentamisessa oli kuitenkin käytettävä vanhoja menetelmiä siihen saakka, kunnes ilmakompressorit valmistuivat. Ensimmäisten viiden vuoden aikana rakentaminen olikin hidasta, ja etenemisvauhti oli vain vajaat 25 senttimetriä päivässä. Eteneminen hidastui entisestään, kun paineilmaporat lopulta saatiin käyttöön. Sommeiler suunnitteli seuraavaksi vesivoimalla käyviä ilmakompressoreita. Toiminta perustuisi padottuun jokeen, jossa vesirattaat toimisivat kompressorien voimakoneina. Lopulta joulupäivänä vuonna 1870 molemmilta puolilta vuoria kaivamisen aloittaneet työryhmät kohtasivat, kun matkaa heiltä oli kertynyt yhteensä 12,8 kilometriä.[27] Tunneli avattiin rautatieliikenteelle 17. syyskuuta 1871.

Mont Blancin tunneli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Mont Blancin tunneli

Eräs tunnelirakentamisen historian merkittävistä päivistä lienee 16. heinäkuuta 1965, jolloin Mont Blancin tunneli vihittiin käyttöön, ja ensimmäiset autot saivat kunnian ajaa sen läpi. Italian ja Ranskan välinen autotie kulkee 11,6 kilometrin matkan tunnelissa, joka alittaa maiden väliin jääviä, yli 4 000 metriäkin korkeita Mont Blancin massiivin huippuja. Valmistuessaan tunneli lyhensi Rooman ja Pariisin välistä ajomatkaa noin 20 tunnilla. Vuonna 1949 Italia ja Ranska sopivat yhteisestä tunnelihankkeesta. Yhteissuunnitelman tunnelin rahoittamisesta ja rakentamisesta Italia ja Ranska tekivät yhdessä Sveitsin kanssa vuonna 1953. Italian ja Ranskan työryhmät aloittivat tunnelin poraamisen vuorten vastakkaisilta puolilta 30. toukokuuta 1959 ja sopivat kohtaamispaikan vuorten ytimeen, 5 850 metrin päähän tunnelin sisääntuloilta. Tunnelin rakentaminen vaati sekä rahaa että kuolonuhreja, sillä useita työntekijöitä jäi kivi- ja lumivyöryjen alle. Sitä kaivettaessa noin miljoona kuutiota kivenjärkäleitä irrotettiin ja rahdattiin ulos tunnelista. Tunnelin vieminen läpi kesti 6,5 vuotta ja sen saattaminen suunnitelmista lähtien kokonaan valmiiksi 19 vuotta. Valmistuessaan Mont Blancin tunneli piti halussaan maailman pisimmän maantietunnelin titteliä.[28][29][30][31][32]

Vielä rakenteilla olevaa Gotthardin pohjatunnelia lännenpuoleisessa tunneliputkessa, Ticinon kantonissa, Sveitsissä vuonna 2006.
Gotthardin pohjatunneli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Gotthardin pohjatunneli

Rakenteilla oleva maailman pisin rautatietunneli otetaan näillä näkymin käyttöön vuoden 2017 lopulla. Tunnelin pituus on 57 kilometriä. Päätunneli koostuu kahdesta yksiraiteisesta tunneliputkesta, jotka ovat yhteydessä toisiinsa yhdystunneleilla. Itäinen tunneli puhkaistiin 15. lokakuuta 2010 ja läntinen 23. maaliskuuta 2011. 20 vuotta ennen tunnelin puhkaisua oli rataliikenteen tulevaisuus kuitenkin epävarmaa. Tuolloin auto- ja lentoliikenne vaikuttivat ottaneen yliotteen tunnelihankkeesta. Myöhemmin yleistynyt nopea nuolijunaliikenne paransi kuitenkin tunnelihankkeen kannattavuutta. Tuore alppiliikenneyhteys yhdistää Sveitsin vilkkaaseen eurooppalaiseen pikarautatieverkostoon. Alppien ylittävä tavaraliikenne on kasvanut jatkuvasti, ja eniten se on tuonut rasitusta paikallisille maanteille. Uuden pikarautatieyhteyden avulla, osana eurooppalaista pikarautatieverkostoa, tulevaisuuden kasvavaa tavara- ja henkilöliikennettä on mahdollista hoitaa taloudellisemmin ja ympäristöystävällisemmin.[33][34]

Lentoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimmät Alppien läheisyydessä olevat kansainväliset lentoasemat ovat Geneven kansainvälinen lentoasema (Sveitsi), Zürichin kansainvälinen lentoasema (Sveitsi), Münchenin lentoasema (Saksa), Torinon kansainvälinen lentoasema (Italia) ja Milanon lentoasemat (Italia). Alppien itäpuolella, Itävallassa, sijaitsee Wienin kansainvälinen lentoasema. Sloveniassa, lähellä Juliaanisia Alppeja, sijaitsee puolestaan Jože Pučnikin kansainvälinen lentoasema. Alppien korkeimmalla sijaitseva lentokenttä, Engadin Airport, sijaitsee Sveitsin Samedanissa (1 707 m mpy.) [35]

Aiguille du Midin ja Punta Helbronnerin välillä liikennöivä Télécabine Panoramic Mont-Blanc heinäkuussa 2010

Köysiratahissit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Köysiratahissit ovat vaijereiden varassa kulkevia hissejä, jotka monin paikoin Alppeja tarjoavat nopean kulkuyhteyden alhaalta ylös vuorille.

Maailman korkein köysiratahissi nousee Klein Matterhornille 3 820 metrin korkeuteen Sveitsin Zermattissa. Vuoren pääteasema on korkeammalla kuin mikään huippu Itävallassa tai esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Hissimatka vuorelle on Zermattin pisin.[36]

Euroopan korkein hissiasema sijaitsee Mont Blancin massiivilla, Ranskan puolella, Aiguille du Midin huipulla. Vuorelle nousevalla hissillä, Téléphérique du l'Aiguille du Midillä, on tosin yksi välietappi nousunsa aikana. Nousu alkaa 1 035 metristä, Chamonixin keskustasta, alhaalta laaksosta, jonka jälkeen hissi käy ennen huipulle kipuamistaan 2 317 metrin korkeudella sijaitsevalla Plan de l'Aiguillen pysäkillä. Huipulla lämpötila ei kesälläkään yleensä nouse -10°C yläpuolelle, mutta sään salliessa hissiyhteys pidetään toiminnassa vuoden ympäri.[37][38] Aiguille du Midiltä on myös toinen pitkä hissiyhteys, Télécabine Panoramic Mont-Blanc, eräiden Mont Blancin massiivin jäätiköiden yli Punta Helbronnerin huipulle, 3 462 metriin, ja edelleen alas Courmayeuriin Italian puolelle. Italian ja Ranskan raja kulkee Punta Helbronnerin huipun kohdalla.

Maailman kolmanneksi pisin gondolihissilinja, Gondelbahn Grindelwald-Männlichen, sijaitsee Bernin Alpeilla, Sveitsissä. Gondolihissit liikennöivät yli 6 kilometrin pituisella matkalla Grindelwaldin ja Männlichenin välillä. Hissit avattiin yleisölle 23. joulukuuta 1978, ja hankkeen toteutus maksoi aikanaan noin 20 000 000 sveitsin frangia. Talvisin ja keväisin hissit vievät ylös Männlichenille lähinnä hiihtäjiä ja laskettelijoita, kun taas kesällä vuoren poluille pyrkivät retkeilijät.[39]

Ennätyksiä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alpit sekä kasvavat että kutistuvat samanaikaisesti 10.11.2009. Turun Sanomat. Viitattu 16.11.2009.
  2. The Division of the Alps into Regions Douglas W. Freshfield 1928
  3. Hilmar Schmitt: Gliederung der Alpen Berge und Gipfel der Alpen. (saksaksi)
  4. a b c Alpenvereinseinteilung Berge und Gipfel der Alpen
  5. http://www.corverde.it/archivio06/atlanteorografico.html
  6. a b c Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 240. Muinaisesta merestä nousseet vuoret. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.
  7. a b Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 240-243. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.
  8. a b c Joachim Rienhardt, Berthold Steinhilber, Thomas Wachter: "Kyläidylli hämää". GEO-lehti, 7/2011, sivut 32-41
  9. Innsbruck, Itävalta World Climate Guide. Viitattu 22.07.2011.
  10. Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 241-242. Alppien kasvillisuus. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.
  11. Alppien kasvillisuudesta The Alps: Extraordinary plant life. ALPARC. Viitattu 04.03.2011. (englanniksi)
  12. a b Alppien biodiversiteetistä The Alps – a biodiversity hotspot. The Alpine Ecological Network. Viitattu 05.03.2011. (englanniksi)
  13. Simon Perktold: Alppien korkeusvyöhykkeistä Lebenstraum Alpen. Your Guide in the Alps of Tirol. Viitattu 10.05.2011. (saksaksi)
  14. a b c d e f Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 242-243. Alppien eläimistö. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.
  15. a b c d Alppien eläimistöstä The Alps: Fascinating wildlife. ALPARC. Viitattu 03.03.2011. (englanniksi)
  16. a b Veronica Bow: Alppien eläimiä Animals in the Alps Mountain Range. EzineArticles.com. Viitattu 05.03.2011. (englanniksi)
  17. Helmipöllö (Aegolius funereus) Tengmalm’s Owl - Aegolius funereus. helmikuu 2005. World Owl Trust. Viitattu 05.03.2011. (englanniksi)
  18. Michael Chinery: Euroopan hyönteisopas, s. 281. Alppijäärä (Rosalia alpina). Helsinki: Otava, 4. painos vuodelta 2009 (alkuperäisteos vuodelta 1986). ISBN 951-1-14875-3.
  19. Parnassius phoebus -perhosen nimi eri kielillä Phoebus Parnassian - Parnassius phoebus (Fabricius, 1793). BioLib. Viitattu 09.03.2011. (englanniksi)
  20. OE 1, s 288
  21. OE 1, s 230
  22. Otavan suuri ensyklopedia osa 1, OE 1 "Aakkoset - Cicero", artikkeli Alpit,artikkeli s 226-, s 230
  23. GEO-lehti heinäkuu 2011, 7/2011, Alpit - huippupaikkoja Euroopassa, artikkeli s 22-39, 5.7.2011, s. 34, 35
  24. OE 1, s
  25. a b Resources of Mountainous Regions Energy in the Alps: Resources of Mountainous Regions. CIPRA: Alps Know How. Viitattu 29.5.2011. (englanniksi)
  26. Infrastruct: Alppeja halkovat rautatiet Trans-alpine rail routes. 03.04.2011. Infrastruct, WordPress.com. Viitattu 18.07.2011. (englanniksi)
  27. a b Uskomatonta mutta totta – 516 kertomusta, jotka ovat eriskummallisia, harvinaisia, hämmästyttäviä, outoja, uskomattomia... mutta tosia, s. 170. Suom. ja asiatarkistus Kaarle Hirvonen, toim. Hannele Hietala. Helsinki: Valitut palat, 1978. ISBN 951-9078-44-4.
  28. Maailman ihmeet, s. 60–63. Suom. Toini Havu, kuvatoim. Roland Gööck. Suuri suomalainen kirjakerho, 1972 (uusi p.). ISBN 951-643-543-2.
  29. Teknisiä tietoja Mont Blancin tunnelista Link through the Alps. GEIE-TMB. Viitattu 14.03.2011. (englanniksi)
  30. Keith Barry: July 16, 1965: Mont Blanc Tunnel Opens Wired.com. 16.6.2010. Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  31. Tietoja Mont Blancin tunnelista Tunnel del Monte Bianco. Structurae, Nicolas Janberg ICS. Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  32. Tulipaloihin liittyvää asiaa Mont Blancin tunnelista Mont Blanc Tunnel, Italy. One Stop Shop in Structural Fire Engineering, Professor Colin Bailey, University of Manchester. Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  33. Määritä nimeke! Entistä nopeammin Alppien halki. Euroopan unionin neuvosto. Viitattu 05.05.2011. (suomeksi)
  34. Määritä nimeke! Uudella luotijunalla 250 km nopeudella Alppien läpi. Sveitsi.fi. Viitattu 05.05.2011. (suomeksi)
  35. Engadin Airportin sivut
  36. Talviaktiviteeteista Zermattissa Winter in Zermatt. Ski-Zermatt.com. Viitattu 11.09.2010. (englanniksi)
  37. Aiguille du Midille nouseva hissi Téléphérique du l'Aiguille du Midi. Lonely Planet. Viitattu 06.03.2011. (englanniksi)
  38. Aiguille du Midi ja Panoramic Mont-Blanc Aiguille du Midi - Panoramic Mont-Blanc. Office de Tourisme de Chamonix. Viitattu 06.03.2011. (englanniksi)
  39. Gondelbahn Grindelwald-Männlichen -hissilinjan historiaa Gondelbahn Grindelwald Männlichen: History. Gondelbahn Grindelwald Männlichen (GGM). Viitattu 07.03.2011. (englanniksi)
  40. Itävallan ensimmäinen jäätikkölaskettelualue Austrias first glacier skiing region. Gletscherbahnen Kaprun AG. Viitattu 16.03.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alpit.