Lehtikuuset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehtikuuset
Japaninlehtikuusi (Larix kaempferi)
Japaninlehtikuusi (Larix kaempferi)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Havupuut Pinophytina
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Lehtikuuset Larix
P.Mill.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lehtikuuset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehtikuuset Commonsissa

Lehtikuuset (Larix) on yksi mäntykasvien (Pinaceae) suvuista, jonka lajeja kasvaa lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusia on 10 lajia, alalajia tai muunnosta.[1] Yhteensä lehtikuusia on 10–14 lajia; tähdellä merkittyjä eivät kaikki kasvitieteilijät pidä omina lajeinaan.[2] Lehtikuuset jaettiin ennen kahteen ryhmään käpysuomujen pituuden mukaan, mutta uudemmat geneettiset tutkimukset eivät tue tätä jakoa. Nykyään lehtikuuset jaetaankin Uuden ja Vanhan maailman lajeihin ja käpyjen ja käpysuomujen kokoa pidetään vain sopeutumina ympäristöön. Monet lajit risteytyvät helposti keskenään ja risteymiä on vaikea erottaa toisistaan.[3][4] Tunnetuin näistä hybrideistä on Larix x marschlinsii, joka on syntynyt Larix decidua- ja Larix kaempferi -lajien risteytymänä.

Euroopan ja Aasian lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvualueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusimetsää Japanissa.

Lehtikuusia kasvaa luontaisesti viileillä ja subarktisilla alueilla,[2] kuten Kanadassa ja Venäjällä. Suomea lähinnä alkuperäisenä kasvaa siperianlehtikuusia (Larix sibirica) Äänisen itärannalla. Lehtikuuset kasvavat parhaiten ravinteikkailla seuduilla.[6] Osa lajeista kasvaa myös kuivilla seuduilla.[3] Lehtikuuset viihtyvät runsasravinteisissa rinteissä, mutta myös vettä hyvin läpäisevillä tasaisilla mailla. Pääsääntöisesti ne eivät kuitenkaan selviä savimailla tai liian karuilla mailla.[7]

Eri lajien kestävyys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa amerikkalaiset lajit eivät ole pärjänneet kovinkaan hyvin, eurooppalaiset ja aasialaiset paremmin.[6] Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan Suomessa arimpia lehtikuusilajeja ovat lännenlehtikuusi ja japaninlehtikuusi, kestävimpiä ovat kanadanlehtikuusi ja siperianlehtikuusi.[7] Verrattuna kotimaisen kuusen kasvuun Metsäntutkimuslaitoksen kokeiden mukaan euroopan- ja siperianlehtikuusen kasvu oli yli 20 % parempi ja muutkin lehtikuusilajit ovat kasvaneet lähes yhtä hyvin kuin kuusi.[7]

Ulkonäkö ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopanlehtikuusen käpyjä.

Lehtikuuset ovat puita, jotka saavuttavat 15–50 metrin korkeuden. Monilla lajeilla korkeus jää kuitenkin vain 6-25 metriin.[3] Ne muistuttavat kasvutavaltaan kuusia. Lisäksi ne ovat nopeakasvuisia puita ja kestävät talvisia oloja hyvin.[8] Kasvunopeus on suuri erityisesti nuorena.[4]

Lehtikuuset kukkivat Etelä-Suomessa toukokuun alussa ja kukat puhkeavat samaan aikaan neulasten kanssa.[4] Ne ovat yksikotisia ja yksineuvoisia. Lehtikuusilla on havupuille poikkeuksellisen pehmeät ja hennot vaaleanvihreät neulaset, jotka muuttuvat syksyllä keltaisiksi ja varisevat talveksi. Myös neulasten pudottaminen on harvinaista havupuiden keskuudessa, ei tosin ainutlaatuista; myös esimerkiksi suosypressit ja kiinanpunapuu tekevät näin. Lehtikuusilla on myös oksien luontainen nuorennus nopeaa ja ne siis pudottavat oksiaan jatkuvasti.[8] Kuten lehtipuilla, myös lehtikuusilla on vähäinen valontarve lepokauden aikana.[9]

Nuorella puulla runko on sileä ja usein mutkainen, vanhana se suoristuu suurimmaksi osaksi ja muuttuu syväuurteiseksi ja kaarnaiseksi.[4] Vanhoilla puilla latvus saattaa muuttua tasaiseksi kuten männyllä, myös juuristo muistuttaa männyn juuria.[4] Vahva ja syvä juuristo pitää lehtikuuset hyvin pystyssä myrskyissä.[4]

Eri lajit voidaan erottaa toisistaan esimerkiksi käpyjen perusteella.[3] Lisäksi esimerkiksi euroopanlehtikuusilla runko on mutkainen, kun taas siperianlehtikuusien runko on aina suora.[8]

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajit ovat lahonkestäviä, mutta niihin voi tulla erilaisia sieniä.[6] Suomessa vaarallisin sieni on lehtikuusenkoro, jota tulee lähinnä euroopan- ja kanadanlehtikuusiin, mutta myös liian kosteassa kasvaviin siperianlehtikuusiin.[4] Oikeastaan vain sydänpuu on lahonkestävää, mutta lehtikuusen lahonkestävyys perustuukin sen suureen sydänpuun osuuteen.[1] Pintapuuhun sitten tuleekin herkästi väri- ja lahovikoja.[1]

Mesisienien ja kääpien lisäksi tuhojaan tekevät muun muassa jotkin kirvat ja lehtikuusenkoi. Vaikeimpia tuholaisia ovat havukirva ja lehtikuusipistiäinen.[4] Pistiäistoukat käyttävät ravinnoksen neulasia.[4]

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksissa kaikkiin lehtikuusilajeihin tuli lehtikuusensyöpää, mutta vain euroopan- ja lännenlehtikuuseen jäi pysyviä vikoja.[7] Puissa oleva voimakas pihka pitää myyrät yleensä loitolla, mutta hirville puolestaan puut kelpaavat ruuaksi.[6] Lehtikuuset toipuvat hirvien ja myyrien syöntituhoista yleensä hyvin.[4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusen rungon horisontaalinen poikkileikkaus

Lehtikuusia käytetään useimmiten yksittäis- ja puistopuina, osa lajeista soveltuu myös viljelymetsiin.[3] Lehtikuuset ovat olleet tyypillisiä puita vanhoissa puistoissa ja puutarhoissa, mutta pieneen puutarhaan ne eivät sovellu suuren kokonsa vuoksi.[8] Myöskään katupuiksi ne eivät sovi leveytensä takia.[4] Siperianlehtikuusta ja hyvin samankaltaista euroopanlehtikuusta (Larix decidua) kasvatetaan Suomessa yleisesti istutusmetsissä ja koristepuuna. Siperianlehtikuusi on Suomessa eniten viljelty ulkomainen puulaji.[6]

Lehtikuuset ovat tärkeitä saha- ja kuituteollisuuden raaka-aineita, lisäksi ne soveltuvat paperi- ja selluteollisuuden käyttöön, paperiteollisuuteen tosin vain pieninä määrinä muun havupuun seassa.[1] [6] Puuainetta käytetään esimerkiksi sisätiloissa paneelina ja parkettina.[1] Lehtikuusia voidaan käyttää rakennusmateriaalina kohteissa, joissa tarvitaan lahonkestävyyttä, aikaisemmin niitä on käytetty esimerkiksi laivanrakennukseen.[1][6] Bonsaipuina käytetään yleensä japanin- ja euroopanlehtikuusia.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Metla: Larix - Lehtikuuset (luettu 25.12.2007)
  2. a b The Gymnosperm Database: Larix (luettu 7.7.2012)
  3. a b c d e Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko ja Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura 1992. s. 74-77
  4. a b c d e f g h i j k Ella Räty: Viheralueiden puut ja pensaat. Taimistoviljelijät ry 2005. s. 139.
  5. a b c ONKI-ontologiapalvelu, Kassu (suomenkieliset nimet)
  6. a b c d e f g Aki Vanhatalo: Lehtikuusen kasvatus herättää kiinnostusta. Lusto (Länsi-Suomen metsänomistajien lehti) 1/2002
  7. a b c d Metla: Lehtikuusilajien menestyminen Suomessa (luettu 25.12.2007)
  8. a b c d Pentti Alanko ja Pirkko Kahila: Palavarakkaus ja särkynytsydän sekä muut perinteiset koristekasvit. Tammi 1992. s. 25
  9. Martti Sivonen: Bonsai - johdatus ruukkupuiden kasvatukseen. Kustannusosakeyhtiö Kureeri 1998. s. 100
  10. Gordon Owen: Growing Classic Bonsai. Angus 2003. s. 62

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]