Helmipöllö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helmipöllö
Aegolius-funereus-001.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pöllölinnut Strigiformes
Heimo: Pöllöt Strigidae
Suku: Helmipöllöt Aegolius
Laji: funereus
Kaksiosainen nimi
Aegolius funereus
Carolus Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Helmipöllön levinneisyys
Helmipöllön levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Helmipöllö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Helmipöllö Commonsissa

Helmipöllö (Aegolius funereus) on Suomen yleisin pöllö.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmipöllön pituus on 22–27 cm. Selkäpuoli on ruskea ja valkotäpläinen. Rintapuolelta se on vaalea ja rinnassa on epäelvärajaisesti ruskeita laikkuja. Pää on iso, silmät ovat keskikokoiset ja keltaiset. Nuoret linnut ovat suurimmaksi osaksi ruskeita, mutta naamassa niillä on vaihtelevasti valkoista.[2] Täysikasvuisen linnun paino on noin 120–200 grammaa. Helmipöllön lentotapa on suora ja voimakas.

Vanhin suomalainen rengastettu helmipöllö on ollut 14 vuotta 11 kuukautta 8 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin helmipöllö.

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmipöllön soidinääni on pehmeä puputus pu-pu-pu-pu. Äänensävyssä ja tempossa on yksilöllistä vaihtelua. Kutsuääni on lyhyt naukaisu tsiak, joka muistuttaa oravan maiskautusta. Poikaset kerjäävät lyhyellä sihahtavalla äänellä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa havumetsävyöhykkeellä.[1] Tunturi-alueita lukuun ottamatta helmipöllö pesii koko Suomessa. Suomessa pesii myyrätilanteesta riippuen 3 000–8 000 paria. Helmipöllö luokiteltiin Suomessa vuonna 2010 silmälläpidettäväksi lajiksi, kun se aiemmin oli ollut elinvoimainen. Se oli taantunut edellisen 30 vuoden aikana.[3] Maailmanlaajuisesti helmipöllö on kuitenkin elinvoimainen laji. Sen populaatioksi arvioidaan yli 1 700 000 yksilöä, ja kanta on vakaa.[1]

Helmipöllö on vaelluslintu, joka syys–lokakuussa voi vaeltaa satojen kilometrien matkoja, joskus jopa yli 1000 kilometrin matkoja. Vanhat koiraat ovat kuitenkin paikkalintuja.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmipöllö pesii kaikenlaisissa metsissä, kunhan tarjolla on pesäkolo ja ravintoa. Luonnonkoloista suosiossa ovat palokärjen kolot. Helmipöllö pesii myös pöntöissä. Hyvä paikka pöntölle on pellon tai hakkuuaukean laita. Pönttö kannattaa ripustaa kuuseen, 2-5 metrin korkeuteen.

Helmipöllön kanta vaihtelee myyräkannan mukana kolmen-neljän vuoden sykleissä. Huonoina vuosina aikuisiksi selviytyneiden poikasten määrä on pienempi kuin hyvinä.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmipöllö pesii puunkoloissa tai pöntöissä. Pesiä on löydetty myös rakennuksista. Laji munii aikaisin maaliskuusta alkaen ja yleensä 3–6 munaa. Hyvinä myyrävuosina jopa 9 munaa on tavattu. Hautomisaika on noin 27 vuorokautta ja vain naaras hautoo. Poikaset lähtevät pesästä 3–4 viikon ikäisinä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpien pöllöjen tapaan myös helmipöllö käyttää ravintonaan pikkunisäkkäitä, hiiriä, myyriä ja päästäisiä. Sen ravintoon kuuluu myös pikkulintuja ja sammakoita.

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Aegolius funereus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 2.3..2015. (englanniksi)
  2. a b Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. Jari Valkama: Lintuatlas Viitattu 2.3.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korpimäki, Erkki; Hakkarainen, Harri 2012: The Boreal Owl : Ecology, Behaviour And Conservation Of A Forest-dwelling Predator. Cambridge University Press (englanniksi)
  • Hölsä, Ismo & Leino, Teemu 1976: Kaksi helmipöllön Aegolius funereus myöhäistä pesintää. – Lintumies 2.1976 s. 57. SLY.
  • Järvinen, Olli & Ylimaunu, Juha 1982: Pohojalaasten helmipöllöjen ekologiaa. – Lintumies 4.1982 s. 180–184. LYL.
  • Lehtoranta, Jouni, Jukka & Hannu 1981: Helmipöllön (Aegolius funereus) pesintä asuinrakennuksessa. – Lintumies 2.1981 s. 82. LYL.
  • Mikkola, Heimo 1974: Helmipöllön Aegolius funereus myöhäinen pesintä. – Lintumies 1.1974 s. 31. SLY.
  • Saurola, Pertti 1979: Helmipöllön syysvaellukset. – Lintumies 3.1979 s. 104–110. LYL.
  • Sykkö, Matti & Vikström, Sten 1987: Helmipöllön vaelluskäyttäytymisestä. – Lintumies 6.1987 s. 232–237. LYL.
  • Helmipöllö Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • LuontoPortti: Helmipöllö (Aegolius funereus)
  • ITIS: Aegolius funereus (englanniksi)
  • Helmipöllö - vanhojen metsien häviämisen uhri