Karhu

Wikipedia

Karhu
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Nisäkkäät Mammalia Lahko: Petoeläimet Carnivora Heimo: Karhut Ursidae Suku: Ursus Laji: arctos
Kaksiosainen nimi
Ursus arctos Linnaeus, 1758
Katso myös
Karhu Wikispeciesissä   Karhu Commonsissa

Karhu eli ruskeakarhu (Ursus arctos) on suurin Euroopan petoeläimistä. Karhu on Suomen kansalliseläin.

Sisällysluettelo 1 Koko ja ulkonäkö 2 Levinneisyys 3 Talviuni 4 Lisääntyminen 5 Ravinto 6 Karhu ja ihminen 6.1 Karhunpalvonta 6.2 Karhun nimityksiä 6.3 Karhu symboliikassa 6.4 Karhun ja ihmisen vastakkainasettelu 7 Lähteet 8 Kirjallisuutta 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Ruskeakarhu on Euroopan suurin petoeläin. Eurooppalaisen ruskeakarhun pituus on 130–250 cm ja hännän pituus on 5–15 cm. Naaraat painavat 90–170 kg, urokset 95–300 kg. Pohjoisamerikkalaiset alalajit harmaakarhu ja kodiakinkarhu voivat kasvaa huomattavasti suuremmiksi ja painaa jopa 600 kg. Kaikkein pienin on luonnosta jo hävinnyt syyriankarhu. Karhun turkin väritys vaihtelee miltei mustasta aina vaalean kellanharmaaseen asti, jopa lähes valkoisia tavataan silloin tällöin.^[2] Karhun korvat ovat pienet ja pyöreäpäiset mutta erottuvat kuitenkin selvästi. Karhulla on hyvä kuuloaisti ja monipuolinen äänivalikoima, johon kuuluu muun muassa karjahteluja, murinaa ja vihellysääniä. Vaikka karhu näyttää kömpelöltä, se ei suinkaan ole, vaan nopeimmillaan se voi juosta jopa 60 km/h. Yleensä karhu liikkuu metsässä hiljaa aistit valppaina.

[muokkaa] Levinneisyys

Ruskeakarhu on aiemmin elänyt laajoilla alueilla, mutta on vähentynyt monilta alueilta. Maailmanlaajuisesti karhu ei ole uhanalainen, mutta se on Euroopassa luokiteltu vaarantuneeksi. Amerikassa tavattavat harmaakarhu ja kodiakinkarhu ovat karhun alalajeja, mutta mustakarhu on toinen laji.

Karhuja on maailmassa yhteensä noin 200 000, suurimmat populaatiot Venäjällä (noin 120 000), Yhdysvalloissa (32 500) ja Kanadassa (21 750). Euroopassa on yhteensä noin 14 000 karhua, Espanjasta Venäjälle ja Skandinaviaan.^[3] Karhu on hävinnyt Britteinsaarilta, hävinnyt tai häviämässä Ranskasta ja vaikeuksissa suurimmassa osassa Keski-Eurooppaa. Euroopan suurin Venäjän ulkopuolinen populaatio on Karpaateilla (4 500–5 000 yksilöä). Suomessa karhu on uhanalainen. Suomessa on arviolta 900-1300 karhua.^[4] Karhuja esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta Ahvenanmaata, mutta kanta keskittyy Itä-Suomeen.

[muokkaa] Talviuni

Talvella karhuja ei näy, koska ne nukkuvat talviuntaan. Karhu nukkuu talviuntaan noin puoli vuotta. Ilmastonmuutos muodostaa karhujen normaalille talvehtimiselle vakavan uhan.

Karhu vetäytyy talvipesään syksyllä loka-marraskuussa, kun ravintoa on enää niukasti tarjolla. Sen ruuansulatus ei ole tarpeeksi tehokas, jotta se saisi tarvitsemansa ravinnon kasveista. Se ei myöskään ole taitava metsästäjä, vaan syö yleensä haaskoja. Keväällä karhu herää talviunesta maalis-huhtikuussa, kun auringon sulattama lumi valuu sen pesään. Toisinaan karhun ajaa ylös nälkä, kun ravintovarastot ehtyvät ennenaikaisesti.

Talvehtiessaan karhu ei virtsaa eikä ulosta. Osan virtsasta se käyttää nesteytyksenomaisesti ja talvipesän hengitysaukon lähistö haiseekin voimakkaasti. Kevättalvella voi jopa näkyä kellertävää aukon ympärillä.

[muokkaa] Lisääntyminen

Karhujen kiima ajoittuu alkukesään ja pariutumismenoihin kuuluvat urosten taistelut naaraista. Karhunaaras kantaa pitkään, jopa 270 vuorokautta. Se synnyttää pennut talvipesään ja yleensä niitä on 1–4. Pentuja karhunaaras ei saa joka vuosi, vaan se synnyttää 2–4 vuoden välein. Vastasyntyneet pennut ovat sokeita, karvattomia ja ne painavat vain muutaman sata grammaa. Pennut ovat emonsa seurassa seuraavan vuoden alkukesään. Karhu alkaa lisääntyä noin viiden vuoden ikäisenä ja sukukypsyys jatkuu sen jälkeen pitkään. Karhut elävät luonnossa melko vanhoiksi, jopa 30-vuotiaiksi. Eläintarhoissa ne voivat elää jopa yli 40 vuotta.

Uroskarhujen on todettu tappavan nuoria alle vuosikkaita karhunpentuja päästäkseen itse jatkamaan omaa geeniperimäänsä.

[muokkaa] Ravinto

Kaikkiruokaisen karhun pääravintoa ovat kasvikunnan tuotteet ja talven rasvavaraston keruussa marjat ovat tärkeää ravintoa. Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa hirviä. Myös mehiläispesien sisältö kuten hunaja ja toukanalut kuuluvat karhun ravintoon. Karhu voi kuljettaa saalistamansa eläimen puuhun tai haudata sen suohon, jolloin muut eläimet eivät pääse herkuttelemaan eläimen haaskalla.

[muokkaa] Karhu ja ihminen

[muokkaa] Karhunpalvonta

Pääartikkeli: Karhunpalvonta

Karhu on ollut muinaissuomalaisille pelätty, mutta myös pyhä ja arvostettu eläin. Karhu on tarinan mukaan laskettu taivaalta Otavan tähtikuviosta (katso myös: karhun synty). Usean pohjoisen kansan mytologiassa karhu on ihmisen sukua, ja ehkä myös muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet näin. Karhunpyynnin jälkeen on järjestetty karhun kunniaksi juhlat eli peijaiset, joilla karhua on pyydetty palaamaan ihmisten ravinnoksi metsään. Peijaisperinne on säilynyt näihin päiviin, ja paikoin sitä ollaan aktiivisesti elvyttämässä ja palauttamassa alkuperäisempään muotoon.

[muokkaa] Karhun nimityksiä

Karhulla on useita kiertoilmauksia, kuten mesikämmen, kouvo, kontio, metsän omena, metsän kuningas ja nalle. Myös "karhu" on alun perin kiertoilmaus, tarkoittaen karheaa turkkia, mutta sittemmin se on vakiintunut karhun nimeksi. Kiertoilmauksia käyttämällä muinaissuomalaiset ovat halunneet välttää kutsumasta petoa luokseen. Karhun ehkä vanhinta ja alkuperäisintä nimitystä vastaa nykyisessä suomen kielessä sana otso. Otso-sana on muunnos sanasta ohto. Ohto taasen on deminutiivi, hellittelymuoto sanasta oksi, joka on karhun alkuperäinen nimitys. Oksi-sana taipuu kuten sana kaksi. Sanalle on vastineita kaukaisissakin suomensukuisissa kielissä, ja se on näissä kielissä ikivanha ja omaperäinen. Nykykielessä sana "nalle" tarkoittaa karhun pentua.

[muokkaa] Karhu symboliikassa

Karhu on Satakunnan vaakunaeläin ja esiintyy myös Porin, Lapuan ja Euran vaakunassa. Pori tunnetaankin karhukaupunkina, joka on antanut nimensä muun muassa suomalaiselle olutmerkille. Karhuaiheista nimistöä on myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Kouvola-nimen perusmuoto kouvo tarkoittaa karhua.

Heraldiikassa karhu symboloi toisaalta ahneutta (karhu on perso hunajalle), mutta myös voimaa. 1930-luvun ehdotuksessa Suomen suureksi valtakunnanvaakunaksi oli kilvenkantajina kaksi karhua. Venäjä symboloidaan usein karhuun.

[muokkaa] Karhun ja ihmisen vastakkainasettelu

Normaalisti käyttäytyvä erämaakarhu väistää ihmistä luonnossa, jos tämä on mahdollista ja mikäli ihminen ei syystä tai toisesta herätä pedon luontaista saalistusvaistoa. Karhu kuitenkin saattaa puolustaa aggressiivisesti pesäpaikkaansa ja emokarhu, joka on liikkeellä pentunsa kanssa, saattaa myös hyökätä ihmisen kimppuun tulkitessaan tilanteen vaaralliseksi pennulle. Ihmisasumusten lähellä oleilevat karhut ovat hankalampia tapauksia ihmiselle, koska nämä ovat tottuneet ihmisten läsnäoloon eivätkä pidä sitä uhkana. Tästä syystä esimerkiksi karhujen kuvaaminen haaskalla on usein kiisteltyä toimintaa, koska karhu hyväaistisena oppii herkästi yhdistämään ihmisen hajun ravinnon saamiseen.

Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on surmannut Suomessa yhden ihmisen,^[5] vuonna 1998 karhu tappoi ruokolahtelaisen miehen lenkkipolulla. Mies oli lenkillään joutunut tilanteeseen, jossa hän oli karhuemon ja sen pennun välissä. Mies yritti juosta karhua pakoon ja hämätä sitä heittämällä paitansa emon päälle. Karhu juoksi miehen kiinni. Tutkimusten mukaan karhu oli huitaissut käpälällään miestä takaapäin kaulavaltimoon. Kuolinsyy oli ilman pääseminen verenkiertoon ja lopulta sydämeen. Tutkimustuloksista kertoneen Ilta-Sanomien mukaan karhu ei ollut juuri lainkaan raadellut tai purrut uhriaan.

Toukokuussa 2006 karhu hyökkäsi lenkillä olleen naisen kimppuun Hankasalmella. Karhu raateli lenkkeilijän jalkaa, mutta pakeni naisen potkaistua sitä kuonoon. Useita päällekarkaustapauksia tiedetään tapahtuneen lähinnä erilaisissa metsästyksellisissä tilanteissa. Vuonna 2007 hirvenmetsästyksen alkaessa sattui eri puolilla Suomea kolmen viikon sisään ainakin kolme tutkittua tapausta, jossa hirvenmetsästäjä joutui ampumaan päälle karanneen karhun muutaman metrin etäisyydeltä itsepuolustukseksi. Heinäkuussa 2009 karhu puri lenkillä ollutta naista Lappeenrannassa. Nainen joutui sairaalahoitoon. Televisioon ilmaantuneessa viranomaistiedotuksessa kehotettiin ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa. Poliisi ampui naista purreen karhun ja sen kaksi nuorta pentua, joita emo oli pyrkinyt puolustamaan.^[6][7][8] Maailmanlaajuisesti muutamia ihmisiä joutuu vuosittain karhun surmaamaksi. ^[9]

Tunnetaan useita tapauksia, jolloin karhu on raadellut lammas- tai nautakarjoja ja mehiläishoitajille hunajan makuun päässyt karhu saattaa muodostua todelliseksi riesaksi, joka säännöllisesti käy "korjaamassa" satoa mehiläistarhoissa. Siksi mehiläishoitajat voivat joutua suojaamaan pesiään karhulta erilaisilla pelotteilla.

Karhu voi kaivella komposteja tai syödä viljelyksiltä jopa taajama-asutuksen lähellä, jolloin se saattaa tottua ihmisiin. Tällaiset kaupunkikarhut koetaan vaarallisiksi, ja niiden kaatoon saattaa saada poikkeusluvan.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Bieder, Robert E.: Pieni karhukirja. (Bear, 2005.) Suomentanut Jani Kaaro. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7659-8.
• Pentikäinen, Juha: Karhun kannoilla: Metsänpitäjä ja mies. Helsinki: Etnika, 2005. ISBN 951-97889-3-X.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Karhuseura.
• Tunturisusi: Karhu Ursus arctos.
• Suomen johtavan karhuvideokuvaajan Kari Kemppaisen Kainuussa kuvaama videopätkä karhuista.
• WWF: Karhu
• Tuotteistettu karhu - lukunäyte teoksesta Robert E. Bieder: Pieni karhukirja (Ajatus Kirjat 2008)
• Kalevan karhusivut.
• All About Bears (englanniksi)