Nauta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo sorkkaeläimestä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Nauta
Salers-rodun lehmä
Salers-rodun lehmä
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Nautaeläimet Bovinae
Suku: Bos
Laji: taurus
Kaksiosainen nimi
Bos taurus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Bovine range-2013-14-02.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Nauta Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nauta Commonsissa

Nauta (Bos taurus) on märehtiviin sorkkaeläimiin kuuluva nisäkäs. Lajin naarasta kutsutaan lehmäksi, ja uros on sonni. Härkä nimitystä käytetään kuohitusta uroksesta. Poikaset ovat vasikoita. Nuoresta, ensi kertaa poikivasta naaraasta käytetään nimitystä hieho tai juuri poikinutta lehmää kutsutaan nimellä hieholehmä tai ensikko.

Nauta kuuluu sorkkaeläinten lahkoon ja onttosarvisten heimoon. Naudan luonnonvarainen kantamuoto alkuhärkä kuoli 1600-luvulla sukupuuttoon.

Naudat syövät varsinkin ruohokasveja ja muita puuvarrettomia maakasveja, ja niitä hyödynnetään karjaeläiminä. Pohjoisissa oloissa, esimerkiksi Suomessa, nautoja on vanhastaan pidetty kesäisin ulkona laitumella, talvella sisätiloissa navetassa. Nykyään suurilla tiloilla laidunnus käy harvinaisemmaksi, mutta luonnonmukaisessa tuotannossa ja mahdollisesti eläinten hyvinvointitukeen sitoutuneilla tiloilla laki edellyttää eläimille kesällä laiduntamismahdollisuuden[1][2]. Naudat pystyvät käsittelemään kasviravintoa moniosaisen mahalaukkunsa avulla, joka koostuu pötsistä, verkkomahasta, satakerrasta eli lehtimahasta ja juoksutusmahasta. Märehtiessään naudat palauttavat syömänsä ruuan pötsistä ruokatorvea pitkin takaisin suuhunsa ja pureskelevat sen uudelleen hienommaksi. Näin naudat saavat hyödynnettyä ravintoaineita paremmin. Rehuksi naudat saavat kesällä nurmirehua ja talvella säilörehua ja heinää ja yleensä myös väkirehua.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen on käyttänyt nautoja jo vuosituhansia ravinnonsaantiin. Ihminen käyttää maitoa juomana, ja siitä tehdään myös piimää, kermaa, voita, juustoa ja jäätelöä. Naudan lihaa ja muita osia syödään. Joissain kulttuureissa on rajoituksia naudanlihan syönnin suhteen. Esimerkiksi hinduille lehmät ovat pyhiä eläimiä, eikä niitä näissä kulttuureissa saa syödä.

Joitakin nautarotuja ja -yksilöitä kasvatetaan myös muihin kuin tuotantotarkoituksiin. Härkätaistelussa käytetään omaa, tähän tarkoitukseen jalostettua rotua, ja Yhdysvalloissa rodeon härkäratsastusta varten kasvatetaan erityisen temperamenttisia "potkijanautoja". Nautakarjan voidaan antaa laiduntaa puolivillinä esimerkiksi rantamaisemaa avoimena pitämässä, tai luonnonpuistoissa täyttämässä ekosysteemissä suuren laiduntajan ekolokeron.

Kesällä kohtuullisen kokoisissa karjoissa nautoja pidetään laitumella, mutta nykyaikaisissa suuremmissa karjoissa se on harvinaisempaa, koska eläinten ulos päästäminen ja sisään hakeminen on suuressa tuotantomallissa epäkäytännöllisen työlästä. Talvella ne tarvitsevat normaalisti navetan suojaa, enemmän viimalta ja märkyydeltä kuin kylmältä ilmalta sinänsä. Suhteellisen kylmänkestävänä eläimenä sekä tavanomaiset lypsylehmät että varsinkin paksuturkkisemmat liharodut kestävät muuten hyvissä olosuhteissa useiden kymmenienkin asteiden pakkasta. Kylmä voi olla eläimille jopa mukavaa.[3] Pienet vasikatkin pärjäävät pakkasella, kun niillä on kuiva ja suojaisa makuupaikka, esimerkiksi ns. vasikkaiglu[4].

Parsinavetassa lehmät on kytketty parteen, jossa jokaisella on oma paikkansa. Kytkentälaitteita ja parsimalleja on monenlaisia, ja eläinten hyvinvointiin panostamisen myötä yleistyviä ovat sellaiset, jotka mahdollistavat eläimen mahdollisimman vapaat liikkeet ja mukavuuden. Lehmät ruokitaan ja lypsetään parsinavetassa omilla paikoilla. Pihattonavetassa lehmät saavat käyskennellä vapaasti. Silloin ne ruokitaan joko kaikki samalta ruokintapöydältä, tai sen lisäksi väkirehuautomaateilta ja lypsyasemalla tai robotilla tarjotulla lisärehulla. Lypsylehmät käyvät pihattonavetoissa lypsyasemalla tai robotilla lypsettävinä. Robottilypsyn automatiikka mahdollistaa sen, että lehmät voivat käydä lypsettävinä itsenäisesti halujensa mukaan, kun taas asemalypsyssä on enemmän ihmisen aikataulun määräämät vakioidut lypsyajat, yleisimmin 2 kertaa vuorokaudessa aamulla ja iltapäivällä.

Jotkut pihattonavetat ovat sellaisia, että lehmät pääsevät käymään ulkona myös talvella. Pieni ulkoilu ja mahdollisuus liikkua edistää lehmien terveyttä.[5]

Sosiaalisessa kanssakäymisessä nautojen välille muodostuu arvojärjestys. Alempaan arvoon joutunut yksilö saattaa joutua ylempiarvoisten kolhimaksi ja esimerkiksi ruokinnassa voi jäädä vähemmälle ravinnolle.[5]

Nauta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on nykyisin vajaa kolmesataatuhatta nautaa[6]. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana nautojen määrä on vähentynyt alle kolmannekseen[7].

Suomessa on vanhastaan useita karjarotuja, joiden yhteisnimitys on suomenkarja. Kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä tunnetaan myös työstään kotimaisten karjarotujen ja erityisesti itäsuomenkarjan eli kyytön säilyttämiseksi. Suomen oloissa karjaa on kehitetty erityisesti maidontuotantoa varten. Runsaammin maitoa tuottavia ulkomaalaisperäisiä rotuja on tuotu Suomeen. Näistä tärkeimmät ovat ayrshire ja holstein-friisiläinen.

Viime aikoina Suomen karjankasvatuksen painopiste on siirtynyt lihantuotantoon. Tätä on edesauttanut lypsykarjan keskituotoksen kasvaminen ja lypsylehmämäärän väheneminen. Lihakarjankasvattajat kokeilevat uusia rotuja: uusimpia lisäyksiä Suomen nautarotuihin on villava, pitkäsarvinen ylämaankarja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaarlenkaski, Taija: Kertomuksia lehmästä: Tutkimus ihmisen ja kotieläimen kulttuurisen suhteen rakentumisesta. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura, Joensuu, 2012

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maaseutuvirasto: Eläinten hyvinvoinnin tuen sitoumusehdot 2012. 11.4.2012. Viitattu 26.12.2012.
  2. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007–2013: Luonnonmukainen kotieläintuotanto – Ympäristötuen erityistukisopimus Viitattu 26.12.2012.
  3. Anderson, V. Burr, D. Dhuyvetter, J. Ilse, B. Ingebretson, T. Schroeder, T. Stoltenow, C.: Winter Management of the Beef Cow Herd 2011. North Dakota State University. Viitattu 26.12.2012. (englanniksi)
  4. Linnakallio, T. Kemppi, H.: Ensikokemukset vasikoiden kylmä-kasvatuksesta Suomessa - Toimiiko iglu? Maito ja Me 2/2008. 2008. Valio. Viitattu 26.12.2012.
  5. a b http://www.usask.ca/wcvm/herdmed/applied-ethology/articles/dairysem.html
  6. Jukka Harju: Aika ennen ABC-Suomea. Helsingin Sanomat 25.11.2012, A8.
  7. Jukka Harju: Aika ennen ABC-Suomea. Helsingin Sanomat 25.11.2012, A8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: esim. lisääntymisestä ei mainita