Suomenkarja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Länsisuomenkarjaa Tampereella. Taustalla kirjavampi itäsuomenlehmä.

Suomenkarja on yhteisnimitys kolmelle läheistä sukua olevalle suomalaisperäiselle nautakarjarodulle. Suomenkarjaa käytetään pääosin lypsykarjana, mutta joitakin yksilöitä pidetään myös kotieläinpihoilla ja lemmikkeinä. Suomenkarjan rodut eroavat toisistaan erityisesti väriltään mutta myös tuotokseltaan. Yhteisiä piirteitä ovat pieni koko ja nupous eli sarvettomuus. Länsisuomalaiset on hiukan muita suurempia, itäsuomalaiset taas kaikista siroimpia.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkarja on sopeutunut Suomen oloihin paremmin kuin mitkään muut nautarodut. Se pärjää hyvin metsälaitumella. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat muita rotuja korkeammat. Suomenkarjalla on myös kestävä rakenne ja hyvä hedelmällisyys. Rotujen maidontuotanto on muita lypsyrotuja alhaisempi, minkä vuoksi suomenkarjaa ei käytetä paljoa. Ongelmia saattavat tuottaa myös alkuperäisroduille tyypillinen utelias ja omapäinen käytös. Pidemmälle jalostetuista maidontuottajaroduista poiketen suomenkarjan lehmät eivät ruokintaa lisätessä niinkään tuota enempää maitoa, vaan lihovat.

Rodut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkarjaa on kolme tyyppiä: itäsuomenkarja eli ISK, pohjoissuomenkarja eli PSK ja länsisuomenkarja eli LSK. Näistä runsaslukuisin on suomenkarjan roduista runsaslypsyisin länsisuomenkarja, jota vuonna 2006 oli Suomessa noin 5000 yksilöä. Itäsuomenkarja ja pohjoissuomenkarja ovat uhanalaisia, kumpaakin on noin 300 yksilöä.

Julkisuudenhenkilö Miina Äkkijyrkkä tunnetaan suomenkarjan puolestapuhujana ja erityisesti itäsuomenkarjan kasvattajana ja suurena ystävänä.

Jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkarjan jalostuksessa on monia ongelmia. Rodut ovat verrattain nuoria, ja erillisten kantakirjojen perustamisenkin jälkeen jalostus oli pienimuotoista. Toisen maailmansodan Suomeen alettiin tuoda yhä enemmän muita, pidemmälle jalostettuja rotuja, ja suomenkarjan kannat pienenivät rajusti: vuonna 1960 tarkkailukarjoissa oli vielä liki 60 000[1] lehmää, vuonna 1970 enää 7 000[1], ja vuonna 2005 vain 2 500[1] lehmää. Kantojen pienenemisen lisäksi jalostukseen on vaikuttanut se, että noihin aikoihin käytettiin hanakasti tiettyjä harvoja sonneja, minkä seurauksena nykyään on vaikeaa löytää esimerkiksi länsisuomenkarjan eläintä, jonka suvussa ei esiintyisi 1960-luvulla vaikuttanut sonni Opari SSS 13088. [1] Suurimmat ongelmat suomenkarjan jalostuksessa ovatkin liittyneet jo pitkään kannan pienuuteen ja korkeaan sukusiitosasteeseen. Sukusiitostilannetta on osaltaan pahentanut yksityisten karjankasvattajien pyrkimys käyttää lehmilleen parhaita indeksiarvostelutuloksia saaneiden sonnien siementä[1].

Länsisuomenkarjassa voidaan harjoittaa ainakin jonkinasteista jalostavaa kasvatusta ja pyrkiä esimerkiksi suurempiin eläimiin ja maitotuotoksiin ja parempaan luonteeseen, mutta uhanalaisten itäsuomen- ja pohjoissuomenkarjan jalostuksessa on käytännössä keskittyttävä pelkästään säilyttämään mahdollisimman monipuolinen geenivalikoima.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Heinämäki, Kerttu: Sanojen jälkeen tekoja - mistä sonnit suomenkarjalle!. Nauta, 1/2005, s. 54. Faba Jalostus. ISSN 1238-268X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]