Pyhä lehmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liikennettä Mumbaissa.
Mies lehmineen Delhissä.

Lehmä on hindulaisuudessa pyhä eläin, yltäkylläisyyden ja hedelmällisyyden symboli. Useimmat hindut kunnioittavat lehmää matriarkaalisena hahmona ja yhdistävät sen Äiti Maahan. Lehmä ei ole varsinaisesti palvonnan kohde, mutta sitä kohdellaan kunnioittavasti. Naudanlihaa ei yleensä syödä.

Ei tiedetä varmasti pidettiinkö lehmää pyhänä jo Veda-kaudella. Tiettävästi tällöin kuitenkin uhrattiin nautoja, jonka jälkeen uhrieläimen liha syötiin. Lehmän kunnioitus johtuu luultavasti sen keskeisestä asemasta tuon ajan ihmisten elinkeinossa. Lehmä tarjosi maitotuotteita ja lantaa pelloille, minkä vuoksi se nähtiin eräänlaisena äitihahmona. Vaikka lehmän pyhyyden alkuperästä ollaan erimielisiä, sitä kunnioittavia mainintoja löytyy kaikkialta hindujen pyhistä teksteistä. Erityisesti Krishnan katsotaan suojelleen lehmiä.

Hinduvaltaisissa valtioissa kuten Intiassa ja Nepalissa lehmän maidolla on edelleen tärkeä osa uskonnollisissa rituaaleissa. Lehmät saavat yleensä kuljeskella vapaina. Niiden maidolla uskotaan olevan puhdistavia vaikutuksia, ja lehmän eri tuotteita – maito, juusto, voi, virtsa ja lanta – käytetään uskonnollisissa seremonioissa. Lehmän virtsaa käytetään myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Lehmää pidetään kaikista lahjoista arvostetuimpana.

Bos-sukuun kuuluvan eläimen tappaminen oli aiemmin laitonta Intiassa ja on sitä edelleen suurimmassa osassa maata, mutta tästä huolimatta Intiassa toimii nykyään useita teurastamoja. Paikoissa, joissa lehmän teurastaminen on kiellettyä, sen vahingoittamisesta tai tappamisesta saattaa seurata vankeustuomio. Laillisia teurastamoja toimii Intiassa noin 3 600, mutta laittomia arvioidaan olevan huomattavasti enemmän (yli 30 000)[1]. Teuraseläimiä kohdellaan hyvin julmasti: Ne saatetaan muun muassa pahoinpidellä raajarikoiksi ennen teurastusta, koska terveen nuoren eläimen tappaminen ei ole sallittua. Yritykset laittomien teurastamojen sulkemiseksi ovat olleet epäonnistuneita.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhä lehmä.