Jakki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo eläimestä. Jakki on myös jakkiliittimen puhekielinen nimitys.
Jakki
Schwarzer Yakbulle.JPG
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Nautaeläimet Bovinae
Suku: Bos
Laji: grunniens
Kaksiosainen nimi
Bos grunniens
Linnaeus, 1766
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Jakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Jakki Commonsissa

Jakki (Bos grunniens tai Bos mutus[1]) on aasialainen nautaeläin, joka elää luonnonvaraisena eteläisen Keski-Aasian ylängöillä ja vuoristoissa. Jakki elää jopa Tiibetin ylätasangolla erittäin ankarassa ympäristössä, jossa on talvisin kylmää ja niukasti ravintoa. Jakkihärkä painaa jopa 1000 kg. Piirteiltään jakki on leveäpäinen ja pitkäsarvinen, häntä on pitkäjouhinen, ja kupeilla pitkät, alasriippuvat jouhet. Kesytetty jakki on yleinen hyötyeläin Aasian ylängöillä ja vuoristoissa. Kesytettyjä jakkeja arvioidaan olevan yli 15 miljoonaa yksilöä. Täysin villejä jakkeja arvioidaan olevan jäljellä alle 1000 yksilöä, mutta lähes villeinä pidettyjä yli 10000.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Märehtijöihin kuuluva alkuhärän sukuinen[2] jakki on vuoristoissa elävä kookas ja vahva nautaeläin. Jakin jalat ovat lyhyet, samoin niska. Sarvet ovat pitkät ja kaartuvat. Jakki on 3,2 m[3] pitkä, vanha sonni on jopa 4 m pituinen. Jakkiuroksen säkäkorkeus saattaa olla jopa 2,2 m. Villi jakkisonni painaa 820-1000 kg[4]. Lehmä painaa vain 2/3 sonnin painosta[2]. Kesytetyt jakit ovat paljon kevyempiä. Kesy jakkiuros painaa vain 350 - 580 kg, ja kesy jakkinaaras 225-255 kg. Sekä uroksilla että naarailla on sarvet. Koostaan ja painostaan huolimatta jakki liikkuu ketterästi vuorilla. Jakki vaihtaa mustan-ruskean turkkinsa joka vuosi kesällä. Kesyllä jakilla on myös valkoista turkkia. Turkissa on kylmää pitävä tiheä aluskarva ja pitkä päällyskarva[5]. Sen avulla jakki sietää -40 °C[6], ehkä jopa -50 °C pakkasta[7]. Jakki ei elä lämpimässä, koska sen lisääntymiskierto häiriintyy silloin ja mahdollisesti sairaudet iskevät helpommin. Siitä huolimatta jakki kestää hellettä varjossa. Jakki ääntelee harvoin, esim vaaran uhatessa murisee ja puhisee. Jakki sopeutuu kylmään vuoristoympäristöön mm. suurin keuhkoin ja sydämin sekä hyvän veren hapenottokyvyn avulla. Jakin veressä on enemmän ja pienempiä punasoluja kuin esim. lehmän veressä. Jakkia saalistavat sudet ja lumileopardit[5]. Jakilla on hyvä näkö ja kuulo. Sonnit saattavat joskus kulkea noin kymmenen yksilön laumoina. Lehmät, näiden vasikat jne saattavat kokoontua mm myrskyllä ja muun vaaran niitä uhatessa 100-1000 jakin laumoiksi, jotka kuitenkin hajaantuvat etsimään ravintoa niukasta ympäristöstä[2]. Jakit myös suojautuvat yöpakkasilta kerääntymällä yhteen niin että kylmää vähiten sietävät vasikat ovat keskellä. Jakkeja on tutkittu melko vähän, koska ne elävät vaikeapääsyisessä Tiibetissä.

Elinympäristö, ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakkeja Garan laaksossa.
Jakkeja Ladakhissa.

Jakit elävät muun muassa Kiinan ja Intian aroilla sekä Tiibetin ylängön ja ympäröivien vuorien tundramaisilla vuoristoniityillä ja kylmillä aroilla. Villijakin alue on kutistunut merkittävästi parin viime vuosisadan aikana. Jakin karussa, Tiibetin ylätasangon niukassa, suurelta osin kasvittomassa elinympäristössä kasvaa siellä täällä kitukasvuista heinää, ruohokasveja ja jäkälää[8]. Jakki syö myös heinää, saraa ja matalia pensaita. Jakki saattaa syödä pelkkiä heinien juuria.

Tiibetin jakki elää 3200-6100 m[9] korkeudessa ylätasangolla, jossa ei ole juurikaan puita ja pensaita[5] mutta soita ja järviä kylläkin[2]. Jakin elinseuduilla on kovia hiekka- ja lumimyrskyjä[2]. Jakki elää mieluiten veden lähellä soisilla paikoilla tai purojen varsilla[5]. Kesällä jakit vaeltavat ylös vuoristoon vuorten pohjoisrinteiden varjoon, rotkoihin tai lumisille alueille. Niinpä jakki talvehtii laaksossa[5]. Jakki etsii vettä jäätymättömistä puroista ja lähteistä[2]. Seudulla ei sada paljon, ja pintavedet ovat niukkoja ja suolaisia. Jakki sammuttaakin usein janonsa syömällä lunta. Jakin mahan bakteerikannan aiheuttama käyminen lämmittää jakkia keskuslämmityksen tavoin[10].

Eniten Tiibetin jakkeja on tunturisarakkeen sukuista Kobresiaa kasvavilla niityillä, jotka ovat monesti ohutturpeisia soistumia. Tiibetin kylmien arojen jakkilaumat ovat pienempiä, ja vain erittäin harvoin jakkeja tavataan aavikoilla[11][12]. Tiheimmillään jakkeja lienee noin yksi jakki/3 km2, mutta karuimmilla alueilla vain 30-100 km2/jakki[13] [14]. Näiden väliin jäävillä keskiharvoilla-tiheillä jakki alueilla, jotka ovat 12% Chang Tangista, on noin 1 jakki/13 km2[13]. Jakin elinympäristössä eläimen saama ravinto vaihtelee huomattavasti vuosikierron mukaan. Jakki syö 2,7-4,6 kg kasviainesta päivässä[15]. Suurin laitumen ruohon tms. saatavuus on elokuussa, alle 1000 kg/ha, mutta huhtikuussa alle 100 kg/ha[16]. Tämä aiheuttaakin joidenkin jakkien kuolemisia nälkään talvella.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisääntymiskauden alussa syyskuussa jakkiurokset hakeutuvat naaraslaumoihin pariutuakseen. Härät taistelevat oikeudesta paritella naaraiden kanssa. Ne kamppailevat keskenään syöksyen toisiaan päin sarvet ojossa. Yhdeksän kuukauden kantoajan päätteeksi jakkinaaras synnyttää yhden jälkeläisen. Vasikka on emonsa hoivissa vuoden ajan. Naaras synnyttää joka toinen vuosi luultavasti saatavissa olevan ravinnon mukaan. Jakkinaaras voi synnyttää 4-vuotiaana ja jakki kasvaa täyskokoiseksi noin 6-vuotiaaksi tultaessa[17]. Jakki elää noin 25-vuotiaaksi[18].

Risteymät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi jakkia kyntömiehen apuna Tiibetissä

Jakkia on risteytetty kesyjen nautojen kanssa muun muassa Nepalissa ja Kiinassa.[19] Urokset (kutsutaan nimellä 'dzo') ovat lisääntymiskyvyttömiä, ja näitä käytetään usein juhtina. Risteytymästä syntyneet naaraat pystyvät lisääntymään kummankin lajin kanssa. Himalajalla monissa naudoissa on hieman jakin perintöainesta, ja kesyissä jakeissa vastaavasti usein naudan.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakit kesyyntyvät helposti nuorina. Niinpä jakkia on käytetty pitkään Keski-Aasian eteläosan vuorilla vetoeläimenä, ratsuna sekä lihan, maidon ja villan lähteenä. Noin 1,65 miljoonan km2 laajuisella Tiibetin arolla elää 12 miljoonaa kesyjakkia. Jotkut paimenten leirit ovat jopa 5100 m korkealla[20].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailma tänään - Kiina ja Taiwan, Pater Haggett (päätoimittaja), Tieteen kuvalehden kirjasto, Bonnirs 1996, ISBN 97-437-0914-1 (maailma tänään osa 20) s. 95

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Harris, R.B. & Leslie, D.: Bos mutus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f Zoo 2, Suuri eläinkirja 2, WSOY 1977, ISBN 951-0-08246-5, s. 335
  3. Maailman uhanalaiset eläimet osa 4 - Nisäkkäät matelijat, Ilkka Koivisto, Weilin+Göös 1992, ISBN 951-35-4689-6, "Nautaeläimet", s. 134
  4. Yak
  5. a b c d e Koivisto 1992, s. 133
  6. Tibet, 5th edition, Bradley Mayhew Monique Choy ..., May 2002, Lonely Planet Publications Py Ltd, ISBN 1 86450 162 6, s. 31
  7. Koivisto 1992, s. 134
  8. Zoo 2, s. 334
  9. Yak (Science.jrank.org)
  10. Haggett 1996, s 104
  11. Wild Yak
  12. ENCYCLOPEDIA OF ANIMAL FACTS AND PICTURES, Wednesday, 12 October 2011
  13. a b Bos grunniens (B. g. mutus, B. mutus) (Other Names: 野牦牛, 野嫠(牛代女)牛, 犛牛, ヤセイヤク, Dong, Grunzochse, Yaque selvagem, Wildyak)
  14. alkup Schaller 1998
  15. YAK FACTS Yampa Valley Yaks
  16. [ Study on the relation between yak performance and ecological protection ] He An Xiang and Li Liang 2004 Published in IVIS with the permission of the editors, International Livestock Research Institute,
  17. Jakki (Bos grunniens)
  18. JAKKI Bos mutus grunniens
  19. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 104. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  20. Danien J. Miller, The Tibetan Steppe

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]