Kataja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee havupuuta. Sanan muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta.
Kataja
Jalowiec jagody1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Havupuut Pinophytina
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Mäntymäiset Pinales
Heimo: Sypressikasvit Cupressaceae
Suku: Katajat Juniperus
Laji: communis
Kaksiosainen nimi
Juniperus communis
L.
Levinneisyyskartta
Juniperus communis range map.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kataja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kataja Commonsissa

Kataja eli kotikataja (Juniperus communis) on sypressikasvien (Cupressaceae) heimoon kuuluva havupuu. Se on maailman laajimmalle levinnyt paljassiemeninen kasvilaji ja sitä esiintyy koko Suomessa.[1]

Katajan puuaines on sitkeää: se taipuu muttei katkea. Tästä juontuu suomalaisten kutsuminen "katajaiseksi kansaksi".[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katajan hedekukkia.
Pylväskatajia Saksassa.

Ainavihanta, kaksikotinen kataja kasvaa tavallisesti 0,2–10 metriä korkeaksi pensaaksi tai puuksi, alalajin ja kasvupaikan mukaan. Yleensä kataja kasvaa pensasmaisena. Puumaisenakaan kataja ei yleensä kasva kovin korkeaksi. Jotkin yksilöt ovat kuitenkin hyvinkin suuria: Suomessa puumainen kataja on saavuttanut peräti viitisentoista metrin korkeuden.[3][4] Katajan kuori on ohut, väriltään harmaa ja usein suikaleina hilseilevä. Neulasmaiset, ruodittomat lehdet ovat jäykkiä, leveätyvisiä, suippoja ja sijaitsevat oksissa kolmen kiehkuroina. Kukat ovat yksittäin tai kukinto on käpy. Yksineuvoinen kukka on pieni ja kehätön. Hedekukka on moniheteinen, emikukan siemenaiheet ovat paljaina peitinsuomun kanssa yhteenkasvettuneen emisuomun hangassa. Käpy eli "katajanmarja" on pallomainen ja 5–8 mm halkaisijaltaan. Raakana käpy on vihreä, kypsänä marjaisan mehevä ja tumma. Siemen on paksukuorinen.[3] Kataja voi elää yli tuhat vuotta vanhaksi.[5]

Pohjoismaissa esiintyy kahta katajan alalajia: metsäkatajaa (ssp. communis) ja lapinkatajaa (ssp. nana, syn. ssp. alpina).[6][7] Alalajien risteymät ovat yleisiä.[8]

Metsäkataja kasvaa 0,5–10 metriä korkeaksi pensaaksi tai puuksi. Melko harvassa kasvavat neulaset ovat 10–20 mm pitkiä, siirottavia, suoria ja niiden ilmarakojuova on valkoinen. Metsäkataja kukkii Suomessa touko-kesäkuussa.[9] Yksi metsäkatajan muoto on pylväsmäinen pilarikataja (J. communis f. suecica). Saaristossa kasvavat matalakasvuiset metsäkatajat muistuttavat puolestaan kasvutavaltaan suuresti lapinkatajaa.[1]

Lapinkataja jää huomattavasti matalammaksi, sillä se kasvaa vain 0,2–1 metriä korkeaksi pensaaksi. Sen haarat ovat tavallisesti kohenevia tai rentoja, mutta vain harvoin pystyjä. Tiheässä olevat lehdet ovat 5–15 mm pitkiä, haaranmyötäisiä, käyriä ja niiden ilmarakojuova on sinertävä. Lapinkataja kukkii Suomessa kesäkuussa.[9]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kataja ja sen alalajit ovat levinneet hyvin laajalle alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä kasvaa koko Euroopassa aivan arktisimpia alueita lukuun ottamatta, paikoitellen Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa Turkista Kaukasuksen alueelle ja Pohjois-Iraniin, Keski-Aasiassa, Pohjois- ja Keski-Japanissa sekä koko Siperiassa. Pohjois-Amerikassa kataja on levinnyt mantereen keski- ja pohjoisosiin lukuun ottamatta tundra-alueita.[10] Suomessa kataja on erittäin yleinen läpi maan. Metsäkatajaa esiintyy koko maassa, mutta on harvinainen Lapissa, missä lapinkataja puolestaan on vallitseva alalaji. Etelämpänä lapinkataja on harvinaisempi, eikä sitä esiinny lainkaan Kainuun eteläpuolella.[9]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkataja suosii niukka- ja keskiravinteisia metsiä, jotka voivat olla kuivia tai tuoreita. Sitä tavataan myös kallioilla, laidunmailla, metsien hakkuuaukoissa, teiden ja viljelyaukeiden laitamilla ja letoilla. Lapinkataja puolestaan viihtyy tunturikankailla, joki- ja puronvarsilehdoissa, kausikosteissa painanteissa, lettorämeillä sekä runsasravinteisissa metsissä, harvoin myös niukka- ja keskiravinteisissa metsissä.[9] Ihmisen toiminta hyödyttää usein katajaa, sillä metsänhakkuut luovat sille suotuisia, valoisia kasvupaikkoja. Laji viihtyy myös voimalinja-aukeilla, jonne se sopiikin hyvin matalakasvuisuutensa vuoksi.[11]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puuaines[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katajan puuainesta.

Omintakeisen tuoksunsa ja sitkeytensä takia katajan puuaineista on käytetty monien tarve-esineiden valmistamiseen, ja kuoren alla olevia sitkeitä kuituja on aikaisemmin hyödynnetty muun muassa mattojen kudonnassa.[10][12] Miellyttävän tuoksunsa takia katajaa on käytetty myös kalan ja lihan savustamiseen.[12] Kuivana katajan puuaines on keskiraskasta: sen ominaispaino on noin 0,52. Puutyöaineena katajan pintapuu on kirkkaan keltaista, sydänpuu vaaleanruskeaa ja juovaista. Nykyään sitä käytetään raaka-aineena lähinnä koristepuuesineisiin kuten pannunalustoihin, veitsiin ja avaimenperiin.

Katajasta tehtyjen esineiden myynti ei ole kiellettyä Suomessa. Asetuksen mukaan aikaisemmin "puumaisen ja pylväsmäisen katajan ottaminen koristepuuna tai -oksana kaupan pitämistä varten" oli "kielletty", mutta "katajien ottaminen puuaineksen jalostamista varten sekä tähän tarkoitukseen kaupaksi tarjoaminen ja myyminen" oli kuitenkin "sallittu".[3] Vuoden 2006 jälkeen pylväsmäinen kataja ei ole ollut rauhoitettu, mutta sen käytössä toivotaan malttia.[13] Ahvenanmaalla yli kuusi metriä korkeat pylväskatajat ovat edelleen rauhoitettuja.[12]

Katajanmarjat ravintona ja rohtona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raakoja ja kypsiä katajan "marjoja".

Koska kataja on havupuu, sillä ei biologisesti katsottuna ole marjoja, vaan käpyjä. Sen pehmeät kävyt kuitenkin muistuttavat kovasti marjoja, ja niitä onkin suomenkielessä perinteisesti kutsuttu katajanmarjoiksi. Marjamaiset kävyt kypsyvät kolmantena kesänä. Kypsinä katajanmarjat ovat sinisiä.[14]

Keskiajalla katajanmarjaa käytettiin Keski-Euroopassa pääasiassa mustapippurin väärennöksenä. Sen sijaan pohjoisessa katajanmarjaa on käytetty mausteena ja kansanlääkinnässä. Sen uskottiin myös suojelevan sekä pahoilta hengiltä että villieläinten hyökkäyksiltä.

Katajanmarjaa käytetään edelleen liharuokien ja perinteisten alkoholijuomien geneverin ja ginin maustamiseen. Katajakaljan ja oluen maustamiseen käytettiin aikaisemmin katajanmarjoja, ja oikeaoppinen sahti sihdattiin katajahavujen läpi. Katajanmarjajuomaa juotiin aikaisemmin erityisesti sadonkorjuujuhlien yhteydessä.[12][14] Nykyään marjaa käytetään paljon erityisesti riistan maustamiseen.[10] Skotlannissa joillakin alueilla sitä käytetään erityisesti savulohen mausteena.

Katajanmarjat ovat lievästi myrkyllisiä, joten suurina annoksina katajanmarjan käyttöä tulee välttää erityisesti raskaana olevien ja munuaissairauksista kärsivien kohdalla.[12] Katajanmarjan myrkyllisyydestä huolimatta sitä on käytetty myös kansanlääkinnässä. Marjat lisäävät virtsan ja hien eritystä, joten rohtona niitä on käytetty munuais- ja rakkovaivoihin. Katajanmarjoista, havuista ja puulastuista tislattua öljyä on käytetty ulkoisesti kihtiin ja reumatismiin, sillä se parantaa pintaverenkiertoa.[4] Useimpien katajien oksien kärjistä löytyy Oligotrophus juniperinus -äkämäsääskilajin aiheuttamia äkämiä. Maidossa keitettyinä näitä äkämiä käytettiin hinkuyskää vastaan.[10]

Koristekasvina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkataja on suosittu puisto- ja puutarhakasvi, ja siitä on jalostettu useita erilaisia lajikkeita.[9]

Esimerkkejä lajikkeista:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Euroopan puuopas. Toim. Mitchell, Alan & Wilkinson, John. Viiden painos. Otava, Helsinki 2009 (1989).
  • Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Alanko, Pentti & Palmén, Annikki & Tigerstedt, Peter M. A.. 2. uudistettu painos. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Euroopan puuopas 2009, s. 42.
  2. Juhani Aho - Katajainen kansani (1891): "Me saatamme tyynesti kuunnella taivaan tuulien huminata niinkuin kataja kivisellä mäellä. Yläilmoista iskevä ukkonen musertaa pirstaleiksi korpikuusen, mutta katajikkoon se tupsahtaa voimatonna. Sotaratsut ajavat siitä ylitse, ja kanuunavaunujen rattaat saattavat taivuttaa sen maata myöten. Mutta kataja ei katkea. Ei synny verihaavaa, ei tule luun vikaa. Kun meteli on ohitse, ojentaa pieni puu lyhyen jäntevän vartensa, ja oksa risahtaa oksalle: »Kasva sinä sinnepäin, minä kasvan tänne». Eikä kestä kauan, ennenkuin on jo jalkain jälki ja pyöräin uurtama ura peitossa. Ja kun yliajaja huomenna hakee eilisiä jälkiään, ei hän enää niitä löydä. Tie on kasvanut umpeen, ja katajikko näyttää koskemattomalta. [...] Se Mooses, joka meidät tänne luvattuun maahamme johti, hän ymmärsi sen sitkeyden voiman, joka piili hänen kansansa katajuudessa."
  3. a b c Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 84.
  4. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 117.
  5. Ålands flora 2010, s. 107.
  6. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 67.
  7. Lutukka 21/2005, s. 43.
  8. Retkeilykasvio 1998, s. 62.
  9. a b c d e Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 85.
  10. a b c d Den virtuella floran: En (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 30.4.2012.
  11. Oulun kasvit 2005, s. 127.
  12. a b c d e Ålands flora 2010, s. 108.
  13. Lounais-Suomen Ympäristökeskus: Muutokset tyrnin, katajan ja kevätkukkien rauhoituksissa 2006 Viitattu 30.4.2012.
  14. a b Luonnossa.net: Kataja Viitattu 30.4.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Suomen luontaiset havupuut
luonnonvaraiset: kotikataja | euroopanmarjakuusi | metsäkuusi | metsämänty