Pohjoinen pallonpuolisko
Pohjoinen pallonpuolisko on planeetan päiväntasaajan pohjoispuolinen osa. Maan pohjoinen pallonpuolisko kattaa suurimman osan planeetan maa-alueista ja 88–90% väestöstä.
Maanosista pohjoiseen pallonpuoliskoon kuuluvat kokonaan vain Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Melkein koko Aasia on pohjoisella pallonpuoliskolla joitain kaakkoisia, pääasiassa Indonesiaan kuuluvia saaria lukuun ottamatta. Afrikasta on pohjoisella pallonpuoliskolla noin kaksi kolmasosaa, muun muassa koko Sahara. Oseaniasta pohjoiseen pallonpuoliskoon kuuluu vain muutama saari Tyynellä valtamerellä. Etelä-Amerikassa vain muutama valtio sijaitsee kokonaan tai edes osittain pohjoisella pallonpuoliskolla. Australia ja Antarktis ovat kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla.. Kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, eteläisellä pallonpuoliskollla on talvi. Kun Suomessa on juhannus, Aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirille.
Sivulta puuttuu