Kumina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kumina
Carum carvi - Köhler–s Medizinal-Pflanzen-172.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Apiales
Heimo: Sarjakukkaiskasvit Apiaceae
Suku: Kuminat Carum
Laji: carvi
Kaksiosainen nimi
Carum carvi
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kumina Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kumina Commonsissa
Tämä artikkeli käsittelee Suomessakin kasvavaa, mausteena käytettyä luonnonkasvia. Toinen kuminana tunnettu mauste on roomankumina (engl. cumin), joka tunnetaan myös nimillä jeera ja juustokumina.

Kumina (Carum carvi) on kaksivuotinen sarjakukkaiskasvi. Se kasvaa yleisenä luonnonkasvina melkein koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Nykyisin sitä myös viljellään mausteeksi. Suomi on yksi maailman johtavista kuminan viejistä.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumina on kaksi- tai monivuotinen, hyönteispölytteinen kasvi, joka kasvaa 25–60 cm korkeaksi. Sen varsi on ontto ja särmikäs, lehdet ovat parilehdykkäiset ja hienoliuskaiset. Kuminan pienet kukat ovat valkoisia tai harvoin punaisia. [1] Kumina kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen ja pitkän porkkanamaisen juuren, jonka turvin se talvehtii. Yleensä toisena vuonna kumina kukkii ja antaa siemensadon. Hedelmät (siemenet) ovat ruskeita ja aromaattisia.

Kuminaa muistuttavia kasveja ovat koiranputki (Anthriscus sylvestris), siankärsämö (Achillea millefolium) sekä myrkylliset hukanputki (Aethusa cynapium) ja myrkkykatko (Conium maculatum).

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonvaraisena kumina kasvaa kedoilla, pihoilla, laitumilla ja pientareilla. [1] Kumina on Suomessa muinaistulokas. Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen, mutta sille kelpaa tavallinen puutarhamaa. Kasvi kylväytyy myös itsestään.

Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuminan siemeniä

Kuminan viljely alkoi Suomessa pienimuotoisena 1990-luvulla. Nykyisin viljelyala on yli 20 000 hehtaaria eli suurempi kuin sokerijuurikkaan. Suomi kuuluu kuminan suuriin viejiin 28% osuudellaan, ja kasvia viljellään maassa 1 500 tilalla. Suomen valttikortti kuminan viljelyssä on pitkä valoisa kasvukausi, jonka ansiosta eteeristen öljyjen määrä on korkeampi ja kuminan maku mausteena parempi kuin muissa maissa viljellyssä kuminassa.[2][3]

Kumina aloittaa kukintansa usein jo kesäkuun alussa. Kukinta kestää 3–4 viikkoa. Sadonkorjuu ajoittuu ”normaalina” vuosina heinä-elokuun vaihteeseen. Satotaso on ollut viime vuosina 700–900 kg/ha. Tavoitteena on oltava 1000 kg:n hehtaarisato.[4] Toisesta vuodesta lähtien kuminakasvustossa on aina sekä ensimmäisen että toisen vuoden yksilöitä. Käytännössä samasta kylvöstä voidaan korjata 2–4 satoa. Satovuosien lisääntyessä sato yleensä heikkenee ja rikkakasviongelmat lisääntyvät.

Kuminan pahin tuholainen on kuminakoi (Depressaria daucella), jonka toukat syövät kuminan siemenaiheita. Toinen kuminan tuholainen on kuminan rengaspunkki (Aceria carvi). Sille ei ole vielä varsinaista torjuntakeinoa.[2] Kesällä 2011 MTT tekikin kenttätutkimusta, jossa kerättiin perustietoa punkin levinneisyydestä ja elinkierrosta. Tutkimukseen on osallistunut mm. erikoistutkija Marjo Keskitalo.

Kuminaa viljellään sen aromipitoisuuden vuoksi. Aromi on siemenissä haihtuvana öljynä, jonka pitoisuus nousee Suomessa jopa viiteen painoprosenttiin, mikä on varsin korkea verrattuna etelässä viljeltyyn kuminaan. Kuitenkin viime vuosina korjatun kuminan öljyprosentti on ollut keskimäärin 3,2 prosenttia. Sato on sitä arvokkaampaa mitä korkeampi öljypitoisuus on. Kuminan öljy sisältää lähinnä kahta kemiallista pääkomponenttia nimittäin 40–60 % karvonia ja 38–54 % limoneenia.[5] Limoneenia käytetään yleisesti kosmetiikkatuotteissa sitruunan tuoksuna.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuminan siemeniä käytetään mausteena etenkin saksankielisellä alueella sekä Pohjoismaissa. Ruutu-näkkileipä ja Akvavit-viina saavat omaleimaisen makunsa nimenomaan kuminasta.[6]. Siemeniä käytetään myös leipien koristeena ja niillä maustetaan juustoja.[7].


Jäänteitä kuminasta on löytynyt ihmisasutuksen liepeiltä jo 3000 eaa. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät ovat Kaarle Suuren ajoilta.

Intialaisia reseptejä lukiessa kuminan voi sekoittaa roomankuminaan, joka tunnetaan myös nimillä juustokumina eli jeera, englanniksi cumin. Meidän kuminaamme kutsutaan Englannissa nimillä Caraway tai joskus Persian cumin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. 2. painos. Suom. Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. a b YLE:n radiouutiset, 2. elokuuta 2011
  3. Suomi on jo yksi maailman johtavia kuminan viejiä. Helsingin Sanomat, 18.4.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.4.2013.
  4. Kumina kasvaa vähällä vaivalla ja pienillä investoinneilla Mikkelin AMK. Viitattu 26.7.2007.
  5. Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä. Viitattu 26.7.2007.
  6. Asetus väkevien alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksesta, esittelystä ja merkinnöistä Euroopan komissio. Viitattu 26.7.2007.
  7. Enemmän iloa puutarhasta, Oy Valitut palat , Reader's Digest Ab, 1981

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]