Kurkku

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kasvia. Kurkku käsittelee ihmisen kaulan etuosaa.
Kurkku
ARS cucumber.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Cucurbitales
Heimo: Kurkkukasvit Cucurbitaceae
Suku: Kurkut Cucumis
Laji: sativus
Kaksiosainen nimi
Cucumis sativus
L
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kurkku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kurkku Commonsissa

Kurkku (Cucumis sativus) on kurkkujen (Cucumis) sukuun kuuluva yleisesti viljelty yksivuotinen ruohovartinen vihanneskasvi.[1] Sen juuret viihtyvät lähellä maanpintaa ja leviävät laajalle. Kasvutapa on köynnösmäinen ja lehtihangoista kasvaa kärhiä, joiden avulla kasvi pystyy kiipeämään.[2] Siitä käytetään hyväksi sen hedelmä, joka kasvitieteellisesti on pohjusmarja.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedetään, että ainakin jo 3000 vuotta sitten Intiassa viljeltiin kurkkua, Egyptissä kurkku tunnettiin israelilaisten ollessa siellä orjuudessa ja Rooman keisari Tiberius oli niin mieltynyt kurkkuun, että halusi sitä päivällispöytäänsä ympäri vuoden.[3]

Kurkku on peräisin Aasiasta, tarkemmin määritellen todennäköisesti Himalajan vuoristosta, mutta sen villimuoto kasvaa harvinaisena myös Intian eteläosissa. Mahdollisesti se on otettu viljelykseen kummallakin alueella toisistaan riippumatta. Ensimmäiset tiedot kurkun käyttämisestä ravintona on ajoitettu noin 5000-vuosituhannelle eaa. Roomalaiset ja kreikkalaiset toivat kurkun jo antiikin aikana Eurooppaan, missä sitä pidettiin suuressa arvossa jo silloin. Nykyään sen suurimpia tuottajamaita ovat Kiina, Intia ja Turkki.[4]

Lajikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkkuja on olemassa hyvin monenlaisia tulitikunmittaisista cocktailkurkuista eli pikkelsikurkuista (cornichons) aina parimetrisiin kiinalaisiin lonkerokurkkuihin. Suomessa viljeltiin vielä 1900-luvun alkupuolella erittäin suosittua lavakurkkua nimeltä Turun posliinikurkku. [3] Nykyään Suomessa, kuten yleensäkin pohjoisilla seuduilla, viljellyt kurkkulajikkeet ovat joko avomaalla viljeltäviä lyhyitä avomaankurkkuja ja kasvihuoneessa ympärivuotisesti viljeltäviä pitkiä kasvihuonekurkkuja.[5] Koska kurkut vaativat paljon lämpöä, ne viihtyvät paremmin kasvihuoneessa[6], mutta niitä voidaan viljellä myös avomaalla sielläkin, missä kasvukausi on melko lyhyt, koska ne kehittyvät hedelmäasteelle varsin nopeasti.[4] Suomessa avomaankurkkua viljellään pääasiassa Lounais-Suomen saaristossa.[4] Kuitenkin sääolosuhteiltaan edullisina vuosina avomaankurkkua voidaan viljellä ympäri Suomea, Lapissa lava- ja muovihuoneviljelynä.[1]

Ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkun siemenet ovat litteitä ja valkoisen tai kellertävän värisiä. Ne ovat myös hyvin kevyitä; 30–40 siementä painaa yhden gramman. Siemenet itävät 2–5 päivässä noin 85–95-prosenttisesti. Itävyys säilyy noin 5–6 vuotta.[2]

Lajikkeet eroavat toisistaan värin, muodon, piikkisyyden, satoisuuden, aikaisuuden, taudin- ja säänkestävyyden puolesta toisistaan. Kasvitautien Tutkimuslaitos kehittänyt laikkutautia kestäviä kurkkulaatuja. Muotovaihtelut ovat tavallisia, kurkkuja on pienistä pyöreähköistä sangen pitkiin ja kapeisiin. Samoin vihreän sävyjä on hyvin monenlaisia. Onpa olemassa myös joitakin hyvin valkohedelmäisiä lajikkeita ja joidenkin kurkkulajikkeiden pinta voi olla hyvinkin piikkinen. Satoisuudessa on myös suuria eroja lajikkeesta riippuen, mutta vuosivaihtelut ovat monesti vieläkin suurempia. Satoa tulee yleensä noin 100–200 kg aarilta.[2]

Kasvihuonekurkuissa ei ole siemeniä, koska ne kasvavat emikukista ja kehittyvät ilman pölytystä partenokarppisesti.[4] Jos kasvit pölytettäisiin, paisuminen alkaisikin tapahtua väärästä eli kukan puoleisesta päästä.[6] Kasvihuoneessa pölytystä ei tapahdu, sillä kurkku on kaksikotinen kasvi eikä sitä pölyttäviä hyönteisiä yleensä ole kasvihuoneissa.[4]

Avomaankurkkujen paras aika on syyskesällä ja niitä voidaan käyttää säilöntään.[5] Niitä säilötäänkin sekä etikkakurkuiksi että suolakurkuiksi. Muuten kurkkuja voidaan käyttää sellaisenaan esimerkiksi salaatteihin ja leivän päälle, mutta myös keittoihin ja pataruokiin. Avomaankurkkua käytetään kuitenkin enemmän suolattuna tai etikkasäilykkeenä kuin tuoreena.[2] Suolakurkku-nimitys on oikeastaan virheellinen, sillä suolakurkut ovat oikeastaan hapankurkkuja, joiden sokeri on käynyt maitohapoksi ja aikaan saanut siten sen, että kurkku säilyy.[3]

Ravintosisältö ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadassa grammassa tuoretta kurkkua on 40 kJ eli 10 kcal, ja jonkin verran A-, K- ja C-vitamiinia.[7] Kurkku on vesipitoisimpia vihanneksia, ja siinä on vain noin 3 % kuiva-ainetta[4] eli niissä on vettä noin 94–97 % ja sokeria 1,0–2,5 %.[2] Kurkku edistää suolen toimintaa, hiusten kasvua sekä ehkäisee kynsien haurastumista.[8]

Viljelyolosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkku on erittäin vaativa ympäristöolosuhteisiin nähden. Paras on aurinkoinen, suojainen paikka, missä maalaji pitää hyvin kosteuden, lämmin ja neutraali, pH suunnilleen 7. Kurkun kasvattamiseen ei sovi lainkaan kylmä, märkä ja alava maa. Lannoitukseen karjalanta olisi oikein hyvä. Kurkku ei kuluta maasta paljoakaan ravinteita. Liian typpipitoinen maa kasvattaa kyllä rehevän lehdistön, mutta hedelmien kehittyminen jää heikoksi. Väkilannoitetta käytettäessä suositus on 1 hehtaarille 200–300 kg superfosfaattia, 300–400 kg kaliumsulfaattia ja 100–200 kg kalkkisalpietaria.[9]

Tuholaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkun tuholaisia ovat jauhiaiset (Aleyrodidae), kirvat (Aphididae), ripsiäiset (lahko Thysanoptera) sekä vihannespunkki (Tetranychus urticae).[10] Kurkku kelpaa myös hukkavaellusyökkösen (Helicoverpa armigera) ja gammayökkösen (Autographa gamma) toukille.[11]

Kurkulla esiintyvät kirvalajit ovat: Aphis craccivora, Aphis fabae, Aphis frangulae, Aphis gossypii, Aphis spiraecola (ei Suomessa), Aulacorthum solani, Aulacorthum spinacaudatum (ei Suomessa), Brachycaudus helichrysi, Macrosiphum euphorbiae, Myzus persicae, Neomyzus circumflexus, Protaphis middletonii (ei Suomessa), Pseudomegoura magnoliae (ei Suomessa), Rhopalosiphoninus latysiphon (ei Suomessa) sekä Sinomegoura citricola (ei Suomessa).[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Senja Arkko, Pirjo Hämäläinen-Forslund, Veikko Koskinen, Anssi Krannila, Tuovi Miettinen, Veijo Miettinen, Meeri Saario ja Hannele Vainio: Hyvä hyötytarha. Porvoo: WSOY, 1995.
  • Kirsti Hårdh: Avomaan kurkku, s. 28, Vihannesviljely avomaalla, Puutarhaliiton opaskirja N:o 20, Julkaisun N:o 191, Helsinki, 1971.
  • Toivo Rautavaara, Gunnar Ekholm: Puutarhatalouden perusteita maataloudellisia oppilaitoksia varten. 3. p. WSOY, 1968.
  • Toivo Rautavaara, Reijo Vartija, Lauri Lehtinen, Väinö Purje: Kasvisten kauppa, käsittely ja käyttö. Helsinki: Kauppiaitten Kustannus Oy, 1967.
  • Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, viljelyskasvit ihmisen palveluksessa. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kirsti Hårdh, s. 28
  2. a b c d e Toivo Rautavaara, s. 165
  3. a b c Toivo Rautavaara, Reijo Vartija, Lauri Lehtinen, Väinö Purje, s. 85.
  4. a b c d e f Rousi, Arne: Auringonkukasta viiniköynnökseen: ravintokasvit, s. 241-243. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
  5. a b Ruokatieto: Kasvikset > Kurkut
  6. a b Ruokatieto: Kasvihuonevihannekset
  7. Kurkku Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  8. Senja Arkko, Pirjo Hämäläinen-Forslund, Veikko Koskinen, Anssi Krannila, Tuovi Miettinen, Veijo Miettinen, Meeri Saario ja Hannele Vainio, Hyvä hyötytarha, WSOY, Porvoo 1995
  9. Toivo Rautavaara s. 166
  10. Farmit.net
  11. Markku Savela (englanniksi)
  12. Aphids on World's Plants: Cucumis (englanniksi)