Piparjuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piparjuuri
Armoracia rusticana.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Brassicales
Heimo: Ristikukkaiskasvit Brassicaceae
Suku: Piparjuuret Armoracia
Laji: rusticana
Kaksiosainen nimi
Armoracia rusticana
P.G.Gaertn., B.Mey. & Scherb.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Piparjuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Piparjuuri Commonsissa

Piparjuuri (Armoracia rusticana, syn. Cochlearia armorica) on ristikukkaiskasvien heimon (Brassicaceae) monivuotinen, kookas (jopa 1,5-metrinen) kasvi, sukua sinapille ja kaaleille. Sen juurta käytetään mausteena.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piparjuuri on luultavasti kotoisin Itä-Euroopasta, lähinnä Etelä-Venäjän ja Pohjois-Ukrainan seuduilta. Nykyään se on paljon viljelty kasvi ympäri maailman ja kotiutunut luonnonvaraiseksikin monille seuduille. Se on yleinen Keski- ja Länsi-Euroopassa sekä Skandinavian eteläosassa. Pohjoisempana ja toisaalta Välimeren piirissä se on harvinainen. Pohjois-Amerikassa se on yleinen Yhdysvaltain koillisosasta suurille järville ulottuvalla vyöhykkeellä. Pienempiä esiintymiä on eri puolilla maapalloa.[2]

Suomessa piparjuuri esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa, mutta on toisinaan levinnyt myös tienvarsille, kaatopaikoille ja multaville joutomaille. Se on vakituinen, mutta harvinainen uustulokas etelästä Perämeren rannikolle asti. Ahvenanmaalla, ja paikallisesti joillakin kaupunkiseuduilla, kuten Helsingin ympäristössä se on jopa kohtalaisen yleinen.[3][4]

Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piparjuurta viljellään yleensä yksivuotisena, kotipuutarhoissa myös monivuotisena. Piparjuuri lisääntyy tehokkaasti juuresta, ja se myös villiintyy helposti ja voi muodostua kiusalliseksi riesaksi puutarhassa. Piparjuuri viihtyy syvämultaisessa, kosteassa maassa, lämpimällä paikalla. Kylvetään Suomessa helmi-maaliskuussa esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta, joka upotetaan puoliksi multaan.[5]. Piparjuurta voidaan lisätä myös kasvullisesti, jakamalla vanhaa kasvustoa tai ottamalla juuresta pala.[6]. Pistokkaat ovat yleensä lyijykynän paksuisia sivujuuria.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piparjuurta on vanhastaan käytetty lääkekasvina ja mausteena. Käytettävä osa on kasvin pitkä, valkea juuri, mutta myös sen lehdet ovat syötäviä. Juuri on maasta nostettuna jokseenkin hajuton, mutta sitä raastettaessa tai muuten hienonnettaessa rikkoutuneista soluista vapautuvat myrosinaasi-entsyymit hajottavat juuren sisältämää sinigriiniä, jolloin syntyy allyyli-isotiosyanaattia eli sinappiöljyä, joka ärsyttää limakalvoja ja silmiä. Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta, koska se ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti terävyytensä ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi.

Piparjuuri sisältää kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia 177,9 mg/100 g. Piparjuuren sisältämää piparjuuriperoksidaasi-entsyymiä käytetään molekyylibiologiassa muun muassa vasta-aineiden leimaamiseen.

Ennen pippuria ja chiliä piparjuuri ja sinappi olivat ainoat Euroopassa tunnetut tuliset mausteet. Suomessa raastettua piparjuurta on käytetty piparjuurilihan ja piparjuurihauen mausteeksi.[7]. Piparjuuri on suosittu erityisesti saksalaisessa keittiössä liha- ja kalaruokien mausteena.

Japanilaiseen keittiöön kuuluva wasabi eli japaninpiparjuuri muistuttaa piparjuurta ja on sille läheistä sukua. Aito wasabi on hyvin kallista, ja kaupan oleva wasabi onkin useimmiten vihreäksi värjättyä piparjuuritahnaa, joka saattaa sisältää myös hieman aitoa wasabia.

Englanninkielisestä nimestään (Horseradish) huolimatta piparjuuri on hevosille myrkyllinen.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Armoracia rusticana IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Anderberg, Arne: Armoracia rusticana (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 8.8.2008. (ruotsiksi)
  3. Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio, s. 151. 3. painos. Helsinki: Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1986. ISBN 951-9381-14-7.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: Levinneisyyskartat (Piparjuuri, Armoracia rusticana) Kasviatlas 2009. 2010. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 8.4.2011. (suomeksi)
  5. Rönnblom, Eva: Kasvitarha ikkunalla. Suom. Vainio, Hannele. Kustannus-Mäkelä Oy, 2003. ISBN 951-882-360-X.
  6. Puutarha ja piha: satoisa hyötytarha, s. 129. Porvoo: Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-30989-6.
  7. Enemmän iloa puutarhasta, Oy Valitut Palat, Reader's Digest Ab,1981

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]