Persilja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Persilja
Silolehtipersilja
Silolehtipersilja
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Apiales
Heimo: Sarjakukkaiskasvit Apiaceae
Suku: Persiljat Petroselinum
Laji: crispum
Kaksiosainen nimi
Petroselinum crispum[1]
(P. Mill.) Nyman ex A. W. Hill[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Persilja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Persilja Commonsissa

Persilja (Petroselinum crispum) on kaksivuotinen ruohovartinen yrtti. Persiljan alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta tämän Apiaceae-heimoon kuuluvan kasvin arvellaan olevan kotoisin Välimeren itäosista tai Aasian länsiosista. Nykyisin persilja kasvaa villinä monin paikoin Etelä-Euroopassa ja Aasiassa[2].

Persiljaa tunnetaan kolme tyyppiä, kähäräpersilja (sammalpoimuinen) Petroselinum crispum var. crispum, silopersilja Petroselinum crispum var. neapolitanum, ja juuripersilja, P. crispum var. radicosum tai P. c. var. tuberosum.[3][4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan kreikkalaiset eivät tehneet eroa persiljan ja sellerin (Apium graveolens) välillä, vaan molemmista käytettiin nimeä 'selinon' ja latinassa vastaavasti apium. Myöhemmin annettiin sitten persiljalle nimi 'petroselinon' eli 'kiviselleri'. Selityksenä moiselle nimelle voisi olla, että persiljan siemenet ovat kivikovia ja itävät hyvin hitaasti.

Antiikin Kreikan olympialaisten voittajan kutreille laitettiin persilja- tai selleriseppele.

Persiljalajikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiljaa on kolmea lajiketta, jotka kuitenkin ovat erilaisista muodoistaan huolimatta samaa lajia.

Juuripersilja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juuripersiljan juuri

Juuripersilja kasvattaa porkkanan näköisiä, pitkiä ja kapeita juuria, joita käytetään juuresten tapaan. Sen sanotaan syntyneen vasta 1500-luvulla Saksassa.

Kähärälehtipersilja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kähärälehtipersilja

Suomessa persiljoista on mausteena suosituin kähärälehtipersilja, mutta Välimeren seutuvilla suositaan hieman voimakkaamman makuista sileälehtistä eli silopersiljaa.

Silolehtipersilja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtipersilja

Silolehtipersilja oli aiemmin Suomessa vähän käytetty ja harvoin tarjolla mutta on nyttemmin kasvattanut suosiotaan.

Persilja mausteena ja yrttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiljaa käytetään yleisesti kastikkeissa ja keittoihin. Se sopii lihan sekä kalan että lintujen mausteeksi ja myös juusto- ja munaruokiin, kasvis- ja pastaruokiin. Kähärälehtipersiljaa käytetään mehevän vihreän värinsä johdosta koristeena voileipäkakuissa ja voileivissä.

Kuivattu persilja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivattu persilja saattaa sisältää 45 % valkuaista, ja loppu on pääasiassa hiilihydraatteja. Persilja sisältää myös huomattavia pitoisuuksia karoteeneja, C-vitamiinia ja folaattia. Siinä on myös pieniä pitoisuuksia muita aineita, kuten A-vitamiinia sekä rautaa ja muita hivenaineita.

Persilja yrttilääkinnässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiljalla on kauan tiedetty olevan lääkinnällisiä vaikutuksia. Sitä on käytetty reuman hoitoon, virtsa- ja kuukautisvaikeuksiin sekä voiteena mustelmien ja turvotuksien hoitoon[2], minkä tieteellisesti katsotaan johtuvan sen runsaasta karoteeni- ja C-vitamiinipitoisuudesta.

Tuoreena pureskeltuna persiljan sanotaan raikastavan hengitystä.[2]

Persiljan haihtuvat öljyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiljan versoissa ja siemenissä on haihtuvaa öljyä, jossa on useita vaikuttavia aineita, tärkeimmät niistä ovat apioli (C12H14O4) ja myristisiini (C11H12O3). Kasvi sisältää myös flavoneihin kuuluvaa apigeniinia (C15H10O5), joka on antiseptista ja ehkäisee histamiinin vapautumista.[2]

Persilja voi herkistää ihoa auringonvalolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiljalla on myös haittavaikutuksia. Hyvin vaaleaihoisen se voi kosketeltaessa herkistää valolle. Sitä ei pidä käyttää hoidollisesti raskauden aikana eikä myöskään niiden, joilla on mahahaava, tai jos turvotus johtuu munuaisten tai sydämen vajaatoiminnasta.[4]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rousi, A., Auringonkukasta viiniköynnökseen - ravintokasvit, WSOY, 1997.
  • Morris, S., Suuri maustekirja, Gummerus, 1999.
  • Davidson, A., The Oxford Companion to Food, Oxford University Press, Oxford 1999.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]