A-vitamiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

A-vitamiini on yhteisnimitys useille retinoidirakenteisille yhdisteille. Kaikilla A-vitamiineilla on sama biologinen vaikutus ihmisen elimistössä.

Eläinperäisessä ruoassa esiintyy A1-vitamiinia eli retinolia sekä muita retinoideja ja retinolin rasvahappoestereitä[1][2]. Lisäksi elimistö osaa myös valmistaa retinolia beta-, alfa- ja gammakaroteenista sekä beetakryptoksantiinista, joita esiintyy eräissä vihanneksissa ja hedelmissä.[1] Eläinperäinen ruoka näyttelee kasviperäistä tärkeämpää roolia länsimaisessa ravinnossa esimeriksi sen vuoksi, että karotenoidien imeytyminen ja muuntuminen aktiiviseksi A-vitamiiniksi on melko tehotonta.[3]

Retinaali, prosteettinen ryhmä
(kaikki-E)-Retinoiinihappo eli tretinoiini,
RAR-agonisti

Maksa, voi, munuainen, kerma, juusto ja kananmuna ovat erityisen hyviä A-vitamiininlähteitä. A1-vitamiinin esiasteita esiintyy runsaasti esimerkiksi punaisessa paprikassa, porkkanassa, bataatissa, pinaatissa ja lehtikaalissa.[4][5]

Eläinperäisten A-vitamiinien teho on noin 6–12 kertaa vahvempi kuin A1-vitamiinin esiasteena toimivien kasviperäisten karotenoidien[3].

Ihminen osaa valmistaa myös keinotekoisia A-vitamiineja, joista osa on lääkkeitä[6]. Esimerkiksi retinoideja asitretiini, adapaleeni, alitretinoiini, beksaroteeni, isotretinoiini, tatsaroteeni ja tretinoiini käytetään ihosairauksien ja eräiden syöpien hoitoon[7].

A-vitamiinin puutosta esiintyy etenkin Etelä-Aasiassa ja Afrikassa[8]. Vakava puutos saattaa johtaa silmäsairauksiin ja jopa sokeutumiseen ja kuolemaan. Raskaana olevien lieväkin puutos lisää sikiön epämuodostumien ja keskenmenon riskiä.[4]

Retinoidien yliannostus saattaa johtaa A-hypervitaminoosi nimiseen myrkytystilaan. Tila ilmenee suurin kerta-annoksin, mutta useammin pienemmin annoksin ja hitaasti.[9] Oireina voi olla ihon hilseily ja halkeilu, päänsärky, oksentelu, maksavauriot,[4] luu- ja nivelkivut. Hoitamattomana tila tappaa.[9]

Fysiologiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläimet muuntavat A-vitamiineja retinaalin kautta retinoiinihapoksi.[4] Eläimillä retinaali on fotoneihin reagoiva prosteettinen ryhmä opsiineissa, kuten silmien rodopsiini- ja fotopsiiniproteiineissa, jotka ovat vastaavasti pakollinen osa hämärä- ja värinäköä. Retinaalia on myös vuorokausirytmiä ja pupillireaktiota osin säätelevässä silmien melanopsiinissa.[10] (kaikki-E)-Retinoiinihappo eli tretinoiini on retinoiinihapporeseptorien (RAR) agonisti. On myös olemassa retinoidi-X-reseptorien (RXR) ryhmä, joiden agonisti tretinoiini ei ole. On kiistanalaista mikä RXR:ien sisäsyntyinen eli luontainen agonisti on, mutta se on ilmeisesti retinoidi.[11] RAR ja RXR ovat tumareseptoreita, jotka yhtyvät toisiinsa 2:n tai 4:n reseptorin homo- tai heteromeereiksi. Yhdistelmät säätelevät proteiinituottoa tietyistä geeneistä.[12][13] Ihmisillä retinoiinihappo ohjaa yli 500:aa geeniä.[14] Osa on homeoottisia geenejä, jotka ovat eläimillä osa sikiönkehitystä.[15] Loput ovat muun muassa osa oppimisen, muistin,[16] lisääntymiskyvyn, ihon ja muun epiteelikudoksen, luun tuoton, hematopoieesin ja immuunijärjestelmän säätelyä.[4]

Suositukset ja saanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähimmäissaanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan 6–65-vuotiaan tulisi joka vuorokausi (vrk) saada A-vitamiinia keskimäärin 672 mikrogrammaa (µg) retinoliekvivalentteina (RE), jos hänen energiatarpeensa on 2 000 kilokaloria vuorokaudessa. Neuvottelukunnan suosituksissa 1 µg retinoliekvivalenttia vastaa 1 µg retinolia tai 12 µg β-karoteenia.[17] A-vitamiinin turvallisen saannin enimmäisimääränä pidetään aikuisilla 3000 mikrogrammaa RE päivässä[18].

A-vitamiinin vähimmäissuositukset Suomessa (µg RE/vrk)[17]
Lapset Miehet Naiset Raskaana

olevat

< 6 kk a 10–13 v 600 10–13 v 600 800
6–11 kk 300 14–17 v 900 14–17 v 700
12–23 kk 300 18–30 v 900 18–30 v 700 Imettävät
2–5 v 350 31–60 v 900 31–60 v 700 1 100
6–9 v 400 61–74 v 900 61–74 v 700
≥ 75 v 900 ≥ 75 v 700
a: Äidinmaito tai äidinmaidonkorvike tyydyttää alle 6 kk ikäisten ravinnetarpeet

Enimmäissaanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston antamat enimmäissaantosuositukset retinolille ja retinyyliestereille (esim. retinyylipalmitaatti) taulukossa alla[19]. Taulukossa ei mainita betakaroteenia, jonka on havaittu lisäävän kolmanneksella vatsasyövän esiintyvyyttä annostasolla 20 000–30 000 µg/vrk[20]. Kyseessä on hyvin korkea saanti, mikä vastaa noin 10 000–15 000 µg retinoliekvivalenttia[21].

EFSA:n retinolin ja retinyyliesterien saannin turvallisena pidetyt ylärajat (µg/vrk)[19]
Ikä tai

ryhmä

1–3 v 4–6 kk 7–10 v 11–14 v 15–17 v yli 18 v Raskaana

olevat

Imettävät
µg/vrk 800 1 100 1 500 2 000 2 600 3 000 3 000 3 000

Maksassa on niin runsaasti A-vitamiinia, että sitä pitäisi syödä enintään kerran viikossa[22]. Myöskään A-vitamiinia sisältäviä lisäravinteita ei tule käyttää, jos ruokavalioon kuuluu maksan kaltaisia runsaasti A-vitamiinia sisältäviä ruokia[23].

RE ja muut yksiköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruuissa on monia eri tehoisia ja massaisia A-vitamiineja, joten niitä verrataan keskenään erilaisin yksiköin. EU:ssa 1 mikrogramma (µg) retinoliekvivalenttia (RE) vastaa ihmisillä teholtaan[24]

Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkeviraston FDA:n suosituksissa on koetettu ottaa huomioon se, että vain 5–65 prosenttia kasvisten sisältämästä betakaroteenista imeytyy ihmisen elimistöön. Etenkin vihreiden lehtivihannesten sisältämä betakaroteeni imeytyy huonosti.[24] FDA:n suosituksessa RAE-yksiköitä (eng. retinol activity equivalent), joissa 1 µg RAE:tä vastaa teholtaan[21]

Joissain vanhoissa suosituksissa käytetty 1 IU eli kansainvälinen yksikkö (massayksikköjä ei käytetä) vastaa A-vitamiinien kohdalla teholtaan[9]

  • 0,3 µg retinolia
  • 0,6 µg β-karoteenia.

Liikasaanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-hypervitaminoosi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitamiinitoimintoiset retinoidit, kuten retinoli ja sen esterit, ovat myrkyllisiä isoin annoksin – retinoideja on lähinnä vain eläinperäisissä ruuissa. Myrkytystä kutsutaan A-hypervitaminoosiksi. Sen syynä on usein retinoidiravintolisien liikasaanti, mutta harvemmin syynä on luonnostaan retinoidipitoisten maksaruokien runsas syönti.[9] Tiettyjen eläinten maksat sisältävät ihmisille hengenvaarallisen määrän retinoideja. Esimerkiksi raakojen maksojen A-vitamiinipitoisuudet retinoliekvivalentteina (RE) ovat jääkarhuilla 476–1 386 mg RE/100 g, naaleilla 444–699 mg RE/100 g, isolokeilla 147–304 mg RE/100 g ja partahylkeillä 26–538 mg RE/100 g.[25]

Kerta-annokset, jotka ovat yli 200 mg RE aikuisilla tai yli 60–100 mg RE lapsilla, voivat aiheuttaa akuutin A-hypervitaminoosin. Toistuvat 30 mg RE/vrk annokset voivat myös johtaa lyhyessä ajassa myrkytykseen. Oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, lihasten koordinaatiohäiriöt ja aivo-selkäydinnesteen paineen kasvusta johtuvat oireet, kuten päänsärky, huimaus ja näön sumeus. Jos annos on pieni, oireet voivat mennä ohi 1–2 päivässä. Hyvin isoin annoksin ilmenee myös ruokahaluttomuutta, väsymystä ja heikkoutta, joita seuraavat iho-oireet, kuten kutina (lähinnä silmien ympärillä), ihon pintakerrosten pois kuoriutuminen ja jatkuva oksentelu.[4]

Toistuvat noin 10 mg RE/vrk annokset aikuisilla ja 4 mg RE/vrk lapsilla voivat pitkän ajan kuluessa aiheuttaa kroonisen A-hypervitaminoosin. Ensioireena on usein huulten kuivuus. Sen jälkeen voi ilmaantua nenän limakalvojen kuivuutta ja halkeilua, ihon ja silmien kuivuutta, sidekalvontulehdusta, kutinaa, ihon punoitusta ja hilseilyä, ihon pintakerrosten pois kuoriutumista kämmenistä ja jalkapohjista, hiustenlähtöä, kynsien halkeilua ja aivo-selkäydinnesteen paineen kasvun oireita eli päänsärkyä, pahoinvointia ja oksentelua. Pitkäaikaisessa liikakäytössä luiden murtumaherkkyys kasvaa ja ehkä myös riski sairastua osteoporoosiin.[4]

Lisäksi voi ilmetä maksavaurioita, kipua ruumiin painoa kantavissa luissa ja nivelissä. Oireita ilmenee, kun veriplasman retinolipitoisuudet ovat yli 3 µmol/l.[9]

A-hypervitaminoosia ei voi hoitaa. Retinoidipitoisten ruokien tai ravintolisien käytön lopettamisen jälkeen elimistön vitamiinipitoisuudet normalisoituvat hitaasti.[9] Oireet yleensä paranevat täysin.[4]

EU:n Kuluttajien turvallisuutta valvova tiedekomitea SCCS on päättänyt rajoittaa A-vitamiinin käyttöä haittavaikutusten vuoksi vuoden 2025 lopussa.[26]

Puutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakava A-vitamiinipuutos aiheuttaa hämäräsokeutta, silmien tulehduksia ja vaurioita ja hoitamattomana lopulta pysyvän sokeuden. Pitkittynyt puutos altistaa pahoille tulehduksille ja lopulta seuraa kuolema. Raskaana olevilla lieväkin puutos lisää sikiön epämuodostumien ja keskenmenon riskiä. Puutos on länsimaissa harvinainen.[4] Puutosta ilmeni vuonna 2018 maailmassa noin 140 miljoonalla lapsella ja eniten Etelä-Aasiassa ja Afrikassa.[8]

A-vitamiinipuutoksen yleisin syy on sen puutos ravinnossa. Muita pääasiallisia syitä tai osasyitä voivat olla lipidien huono imeytyminen suolistosta, jota voi aiheuttaa haiman häiriöt, kuten haimatulehdus ja kystinen fibroosi; sappinesteen tuoton tai vapautumisen häiriöt, kuten sappitieatresia; liian vähäinen rasvahapposaanti (alle 5 g/vrk) tai sinkkipuutos. Sinkkiä vaaditaan RBP:iden tuottoon ja retinolin hapetukseen retinaaliksi retinolidehydrogenaasilla (katso vastaavasti kohdat Imeytyminen ja Kuljetus). Edeltävien lisäksi A-vitamiinipuutokselle on myös muitakin syitä.[4]

Bitot'n läiskien tyypilliset sijainnit.

Vakavan A-vitamiinipuutoksen ensioire on hämäräsokeus, jonka ilmenemiseen voi mennä vuosi puutteellisen ruokavalion aloittamisesta. Sitten ilmenee kyynelnesteen erityksen loppuminen (kseroftalmia). Siksi silmien pinta voi kuivua, halkeilla ja arpeutua. Valkuaisiin voi pupillien molemmin puolin ilmestyä Bitot'n läiskät eli vaalentuneet tai tummat ja kuivat alueet. Puutoksen pitkittyessä sarveiskalvot pehmentyvät ja silmät tulehtuvat: niihin muodostuu vaahto- tai juustomaista bakteerikasvustoa.[4]

Muita puutosoireita ovat muun muassa ruokahaluttomuus, lihasheikkous, anemia, raskaana olevilla keskenmeno, limakalvojen kuivuminen ja paksuuntuminen, pituuskasvun hidastuminen, ataksia, tulehdukset, lisääntymiskyvyttömyys ja lopuksi kuolema.[4]

Kokeellinen ruokavalio, jossa ainoa A-vitamiini on retinoiinihappo, aiheuttaa ihmisillä ja muilla eläimillä lopulta täydellisen sokeuden. Ruokavalio ei johda muihin puutosoireisiin tai kuolemaan. Kudoksissa myöskin A-vitamiineihin kuuluvan retinaalin hapettuminen retinoiinihapoksi on peruuttamatonta. Retinaalia vaaditaan pääosin vain näkemiseen, mutta happoa muihin elintärkeisiin toimintoihin. Pelkän hapon saanti johtaa siis retinaalipuutokseen.[4]

Puutosta hoidetaan A-vitamiinilla. Lihaspistoksena otetut vesiliukoiset A-vitamiinit tehoavat nopeammin kuin nieltynä otetut rasvaliukoiset aineet. Hoidon alkaessa hämäräsokeus paranee selvästi jo tunneissa tai päivissä. Muiden oireiden paraneminen alkaa päivissä ja oireet katoavat noin 2–3 viikossa. Pahojen silmävaurioiden paranemiseen voi mennä jopa 3 kk tai sitten vauriot ovat johtaneet pysyvään sokeuteen.[4]

Ruokapitoisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-vitamiini esiintyy ruuissa retinoideina ja karotenoideina. Retinoidit imeytyvät ruuasta ja muuntuvat aktiiviseksi noin 6–12 kertaa paremmin kuin karotenoidit. Retinoidit kattavat länsimaisessa ravinnossa usein noin 2/3-osan A-vitamiinisaannista ja karotenoidit loput. Kehitysmaissa karotenoidien osuus on suurempi, koska siellä syödään vähemmän eläinperäistä ruokaa.[3]

Retinoidit esiintyvät pääosin eläimissä, joissa ne ovat enimmäkseen estereinä. Retinoli on eläinperäisten ruokien yleisin retinoidi. Sen yleisin esteri on retinyylipalmitaatti. Harvinaisempia ovat muun muassa stearaatti- ja oleaattiesterit.[9]

Retinoliestereitä on paljon elimissä, eritoten maksoissa[9]. Sata grammaa naudan- tai poronmaksaa sisältää 19 674 µg retinoliekvivalenttia (ks. kohta RE ja muut yksiköt), sianmaksa 15 200 µg ja broilerinmaksa 9747 µg.[27] Eräiden eläinten maksojen A-vitamiinipitoisuudet ovat vaarallisen isoja. Esimerkiksi jääkarhujen maksoissa on 476–1 386 mg RE/100 g.[25]

A-vitamiinia on paljon myös munissa ja rasvaisissa maitotuotteissa, kuten voissa ja juustoissa.[4]

Monet kasvit sekä jotkin levät ja bakteerit tuottavat karotenoideja.[9] Tunnetuista karotenoideista vain noin 60 on eläimille A-vitamiini esiasteita, jotka hajoavat vitamiinitoimintoisiksi retinoideiksi. Tällaisia karotenoideja on vain muutamia yleisesti ruuissa.[4] Yleisimpiä ovat β-karoteeni, α-karoteeni ja β-kryptoksantiini. Kaikki karotenoidit eivät ole vitamiineja, kuten ruuissa yleiset luteiini, lykopeeni ja zeaksantiini. Karotenoidit ovat värillisiä ja antavat joillekin kasviksille, joissa niitä on runsaasti, kellertävän, oranssin tai punertavan värin. Porkkanoiden, bataattien ja kurpitsojen väri johtuu lähinnä karotenoideista – vitamiinitoimintoisia karotenoideja on runsaasti muun muassa näissä kasviksissa, joissa karotenoidipitoisuudet ovat noin 5–10 mg RE/100 g.[9]

Porkkanoiden, bataattien ja kurpitsojen lisäksi myös lehtevät vihannekset, kuten pinaatti ja lehtikaali, sisältävät usein paljon karotenoideja. Kyseisten vihannesten lehdet keräävät antennikomplekseissa 450–500 nm valoenergiaa fotosynteesiä tehostaen, sillä klorofylli a:n tai b:n absorptio ei kata näitä aallonpituuksia. Eläimet eivät tuota karotenoideja, mutta niissä voi olla niitä ulkoisen saannin takia. Esimerkiksi lohissa on paljon ei-vitamiinitoimintoista astaksantiinia ja kananmunissa zeaksantiinia ja luteiinia.[3]

Karotenoideja käytetään monissa maissa myös ruokien väriaineina. EU:ssa esimerkiksi vitamiinitoimintoista β-karoteenia, β-kryptoksantiinia ja kantaksantiinia käytetään ruokaväreinä vastaavasti E-koodein E160, E161c ja E161g.[28]

Vitamiinitoimintoisia retinoideja lisätään joissain maissa ruokiin, kuten maitoihin, margariineihin, muroihin ja vauvanruokiin.[29] Pitoisuudet voivat olla noin 0,8–6 mg RE/100 g riippuen ruuasta.[9]

Ruokien retinoidi- ja karotenoidipitoisuudet vaihtelevat paljon riippuen muun muassa kasvilajikkeesta, kasvin tai eläimen kasvuoloista, ruuan käsittelytavasta, säilytysajasta ja -oloista.[9] Ruuanlaiton lämpötilat tuhoavat herkästi A-vitamiineja. Taas vaikkapa kasveissa karotenoidit ovat soluelinten, kuten kromoplastien ja kloroplastien sisässä, joissa ne voivat olla proteiineihin sitoutuneina. Nämä muodot imeytyvät huonosti ja lämmitys vapauttaa niitä helpommin imeytyviin muotoihin.[4]

Ruokien A-vitamiinipitoisuuksiaa (µg REb/100 g)[5]
Heinäkasvit ja jauhot Pavut ja pähkinät Lihat
Kaurahiutale 0 Cashewpähkinä, kuivapaahdettu 0 Ankka, paahdettu 23,1
Maissijauho, täysjyvä 140,7 Härkäpapu, keitetty 4,5 Kalkkuna, iholla, paahdettu 0
Ohraryyni 2,1 Kidneypapu, keitetty 0 Kana, iholla, paahdettu 33
Pasta, täysjyvä, keitetty 0 Kikherne, keitetty 8,1 Kirjolohi (viljelemätön), paistettu 15
Riisi, tumma, keitetty 0 Linssi, keitetty 2,4 Makrilli, paistettu, kuivattu 54
Riisi, valkoinen, keitetty 0 Maapähkinä, kuivapaahdettu 0 Nauta (vasikka), maksa, käristetty[30] 11310
Ruisjauho, puolikarkea 0 Manteli, kuivapaahdettu 0 Nauta, kylki, ¼ rasvaa, pariloitu 0
Soijajauho, rasvainen 33 Parapähkinä, kuivapaahdettu 0 Nauta, munuainen, pariloitu[30] 360
Vehnäjauho, täysjyvä 0 Pekaanipähkinä, kuivapaahdettu 39,9 Sika, jalka, vähärasvainen, paahdettu 2,7
Vehnälese 0 Pistaasi, kuivapaahdettu 71,4 Silli, säilyke 258,3
Vehnänalkio 0 Voipapu, keitetty 111 Turska, paistettu 13,8
Kasvikset ja ruokasienet Hedelmät ja marjat Lehmänmaitotuotteet
Bataatti, kuorimaton, uunipaistettu 6546,6 Aitoviikuna 42,6 Briejuusto 200,1
Herne 192 Ananas 6,9 Camembertjuusto 276,9
Jääsalaatti 99 Appelsiini 61,5 Cheddarjuusto 317,7
Keltasipuli 0 Aprikoosi 783,6 Edamjuusto 274,8
Keräkaali, keitetty 3,62 Avokado 183,6 Maito, rasvaton 61,2
Kukkakaali, keitetty 5,1 Banaani 24,3 Raejuusto, 1% rasvaa 11,1
Kurkku 64,5 Hunajameloni 967,2 Sinihomejuusto 216,3
Lanttu 168,3 Karviainen 87 Voi 917,4
Maissi, keltainen 84,3 Luumu 96,9 Kerma, 31,3% rasvaa[30] 338,1
Parsa, keitetty 161,7 Mango 1168,2 Herajauhe, makea[30] 15
Parsakaali, keitetty 416,4 Mansikka 8,1 Jugurtti, 3,3% rasvaa[30] 19,8
Peruna, kuorimaton, uunipaistettu 0 Mustaherukka 69 Muut
Pinaatti 2014,5 Mustikka 30 Kananmuna, keitetty 168
Porkkana 8438,7 Omena 15,9 Rintamaito (ihmisen) 72,3
Punajuuri, keitetty 10,5 Persikka 160,5 Rypsiöljy 0
Selleri 40,2 Päärynä 6 Oliiviöljy 0
Siitake, kuivattu 0 Vadelma 39 Olut, lager 0
Tomaatti 186,9 Viinirypäle 37,2
a: ruuat ovat raakoja eli valmistamattomia ellei toisin mainita. Pitoisuudet ovat keskimääräisiä.

b: RE on retinoliekvivalentti. 1 µg RE vastaa 1 µg retinolia. Katso kohta RE ja muut yksiköt.

Kemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Retinoli, eräs A1-vitamiini Dehydroretinaali, eräs A2-vitamiini
β-Karoteeni, eräs karotenoidi ja A1-vitamiini esiaste

A-vitamiineihin kuuluvien retinoidien rakenteessa on 4 perättäin liittynyttä isopreeniä eli ne ovat diterpenoideja. A1-vitamiineissa ketjun toinen pää on kiertynyt β-jononijohdannaiseksi. Jononin karbonyylihännän tilalla on vähintään 11 hiilinen ketju, jossa on 4 konjugoitunutta kaksoissidosta. A2-vitamiinien rakenne on kuten edellä, mutta jononin 3,4-yksöissidoksen tilalla onkin kaksoissidos. Karotenoideissa ketjun päässä, hiilessä numero 15, on substituentti: retinolissa tämä on alkoholi, retinaalissa aldehydi ja retinoiinihapossa karboksyylihappo.[1][31]

Karotenoidit ovat tetraterpenoideja eli 8:n isopreenin 40 hiilisiä aineita.[9] Niitä tunnetaan yli 1 100.[32] Näistä vain muutamat kymmenet ovat A-vitamiinin esiasteita eli ne hajoavat vähintään yhdeksi vitamiinitoimintoiseksi retinoidiksi. Muunnos vaatii karotenoidilta muun muassa jononirakenteen. Eräs vitamiinin esiaste on β-karoteeni, joka voi entsymaattisesti hapettua kahdeksi retinaaliksi.[1] Karotenoideihin kuuluvassa lykopeenissa taas ei ole jononirakennetta, joten se ei hapetu retinaaliksi eikä ole A-vitamiinin esiaste.[9]

Stereoisomeria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
(kaikki-E)-β-Karoteenin ketjun kaareva rakenne.

Retinoidien sivuketjujen kaksoissidokset ilmentävät E,Z-isomeriaa. Teoriassa isomeerejä on 16 (=24) per retinoidi. Metyylin sitovista hiilistä 9 ja 13 alkavat kaksoissidokset ovat verrattain vakaita molemmissa muodoissa, mutta steerisistä syistä hiilten 7 ja 11 kaksoissidokset ovat vakaimpia E-muodossa. Retinoideista ja karotenoideista pienienergisimpiä ovat stereoisomeerit, joissa kaikki sidokset ovat E (kaikki-E). Ne ovat siksi luonnossa yleisimpiä. Liuoksissa (kaikki-E)-retinoidit ja niiden esiasteet voivat lämmön tai jodin avulla muuntua eri stereoisomeereiksi, joista yleisimpiä ovat 9Z ja 13Z. Muunnosta tapahtuu myös esimerkiksi kasvien kuivauksen tai varastoinnin aikana. (Kaikki-E)-muodossa metyylien vuorovaikutus vetyjen kanssa saa ketjun kaareutumaan hieman pois päin metyylipuolelta (kuva). Jononin ja isopreeniketjun yhdistävä 6,7-yksöissidos ilmentää s-cis,s-trans-isomeriaa. 6,7-s-cis on vakaampi.[33]

Reaktiivisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Retinyylipalmitaatti eli retinolin palmitiinihappoesteri.

Retinoidin hiilen 15 substituentti määrää mihin reaktioihin se voi osallistua. Esimerkiksi retinoli voi esteröityä karboksyylihappojen, kuten rasvahappojen, kanssa tai hapettua retinoiinihapoksi. Retinoiinihappo voi esteröityä alkoholien kanssa tai pelkistyä retinoliksi.[1] Substituentti määrää osaltaan myös liukoisuuden. Retinoidit ovat pääosin liukoisia muun muassa rasvoihin ja etanoliin, mutta jotkin ovat verrattain vesiliukoisia, kuten retinoyyli-β-glukuronidi poolisen glukuronidin takia.[9]

Valo, lämpö, happi ja Lewis-hapot hajottavat retinoideja ja karotenoideja niiden konjugoidun rakenteen takia. Hajoaminen liuoksissa on nopeampaa kuin kiinteässä muodossa. 315–400 nm UVA-säteily on 280–315 nm UVB-säteilyä tuhoisampaa. UV-säteilytyksessä ilmenee voimakasta vihreänkellertävää fluoresenssia. Hapettumisessa muodostuu erilaisia epoksideja ja apokarotenoideja. Esimerkiksi retinolin kohdalla esteröinti suojaa sitä hapettumiselta. Tämän takia muun muassa ravintolisissä käytetään pelkän retinolin sijaan sen estereitä, kuten retinyyliasetaattia ja -palmitaattia. Hapettumisenestoaineet, kuten butyloitu hydroksitolueeni ja pyrogallushappo, vähentävät hajoamista liuoksissa esimerkiksi näytteiden vitamiinien eristämisen aikana. Ehjissä luontaisissa kudoksissa olevat retinoidiesterit ja karotenoidit ovat verrattain vakaita.[34] Hapoissa esimerkiksi retinoliesterit voivat hydrolysoitua ja retinoli voi edelleen eliminaatioreaktiossa muuntua anhydroretinoliksi (CAS-numero 1224-78-8).[33] Useat retinoidit ja karotenoidit ovat vakaita emäksissä, ja ne voidaan erottaa esimerkiksi ruuista saippuoimalla ne kuumassa liuoksessa. Toisin kuin karoteenit, ksantofyllit voivat hajota kuumassa saippuointiliuoksessa. Saippuointi kylmässä liuoksessa voi mahdollistaa ksantofyllien erottamisen niitä juuri hajottamatta.[34]

Väri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Retinaalia. Isotretinoiinia eli
(13Z)-retinoiinihappoa. 		Lykopeeniä.

Konjugaation takia retinoidit ja karotenoidit absorboivat fotoneita. Niiden absorptiomaksimit ovat valon ja UV-säteilyn aallonpituusalueilla. Valon absorption takia ne ovat voimakkaan värisiä. Konjugoituneiden hiili-hiili kaksoissidosten ja karbonyylien määrän kasvaessa rakenteen absorptiomaksimi siirtyy isommille aallonpituuksille ja aineen silmin näkyvä väri muuntuu kellertävästä punertavammaksi.[33]

Retinoidien spektrofotometrisiä ominaisuuksia[34]
Aine Liuotin Absorptio-

maksimi (nm)

Molaarinen
absorptiokerroin
(mol–1 cm–1 dm3)
(kaikki-E)-Retinoli 2-propanoli 325 52 300
(9Z)-Retinoli etanoli 323 42 300
(11Z)-Retinoli etanoli 319 34 890
(13Z)-Retinoli etanoli 328 48 305
(kaikki-E)-Retinaali etanoli 383 42 880
(9Z)-Retinaali etanoli 373 36 100
(11Z)-Retinaali etanoli 380 24 935
(13Z)-Retinaali etanoli 375 35 500
(kaikki-E)-Retinoiinihappo (tretinoiini) etanoli 350 45 300
(9Z)-Retinoiinihappo etanoli 345 36 900
(13Z)-Retinoiinihappo (isotretinoiini) etanoli 354 39 750
(kaikki-E)-Retinyyliasetaatti etanoli 325 51 180
(kaikki-E)-Retinyylipalmitaatti etanoli 325 49 260

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-vitamiinia tuotetaan teollisesti kemiallisella synteesillä. Retinolin asetaattiesteri eli retinyyliasetaatti on yleisin lisäravinteissa käytetty muoto. Vähän harvinaisempia estereitä ovat propionaatti ja palmitaatti.[35]

Synteesejä on monia. Lähtöaineena käytetään usein β-jononia. Tätä voidaan saada asetonista ja etyynistä Lindlar-katalyyttiä käyttäen, jolloin saadaan 2-metyylibut-3-en-2-oli (CAS numero 115-18-4). Tämän kaksoissidokseen liitetään isoprenyylimetyylieetterin (CAS 116-11-0) isopreeni sigmatrooppisella reaktiolla happamassa. Muodostuu 6-metyyli-5-hepten-2-oni (CAS 110-93-0). Tämän karbonyylin hiileen liitetään etyyni. Tämä reagoidaan edelleen isoprenyylimetyylieetterin kanssa pseudojononiksi (CAS 141-10-6), jonka vahva happo syklisoi β-jononiksi.[36]

β-jononia saadaan myös 2-metyylipropeenista ja formaldehydistä. Nämä reagoidaan Prins-reaktion kautta 3-metyylibut-3-en-1-oliksi eli isoprenoliksi (CAS 763-32-6). Tästä saadaan prenolia palladiumkatalyytillä. Isoprenolia hapetetaan 3-metyyli-3-butenaaliksi eli isoprenaaliksi (CAS 107-86-8). Isoprenaali ja prenoli reagoivat keskenään eetteriksi. Tämä järjestäytyy Claisen-kondensaation kautta välituotteeksi (CAS 54717-61-2), jolle tapahtuu Cope-toisiintuminen ja saadaan sitraalia. Tämä kondensoidaan asetonin kanssa pseudojononiksi. Tämä syklisoidaan sitten hapossa β-jononiksi kuten edellä. Sitrusheinät ovat runsaita ja joskus aiemmin käytettyjä sitraalilähteitä, mutta enää niiden käyttö ei ole taloudellista.[36]

Yhdessä teollisuudessa käytetyssä synteesissä β-jononi muunnetaan vinyyli-β-jonoliksi (CAS 5208-93-5). Vinyylin lisäys tehdään suoraan Grignardin reagenssilla tai etyynin additiolla, jota seuraa osittainen vedytys vinyyliksi. Jonoli muunnetaan fosfoniumsuolaksi. Tähän liitetään Wittig-reaktiolla prenyyliasetaatti (CAS 1191-16-8) ja saadaan retinyyliasetaatti.[35]

Toiminta eliöissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opsiinit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
(11Z)-Retinaali (A) absorboi fotonin ja muuntuu (kaikki-E)-retinaaliksi (B).

Eläimillä (11Z)-retinaali on imiinisidoksella kiinni näköön osallisten opsiinien tietyissä lysiinitähteissä. Näön opsiineja ovat silmien pimeänäöstä vastaavien sauvasolujen rodopsiini, jonka absorptiomaksimi ihmisillä on 498 nm, ja värinäöstä vastaavien tappisolujen fotopsiinit, joita ihmisillä on normaalisti 3 (katso poikkeava tetrakromaattinen värinäkö):[4][37]

  • siniselle herkkä opsiini (geeni on OPN1SW, absorptiomaksimi on noin 420 nm)
  • vihreälle herkkä opsiini (OPN1MW, 534 nm)
  • punaiselle herkkä opsiini (OPN1LW, 563 nm)

Retinaali absorboi valoa kussakin opsiinissa edeltävillä aallonpituuksilla. Absorboidessaan retinaali muuntuu nopeasti (kaikki-E)-retinaaliksi, joka on opsiineissa ollessaan epävakaa. Siksi retinaali ja opsiini irtoavat toisistaan. Tämä johtaa monivaiheisen entsymaattisen reitin kautta lopulta Na+-ionikanavien sulkeutumiseen ja sauva/tappisolukalvojen hyperpolarisaatioon. Jännite välittyy hermoimpulssina näköhermoa pitkin aivoihin, jossa useat impulssit muodostavat näköaistimuksen.[4]

(11Z)-Retinaali on osa melanopsiinia (OPN4), jota on silmien ipRGC-soluissa. Melanopsiini on nisäkkäillä tärkeä osa pupillireaktion ja sisäisen vuorokausirytmin säätelyä. Melanopsiini aktivoituu kun (11Z) muuntuu (kaikki-E)-retinaaliksi noin 480 nm vaaleansinisen valon vaikutuksesta. Aktivaatio johtaa muun muassa melatoniinin erityksen vähenemiseen.[10]

Muita ihmisten opsiineita ovat muun muassa panopsiini (OPN3) ja neuropsiini (OPN5).[10]

RAR ja RXR

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmissoluissa on tiettyjä retinoideja sitovia tumareseptoreita. Näiden isoformeja on 14, joiden esiintyvyys on kudoskohtaista. Reseptorien päätyyppejä on 2:[12]

  • retinoiinihapporeseptori (RAR) α, β ja γ, joiden geenit ovat vastaavasti RARA, RARB ja RARG. Silmukointi tuottaa näistä 8 isoformia: RARα1, RARα2, RARβ1–4, RARγ1 ja RARγ2.[12]
  • retinoidireseptori-X (RXR) α, β ja γ, joiden geenit ovat vastaavasti RXRA, RXRB ja RXRG. Silmukoinnin takia kustakin on 2 isoformia, kuten RXRα1 ja RXRα2. Isoformeja on siis 6.[12]
Alitretinoiini.

(kaikki-E)-Retinoiinihappo eli tretinoiini on RAR:ien pääasiallinen sisäsyntyinen eli luontainen agonisti. Se ei sitoudu RXR:iin.[4] (9Z)-Retinoiinihappo eli alitretinoiini on agonisti RXR:ille ja RAR:ille, mutta on kiistanalaista, että onko se luontainen agonisti vai ei.[11] (kaikki-E)-Retinoiinihappo on solussa retinolista retinaalin kautta tuotettu tai peräisin verestä. Tumaan sen kuljettaa sopiva RABP (katso Kuljetus).[38] RAR:ille ja RXR:ille myös useita synteettisiä ligandeja, kuten LE540 (RAR-antagonisti), beksaroteeni (RXR-agonisti), tatsaroteeni ja adapaleeni (RARβ/γ-agonisteja).[6]

Adapaleeni.

Agonistia sitovat RXR:t muodostavat tumassa keskenään 2:n ja 4:n RXR:n yhdistelmiä eli homodimeereitä ja -tetrameerejä. RXR:t muodostavat myös heterodimeerejä muiden tumareseptorien kanssa, joita ovat muun muassa PPAR:t, maksan X-reseptorit (LXR) ja farnesoidi X-reseptorit (FXR). Edeltävien heterodimeerien DNA:han kohdistamiin vaikutuksiin riittää agonistin sitoutuminen dimeerissä pelkästään RXR:ään.[13] RXR voi liittyä myös kilpirauhashormonireseptoriin (THR) tai D-vitamiinireseptoriin (VDR). Nämäkin ovat tumareseptoreita. RXR-THR tai RXR-VDR-heterodimeerin aktivoituminen vaatii agonistin sitoutumisen THR:ään tai VDR:ään.[6] RXR-homomeerit sitoutuvat DNA:han erilaisiin RXRE-promoottoreihin (eng. RXR response element). RXR-heteromeerit sitoutuvat ensisijaisesti muihin sekvensseihin.[13]

RXR voi muodostaa heterodimeerin myös RAR:n kanssa. Dimeeri aktivoituu vain, jos RAR sitoo agonistin. RXR voi sitoa myös samalla agonistinsa, jolloin dimeerin toiminta tehostuu, mutta yksin RXR:n aktivaatio ei riitä koko dimeerin aktivaatioon.[6] RAR-RXR:t sitoutuvat DNA:n RARE-promoottoreihin (eng. retinoic acid response element).[12]

Retinoiinihapon vaikutukset välittyvät pääosin RXRE- ja RARE-promoottorien kautta. RXR:n ja RAR:n erilaisten dimeerien ja tetrameerien sitoutuminen näihin sekvensseihin lisää niitä lähellä olevien tiettyjen geenien tulkintaa translaation kautta proteiineiksi.[4] Säätelyn kohteena olevia geenejä on yli 500:aa.[14] Säätelyyn osallistuu monia koaktivaattoreita ja korepressoreja.[6]

Retinoiinihappo on RARE-promoottorien säätelemien geenien kautta eläimillä tärkeässä osassa sikiöiden varhaiskehitystä kohdussa tai munissa. Näitä rooleja ovat muun muassa solujen erikoistuminen ja kehonosien kasvu sopiviin mittasuhteisiin oikeassa järjestyksessä. RARE:t ohjaavat HOX-geenien, kuten HOXA1 ja HOXB1 ilmentymistä. Muita sikiökehitykseen vaikuttavia RARE-aktivoituja geenejä ovat esimerkiksi FGF8 ja CRABP2. Geenien liika ilmentyminen esimerkiksi A-vitamiinin liikasaannissa tai liian vähäinen ilmentyminen esimerkiksi äidin A-vitamiinipuutoksessa tai sikiön geenivirheessä johtaa sikiöllä erilaisiin epämuodostumiin.[15]

Muita retinoiinihapon rooleja eläimillä ovat muun muassa oppimisen, muistin,[16] lisääntymiskyvyn, ihon ja muun epiteelikudoksen, luun tuoton, hematopoieesin ja immuunijärjestelmän ylläpito ja säätely.[4]

Muu biokemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imeytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Retinyyliesterit, retinoidit ja karotenoidit ovat pääosin rasvaliukoisia. Imeytymisen mahdollistamiseksi ne liukenevat sappinesteen avulla vesiliukoisiksi miselleiksi. Retinyyliesterit hydrolysoituvat ohutsuolessa retinoliksi ja esteriä vastaaviksi hapoiksi haiman erittämien hydrolaasien kautta.[4]

Suolisoluihin A-vitamiinit päätyvät eri proteiinien avulla. Retinoli imeytyy ainakin RBP2:n avulla; β-kryptoksantiini, α- ja β-karoteeni SCARB1:n ja CD36:n kautta; luteiini SCARB1:n ja NPC1L1:n kautta; lykopeeni SCARB1:n kautta.[39]

BCDO1 muuntaa β-karoteenin.

Eläinten suolisoluissa soluliman β-karoteeni-15,15'-dioksigenaasi eli BCDO1 (EC-numero 1.13.11.63) hapettaa monia vitamiini- ja ei-vitamiinitoimintoisia karotenoideja. BCDO1 hapettaa esimerkiksi β-karoteenin kahtia 2:ksi retinaaliksi ja α-karoteenin tai β-kryptoksantiinin 1:ksi retinaaliksi. Mitokondrioiden BCDO2 eli β-karoteeni-9',10'-dioksigenaasi (EC 1.13.11.71) pilkkoo myös karotenoideja,[39] mutta tuottaa vitamiinitoimintoon liian pitkäketjuisia apokarotenoideja. Näiden ketju voi silti teoriassa lyhentyä entsymaattisesti ja tuottaa retinaalia.[40] Dioksigenaasien teho vaihtelee lajeittain. Kasvinsyöjäeläimillä teho voi olla suuri. Lihansyöjillä teho voi olla mitätön, eivätkä ne kaikki pysty käyttämään karotenoideja A-vitamiinien esiasteina.[4]

Suolisoluissa retinaali pelkistyy retinoliksi retinolidehydrogenaasilla (EC 1.1.1.105).[40] Tämä sitoutuu sitä soluissa kuljettavaan RBP2:teen (katso Kuljetus alla).[39]

Retinoli esteröityy rasvahappojen kanssa lesitiiniretinoliasyylitransferaasilla eli LRAT:llä (EC 2.3.1.135) tai retinoliasyylitransferaasilla eli ARAT:llä (EC 2.3.1.76). Päätuote on retinyylipalmitaatti, mutta myös oleaatti-, linoleaatti- ja stearaattiestereitä muodostuu. Esterit päätyvät solulimakalvostoon, jossa muodostuvien kylomikronien sisässä ne menevät imunesteeseen ja sieltä vereen.[39]

Kuljetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihmisten veriplasman retinolipitoisuuksien viitearvot (µg/l)[41]
Ikä Vakava puutos Matala Normaali
<5 kk <1 1–1,9 >2
0,5–17 v <2 2–2,9 >3
>18 v <1 1–1,9 >2

Ihmisillä 80–90 % ruuasta vereen asti päässeestä A-vitamiinista menee maksaan. Pääosa menee maksaan kylomikroneissa retinyyliestereinä. Esterit kulkevat veressä muissakin lipoproteiineissa, kuten LDL:ssä ja HDL:ssä. Osa karotenoideista ei hajoa dioksigenaaseilla, jolloin ne päätyvät lähinnä lipoproteiineihin.[4] Estereitä ja karotenoideja on veren lipoproteiineissa vain hetken. Niiden pitoisuudet ovat muuten yleensä pienet, paitsi A-hypervitaminoosissa.[9]

Soluissa ja ylipäänsä ihmiskehossa retinolia kuljettavat retinolia sitovat proteiinit (RBP) ja retinoiinihappoa retinoiinihappoa sitovat proteiinit (RABP). RBP:itä on 4: RBP1, RBP2, RBP3 ja RBP4. RABP:itä on 2: RABP1 ja RABP2. Solunsisäiset RBP:t ja RABP:t mahdollistavat retinolin ja retinoiinihapon liukenemisen vesiliukoiseen solulimaan, estäen niiden kertymisen rasvaliukoisiin solukalvoihin ja suojaavat niitä hajotukselta.[9]

Lipoproteiineissa maksaan tullut retinoli erittyy vereen, jossa se kulkee maksassa muodostuneessa RBP4:ssä verenkierron mukana muihin kudoksiin.[24] Retinoli on RBP4:ssä ei-kovalenttisesti sen β-tynnyrirakenteen sisällä. RBP4 estää retinolin hapettumista ja liuottaa sen vereen. Veren RBP4:stä pääosaan on liittynyt transtyretiini (TTR), jossa on kiinni tyroksiini. TTR vakauttaa RBP-retinoli-vuorovaikutusta.[9]

Retinoiinihappo kulkee veressä kiinni albumiinissa.[24]

Retinaalin ja retinoiinihapon tuotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solulimassa RBP:hen sitoutunut retinoli hapettuu retinaaliksi retinolidehydrogenaasilla ja soluliman alkoholidehydrogenaaseilla, joita ovat ainakin ADH1, ADH5 ja ADH7.[42] Reaktio (EC-numero 1.1.1.105) on:[43]

(kaikki-E)-retinoli + NAD+ → (kaikki-E)-retinaali + NADH

(kaikki-E)-Retinaali hapettuu (kaikki-E)-retinoiinihapoksi soluliman retinaalidehydrogenaaseilla, joita on 3: ALDH1A1, ALDH1A2 ja ALDH1A3.[44] Kukin suorittaa saman reaktion (EC 1.2.1.36) retinoiinihapolle, joka solun pH-arvossa on retinoaattianionina:[45][46][47]

(kaikki-E)-retinaali + H2O + NAD+ → (kaikki-E)-retinoaatti + 2 H+ + NADH

Varastoituminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useilla eläimillä A-vitamiinit varastoituvat maksaan. Esimerkiksi ihmisillä noin 90 % kaikesta kehon A-vitamiinista on maksan stellaattisoluissa. Tästä lähes kaikki on retinyylipalmitaattia ja vähemmässä määrin muita rasvahappoestereitä.[4] Terveillä aikuisilla A-vitamiinivarannot riittävät noin 1–2 vuotta.[41]

Hajotus ja erittyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Retinoyyli-β-glukuronidi, retinonihapon glukuronidi.

Hajotessaan A-vitamiinit hapettuvat retinoiinihapoksi. Tämä hajoaa edelleen CYP450-välitteisesti vesiliukoisemmiksi hajoamistuotteiksi. Hajotuksen entsyymeitä ovat muun muassa CYP26A1, CYP26B1 ja CYP26C1, ja hajoamistuotteita esimerkiksi 4-oksoretinoiinihappo (CAS-numero 38030-57-8), 4-hydroksiretinoiinihappo (CAS 66592-72-1) ja 18-hydroksiretinoiinihappo (CAS 63531-93-1). Retinoiinihappo ja retinoli voivat myös muuntua glukuroneiksi.[29] Retinoidien hiilet 14 ja 15 voivat hapettua hiilidioksidiksi, jolloin niiden ketjut lyhenevät.[4]

Edeltävät aineenvaihduntatuotteet poistuvat kehosta virtsassa ja sappinesteessä ulosteeseen. Ulosteesta noin 30 % hajoamistuotteista imeytyy jälleen ja muuntuu aktiivisiksi A-vitamiineiksi. Imeytyviä muotoja ovat ei-peruuttamattomasti muuntuneet tuotteet, kuten glukuronidit. Peruuttamattomasti muuntuneet lyhytketjuiset ja happamat tuotteet erittyvät lähinnä virtsassa.[4]

Terveysvaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-vitamiinia tarvitaan vastustuskyvyn ylläpitoon ja se on välttämätöntä myös hermoston, silmien ja ihon hyvinvoinnille[48]. Luteiini suojaa ihoa lisäksi myös jonkin verran palamiselta ja ihosyövältä[49].

Runsaasti A-vitamiinia saavilla ihmisillä esiintyy merkittävästi vähemmän verenpainetautia, diabetesta sekä sydän- ja verisuonisairauksia. A-vitamiini parantaa sydämen ja verisuonten terveyttä, koska se vähentää rasvojen hapettumista ja vapaista radikaaleista johtuvia vaurioita.[50]

Historia ja nimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-vitamiinipuutos on vanha sairaus. Eräiden tutkijoiden mukaan noin 1500 eaa. muinaisessa Egyptissä kirjoitettu Ebersin papyrus sisältää ehkä ensimmäisen maininnan puutoksesta ja sen hoidosta, jossa eläimen maksaa levitetään silmien alueelle. Vaikka maksoissa on paljon A-vitamiinia, hoito tuskin toimi tällaisenaan. Egyptiläisten hoitorituaaliin on siksi ehkä liittynyt maksan syöntiä, mutta tästä ei ole edes kirjallisia viitteitä. Ensimmäiset varmat kuvaukset A-vitamiinipuutoksen aiheuttamasta hämäräsokeudesta ja sen hoidosta ovat vasta antiikin Kreikasta. Esimerkiksi 300 eaa. Hippokrates esitti maksan syömisen parantavan hämäräsokeuden.[51]

Yksittäistä hetkeä, jolloin A-vitamiini löytyi, on hankala osoittaa. A-vitamiinin voidaan sanoa löytyneen 1800-luvun lopulla tai viimeistään 1900-luvun alussa, jolloin useat eri tutkijat tekivät samankaltaisia tutkimuksia, joissa he osoittivat, että on olemassa yksi tai useampi tuntematon rasvaliukoinen ravintoaine.[52]

1800-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
François Magendie

1816 fysiologi Francois Magendie (elänyt 1783–1855) antoi koirille typpeä sisältämättömiä ruokia, kuten sokereita, yrittäessään selvittää typpiyhdisteiden, kuten proteiinien, roolia terveyden ylläpidossa. Ruokavalion takia koirien paino muun muassa laski, silmät vaurioituivat ja lopuksi ne kuolivat. Magendie piti oireita seurauksena ruuan typpivajeesta. Lastenlääkäri Charles-Michel Billard (1800–1832) havaitsi 1820-luvulla joillain hylätyillä ihmisvauvoilla samanlaisia silmävaurioita, kuin mitä Magendie oli nähnyt koirilla. Billard arveli ihmisten silmävaurioiden liittyvän ehkä myös ravintoaineiden puutokseen. Nykyään Magendien ja Billardin kuvaamien silmäoireiden tiedetään johtuneen lähinnä A-vitamiinipuutteesta.[52][51]

Nikolai Lunin

Useiden tutkimusten myötä 1800-luvun lopulle tultaessa vallitsevaksi käsitykseksi oli muodostunut se, että ravinnossa oli vain 4 välttämätöntä osaa: rasvat, proteiinit, hiilihydraatit ja erilaiset kivennäisaineet.[53] Kuitenkin 1881 Nicolai Ivanovich Lunin (1853–1937) Tarton yliopistossa osoitti hiirten ruokintakokeissa lehmän maidossa olevan edeltäviin kuulumattomia tuntemattomia aineita, joita ne vaativat elossa pysymiseen. Hän antoi hiirille maidon tuolloin tunnettuja ainesosia, kuten laktoosia, kaseiinia, rasvoja ja suoloja puhdistetuissa muodoissa seoksena. Keinotekoinen ruokavalio tappoi hiiret, mutta käsittelemätöntä maitoa sisältävä ei. Lunin oli Gustav von Bungen (1844–1920) oppilas.[52] Bunge ei halunnut kyseenalaistaa käsitystä vain 4:n ravinteen välttämättömyydestä. Sen sijaan hän uskoi kivennäisaineiden ehkä olevan kiinni orgaanisissa molekyyleissä muodoissa, joita eläimet eivät kyenneet tuottamaan, ja jotka voivat hajota toimimattomiksi puhdistettaessa. Puhtaista aineista koostuvat keinotekoiset ruokavaliot eivät siksi Bungen mukaan pitäneet hiiriä hengissä. Lunin ei jatkanut ravintotutkimuksiaan.[54]

Myös muut Bungen vaikutuspiirissä olleet tutkijat osoittivat, että ruokavaliossa on tuntematon ravintoaine tai ravintoaineita. Näitä tutkijoita olivat muun muassa 1891 kokeensa tehnyt Carl A. Socin, 1896 W. S. Hall ja 1906 C. T. Noeggerath. Hekään eivät tehneet havainnoistaan jatkotutkimuksia. Socin oli ensimmäinen, joka ehdotti, että tuntematon ravintoaine on rasvaliukoinen.[54]

1900-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilhelm Stepp (1882–1964) testasi 1911 Socinin rasvaliukoisuusehdotusta. Toisten tutkijoiden aiemmin käyttämien keinotekoisten ruokavalioiden sijaan hän käytti kokeessa lehmänmaitoa. Hän uutti maidosta dietyylieetterillä ja etanolilla rasvaliukoisia aineita. Uuton läpikäynyt maito ei enää pitänyt hiiriä hengissä. Kun uutettu aine lisättiin takaisin ravintoon koehiiret pysyivät hengissä. Koe siis osoitti, että on olemassa tuntematon ja välttämätön rasvaliukoinen ravintoaine tai useita ravintoaineita.[52][54]

Elmer Verner McCollum

Wisconsinin yliopistossa 1913 suorittamissaan kokeissa Elmer Verner McCollum (1879–1967) ja Marguerite Davis (1887–1967) osoittivat, että kaikissa ruokarasvoissa ei ollut kylliksi hiirille välttämättömiä rasvaliukoisia ravinteita. Maidossa ja kananmunissa niitä esimerkiksi oli, mutta silavassa ja oliiviöljyssä ei. Tuolloin ei vielä tunnettu muita pääosin rasvaliukoisia D- ja E-vitamiineja, joita tiedetään nykyään olleen McCollumin ja Davisin tutkimissa terveyttä ylläpitävissä ruuissa A-vitamiinin lisäksi.[55][52]

J. Drummondin ehdottama vitamiinien A, B, C jne. nimeämistapa.

Cornelia Kennedy (1881–1969) ja E. McCollum esittivät 1916 tavan jakaa vitamiinit, joita tunnettiin tuolloin vain 2, rasvaliukoiseksi A:ksi ja vesiliukoiseksi B:ksi (katso B-vitamiini). He eivät kutsuneet A:ta A-vitamiiniksi, sillä heidän mielestään Kazimierz Funkin 1912 keksimä elintärkeyteen viittaava vitamiini-sana antoi löydetyille aineille liian suuren painoarvon.[56][57] Pian löydettiin useita vitamiineja. Siksi 1920 Jack Cecil Drummond (1891–1952) ehdotti, ettei vitamiineja nimettäisi niiden liukoisuuden mukaan vaan väliaikaisesti aakkosin eli A, B, C jne., kunnes tietty vitamiini tunnettaisiin kyllin hyvin, jotta se voitaisiin nimetä kemiallisen rakenteen mukaan.[58][52] 1922 E. McCollum ja kollegat varmensivat muiden jo aiemmin ehdottaman D-vitamiinin olemassaolon ja osoittivat siten, että on olemassa muitakin rasvaliukoisia vitamiineja kuin A-vitamiini.[59][52]

Sveitsiläinen Paul Karrer (1889–1971) 1931 selvitti retinoidien ja karotenoidien perusrakenteen.[60][52]

Harry N. Holmes (1879–1958) ja Ruth E. Corbet eristivät 1937 A-vitamiinia hyvin puhtaassa muodossa Orberlinin yliopistossa.[61][52]

David Adriaan van Dorp (1915–1995) ja Jozef Ferdinand Arens (1914–2001) syntetisoivat 1946 ensimmäisenä A-vitamiinitoimintoisia aineita, kuten retinoiinihappoa.[62][52]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • VR Preedy et al: Vitamin A and carotenoids: chemistry, analysis, function and effects. Royal Society of Chemistry, 2012. ISBN 9781849733687
  • GF Combs et al: The vitamins: fundamental aspects in nutrition and health. (3. painos) Elsevier Academic Press, 2008. ISBN 9780121834937

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Combs, s. 42–44
  2. ↑ Vitamins and minerals - Vitamin A nhs.uk. 23.10.2017. Viitattu 2.11.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Preedy, s. 142–145
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Combs, s. 96-141
  5. ↑ a b Combs, s. 528–560
  6. ↑ a b c d e Preedy, s. 417–434
  7. ↑ Retinoidien turvallista käyttöä koskeva arviointi saatu päätökseen Uutinen. Viitattu 2.11.2022.
  8. ↑ a b Over 140 million children at greater risk of illness as they miss life-saving vitamin A supplements Unicef. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 29.6.2019. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r J Zempleni et al: Handbook of vitamins, s. 2–30. (4. painos) Taylor & Francis, 2007. ISBN 9780849340222
  10. ↑ a b c SN Peirson, S Halford, RG Foster: The evolution of irradiance detection: melanopsin and the non-visual opsins. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences, 2009, 364. vsk, nro 1531, s. 2849–2865. PubMed:19720649 doi:10.1098/rstb.2009.0050 ISSN 0962-8436 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ a b R Rühl, W Krężel, AR de Lera: 9-Cis-13,14-dihydroretinoic acid, a new endogenous mammalian ligand of retinoid X receptor and the active ligand of a potential new vitamin A category: vitamin A5. Nutrition Reviews, 2018, 76. vsk, nro 12. PubMed:30358857 doi:10.1093/nutrit/nuy057 ISSN 0029-6643 Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ a b c d e Preedy, s. 438–440
  13. ↑ a b c H Kakuta, M Watanabe: Retinoid X receptor antagonists. International Journal of Molecular Sciences, 2018, 19. vsk, nro 8, s. 2354. PubMed:30103423 doi:10.3390/ijms19082354 ISSN 1422-0067 Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ a b Preedy, s. 20
  15. ↑ a b LL Sandell, MA Metzler: Enzymatic metabolism of vitamin A in developing vertebrate embryos. Nutrients, 2016, 8. vsk, nro 12, s. 812. PubMed:27983671 doi:10.3390/nu8120812 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ a b Preedy, s. 517
  17. ↑ a b Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  18. ↑ Voiko A-vitamiinia saada liikaa? Itsehoitoapteekki. Viitattu 5.5.2024.
  19. ↑ a b Overview on Tolerable Upper Intake Levels as derived by the Scientific Committee on Food (SCF) and the EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies (NDA) (pdf) EFSA. 2018. Viitattu 6.3.2019.
  20. ↑ Druesne-Pecollo, N; Latino-Martel, P; Norat, T; Barrandon, E; Bertrais, S; Galan, P; Hercberg, S (Jul 1, 2010). "Beta-carotene supplementation and cancer risk: a systematic review and metaanalysis of randomized controlled trials.". International journal of cancer. Journal international du cancer 127 (1): 172–84. PMID 19876916.
  21. ↑ a b Unit Conversions USDA. Viitattu 29.6.2019. (englanniksi)
  22. ↑ Vitamin warning for liver lovers news.bbc.co.uk. 12.1.2005. Viitattu 2.11.2022. (englanti)
  23. ↑ Vitamin warning for liver lovers news.bbc.co.uk. 12.1.2005. Viitattu 2.11.2022. (englanti)
  24. ↑ a b c d Scientific opinion on dietary reference values for vitamin A. EFSA Journal, 2015, 13. vsk, nro 3, s. 4028. doi:10.2903/j.efsa.2015.4028 ISSN 1831-4732 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  25. ↑ a b H Senoo et al: Accumulation of vitamin A in the hepatic stellate cell of arctic top predators. The Anatomical Record, 2012, 295. vsk, nro 10, s. 1660–1668. PubMed:22907891 doi:10.1002/ar.22555 ISSN 1932-8494 Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Emma Karasjoki: Retinolin käyttöä rajoitetaan pian – ja kolme muuta faktaa ihonhoidon ”ihmeaineesta” Yle Terveys. 5.9.2024. Viitattu 23.9.2024.
  27. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 5.5.2024.
  28. ↑ RM Martínez-Espinosa et al: Exploring the valuable carotenoids for the large-scale production by marine microorganisms. Marine Drugs, 2018, 16. vsk, nro 6, s. 203. PubMed:29890662 doi:10.3390/md16060203 Artikkelin verkkoversio.
  29. ↑ a b Preedy, s. 400–409
  30. ↑ a b c d e ME Ensminger et al: The concise encyclopedia of foods & nutrition, s. Ensminger, "Chapter 6 F". CRC Press, 1995. ISBN 9780849344558
  31. ↑ Nomenclature of Retinoids. European Journal of Biochemistry, 1982, 129. vsk, nro 1, s. 1–5. doi:10.1111/j.1432-1033.1982.tb07013.x ISSN 1432-1033 Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  32. ↑ Carotenoid Database carotenoiddb.jp.
  33. ↑ a b c M Eggersdorfer et al: ”Vitamins”, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, s. 11–28. American Cancer Society, 2000. ISBN 9783527306732 Teoksen verkkoversio.
  34. ↑ a b c Preedy, s. 76–77
  35. ↑ a b M Eggersdorfer et al: one hundred years of vitamins - a success story of the natural sciences. Angewandte Chemie International Edition, 2012, 51. vsk, nro 52, s. 12960–12990. PubMed:23208776 doi:10.1002/anie.201205886 ISSN 1521-3773 Artikkelin verkkoversio.
  36. ↑ a b GL Parker, LK Smith, IR Baxendale: Development of the industrial synthesis of vitamin A. Tetrahedron, 2016, 72. vsk, nro 13, s. 1645–1652. doi:10.1016/j.tet.2016.02.029 ISSN 0040-4020 Artikkelin verkkoversio.
  37. ↑ J Neitz, M Neitz: The genetics of normal and defective color vision. Vision research, 2011, 51. vsk, nro 7, s. 633–651. PubMed:21167193 doi:10.1016/j.visres.2010.12.002 ISSN 0042-6989 Artikkelin verkkoversio.
  38. ↑ Preedy, s. 460
  39. ↑ a b c d E Reboul: Absorption of vitamin A and carotenoids by the enterocyte: focus on transport proteins. Nutrients, 2013, 5. vsk, nro 9, s. 3563–3581. PubMed:24036530 doi:10.3390/nu5093563 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ a b Preedy, s. 152
  41. ↑ a b Combs, s. 474–477
  42. ↑ Y Guo et al: Leukocyte homing, fate, and function are controlled by retinoic acid. Physiological Reviews, 2015, 95. vsk, nro 1, s. 125–148. PubMed:25540140 doi:10.1152/physrev.00032.2013 ISSN 0031-9333 Artikkelin verkkoversio.
  43. ↑ ENZYME entry 1.1.1.105 enzyme.expasy.org.
  44. ↑ H Tomita et al: Aldehyde dehydrogenase 1A1 in stem cells and cancer. Oncotarget, 2016, 7. vsk, nro 10, s. 11018–11032. PubMed:26783961 doi:10.18632/oncotarget.6920 ISSN 1949-2553 Artikkelin verkkoversio.
  45. ↑ UniProtKB - P00352 (AL1A1_HUMAN) uniprot.org.
  46. ↑ UniProtKB - O94788 (AL1A2_HUMAN) uniprot.org.
  47. ↑ UniProtKB - P47895 (AL1A3_HUMAN) uniprot.org.
  48. ↑ Tuttu kasvis onkin superruokaa – Ehkäisee tulehduksia ja tukee muistia www.iltalehti.fi. Viitattu 15.3.2024.
  49. ↑ Associations of serum carotenoids with the severity of sunburn and the risk of cancer: A cross-sectional analysis of 1999–2018 NHANES data. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9810113/
  50. ↑ Yudi Tang, Yao Xiao, Fen Yang, Xiaolian Gao, Xinhong Zhu, Guiyuan Qiao: Association between dietary vitamin A intake and risk of cardiometabolic multimorbidity. Scientific Reports, 19.7.2024, 14. vsk, nro 1, s. 16656. doi:10.1038/s41598-024-67723-1 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  51. ↑ a b G Wolf: A history of vitamin A and retinoids. The FASEB Journal, 1996, 10. vsk, nro 9, s. 1102–1107. doi:10.1096/fasebj.10.9.8801174 ISSN 0892-6638 Artikkelin verkkoversio.
  52. ↑ a b c d e f g h i j RD Semba: On the "discovery" of vitamin A. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 192–198. PubMed:23183288 doi:10.1159/000343124 ISSN 0250-6807 Artikkelin verkkoversio.
  53. ↑ RD Semba: The discovery of the vitamins. International Journal for Vitamin and Nutrition Research, 2012, 85. vsk, nro 5, s. 310–315. doi:10.1024/0300-9831/a000124 ISSN 0300-9831 Artikkelin verkkoversio.
  54. ↑ a b c KJ Carpenter, G Wolf: Early research into the vitamins: the work of Wilhelm Stepp. The Journal of Nutrition, 1997, 127. vsk, nro 7, s. 1255–1259. doi:10.1093/jn/127.7.1255 ISSN 0022-3166 Artikkelin verkkoversio.
  55. ↑ M Davis, EV McCollum: The necessity of certain lipins in the diet during growth. Journal of Biological Chemistry, 1913, 15. vsk, nro 1, s. 167–175. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  56. ↑ C Kennedy, EV McCollum: The dietary factors operating in the production of polyneuritis. Journal of Biological Chemistry, 1.4.1916, 493. vsk, nro 4, s. 491–502. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  57. ↑ PB Swan: Cornelia Kennedy (1881–1969). The Journal of Nutrition, 1.4.1994, nro 4, s. 455–460. PubMed:8145065 doi:10.1093/jn/124.4.455 ISSN 0022-3166 Artikkelin verkkoversio.
  58. ↑ J. C. Drummond: The nomenclature of the so-called accessory food factors (vitamins). Biochemical Journal, 1920, 14. vsk, nro 5, s. 660–660. PubMed:16742922 doi:10.1042/bj0140660 ISSN 0264-6021 Artikkelin verkkoversio.
  59. ↑ EV McCollum et al: Studies on experimental rickets XXI. An experimental demonstration of the existence of a vitamin which promotes calcium deposition. Journal of Biological Chemistry, 1922, 53. vsk, nro 2, s. 293–312. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  60. ↑ P Karrer, R Morf, K Schöpp: Zur kenntnis des Vitamins-A aus fischtranen. Helvetica Chimica Acta, 1931, 14. vsk, nro 5, s. 1036–1040. doi:10.1002/hlca.19310140511 ISSN 1522-2675 Artikkelin verkkoversio.
  61. ↑ HN Holmes, RE Corbet: The isolation of crystalline vitamin A. Journal of the American Chemical Society, 1937, 59. vsk, nro 10, s. 2042–2047. doi:10.1021/ja01289a075 ISSN 0002-7863 Artikkelin verkkoversio.
  62. ↑ JF Arens, DA Van Dorp: Synthesis of some compounds possessing vitamin A activity. Nature, 1946, 157. vsk, nro 3981, s. 190–191. PubMed:21015124 doi:10.1038/157190a0 ISSN 0028-0836 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta A-vitamiini.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=A-vitamiini&oldid=22705317”