Osteoporoosi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Röntgenkuva jossa näkyy merkkejä osteoporoosista.

Osteoporoosi tai luukato on yleissairaus. Suomessa sadat tuhannet sairastavat osteoporoosia. Osteoporoosissa luusto haurastuu normaalia enemmän, kun luukudos vähenee ja sen kestävyys heikkenee. Osteoporoosista puhutaan kun luun mineraalitiheys alentuu 25-30 prosenttia terveen aikuisen tasosta. Pienempää alentumista kutsutaan osteopeniaksi. Haurastumisen seurauksena on luunmurtumia, etenkin ranne- ja lonkkamurtumia ja selkänikamien kokoonpainumista.[1]

Osteoporoosia ilmenee yleensä vain yli 50-vuotiailla naisilla, joiden vaihdevuodet ovat alkaneet, ja yli 60-vuotiailla miehillä. Osteoporoosin puhkeamiseen voivat olla myös syynä kilpirauhasen ja lisäkilpirauhasen ja lisämunuaisten liikatoiminta, laktoosi-intoleranssi, alipainoisuus (esimerkiksi anoreksiasta johtuva), keliakia, kortisonilääkitys ja epilepsialääkkeet. Perimällä on myös suuri vaikutus.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ilmeneminen

Osteoporoosi voi ilmetä selän kipuna, mutta se voi ilmetä usein luunmurtumina vaarattomalta tuntuneen kaatumisen yhteydessä, varsinkin ranne- ja lonkkamurtumat ja nikamaluhistumina. Pituuden lyheneminen, kumaruus, ryhtimuutokset ja kivut keski- ja alaselässä saattavat olla merkkejä osteoporoosista. Iäkkäillä henkilöillä on lisääntynyt riski osteoporoosiin.[1]

[muokkaa] Diagnosointi

Olemassa olevat murtumat havaitaan röntgentutkimuksilla, mutta oireettomalla henkilöllä, joilla epäillään olevan osteoporoosi, voidaan taudinkehitys varmistaa luun tiheysmittauksella. Luuntiheysmittaus DXA mittaa luuston kokonaismineraalitiheyden ja sen toistettavuus on hyvä. Mittaus on kivuton ja kestää noin 20 minuuttia. Laboratoriokokeista ei ole diagnosoinnissa näkyvää hyötyä.

[muokkaa] Riskitekijät

Osteoporoosin riskitekijöitä ovat vanhemmilla tai sisaruksilla todettu osteoporoosi, yli 65 vuoden ikä, alipaino, aikaiset vaihdevuodet, kuukautishäiriöt, vähäinen liikunta, kalsiumin ja D-vitamiinin puute, tupakan ja alkoholin runsas käyttö, krooninen sairaus ja kortisonilääkitys. Erityisruokavalio voi myös olla riskitekijä. Laihdutuskuurit etenkin kasvuiässä, keliakikot ja laktoosi-intolerantit ovat riskiryhmässä.[1] Erityisesti naisilla on riski sairastua osteoporoosiin.

Aikuisilla esiintyvään kasvuhormonin puutokseen liittyy osteoporoosia. Kun kasvuhormonihoitoa annetaan aikuiselle pitkäaikaisesti (yli 12-18 kuukautta), alkaa luusto vahvistua ja luun määrä lisääntyä. [2]

Luu haurastuu iän myötä normaalistinkin, joten korkea ikä lisää riskiä. 60-80 vuoden iässä lonkkamurtumien riski 13-kertaistuu. Alle 19 painoindeksiä pidetään riskitekijänä, koska rasvakudoksessa muodostuu estrogeenia, joka estää luun hajoamista. Vaihdevuosien aikana estrogeenihormonin tuotto vähenee ja siten edistää luukatoa. Liikunta kuormittaa luustoa ja edistää sen vahvaksi kasvamista.[1] D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään. Jos ravinnosta ei saada tarpeeksi kalsiumia, sitä irtoaa luustosta. Säännöllinen tupakointi lisää lonkkamurtumariskiä 50 prosenttia. Osteoporoosiriskiä lisääviä sairauksia ovat nivelreuma, kilpirauhasen, lisäkilpirauhasen, maksa- ja munuaissairaus, epilepsia, insuliinidiabetes, syöpä, anoreksia, estrogeenin ja testosteronin puute.[1]

[muokkaa] Ennaltaehkäisy ja hoito

Luun tiheyden mittaamiseen käytettävä laite.

Osteoporoosia voi ennaltaehkäistä takaamalla riittävät D-vitamiini- ja kalsiumannokset. Liikunta ja monipuolinen ravinto ovat terveen luuston edellytyksiä. Kalsiumin ja D-vitamiinin yhteiskäyttö on luuston aineenvaihdunnan kannalta tärkeää. D-vitamiini mahdollistaa kalsiumin imeytymisen ohutsuolessa. Kalsiumin ohella riittävä D-vitamiinin saanti mahdollistaa luun mineralisoitumisen. Tutkimuksissa, joissa on annettu D-vitamiinilisää ilman kalsiumia, ei ole havaittu luumurtumien vähentyneen.[3]

Osteoporoosiliitto suosittaa D-vitamiinipitoisuuden (kalsidiolin) määrittämistä osteoporootikoille ja kaikille murtumapotilaille aina ennen D-vitamiinin korvaushoidon aloittamista ja hoitotuloksen tarkistamista aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua, jolloin D-vitamiinipitoisuus veressä on vakiintunut.

Koska alhainen D-vitamiinin (kalsidioli) pitoisuus veressä liittyy lisääntyneeseen luunmurtumien ja kaatuilemisen vaaraan, sitä tulee mitata yhtä yleisesti kuin veren kolesterolipitoisuutta. D-vitamiinin korvaushoidon yksilöllisen annoksen tulee aina perustua veren D-vitamiinipitoisuuden mittaukseen.[4]

Perushoidon lisäksi aloitetaan osteoporoosin lääkehoito, mikäli potilaalla on osteoporoottinen murtuma (osteoporoosi varmistettu tiheysmittauksella) tai luun mineraalitiheys on osteoporoosin tasoa (T-score < -2.5 SD tai Z-score < -1 SD).[1] Hoitopäätökseen vaikuttavat potilaan ikä, kokonaistilanne, muut sairaudet ja lääkehoidot. Osteoporoosilääke valitaan niiden joukosta, jotka tutkimuksissa (tutkittavat menopaussin ohittaneita naisia, keski-ikä 65 – 70 vuotta) ovat estäneet radiologisia tai kliinisiä osteoporoottisia murtumia. Luetelluista lääkkeistä selkärangan osteoporoosin hoitoon soveltuvat ne, jotka ovat estäneet radiologisia nikamanmadaltumia tai kliinisiä nikamanmurtumia, eli estrogeenit C, alendronaatti A, etidronaatti B, risedronaatti, raloksifeeni B ja kalsitoniini B sekä denosumabi A. Reisiluun yläosan osteoporoosin hoitoon soveltuvat lääkkeet, jotka ovat estäneet reisiluun yläosan murtumia, eli estrogeenit, alendronaatti ja denosumabi sekä alustavan tuloksen mukaan myös risedronaatti. Testosteroni tulee kysymykseen miespotilaalle, jolla on hypogonadismi C.[1]

Osteoporoottisia murtumia hoidetaan kirurgisesti tai vain kipulääkkeillä. Liikuntakykyä uhkaavat osteoporoottiset murtumat pyritään hoitamaan niin, että liikuntakyky säilyy. Reisiluun kaulan murtumat hoidetaan leikkauksella, jossa murtuma tuetaan metallisilla ruuveilla ja levyllä/ydinnaulalla tai osatekonivelellä. Osteoporoottisia selkärankamurtumia hoidetaan mm. sementöimällä (vertebroplastia) tai muilla leikkaustyypeillä. Yleisin osteoporoottinen murtuma on ns. tyypillinen värttinäluun murtuma (rannemurtuma).[1]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. a b c d e f g h i Osteoporoosi, käypä hoito suositus 11.10.2006. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 8.2. 2008.
  2. Toimittajat: Välimäki Matti, Sane Timo ja Dunkel Leo: Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim, Karisto Oy Hämeenlinna, 2000. ISBN 951-656-044-X. sivu 195
  3. http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/ravitsemustieteen_perusteet/03_osteob_ravinto.shtml
  4. http://www.osteoporoosiliitto.fi/sivu.php?artikkeli_id=1048

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä