Jodi
Wikipedia
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Jodi | ||||
| Tunnus | I | ||||
| Järjestysluku | 53 | ||||
| Luokka | Epämetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 17, halogeeni | ||||
| Jakso | 5 | ||||
| Tiheys | (25 °C) 4,933×103 kg/m3 | ||||
| Väri | Harmaanruskea | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1811, Bernard Courtois | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 126,90447 amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 140 (115) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 133 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 198 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Kr] 4d10 5s2 5p5 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 18, 7 | ||||
| Hapetusluvut | -I, +I, +V, +VII | ||||
| Kiderakenne | Ortorombinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 386,85 K (113,70 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 457,4 K (184,3 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 25,72×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | (I2) 41,57 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | (I2) 15,52 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 309 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,66 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,214 (I2) kJ/kg K | ||||
| Sähkönjohtavuus | 7,7 · 10-8 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 0,449 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Jodi (lat. iodium) on halogeeneihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on I, järjestysluku 53 ja CAS-numero 7553-56-2. Ulkomuodoltaan se on metallinkiiltoinen, väriltään harmaanruskea. Jodi on saanut nimensä kreikan kielen violettia tarkoittavasta sanasta iodes. Jodin löysi ranskalainen Barnard Courtois vuonna 1811 valmistaessaan merilevästä salpietaria ruutia varten. Jodin alkoholiliuosta joditinktuuraa eli jodispriitä on käytetty 1960-luvulle asti desinfiointiaineena.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jodi ja ihmisen terveys
Jodi on kilpirauhasen toiminnalle välttämätön hivenaine, mutta suuri määrä jodia on myrkyllistä. Jodin saanti on tarpeen kaikille eläimille. Jodin esiintyminen luonnossa vaihtelee, ja esimerkiksi vuoristoseuduilla ravinnosta saatavat määrät voivat olla liian pieniä. Jodia on kasveista eniten kaalissa, sipulissa ja sienissä. Jodin puute voi aiheuttaa kilpirauhasen liikakasvun eli struuman. Jodia tarvitaan kahden hormonin, tyroksiinin ja trijodityroniinin, valmistamiseen kilpirauhasessa.
Tšernobylin ydinonnettomuudessa ilmakehään vapautui radioaktiivista jodia, I-131. Ajoissa annettu kaliumjodiditabletti olisi estänyt sen kertymisen kilpirauhaseen laskeuma-alueella. Puoliintumisaika on kuitenkin kahdeksan päivää, joten haittaa ei enää juuri ole.
[muokkaa] Jodin tarve ja saanti
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan jodia tulisi saada 17 µg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisilla noin 150 µg/vrk. Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 600 µg/vrk. Jodin hyväksyttävän saantimäärän pitkäaikainen ylitys aiheuttaa selkeät myrkytysoireet.[2] Suomalaiset saavat jodia keskimäärin: naiset 194 µg/vrk ja miehet 253 µg/vrk eli suosituksiin verrattuna riittävästi. Suomalaiset saavat jodin pääosin viljavalmisteista, maitovalmisteista ja liharuoista. Ruoissa olevaa jodia saadaan paljon ruokasuolasta, koska jodia lisätään siihen. Tosin teolliset ruokavalmisteet eivät aina sisällä jodipitoista suolaa.[3]
Lisäravinteina myytävistä levävalmisteista voi saada vaarallisen suuren annoksen jodia, joten niiden syöntiä ei suositellalähde?.
[muokkaa] Jodin yhdisteitä
- Etyylijodidi (C2H5I / CH3CH2I ) CAS-numero 75-03-6
- Jodisyanidi (CNI) CAS-numero 506-78-5
- Metyylijodidi (CH3I) CAS-numero 74-88-4
- Kaliumjodidi (KI) CAS-numero 7681-11-0
- Natriumjodidi vedetön (NaI) CAS-numero 7681-82-5
- Vetyjodidi (HI) CAS-numero 10034-85-2
- Jodihappo (HIO3) CAS-numero 7782-68-5
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Arno Forsius: Desiointiaineiden historia
- ↑ Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. 2005. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 10.10.2008.
- ↑ Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Viitattu 10.10.2008.
