Jodi
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Jodi | ||||
| Tunnus | I | ||||
| Järjestysluku | 53 | ||||
| Luokka | Epämetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 17, halogeeni | ||||
| Jakso | 5 | ||||
| Tiheys | (25 °C) 4,933×103 kg/m3 | ||||
| Väri | Harmaanruskea | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1811, Bernard Courtois | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 126,90447[1] amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 140 (115) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 133 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 198 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Kr] 5s2 4d10 5p5 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 18, 7 | ||||
| Hapetusluvut | -I, +I, +V, +VII | ||||
| Kiderakenne | Ortorombinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 386,85 K (113,70 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 457,4 K (184,3 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 25,72×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | (I2) 41,57 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | (I2) 15,52 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 309 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,66 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,214 (I2) kJ/kg K | ||||
| Sähkönjohtavuus | 7,7 · 10-8 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 0,449 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Jodi (lat. iodium) on halogeeneihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on I, järjestysluku 53 ja CAS-numero 7553-56-2. Ulkomuodoltaan se on metallinkiiltoinen, väriltään harmaanruskea. Jodi on saanut nimensä kreikan kielen violettia tarkoittavasta sanasta iodes. Jodin löysi ranskalainen Barnard Courtois vuonna 1811 valmistaessaan merilevästä salpietaria ruutia varten. Jodin alkoholiliuosta joditinktuuraa eli jodispriitä on käytetty 1960-luvulle asti desinfiointiaineena.[2] Luonnossa jodia ei ole vapaana alkuaineena, vaan etupäässä ioniyhdisteinä, jodideina.
Sisällysluettelo |
Jodi ja ihmisen terveys [muokkaa]
Jodi on kilpirauhasen toiminnalle välttämätön hivenaine, mutta suuri määrä jodia on myrkyllistä. Jodin saanti on tarpeen kaikille eläimille. Jodin esiintyminen luonnossa vaihtelee, ja esimerkiksi vuoristoseuduilla ravinnosta saatavat määrät voivat olla liian pieniä. Jodia on kasveista eniten kaalissa ja sipulissa. Sitä löytyy myös paljon sienistä. Jodin puute voi aiheuttaa kilpirauhasen liikakasvun eli struuman. Jodia tarvitaan kahden hormonin, tyroksiinin ja trijodityroniinin, valmistamiseen kilpirauhasessa. Jodin saamisen varmistamiseksi sitä lisätään ruokasuolaan 25 – 40 mg/kg. Suositeltava saanti on n. 150 μg/vrk[3].
Jodin tarve ja saanti [muokkaa]
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan jodia tulisi saada 17 µg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisilla noin 150 µg/vrk. Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 600 µg/vrk. Jodin hyväksyttävän saantimäärän pitkäaikainen ylitys aiheuttaa selkeät myrkytysoireet.[4] Suomalaiset saavat jodia keskimäärin: naiset 194 µg/vrk ja miehet 253 µg/vrk eli suosituksiin verrattuna riittävästi. Suomalaiset saavat jodin pääosin viljavalmisteista, maitovalmisteista ja liharuuista. Ruuissa olevaa jodia saadaan paljon ruokasuolasta, koska jodia lisätään siihen. Tosin teolliset ruokavalmisteet eivät aina sisällä jodipitoista suolaa.[5] Jos elimistössä ei ole saatavilla riittävästi jodia, on vaarana kilpailevien halogeenien, kuten bromin, kertyminen jodin tilalle.[6]
Joditabletti ei suojaa muiden radioaktiivisten aineiden kuin jodin eri isotooppien haittavaikutuksilta. Tabletti auttaa vain radioaktiivisen jodin laskeumaan, ja se otetaan vain viranomaisten kehotuksesta.
Jodin yhdisteitä [muokkaa]
- Etyylijodidi (C2H5I / CH3CH2I ) CAS-numero 75-03-6
- Jodisyanidi (CNI) CAS-numero 506-78-5
- Metyylijodidi (CH3I) CAS-numero 74-88-4
- Kaliumjodidi (KI) CAS-numero 7681-11-0
- Natriumjodidi vedetön (NaI) CAS-numero 7681-82-5
- Vetyjodidi (HI) CAS-numero 10034-85-2
- Jodihappo (HIO3) CAS-numero 7782-68-5
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Arno Forsius: Desiointiaineiden historia
- ↑ Päivittäiset jodisuositukset
- ↑ Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. 2005. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 10.10.2008.
- ↑ Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Viitattu 10.10.2008.
- ↑ M Vobecký; A Babický; J Lener; E Svandová: “Interaction of bromine with iodine in the rat thyroid gland at enhanced bromide intake.” Biological Trace Element Research, Volume 54, Number 3 (1996), 207-212, DOI: 10.1007/BF02784432
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jodin kansainvälinen kemikaalikortti
- Fineli: Jodidin lähteet ruoka-aineissa
- The Isotopes Project Home Page: Luettelo jodin isotoopeista (englanniksi)
