Jodi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
TelluuriJodiKsenon
Br

I

At  
 
 
I-TableImage.png
Yleistä
Nimi Jodi
Tunnus I
Järjestysluku 53
Luokka Epämetalli
Lohko p
Ryhmä 17, halogeeni
Jakso 5
Tiheys (25 °C) 4,933×103 kg/m3
Väri Harmaanruskea
Löytövuosi, löytäjä 1811, Bernard Courtois
Atomiominaisuudet
Atomipaino 126,90447[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 140 (115) pm
Kovalenttisäde 133 pm
Van der Waalsin säde 198 pm
Orbitaalirakenne [Kr] 5s2 4d10 5p5
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 18, 7
Hapetusluvut −I, +I, +V, +VII
Kiderakenne Ortorombinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste 386,85 K (113,70 °C)
Kiehumispiste 457,4 K (184,3 °C)
Moolitilavuus 25,72×10−6 m3/mol
Höyrystymislämpö (I2) 41,57 kJ/mol
Sulamislämpö (I2) 15,52 kJ/mol
Höyrynpaine 100 Pa 309 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 2,66 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,214 (I2) kJ/kg K
Sähkönjohtavuus 7,7 · 10-8 S/m
Lämmönjohtavuus (300 K) 0,449 W/(m×K)
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Jodi
Iodine-evaporating.jpg

Jodi on halogeeneihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on I (lat. iodium), järjestysluku 53 ja CAS-numero 7553-56-2. Jodilla on 38 tunnettua isotooppia massaluvultaan 108–145.[2] Kiinteässä olomuodossa jodi on väriltään violetinmustaa ja kaasuuntuessaan se on violettia.[3] Jodi on saanut nimensä kreikan kielen violettia tarkoittavasta sanasta iodes.

Jodin löysi ranskalainen Barnard Courtois vuonna 1811 valmistaessaan merilevästä salpietaria ruutia varten. Jodin alkoholiliuosta joditinktuuraa eli jodispriitä käytettiin 1960-luvulle asti desinfiointiaineena.[4] Luonnossa jodia ei ole vapaana alkuaineena, vaan etupäässä ioniyhdisteinä, jodideina.

Jodi ja ihmisen terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jodi on kilpirauhasen toiminnalle välttämätön hivenaine, mutta suuri määrä jodia on myrkyllistä. Jodin saanti on tarpeen kaikille eläimille. Jodin esiintyminen luonnossa vaihtelee, ja esimerkiksi vuoristoseuduilla ravinnosta saatavat määrät voivat olla liian pieniä. Jodia on kasveista eniten kaaleissa ja sipuleissa. Sitä löytyy myös paljon sienistä. Jodin saamisen varmistamiseksi sitä lisätään ruokasuolaan 25–40 mg/kg.

Jodin puute voi aiheuttaa kilpirauhasen liikakasvun eli struuman. Jodia tarvitaan kilpirauhasessa kahden hormonin, tyroksiinin ja trijodityroniinin valmistamiseen. Jos elimistössä ei ole saatavilla riittävästi jodia, on vaarana kilpailevien halogeenien, kuten bromin, kertyminen jodin tilalle.[5]

Joditabletti ei suojaa muiden radioaktiivisten aineiden kuin jodin eri isotooppien haittavaikutuksilta. Tabletti auttaa vain radioaktiivisen jodin laskeumaan, ja se otetaan vain viranomaisten kehotuksesta.

Jodin tarve ja saanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan jodia tulisi saada 17 µg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisilla noin 150 µg/vrk. Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 600 µg/vrk.[6] Jodin hyväksyttävän saantimäärän pitkäaikainen ylitys saattaa aiheuttaa myrkytysoireita.[7]

Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset saivat jodia keskimäärin 190 µg/vrk ja miehet 235 µg/vrk kun teollisten elintarvikkeiden suolan oletettiin olevan jodioitua.[8] Teolliset ruokavalmisteet eivät kuitenkaan aina sisällä jodioitua suolaa.[7] Neljäsosa jodista saadaan ruokasuolasta. Jodia saadaan pääasiassa viljavalmisteista, maitovalmisteista ja liharuuista.[8]

Jodin yhdisteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. John Emsley: Nature's Building Blocks: An A–Z Guide to the Elements, s. 250. Oxford University Press, 2011. ISBN 9780199605637. (englanniksi)
  3. Albert Stwertka: A Guide to the Elements, s. 137. Oxford University Press, 2002. ISBN 9780195150261. (englanniksi)
  4. Forsius, Arno: Desiointiaineiden historiaa Viitattu 14.3.2014.
  5. M Vobecký; A Babický; J Lener; E Svandová: “Interaction of bromine with iodine in the rat thyroid gland at enhanced bromide intake.” Biological Trace Element Research, Volume 54, Number 3 (1996), 207–212, DOI: 10.1007/BF02784432
  6. Jodidi (jodi) Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.3.2014.
  7. a b Terveyttä ruoasta! Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 (pdf) 23.1.2014. Ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 5.3.2014.
  8. a b Helldán, Anni, Raulio, Susanna ym. (toim.): Finravinto 2012 -tutkimus 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jodi.