Astatiini
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Astatiini | ||||
| Tunnus | At | ||||
| Järjestysluku | 85 | ||||
| Luokka | puolimetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 17, halogeeni | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Väri | metallinen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1940, Dale Corson, Kenneth MacKenzie, Emilio Segre | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | (210) amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 140 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe] 4f14 5d10 6s2 6p5 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 18, 7 | ||||
| Hapetusluvut | -I, +III, +V, +VII | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 575 K (302 °C) | ||||
| Kiehumispiste | (epävarma) 610 K ((epävarma) 337 °C) | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 429 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,2 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/kg K | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 1,7 W/(m×K) | ||||
| CAS-numero | 7440-68-8 | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Astatiini (lat. astatinum) eli astaatti on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on At, järjestysluku 85 ja CAS-numero 7440-68-8. Se on halogeeneihin kuuluva erittäin radioaktiivinen alkuaine.
Astatiininin isotooppeja At-218 ja At-219 syntyy luonnossa välivaiheina uraanin radioaktiivisessa hajoamisessa. Molemmat ovat hyvin lyhytikäisiä.[1] Pitkäikäisin isotooppi on At-210, jonka puoliintumisaika on 8,1 tuntia. Astatiinin nimikin johtuu kreikan sanasta αστατος (astatos), joka tarkoittaa epävakaata. Maapallon kuoressa astatiinia on arvioitu olevan yhteensä korkeintaan teelusikallinen, vähemmän kuin 30 grammaa.[2]
Astatiinin havaitsi ensimmäisenä Fred Allisonin ryhmä vuonna 1931. Keinotekoisesti sitä valmistivat ensimmäisinä Dale Corson, Kenneth MacKenzie ja Emilio Segre Kalifornian yliopistossa vuonna 1940. Sitä saadaan pommittamalla vismuttia energisillä alfahiukkasilla. Sitä on valmistettu vähemmän kuin yksi mikrogramma, eikä sen ominaisuuksia ole kovinkaan tarkoin tutkittu.[2]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Luonnon radioaktiivisia aineita sisältävät mineraalit (pdf) Säteilyturvakeskus. Viitattu 13.7.2010.
- ↑ a b Timo Paukku: Astatiinia on maankuoressa vain kymmeniä grammoja Helsingin Sanomat 6.12.2006. Viitattu 13.7.2010.
[muokkaa] Aiheesta muualla
