Telluuri
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Telluuri | ||||
| Tunnus | Te | ||||
| Järjestysluku | 52 | ||||
| Luokka | Puolimetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 16, happiryhmä | ||||
| Jakso | 5 | ||||
| Tiheys | (25 °C) 6,24×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 2,25 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | Hopeanhohteisen harmaa | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1782, Franz-Joseph Müller von Reichenstein | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 127,60[1] amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 140 (123) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 135 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 206 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Kr] 4d10 5s2 5p4 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 18, 6 | ||||
| Hapetusluvut | -II, +IV, +VI | ||||
| Kiderakenne | Heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 722,66 K (449,51 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 1261 K (988 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 20,46×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 114,1 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 17,49 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 10000 Pa 1042 K:ssa | ||||
| Äänen nopeus | 2610 m/s ohuessa sauvassa, 293,15 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,1 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,202 kJ/kg K | ||||
| Sähkönjohtavuus | (20 °C) 3000 — 18000 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 1,97 — 3,38 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Telluuri (lat. tellurium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki Te, järjestysluku 52 ja CAS-numero 13494-80-9. Se näyttää tinalta ja muistuttaa kemiallisilta ominaisuuksiltaan seleeniä ja rikkiä. Sitä käytetään pääasiassa metalliseoksissa ja puolijohteissa. Luonnossa telluuri on suhteellisen harvinainen ja esiintyy sulfidimalmeina muun muassa seleenin ja kuparin kanssa. Tunnetaan myös mineraaleja, joissa telluuri esiintyy yhdessä kullan ja hopean kanssa.[2]
Sisällysluettelo |
Ominaisuudet [muokkaa]
Kiteisenä telluuri on hopeanvalkoista ja paljaassa muodossaan metallinhohtoista. Se on haurasta ja helposti murenevaa. Kemialliselta aktiivisuudeltaan telluuri on seleenin kaltainen. Se reagoi ainoastaan väkevien happoliuosten kanssa[2]Pienikin määrä telluuria huoneilmassa aiheuttaa hyvin pahanhajuisen hengityksen.[3]
Historia [muokkaa]
Telluurin löysi vuonna 1782 unkarilainen Franz-Joseph Müller von Reichenstein Transilvaniassa. Vuonna 1798 Martin Heinrich Klaproth, joka oli aikaisemmin eristänyt sitä, nimesi sen latinan sanan Tellus ("Maa") mukaan.[3]
1960-luvulla telluurin käyttö lisääntyi termoelektrisissä sovellutuksissa ja terästeollisuudessa, josta tuli sen pääasiallinen käyttökohde.
Esiintyminen [muokkaa]
Telluuria löytyy joskus puhtaana, mutta useimmin se esiintyy kullan telluridina (kalaveriitti) ja muiden metallien joukossa. Sen pääasiallinen lähde on raakakuparin elektrolyyttisessä puhdistuksessa anodiliejuun kertyvä telluuri.
Isotoopit [muokkaa]
Telluurista tunnetaan 30 isotooppia, atomipainoltaan 108–137 g/mol. Luonnossa esiintyvä telluuri koostuu seuraavista kahdeksasta isotoopista:
| iso | osuus
luonnossa |
puoliintumis- aika | hajoamis-
prosessi |
puoliintumisenergia
(MeV) |
loppu-
tuote |
|---|---|---|---|---|---|
| 120Te | 0,096% | Te on vakaa 68 neutronilla | |||
| 122Te | 2,603% | Te on vakaa 70 neutronilla | |||
| 123Te | 0,908% | >1 × 1013 a | ε | 0,051 | 123Sb |
| 124Te | 4,816% | Te on vakaa 72 neutronilla | |||
| 125Te | 7,139% | Te on vakaa 73 neutronilla | |||
| 126Te | 18,952% | Te on vakaa 74 neutronilla | |||
| 128Te | 31,687% | 2,2×1024 a | Beta- | 0,867 | 128Xe |
| 130Te | 33,799% | 7,9×1020 a | Beta- | 2,528 | 130Xe |
Käyttö [muokkaa]
Telluuria käytetään enimmäkseen seoksissa muiden metallien kanssa. Telluuria lisätään lyijyyn parantamaan sen vahvuutta, kestävyyttä[2], ja vähentämään sen syöpymisalttiutta rikkihapolle.[3] Kupariin seostetaan telluuria lastuamisominaisuuksien parantamiseksi; rakenteeseen erkautuvat telluurioksidierkaumat katkaisevat työstölastut ja voitelevat terää. Tellurovismutiittia (Bi2Te3) käytetään termoelektrisissä laitteissa.
Telluuria käytetään myös nalleissa, ja sille on mahdollisesti käyttöä kadmiumtelluridina (CdTe) aurinkopaneeleissa. Osa aurinkokennojen parhaista hyötysuhteista on saavutettu tätä materiaalia käyttämällä, mutta tälle sovellukselle ei ole vielä löytynyt tarpeeksi kysyntää. Kun osa CdTe:n kadmiumista korvataan sinkillä, muodostuu kadmiumsinkkitelluridia (CdZnTe), jota käytetään elektronisissa röntgensäteiden ilmaisimissa.
Telluurin, kadmiumin ja elohopean muodostama metalliseos, elohopeakadmiumtelluridi (HgCdTe), on infrapunavalolle herkkä puolijohdemateriaali.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 76. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Marko Hamilo: Telluurista hirveän hajuinen hengitys 1.8.2006. Helsingin sanomat. Viitattu 7.7.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Telluurin kansainvälinen kemikaalikortti
- The Isotopes Project Home Page: Luettelo telluurin isotoopeista (englanniksi)
