Kulta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
PlatinaKultaElohopea
Ag

Au

Rg  
 
 
Au-TableImage.png
Yleistä
Nimi Kulta
Tunnus Au
Järjestysluku 79
Luokka Siirtymämetalli
Lohko d
Ryhmä 11
Jakso 6
Tiheys 19,32×103 kg/m3
Kovuus 2,5 (Mohsin asteikko)
Väri Metallisen keltainen
Löytövuosi, löytäjä Esihistoria, tuntematon
Atomiominaisuudet
Atomipaino 196,9665695[1][2] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 135 (174) pm
Kovalenttisäde 144 pm
Van der Waalsin säde 166 pm
Orbitaalirakenne [Xe] 4f14 5d10 6s1
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 18, 1
Hapetusluvut +I, +III
Kiderakenne pintakeskeinen kuutiollinen (Face-centered cubic, FCC)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste 1337,33 K (1064 °C)
Kiehumispiste 3129 K (2856 °C)
Moolitilavuus 10,21×10−6 m3/mol
Höyrystymislämpö 334,4 kJ/mol
Sulamislämpö 12,55 kJ/mol
Äänen nopeus 1740 m/s 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 2,54 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,129 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus 45,2 · 106 S/m
Lämmönjohtavuus (300 K) 317 W/(m×K)
CAS-numero 7440-57-5
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Kultahippuja Kaliforniasta (yllä) ja Australiasta.

Kulta on alkuaine, joka kuuluu metallien ryhmään. Kullan järjestysluku on 79 ja kemiallinen merkki Au (lat. aurum, 'hohtava sarastus).[3] Kulta kuuluu siirtymämetalleihin ja jalometalleihin. Kultaa on käytetty tuhansien vuosien ajan rahana sekä kolikkojen ja korujen materiaalina, ja nykyisin sitä käytetään muun muassa elektroniikkateollisuudessa. Kulta on myös suosittu sijoituskohde.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulta on kiiltävää, keltaista, suhteellisen pehmeää, erittäin helposti muokattavaa, ja hyvin sähköä johtavaa.[4] Yhdestä grammasta kultaa (esim. noin 5mm halkaisijaltaan oleva kuula) saa tehtyä 4 neliömetriä lehtikultaa[4] tai kahden kilometrin pituisen langan. Kulta ei reagoi useimpien kemikaalien kanssa, mutta kuningasvesi ja kloori pystyvät syövyttämään sitä.[5]

Kulta on erittäin haluttua ainetta teollisuuden käyttöön, koska se osaltaan mahdollistaa elektroniikan valmistuksen sähkönjohtavuutensa ansiosta.

Metallinen kulta on myrkytöntä eikä sillä ole ärsyttävää vaikutusta. Se ei liukene vatsassa, siksi sitä voidaan käyttää ruoan lisäaineena. Se ei aiheuta elimistössä mitään reaktioita, vaan tulee muuttumattomana ulos. Kullan E-koodi on 175.[3]

Kulta ei ole täysin reagoimatonta, vaan muodostaa useita yhdisteitä, kuten esimerkiksi syanidikomplekseja, klorideja ja oksideja. Liukoiset kultayhdisteet, kuten kultaamisessa käytettävä kaliumtetrasyanoauraatti ovat myrkyllisiä ja aiheuttavat maksa- ja munuaisvaurioita.

Kulta on painavampaa kuin lyijy. Kulta painaa 19,3 tonnia kuutiometriä kohden, mutta lyijy "vain" 11,34 tonnia.[3]

Kullan väri on poikkeuksellisen keltainen, toisin kuin lähes kaikki muut metallit kuparia ja cesiumia lukuun ottamatta. Kulta-atomin uloimmat elektronit värähtelevät eräänlaisena "plasmana", ja värähtelyä vastaa energiataso ja taajuus. Muilla metalleilla värähtelytaajuus on ultraviolettialueella, mutta kullan tapauksessa on näkyvän valon alueella. Jos elektronien rata laskettaisiin klassisen mekaniikan mukaan, kullankin pitäisi olla harmaata, kuten samaan ryhmään kuuluva hopea, jonka d-orbitaali (4d) on myös täynnä. Kun suhteellisuusteoria otetaan laskuihin mukaan, havaitaan, että sisemmät s-, ja p-orbitaalit ovat vakaampia ja ulommat d-, ja f-orbitaalit epävakaampia ja harvempia. Kullan tapauksessa 5d-orbitaalin laajeneminen johtaa matalampaan energiaan, suurempaan aallonpituuteen ja edelleen keltaiseen väriin.lähde?

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaa esiintyy maapallolla niin ytimessä kuin vaipassa ja kuoressakin. Ytimen kulta on peräisin Maapallon syntyajoilta, ja se vajosi sinne muiden raskaiden metallien kuten raudan tapaan. Maankuoressa ja vaipassa oleva kulta on peräisin 3,9 miljardia vuotta sitten maahan iskeytyneistä meteoriiteista.[6][7]

Hyödynnettävissä oleva kulta esiintyy maankuoressa, irrallisina kultahippuina maaperässä, sekä meressä. Kulta esiintyy luonnossa yleensä metallisena, sekä lähes puhtaana kultana että metalliseoksina.[4] Yleisimmin kulta esiintyy seoksena hopean kanssa, mutta vähäisissä määrin myös kuparin, raudan ja palladiumin kanssa. Maanpinnan kulta on muodostunut syvällä maankuoressa, josta se on noussut veden mukana ylös ja kiteytynyt, yleensä kvartsin sisään. Kun eroosio ja kemiallinen rapautuminen kuluttavat kalliota, kultasuonet paljastuvat ja kulta irtoaa ajan myötä. Näin syntyneet kultahiput asettuvat maaperään ja joenuomiin.[8]

Alle kaksi prosenttia kullasta esiintyy kultahippuina.[9] Kultahiput ovat 20–23 karaatin kultaa. Suurin koskaan löydetty kultahippu oli Australian Victoriasta vuonna 1869 löydetty "Welcome Stranger", jonka nettopaino oli 72,02 kilogrammaa. Suurin yhä olemassa oleva kultahippu on 27,21 kilogramman painoinen "Hand of Faith", joka löydettiin Victoriasta vuonna 1980.[10] Suurin Suomesta löytynyt hippu on vuonna 1935 löytynyt 393-grammainen "Evert".[11]

Maailman valtamerissä on yli kymmenen miljoonaa tonnia kultaa, mutta sen pitoisuus on hyvin alhainen, eikä sen erottelu ole ollut kannattavaa.[4]

Tuottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joki­vesissä toisinaan esiintyvät kulta­hiput on jo tuhansia vuosia sitten pystytty erottamaan huuhtomallakin.[4] Malmeista, joissa sitä on vain pieninä pitoisuuksina, se voidaan erottaa syanidi-, klooraus- tai amalgaamiprosessilla.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 2011 mennessä kultaa on tuotettu arviolta 171 miljoonaa kiloa[13], noin 27 grammaa jokaista maapallon ihmistä kohti. Vuotuinen kullan tuotanto on vakiintunut noin 2,5 miljoonaan kilogrammaan.

Suurimmat kullantuottajamaat vuonna 2012 olivat:[14]

Sija Maa Kullan tuotanto tonneissa
1 Kiina 370
2 Australian lippu Australia 250
3 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 230
4 Venäjän lippu Venäjä 205
5 Etelä-Afrikan lippu Etelä-Afrikka 170
6 Perun lippu Peru 165
7 Kanada 102
8 Indonesia 95
9 Uzbekistanin lippu Uzbekistan 90
10 Ghana 89
11 Meksikon lippu Meksiko 87
12 Papua-Uuden-Guinean lippu Papua-Uusi-Guinea 60
13 Brasilian lippu Brasilia 56
14 Chilen lippu Chile 45
Muut maat 686
Koko maailma 2700

Kullan tuotanto kilogrammoissa maailmanlaajuisesti vuonna 2006:

Map of gold production.svg

Malminetsintä ja kaivostoiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Suomesta tunnettiin yli 200 kairauksin todettua kulta-aihetta.[15] Geologian tutkimuskeskuksen tietokantaan on sisällytetty kulta-aiheet, joissa on kairaamalla tai muuten todettu yli yhden metrin paksuinen lävistys kultamineralisaatiosta.

Malmi on kalliomassa, joka voidaan taloudellisesti kannattavasti hyödyntää sen sisältämien arvometallien tai -mineraalien vuoksi. Suomen yli 200:sta kulta-aiheesta vain muutama on tähän mennessä täyttänyt nämä vaatimukset ja niitä voitaisiin kutsua varsinaisiksi malmiesiintymiksi. Monissa tapauksissa hyödynnettäviä metalleja tai mineraaleja on useita, ja hyödynnettävien ainesten yhteisarvo saattaa ratkaista sen, onko kohde malmia vai ei. Useimmissa kultamalmeissa kulta on joko ainoa tai ylivoimaisesti merkittävin arvometalli.

Kallioperän kivilajeissa, vaikkapa graniitissa tai liuskeessa, on kultaa 1,5 milligrammaa (ppb) tonnissa. Jotta kalliomassa olisi kultamalmi, on kivessä oltava tuhatkertaisesti kultaa “tavalliseen kiveen” verrattuna. Jo pari grammaa kultaa tonnissa saattaa riittää malmiksi jos malmikiveä on vähintään miljoonia tonneja, ja jos louhinta voidaan tehdä helposti avolouhintana. Mikäli kullan rikastaminenkaan ei vaadi erikoismenetelmiä, ja mikäli lähellä on laadukasta infrastruktuuria, voi kultamalmi olla louhintakelpoista. Mikäli esiintymä on pieni, avolouhinta kannattanee vasta pitoisuuksilla 3–10 grammaa (ppm) kultaa tonnissa. Maanalainen louhinta tai ongelmallinen, kallis rikastus vaativat samoilla malmimäärillä usein kaksinkertaisen tai suuremmankin kultapitoisuuden kuin edellä mainituissa edullisissa tapauksissa. Olennaista ja ratkaisevaa on kullan hinta – mitä korkeampi hinta, sitä suuremmin kustannuksin metallin tuotanto kannattaa.

Suomessa on ollut kultakaivos Haverissa Ylöjärvellä, Saatto­porassa Kittilässä, Pahtavaarassa Sodankylässä, ja Kutemassa Orivedellä. Kanadalainen kaivosyhtiö Agnico-Eagle avasi Euroopan suurimman kultakaivoksen Kittilän Suurikuusikkoon vuonna 2008 ja kaivos tuottaa noin 5000 kiloa kultaa vuodessa. Pahtavaaran ja Oriveden kaivokset ovat 2011 uudelleen tuotannossa. Myös Huittisissa (Jokisivu) tuotetaan kultamalmia, jota rikastetaan Vammalan rikastamolla Oriveden Kutemajärven malmin ohella. Vuonna 2011 Ilomantsissa (Pampalo) ja Raahessa (Laiva) avattiin kaivokset. [15]

Suomen Lapissa harjoitetaan kullanhuuhdontaa konekaivuuna ja käsinkaivamalla. Suurin osa kullanhuuhtojista toimii harrastepohjalla ja kyse on virkistystoiminnasta. Lisäksi Lapissa toimii muutamia konekaivajia, joille kullanhuuhdonta on joko sivutoimi tai pääasiallinen elinkeino. Suomen Lapin konekaivajien vuosittain nostama kultamäärä on muutamia kymmeniä kiloja. Lapin kullalla on oma arvo, ja kauniin hipun markkinahinta voi olla moninkertainen sen sisältämän metallin hintaan verrattuna.

Käyttötarkoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultausta viimeistellään akaattikynällä vesikultausmenetelmässä.

Kultaa käytetään muun muassa koruihin, hammaspaikkoihin, ja aiemmin myös proteeseihin. Hyvän sähkönjohtavuuden ja korrodoitumattomuuden takia kultaa käytetään myös elektroniikkateollisuudessa mm. liitin- ja kytkinpinnoissa.[4] Kulta on aiemmin ollut ensisijainen reuman hoidossa sekä pistoksina että suun kautta, vaikka kultayhdisteiden vaikutustavat eivät ole täysin selviä.[4][16]

Kultaus on menetelmä, jossa esine pinnoitetaan lehtikultakerroksella, jonka paksuus on vain 0,0001 millimetriä. Kultausmenetelmiä on kaksi: vesikultaus ja öljykultaus. Vesikultauksessa pinta puhdistetaan aluksi usealla hienojakoisella liimakittikerroksella, jotta se ei epätasaisena rikkoisi haurasta lehtikultaa. Liimakitti voidaan värjätä sivelemällä pintaan pulimenttikerroksia. Sen jälkeen pintaan sivellään kullan laskuviinaa, jossa on spriitä, vettä ja hiukan liimaa. Kultalehti lasketaan tämän kerroksen päälle ja kiillotetaan akaattikärkisellä kynällä, kun se on kuivunut. Öljykultauksessa pinta maalataan aluksi kiinnitysaineella, joka on tartuntaöljyä. Öljyn kuivuttua silkkipaperista irrotettu siirtokulta asetellaan paikalleen.[17]

Kullan puhtausasteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaa (Au), hopeaa (Ag) ja kuparia (Cu) sisältävän seoksen värin riippuvuus eri metallien pitoisuuksista.

Kultaesineitä ei yleensä valmisteta puhtaasta kullasta vaan erilaisista kultaseoksista. Tavallisimmin seosaineina käytetään hopeaa ja kuparia. Yleisimmissä Suomessa käytetyissä kultaseoksissa on kuparia ja hopeaa yhtä paljon. Seosaineita käytetään metalliseoksen lujittamiseksi ja hinnan laskemiseksi. Seoksen lujittuminen edellyttää, että seoksessa on sekä kuparia että hopeaa.lähde?

Kultaseosten kultapitoisuutta mitataan perinteisesti karaatteina eli kahdeskymmenesneljäsosina. Toisin kuin jalokivillä, kullan karaatti ei ole siis ole massan vaan seoksen kultapitoisuuden yksikkö. Puhdas kulta on 24 karaatin kultaa ja esimerkiksi 22 karaatin kulta sisältää kultaa 22/24 = 91,6 %. Kultaesineisiin lyötävissä leimoissa kultapitoisuutta ei kuitenkaan ilmoiteta karaatteina vaan promilleina. Suomessa leimoihin merkittävät kultapitoisuudet ovat 375, 585, 750, 916 ja 999, mitkä vastaavat 9, 14, 18, 22 ja 24 karaattia. Tällöin esineen kultapitoisuuden on oltava vähintään niin monta promillea kuin leima osoittaa; poikkeamat alaspäin eivät ole sallittuja.[18].

Puhtaan kullan tiheys on 19,32 g/cm³ ja sulamispiste 1064 celsiusastetta [19]. Seossuhteella 50 % Ag / 50 % Cu seostettujen kultaseosten tiheydet ovat:[20]

  • Au585 13,5 g/cm³
  • Au750 15,3 g/cm³
  • Au900 17,3 g/cm³
  • Au916 17,6 g/cm³

Kultaseosten väri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhdas kulta on keltaista, kuten myös yleisimmin käytetyt kultaseokset, keltakulta, joissa seosaineena on sekä kuparia että hopeaa. Eri seosmetalleja käyttämällä voidaan kuitenkin valmistaa myös muunvärisiä kultaseoksia. Sellaisia ovat:

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Euroopassa käytettiin kultaa koriste-esineissä 4000-luvulla eaa. Sumerilaiset käyttivät kultaa monentyylisissä koruissa 3000-luvulla eaa. Muinaiset egyptiläiset käyttivät Nubiasta louhittua kultaa ja hautasivat varhaisten dynastioidensa kuninkaat kultaesineiden kanssa. Kullasta tuli vuoteen 1500 eaa. mennessä kansainvälisen kaupan vaihdantaväline. 11,3-grammainen sekeli oli Lähi-idässä yleinen raha: se oli tehty elektrumista, metalliseoksesta jossa oli kaksi kolmasosaa kultaa ja yksi kolmasosa hopeaa.[21]

1200-luvulla eaa. Egyptissä opittiin kullan työstäminen lehtikullaksi sekä sen kovuuden ja värin muuttaminen sekoittamalla se muihin metalleihin. Mustanmeren seuduilla opittiin kultahiukkasten erottaminen jokihiekasta lampaantaljojen avulla. 1000-luvulla eaa. suorakulmaisista kultapaloista tuli Kiinassa virallinen raha. 500-luvulla eaa. Lyydiassa Vähä-Aasiassa lyötiin ensimmäiset kultakolikot.[21]

Roomalainen aureus-kultakolikko vuodelta 193 jaa.

200-luvulla eaa. roomalaiset kartuttivat kultavarantojaan kaivamalla kultaa Espanjan vuorilta. Julius Caesar toi Gallian-sotaretkeltään Roomalle runsaasti kultaa, ja vuonna 50 eaa. Roomassa alettiin painaa aureus-kultakolikkoa.[21]

Vuonna 1284 venetsialaiset alkoivat lyödä kultadukaattia, josta tuli maailman käytetyin kolikko viideksi sadaksi vuodeksi. Samalla Britanniassa alettiin lyödä floriinia ja myöhemmin muitakin kultakolikoita, kuten guineaa.[21]

1500-luvulla espanjalaiset alkoivat tuoda kultaa vasta löydetystä Amerikasta, jonne he menivätkin suureksi osaksi kullan vuoksi. Konkistadori Francisco Pizarro vangitsi inkakuningas Atahualpan ja sai tästä lunnaaksi huoneellisen inkavaltakunnalta kerättyjä kultaesineitä, jotka sulatettiin rahaksi Espanjassa.[22] Portugalin siirtomaasta Brasiliasta tuli maailman suurin kullantuottaja vuoteen 1720 mennessä.[21] Espanjan ja Portugalin siirtomaistaan tuoma kulta ei pysynyt kuitenkaan Euroopassa, vaan se käytettiin mausteiden, teen, silkin ja muiden ylellisyystuotteiden ostamiseen Aasiasta.[23] Espanjan uusi valtava kultavarallisuus ei tehnyt Espanjasta vaurasta maata vaan johti tuhlaukseen ja näivetti maan oman tuotannon.[24]

Venäjän Jekaterinburgin kvartsijuonista löydettiin kultaa vuonna 1744, minkä seurauksena Venäjän kullantuotanto elpyi. 1800-luku oli suurten kultaryntäysten aikaa. Yhdysvaltojen Kaliforniasta löydettiin kultaa vuonna 1848, mikä aloitti Kalifornian kultaryntäyksen. Australian Uudesta Etelä-Walesista löydettiin kultaa vuonna 1850. Etelä-Afrikan kultaesiintymät löydettiin vuonna 1868: sen jälkeen lähes 40 % kaikesta kullasta on louhittu Etelä-Afrikasta. Vuonna 1898 löydettiin kultaa Alaskasta, mistä seurasi Klondiken kultaryntäys.[21]

80% kaikesta koskaan tuotetusta kullasta on tuotettu vuoden 1910 jälkeen.[25] On arvioitu, että jos kaikki koskaan tuotettu kulta valettaisiin kuutioksi, sen sivu olisi 20 m (eli 8,000 m3).[26]

Symbolisia merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harvinaisuutensa, kauniin värinsä ja kiiltonsa sekä kemiallisen kestävyytensä vuoksi kultaa on kautta aikojen pidetty hyvin arvokkaana materiaalina. Siitä on sananparsissakin tullut monien arvokkaiden asioiden sekä myös rikkauden ja vallan ehkä merkittävin symboli.[4] Siitä on tehty myös kuninkaiden kruunut ja muut vallan symbolit. Urheilukilpailuissakin kultamitali on ensimmäinen palkinto. Kultakannan aikana se oli myös rahajärjestelmän perustana. Toisaalta kullan suuri arvostus on jo vanhoina aikoina herättänyt myös arvostelua, ja eräissä yhteyksissä kullasta on tullut myös ahneuden ja muiden kielteisten asioiden vertauskuva, mitä osoittavat esimerkiksi taru kuningas Midaksesta[27] ja Vanhan testamentin kertomus kultaisesta vasikasta.[28]

Kulta rahana ja sijoituksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullan dollarihinnan kehitys 2001-2006 (LBMA).
Kullan hinta 1971-2008 nimellishintaisena ja inflaatiokorjattuna vuoden 2007 dollarin mukaan.[29]
Pääartikkeli: Kulta sijoituksena

Kullan hinta noteerataan yleensä yksikössä: USD/troy oz (99,98 % Au). (Troy oz = troy-unssi = 31,1034768 grammaa.)

Kultaa on käytetty rahana vuosituhansien ajan ja yhä edelleen sillä voidaan katsoa olevan rahantapainen arvo, vaikkei minkään maan valuutta enää virallisesti olekaan sidottu kultaan. Kultaa voidaan pitää neljäntenä maailmanvaluuttana Yhdysvaltain dollarin, euron ja jenin lisäksi.lähde? Kullalla on myös valuuttakoodi XAU, joka edustaa unssia kultaa.[30] Suuri määrä kultaa on talletettuna keskuspankkien kassaholveissa. Suomen Pankin kultavaranto on pysynyt pitkään 49 tonnissa.[31]

Kultaan halutaan sijoittaa, koska se on ollut ihmiskunnan yleisin vaihdannan väline yli 6000 vuoden ajan. Historiallisesti kulta on säilyttänyt arvonsa huonoina aikoina (lamat, sodat) ja suojannut jossain määrin inflaatiota vastaan.lähde? Kultaan voi sijoittaa ostamalla kultaharkkoja tai -kolikoita tai sekä sijoittamalla erilaisiin kultaan sidottuihin rahastoihin tai johdannaisiin. Vuodesta 2000 lähtien fyysinen sijoituskulta on ollut Suomessa arvonlisäverosta vapaata.[32] Sijoituskullan kultapitoisuuden on kolikkojen osalta oltava vähintään 900 promillea ja laattojen/harkkojen osalta vähintään 995 promillea.[32]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bronstein, Peter L.: The Power of Gold. John Wiley & Sons, 2000. ISBN 0-471-25210-7.
  • Tina Frederiksen: Tieteen maailma uusin silmin, Tieteen kuvalehti s. 86, nro 15/2008

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. Standard Atomic Weights Revised v2 25.9.2013. IUPAC. Viitattu 29.9.2013.
  3. a b c Frederiksen 2008, s. 86
  4. a b c d e f g h Timo Paukku: Kulta villitsi kaikki sivilisaatiot Helsingin Sanomat 17.1.2006. Viitattu 12.7.2010.
  5. Kuinka kulta liukenee kuningasveteen ? Etälukio Opetushallitus
  6. Leila Battison: Meteorites delivered gold to Earth 8.9.2011. BBC News. Viitattu 16.11.2013.
  7. Where Does All Earth's Gold Come From? Precious Metals the Result of Meteorite Bombardment, Rock Analysis Finds 9.9.2011. Science Daily. Viitattu 16.11.2013.
  8. Geology of gold: Formation of gold SBS. Viitattu 15.11.2013.
  9. Mining for Gold Alaska Gold Nugget. Viitattu 15.11.2013.
  10. Largest Gold Nuggets Ever Discovered: Welcome Stranger And Hand Of Faith 25.2.2011. PRLog. Viitattu 16.11.2013.
  11. Lemmenjoelta löytyi suuri kultahippu 18.9.2012. Yle uutiset. Viitattu 16.11.2013.
  12. ”Borax replacing mercury in small-scale mining”, The borax method. The Geological Survey of Denmark and Greenland (GEUS). Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.1.2009). (englanniksi)
  13. Frequently Asked Questions World Gold Council. Viitattu 4.2.2013.
  14. GOLD: World Mine Production and Reserves 1/2013. U.S. Geological Survey. Viitattu 10.11.2013.
  15. a b Kittilän kultakaivos Kiistalan Suurikuusikossa tuottaa noin 5000 kiloa kultaa vuodessa Tekniikka & Talous 7.12.2008. Luettu 7.1.2010
  16. Terveyskirjasto
  17. Sloan, Annie & Gwynn, Kate: Koristemaalauksen käsikirja, s. 122–127. WSOY, 1988. ISBN 951-0-19099-3.
  18. Valtioneuvoston asetus jalometallituotteista (1148/2000), 11-13 §
  19. MAOL: Matematiikka, fysiikkaa, kemia: Taulukot, s. 46. Otava, 1981. ISBN 951-1-05281-0
  20. Cast Alloys Heimerle-Meule
  21. a b c d e f The History Of Gold National Mining Association (USA). Viitattu 9.11.2013.
  22. Bronstein 2000, s. 128–130.
  23. Bronstein 2000, s. 158–159.
  24. Bronstein 2000, s. 138–140.
  25. Gold Fun Facts
  26. King Midas Feast Channel4
  27. 2. Moos. 32:1-40
  28. Kultainfo
  29. Sijoituskulta Scandigold
  30. Aamulehti sivu A08, 4.10.2010
  31. a b EV 23/1999 PTJ-versio vp Valtiopäiväasiakirjat eduskunta

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kulta.