Alkemia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
William Fettes Douglasin (1822–1891) maalaus Alkemisti.
Alkemisti uurastaa tutkijankammiossaan.

Alkemia on muinainen, alkemistien harjoittama oppi, jonka tarkoituksena oli valmistaa kultaa vähemmän jaloista metalleista[1] tai saada aikaan niin sanottu elämän eliksiiri, jolla voitaisiin saavuttaa pitkä tai jopa ikuinen elämä.[2] Myös kiinalaiset alkemistit uskoivat alkemistien luomien eliksiirien voivan tuottaa kuolemattomuuden.[2] Myöhemmän eurooppalaisen alkemian edustajat käsittivät alkemistiset prosessit myös vertauskuvallisiksi kertomuksiksi henkisestä kehittymisestä. Alkemiaan kuului aineksia silloisista kemiasta, fysiikasta, taiteesta, metallurgiasta, lääketieteestä, astrologiasta, mystiikasta ja uskonnosta.

Sana ”alkemia” tulee arabian sanasta al-kimiya tai al-khimiya (الكيمياء tai الخيمياء). Samaa alkuperää on myös sana kemia, jossa on vain jätetty pois alussa oleva arabian artikkeli al.

Alkemian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkemian alkuhetket sijoittuvat hellenistiseen Aleksandriaan noin vuoteen 100 jaa., jolloin egyptiläinen metallurgia ja kreikkalainen filosofia kohtasivat,[3] ja Kiinaan toiselle vuosisadalle eaa.[1] Aleksandrian uusplatonistit keräsivät vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia, ja uskoivat näiden oleva peräisin egyptiläiseltä Thot-jumalalta, joka samaistettiin erityisesti Egyptissä kreikkalaiseen Hermeeseen. Tämän tuloksena syntyi myöhemmin käsitys, jonka mukaan uusplatonistien keräämät kirjoitukset olisi kirjoittanut Mooseksen aikainen tarunomainen egyptiläinen oppinut ja alkemistien oppi-isä Hermes Trismegistos.[4] Hermeen nimestä juontaa myös käsite ”hermeettiset tekstit”.

Aleksandrialainen alkemia kukoisti 300-luvulle asti. Tämän jälkeen alkemia kukoisti islamilaisessa maailmassa[5] ja Euroopassa 1100–1600-luvuilla tieteelliseen vallankumoukseen asti[6]. Arabialaisilta alkemisteilta on peräisin käsitys, että metallien muuttaminen kullaksi eli transmutaatio kävisi päinsä erityisen aineen eli viisasten kiven avulla[7], joka Euroopassa myöhemmin usein samastettiin eliksiirin kanssa.[8]

Vuonna 1404 Englannin kuningas Henrik IV määräsi, että alkemian harjoittamisesta tuli langettaa kuolemanrangaistus, sillä ajateltiin, että jos alkemisti onnistuisi saavuttamaan tavoitteensa, hän tuottaisi valtavia määriä kultaa ja horjuttaisi koko talousjärjestelmää.lähde? Myöhemmin kuningatar Elisabet I pestasi kuitenkin palvelukseensa alkemisteja pyrkimyksenään täyttää valtion rahakirstuja.lähde?

Merkittävimpiä alkemisteja ovat olleet Bolos (1. vuosisadalla jaa.), Zosimos (3. vuosisadalla jaa.), Jabir ibn Hayyani (8. vuosisadalla jaa.), Rhases (tai al-Razi, 864–925) ja Paracelsus (1493–1541). Ranskalainen Fulcanelli edustaa viime vuosisatojen suuria alkemisteja. Myös fyysikkona tunnettu Isaac Newton harjoitti ja tunsi alkemiaa kattavasti.[9] Samoin Newtonin kanssa väitellyt filosofi ja yleistiedemies Leibniz uhrasi paljon aikaa alkemialle. Empiirisen tieteen ohjelmaa julistanut Francis Bacon piti puolestaan alkemisteja ”sokeina empiristeinä”, joilta puuttuu systemaattinen metodi.

Vuonna 1783 Lontoon kuninkaallinen tiedeakatemia kutsui jäsenensä James Pricen esittelemään, miten hän oli onnistunut muuttamaan elohopean kullaksi. Hän kuitenkin epäonnistui yrittäessään toistaa kokeensa, jonka hän väitti aiemmin onnistuneen. Kokeen jälkeen hän joi kolmen virkaveljen nähden sinihappoa ja kuoli.[10]

Alkemia tieteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Wright: Alkemisti

Alkemiaa on totuttu pitämään taikauskona ja epätieteellisenä toimintana sekä nykyisen kemian vastakohtana. Alkemian monet perusväitteet ovatkin nykytiedon vastaisia, ja alkemistien tavoite luoda kultaa kemiallisin keinoin ei voinut onnistua. Myöhäis­keski­ajan alkemistit olettivat kaikkien metallien muodostuneen elohopean ja rikin höyryistä.[7] Kulta ja muut vanhastaan tunnetut metallit tunnistettiinkin alkuaineiksi vasta 1700- ja 1800-lukujen taitteessa.

Alkemia muistutti nykyistä kemiaa siinä, että se pyrki tavoitteeseensa myös kokeellisin keinoin. Alkemistit eivät kuitenkaan kokeiden epäonnistuessa juurikaan arvostelleet omia teorioitaan (esimerkiksi neljästä alkuaineesta) vaan syyttivät koelaitteistoaan.[11] Alkemistien pyrkimykset olivat myös välttämättömiä nykyaikaisen kemian synnylle, sillä alkemistit kehittivät monia kemian kehitykselle välttämättömiä välineitä ja valmistivat uusia yhdisteitä kuten rikkihapon, typpihapon ja tislatun alkoholin.[12] 1500-luvulta lähtien monet alkemistit, erityisesti Paracelsus, keskittyivät iatrokemiaan eli lääkeaineiden tutkimukseen.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hudson, John: Suurin tiede – kemian historia. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 2002. ISBN 951-884-346-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hudson, s. 35.
  2. a b Hudson, s. 44.
  3. Hudson, s. 36–39.
  4. Hudson, s. 37.
  5. Hudson, s. 44–48.
  6. Hudson, s. 48–51, 62–68.
  7. a b Hudson, s. 45.
  8. Hudson, s. 51.
  9. Hudson, s. 67.
  10. Hudson, s. 60–61.
  11. Hudson, s. 47.
  12. Hudson, s. 50.
  13. Hudson, s. 52–55.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]