Ruusuristiläisyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruusu-Ristin temppeli. Teophilus Schweighardt Constantiens, 1618.

Ruusuristiläisyys on mystiikkaan perustuva liike, jonka on väitettykenen mukaan? saaneen alkunsa Christian Rosenkreutzin 1400-luvulla kokoamasta veljeskunnasta. Yleisesti tunnetuksi järjestö tuli Euroopassa 1600-luvulla, ja se on tärkeimpiäkenen mukaan? okkultistisia virtauksia.

1600-luvun muodossaan järjestöä pidetään enemmänkin vain suosittuna huhuna ja myyttinä kuin todella olemassa olleena tai toimineena järjestönä. 1700-luvulla, rationalismin aikana, ruusuristiläisyyden suosio hiipui. 1800-luvulta alkaen ruusuristiläisiksi itseään sanoneita järjestöjä alkoi syntyä Yhdysvalloissa ja Euroopassa osana okkultismin suosion kasvua. [1]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsite ruusuristiläisyys periytyy nykytutkimuksen mukaan 1600-luvulle, jolloin julkaistiin tuntemattoman tekijän (todennäköisesti Tübingenin yliopiston nuoren teologin Valentin von Andrean) kolme ruusuristiläistä manifestia: Fama Fraternitatis 1614, Confessio Fraternitatis 1615 ja Christian Rosenkreutzin kemialliset häät 1616. Yhdessä nämä esittivät legendan saksalaisesta pyhiivaeltajasta nimeltä ”C.R.C.”, joka kolmannessa manifestissa esiteltiin Christian Rosenkreuziksi.

Legendan mukaan Rosenkreutz oli opiskellut Lähi-idässä useiden okkultismin mestareiden johdolla ja perustanut ruusuristiläisjärjestön, jonka tarkoituksena oli ”yleismaailmallinen ihmiskunnan uskonpuhdistus”, johon kuului muun muassa poliittisen moninaisuuden ja paavinvallan lakkauttaminen. Ruusuristiläisen kirjallisuuden mukaan Christian Rosenkreutz kuoli 106-vuotiaana vuonna 1484. Rosenkreutzin elinaikana järjestön kerrottiin kasvaneen vain kahdeksan henkeä käsittäväksi, ja hänen kuoltuaan se katosi, mutta syntyi uudelleen jälleen 1600-luvulla.

Myyttinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusuristiläisissä teksteissä viitataan usein aikaan ennen 1600-lukua, ja ruusuristiläiset ajattelevat, että ruusuristiläisyyttä on ollut olemassa jo silloin, tosin ei samalla nimellä. 1700-luvulla tullutta muun muassa egyptiläistä IsisOsirisHorus-myyttiä pidetään ruusuristiläisten parissa kristillisen kolminaisuuden ajattelun edeltäjänä.

Näkemyksiä ja arvailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisaikoinaan ruusuristiläisyyden uskottiin olevan hyvin valikoiva salaseura: todisteena toimi se, ettei kukaan tuntenut varmuudella ketään ruusuristiläisten jäsentä. Kirjailijat, filosofit ja muut aikansa tunnetut henkilöt yrittivät turhaan päästä järjestöön. Esimerkiksi René Descartes lähti etsimään järjestön alkujuuria Saksasta. Kulki myös monenlaista tietoa siitä, kuka seuraan kuului ja keneltä jäsenyyttä voisi anoa, koska manifesteissa ei mainittu kerhon osoitetta. Useat tuon ajan ruusuristiläisyyttä koskevat kirjoitukset ovat tästä syystä spekulatiivisia. Fama Fraternitatisin julkaiseminen aiheutti vasta- ja puolustuskirjoitusten vyöryn. Vuosien 16141620 välillä Euroopassa julkaistiin noin 200 kirjoitusta ruusuristiläisistä.

Ruusuristiläinen ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhempien aikojen ruusuristiläisyyttä pidetään kristinuskon symboliikasta vaikutteita ammentavana esoteerisena liikkeenä, johon on sekoittunut alkemian, hermetismin, gnostilaisuuden, uusplatonismin ja kristillisen kabbalan aineksia. Esoteerikot, ja myös ruusuristiläiset, ovat lähes poikkeuksetta pitäneet itse itseään kristittyinä.[2] Syntyaikoinaan ruusuristiläisyys tarjosi uskonnon, tieteen ja magian vaikutteita yhdistävän yleisuskonnollisen ajattelusuunnan tilanteessa, jossa reformaatio, tieteen kehitys ja yhteiskunnalliset mullistukset olivat murentaneet perinteistä todellisuuskäsitystä.

Ruusuristiläisyyttä voidaan verrata muun muassa vapaamuurariuteen ja teosofiaan. Näiden kaikkien suuntien edustajat sanovat tavoittelevansa salaista jumalviisautta muinaisten jumalaistarujen, ajatussuuntauksien ja uskontojen avulla.

Väitettyjä jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavien henkilöiden on väitetty kuuluneen ruusuristiläisiin:[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.britannica.com/ebc/article-9064125
  2. http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=12
  3. Bradley, Michael: Salaseurojen käsikirja s.123 (Helmi Kustannus, 2004)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]