Mystiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jan Lievens (1607-1674), Magdalena in Meditation, ei vuosilukua.

Mystiikka tulee kreikan sanasta μυω, muo, vaikeneminen. Uskonnollinen mystiikka tarkoittaa jumaluuden välittömään yhteyteen tai kohtaamiseen pyrkivää uskonnollisen elämän muotoa tai ajattelua. Mystiikka tarkoittaa tällöin elämäntapaa, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys J-/jumalaan, perimmäinen todellisuus tai henkinen totuus. Arkikielessä sana 'mystiikka' tarkoittaa yleisesti salaperäisyyttä, salamyhkäisyyttä, arvoituksellista, hämärää, selittämätöntä tai epäilyttävää.

  • mystisismi on ajatussuunta, jonka mukaan olevaisen ydin on mystinen (so. salaperäinen jne.) ja käsitettävissä vain intuitiolla
  • mystiikka tai mystisyys tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään välittömään yhteyteen jumaluuden kanssa
  • mystikoiksi kutsutaan mystiikkaa harjoittavia henkilöitä

Uskonnolliset mystikot yleensä ajattelevat, että jokapäiväisten ilmiöiden takana on olemassa syvempi, perustavampi olemassaolon taso. Tästä tasosta voidaan käyttää useita eri nimityksiä, kuten jumala, äärimmäinen todellisuus, universaali läsnäolo, voima tai prinsiippi, ja se on mahdollista kokea suoraan. Tämä kokemus voi olla ekstaattinen ilmestys, theosis, jumaluuden tai universaalin prinsiipin suora kokeminen, nirvana, valaistuminen, satori, samadhi jne. Usein tähän liittyy myös tuntemus itsen kadottamisesta ja yhteydestä kaikkeuteen, sekä tunne rauhasta, ilosta ja siunauksesta.

Mystisismi käsitetään usein uskonnolliseksi ilmiöksi, mutta mystisiksi kutsuttuja kokemuksia voi tapahtua riippumatta uskonnon harjoittamisesta tai henkilön uskonnollisuudesta. Tällainen kokemus voi olla yllättävä ja tapahtua täysin ennakoimattomasti. Mystisen kokemuksen voi aiheuttaa myös taiteellinen tai tieteellinen innoitus tai jopa psyykkinen häiriö. Selittämättömyys on mystiselle kokemukselle ominaista, ja mystisiä kokemuksia onkin usein vaikea pukea sanoiksi. Sanaa mystiikka voidaan käyttää tarkoittamaan mystisten kokemusten tietoista ja järjestelmällistä etsintää. Mystiseen kokemukseen päästäkseen mystikko yleensä käyttää tiettyjä menetelmiä, joita voivat olla muun muassa mietiskely, jooga, askeesi, paasto, rukous tai mantra.

Jos mystikko on jonkin uskonnollisen lahkon, järjestön tai sääntökunnan jäsen, hän saattaa ylittää tavalliset uskontoon kuuluvat rituaalit ja dogmit, ja käyttää yleisempää lähestymistapaa. Tämän vuoksi eri uskontojen mystiset suuntaukset ovat usein olleet vapaamielisten ihmisten suosiossa ja kunnioituksen kohteena. Kristillisessä mystiikassa pyritään jumalyhteyteen eli unioon kontemplaation kautta.

Käsityksiä mystiikasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Määrittelyn vaikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William James kuvaa mystistä kokemusta seuraavasti:

  • 1. Sanat eivät pysty sitä ilmaisemaan. Mystistä kokemusta ei voida jakaa, eikä siirtää toiselle. Se voidaan kokea vain välittömästi.
  • 2. Tiedollinen laatu. Vaikka mystiset tilat ovat tunnetilojen kaltaisia niiden kokijalle niillä on myös tiedollinen aspekti. Niissä paljastuu Jamesin mukaan "totuuden syvyys tavalla, johon loogisesti etenevä äly ei koskaan ulotu".
  • 3. Lyhytaikaisuus. Mystiset tilat rajoittuvat puoleen tuntiin tai korkeintaan tuntiin.
  • 4. Passiivisuus. Mystistä tilaa voidaan valmistella määrätyillä tekniikoilla, mutta itse tila tapahtuu ihmisen omasta tahdosta riippumatta. [1]

Mystikko näkee maailman erilaisen 'linssin' läpi kuin tavanomaisissa kokemuksissa, ja tämä voi olla merkittävä este mystiikkaa ja mystisiä opetuksia tutkiville. Kuten runoudessa, mystiikassa käytetyt ilmaisut ovat usein esoteerisia, peittäviä, yksinkertaistettuja tai monivivahteisia, ja niiden merkitys jää ulkopuoliselle hämäräksi. Mystikko itse katsoo käsittäneensä ne täysin selvästi. Kuten Daodejing (Wade-Giles: Tao te ching) sanoo:

Sanani ovat hyvin helppoja ymmärtää ja ne on helppo toteuttaa käytännössä
Kuitenkaan yksikään maailmassa ei ymmärrä niitä eikä toteuta niitä käytännössä. (TTC, 70)

Kirjassaan Kabbala, Gershom Scholem sanoo: Kabbala ei ole yksi järjestelmä, jonka periaatteet voisi selittää helposti tai suoraviivaisesti, vaan se käsittää useita toisistaan eroavia, ja usein jopa toisilleen vastakkaisia lähestymistapoja. (Scholem, 1974)

Käytettyjä menetelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aforismit, runous jne. 
Puolitaiteelliset yritykset pukea sanoiksi joitakin mystisten kokemusten erityisiä kuvauksia tai näkökulmia.
Arvoitukset ja metafyysiset ristiriidat, ratkaisemattomat tehtävät tai ajatuslinjat, joiden tarkoitus on johtaa oppilaan tajunta pois älyllisestä ymmärtämisestä kohti suoraa kokemusta.
  • Klassinen "Miltä kuulostaa yhden käden taputus?" (Zen). Toisinaan nämä on ymmärretty pelkäksi hölynpölyksi, toisinaan taas (virheellisesti) vakavasti otettaviksi kysymyksiksi, joiden vastauksessa piilee mystinen merkitys. Molemmissa tapauksissa alkuperäinen tarkoitus on hukattu.
Humoristiset tarinat
Opetukset jotka samanaikaisesti johtavat oppilasta pois vakavasta keskustelusta, ja sisältävät metafyysisiä merkityksiä.
  • Esimerkiksi Nasraddinin tarinat ja Bektashin vitsit (islam), ja eläinhenki-tarinat Amerikan intiaanien, Australian aboriginaalien ja Afrikan heimojen kansanperinteessä. "Br'er jänis ja Tar lapsi", esimerkiksi, on ihmistuntemusta kiedottuna lasten satuun. Usein tämäntyyppinen huumori on kuitenkin taantunut pelkiksi vitseiksi.
metaforat
Tarinat, joiden tarkoitus on opettaa analogian kautta jokin erityinen, mutta epäsovinnainen näkökulma todellisuuteen.

Mystiikan suhde filosofiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mystisismi ja nykyaikainen (analyyttinen) filosofia ovat toisilleen vastakkaisia. Mystisismi on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja mystiset kokemukset ovat yleensä ilmaisun ulottumattomissa, kun taas nykyaikainen filosofia on analyyttistä, kielellistä ja pelkistävää. Läpi historian mystinen ja filosofinen ajattelu ovat olleet läheisesti yhteydessä toisiinsa. Platon ja Pythagoras, ja pienemmässä määrin Sokrates, sisällyttivät selviä mystisiä osia opetuksiinsa. Myös useat kuuluisista kristityistä mystikoista olivat samalla huomattavia filosofeja, ja Buddhan sutrissa sekä Adi Sankaran teoksessa Viveka Chudamani (erityisesti buddhalaisuuden ja Advaitan hindulaisuuden perusteksteissä) mystisiä ajatuksia käsitellään hyvin erittelevästi.

Välirikko mystisismin ja nykyajan filosofian välillä johtuu tieteellisestä ajattelusta: useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä mystisismiin läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä kokemusta eksistentialismissa.

Ontologia, epistemologia ja fenomenologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskittyminen kysymykseen mystisestä kokemuksesta johtaa ristiriitaan ontologian kanssa. Mystistä ontologiaa harvoin perustetaan yksityiskohtien varaan, vaan usein se koostuu yleistävistä tai läsnäoloon viittaavista ilmaisuista, kuten "Atman on Brahman", "Jumala on rakkaus " tai "On vain yksi ilman toista". Joskus se on esitetty negatiivisin termein, kuten esimerkiksi Hindu traditiossa, jossa sana Brahman on yleensä määritelty jumalaksi 'ilman' luonteenpiirteitä tai tuntomerkkejä. Buddhalainen opetus nimenomaan välttää rohkaisemasta ontologisiin käsityksiin, taolainen ajattelu taas sanoo että ontologia on tiedetty mutta sanoin kuvaamaton, ja useat 'psykologiset' koulut - Carl Jungin jälkeen perustetut henkiset koulut sekä Husserlista juotuvat filosofiset koulut - selittävät asiaa enemmänkin aistimuksen muutoksena tietoisuudessa, kuin sen yhdistymisenä johonkin ulkoiseen todellisuuteen.

Tietoteorian peruskysymyksiin on mystiikassa vastattu mystisillä kokemuksilla. Siten mystisismissä ei ole keskitytty niinkään järkeen perustuville menettelytavoille, jolla luoda selvä yhteys ontologian ja epistemologian välille, vaan enemmänkin löytämään keinoja joilla saada aikaan suora aistimus.

Fenomenologia on filosofioista ehkä kaikkein lähimpänä mystistä ajattelua, ja jakaa sen kanssa monia ongelmia. Husserlin fenomenologia esimerkiksi, pitää kiinni samasta 'ensimmäisestä' persoonasta eli kokemuksellisesta asenteesta, jota myös mystikot yrittävät saavuttaa: Hänen ajatuksensa fenomenologisesta lajittelusta sulkee pois olettamukset tai kysymykset yli-sielullisesta olemassaolosta tai sen havaitsemisesta ilmiönä [1].

Martin Heidegger menee askeleen pidemmälle, mieluummin kuin vain lajittelisi ilmiöitä ja siten poissulkisi ontologiset kysymykset, hän väittää että vain olemassaolo on ontologisesti totta, ja siten vain itsen tutkiminen ja kokeminen voi johtaa aitoon olemassaoloon.

Fenomenologia ja useimmat mystisyyden muodot eroavat siinä, että ne ymmärtävät kokemuksen eri tavoin. Fenomenologia juontaa angstista tai (eksistentiaalisesta kauhusta), joka nousee todellisuuden 'tyhjyyden' käsittämisestä, mystikot sen sijaan, puhuvat yleensä rauhasta tai siunauksesta, joka johtuu heidän aktiivisesta yhteydestään 'todellisuuteen'.

Termien ja tulkintojen eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etsinnän päämäärät ja syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teismissä ja panteismissa metafyysiset järjestelmät usein ymmärretään yksilön mystisenä yhteytenä jumalaan. Nämä subjektiiviset asiat voidaan ymmärtää muun muassa näkyinä, unelmina, ilmestyksinä tai ennustuksina.

Tuomas Akvinolainen, kristitty mystikko 1300-luvulla, määritteli asian sanoin cognitio dei experimentalis (kokemuksellinen tieto jumalasta). Katolisuudessa mystinen kokemus yleensä nähdään askeettisuuteen liittyvänä jumalallisena ilmoituksena.

Valaistuminen on tulemista tietoiseksi itsestä havainnon kautta. Tarkkailemalla itseämme ilman kiinnittymistä, voimme saada tietoa itsemme prosesseista ilman että olemme osana prosessia. Tämä auttaa yksilöä olemaan harmonisemmassa kanssakäymisessä ympäristönsä ja muiden ihmisten kanssa.

Kuten Sun Tzu sanoi: "Jos tunnet vihollisen ja itsesi, sinun ei tarvitse pelätä edes tuhatta taistelua. Jos tunnet itsesi mutta et vihollista, jokaista voittoa kohden kärsit tappion. Jos et tunne kumpaakaan, häviät varmasti. Sun Tzu, Sodankäynnin taito [2]

Kuoleman jälkeiselle elämälle voidaan antaa kolme erilaista termiä: nirvana (loppuminen), moksha (vapautuminen) ja taivas (yleensä käsitetty jumalan ja hyvien henkien olinpaikaksi). Kaikki nämä ovat uskontokeskeisiä, ja siksi ne määritellään eri tavoilla.

Tavat kokea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanford Encyclopedia of Philosophy määrittelee neljä yleistä tapaa mystisille ja uskonnollisille kokemuksille:

  • Ekstroverttinen; yksilön ymmärrys mystisestä tietoisuudesta kaiken ykseytenä
  • Introverttinen; mikä tahansa kokemus, joka sisältää aistein havaittavaa tai itseään tarkkailevaa sisältöä.

Kokemus tyhjyydestä, tai olemattomuudesta tietyissä mystisissä traditioissa, on esimerkki introvertistä kokemuksesta.

Sielu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti Abrahamiin perustuvat uskonnot käsittävät sielun olevan jokaisessa yksilössä, jolla on suuri hengellinen merkitys. Kristillisessä mystiikassa on vaihtelevia lähestymistapoja jumalan, sielun ja yksilön suhteesta.

Kveekarit näkevät sielun sisäisenä valona, luontaisena jumalan läsnäolona yksilössä. Muissa protestanttisissa lahkoissa kuten myös katolisuudessa ja itäisessä ortodoksisuudessa tehdään selkeämpi ero yksilön sielun ja Jumalan välille, joka johtuu uskosta, että sielun pelastuminen ja yhtyminen Jumalaan tapahtuu kuoleman jälkeisessä ylösnousemuksessa, mutta kuitenkin vanhurskaus on mahdollista tässä elämässä. Kristityt mystikot etsivät tätä tilaa intensiivisen rukouksen, askeettisuuden, monastisuuden tai jopa lihan rankaisemisen kautta.

Katolinen käsitys on, että ihminen saa kasteessa Pyhän Hengen, joka ikään kuin asuu ihmisen sielussa. Pyhimykset ja muut autuaat ovat siinä määrin tämän Hengen vaikutuksen alaisia, että heidän kauttaan voi tapahtua ihmeitä ja profetointia.

Islam jakaa tämän näkemyksen erillisestä sielusta, mutta ei keskity niin paljon ylimaallisiin voimiin, vaan tähdentää Allahin muistamisen (dhikr, zikr) merkitystä, joka on yksilön synnynnäinen ja alkuperäinen yhteys Allahin armoon. Perinteisessä islamissa tätä yhteyttä ylläpitävät enkelit, jotka välittävät Jumalan tahdon. Vain profeetoilla on kyky nähdä ja kuulla heidät suoraan.

Sufilaisuudessa Jumala voidaan nähdä suoraan universaalina rakkautena, joka kattaa koko universumin. 'Dhikr', eli hengityksen ja liikkeen säätelyyn perustuva rukousseremonia sufilaisuudessa merkitsee rakkauden jumalallisten tilojen muistamista, ja sufit ovat kuuluisia erityisesti taiteellisesta suunnasta, jonka he usein ottavat palvonnassaan.

Itämaiset filosofiat, kuten hindulaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus ovat vähemmän kiinnostuneita yksilöstä, ja sitä vastoin etsivät keinoa (moksha) purkaa sielu ja ego perimmäiseen todellisuuteen (yleensä Brahman tai Ishvara). Veedalaisen tradition mystisissä näkökulmissa Atmanin (osin länsimaista sielu-käsitettä vastaava) sanotaan olevan identtinen Brahmanin kanssa. Hindulaisuudessa mystinen harjoitus tähtää jumal-tietoisuuteen ja itsen kadottamiseen.

Buddhalaisuus opettaa, että kaikki kärsimys (dukkha) maailmassa saa alkunsa kiintymisestä objekteihin tai asioihin. Anatta-oppi esittää että sielu, tai aistimus muuttumattomasta koossapitävästä itsestä, on mentaalinen konstruktio johon yksilö voi samaistua, ja on siten yksi kärsimyksen lähde. Perinteinen buddhalaisuus lajittelee eri jumaluudet ja kunnioitetut olennot, mutta mystiset buddhalaiset lahkot välttävät sitä, ja joissain tapauksissa kieltävät pysyvän ja muuttumattoman sielun tai olennon olemassaolon.

Taolaisuudessa ei keskitytä sieluun, vaan daoon (Wade-Giles: tao) - 'tiehen' tai 'polkuun'. Taolaisuuden mukaan ihmisellä on taipumus muodostaa itselleen dualismeja. Taolaisen mystisen harjoituksen päämäärä on palautua ja mukautua alkuperäiseen kokonaisuuteen (Daodejing).

Mystikot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Pohjanmaan mystikot"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmaalla vaikuttanut uskonnollinen liike 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun puoliväliin, jonka kannattajia kutsuttiin mystikoiksi[2]. Mystikot käänsivät ja kopioivat runsaasti Ruotsista toimitettua mystistä kirjallisuutta.

Mystiikan nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime vuosikymmeninä kiinnostus niin kristillistä kuin ei-kristillistä mystiikkaa kohtaan on noussut. Samoin on sitä koskeva tieteellinen tutkimus lisääntynyt. Joskus mystiikasta käytetään tieteellisessä kontekstissa nimitystä spiritualiteetti.

Esimerkkejä yleisimmistä suuntauksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aachenin katedraalin tornissa sijaitseva kaikkinäkevä silmä.

Esimerkkejä suuntauksista ja filosofioista, joissa on vahvoja vaikutteita mystisismistä:

Tunnettuja mystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carlos Castaneda
Aleister Crowley (thelema)
George Ivanovitš Gurdjieff
David R. Hawkins
Jiddu Krishnamurti
Plotinos (uusplatonismi)
Chapel Tibet
Walt Whitman

Kristittyjä mystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apostoli Johannes (?–101)
Klemens Aleksandrialainen (n. 150 – n. 211/216)
Aurelius Augustinus (354–430)
Gregorius I (590–604)
Anselm Canterburylainen (1033-1109)
Hildegard Bingeniläinen (1098-1179)
Fransiskus Assisilainen (1182-1226)
Albertus Magnus (1206–1280)
Mechthild Magdeburgilainen (1210-1279)
Tuomas Akvinolainen (1224-1275)
Angela Folignolainen (1248–1309)
Mestari Eckhart (1260 - 1327/8)
Richard Rolle (1290 - 1349)
Gregorios Palamas (1296 - 1359)
Pyhä Birgitta (1302-1373)
Juliana Norwichilainen (1342 – n. 1416)
Katariina Sienalainen
Margery Kempe (n. 1373–1438)
Paracelsus (1493–1541)
Teresa Avilalainen (1515-1582)
Jakob Böhme (1575-1624)
Thomas Browne (1605–1682)
Michael de Molinos (1628-1696)
Sarah Wight (1632-?)
Emanuel Swedenborg (1688-1772)
William Blake (1757-1827)
Anne Catherine Emmerich (1774-1824)
Jakob Lorber (1800 - 1864)
Rufus Jones (1863-1948)
Max Heindel (1865 - 1919)
G. K. Chesterton (1874-1936)
Aiden Wilson Tozer (1897-1963)
Daniil Andrejev (1906–1959)
Thomas Merton (1915-1968)

Sufi-mystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ibn Arabi (k. 1240)
al-Ghazali (k. 1111)
al Hallaj (k. 922)
Jalal ad-Din Rumi (k. 1273)
Khwajeh Shams al-Din Muhammad Hafez-e Shirazi
Sadi
Abdul Qadir Gilani
Abusaeid Abolkheyr
Farid al-Din Attar
Jami
Mahmud Shabistari
Yunus Emre
Qalandar Baba Auliya
Amir Khusro
Shahbaz Qalander

Juutalaisia mystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shimon bar Yochai
Abraham ben Samuel Abulafia (1240-1291)
Moses ben Shem Tob de Leon (1250-1305)
Isaac Luria (1534-1572)
Moshe Chaim Luzzatto (1707-1746)
Nachman of Breslov (1772-1810)
Abraham Isaac Kook (1864-1935)
Menachem Mendel Schneerson (1902-1994)

Hindumystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andal
Adi Shankara
Gopi Krishna
Lalleshvari
Mirabai
Nārāyana Guru (1856-1928)
Sri Ramakrishna
Ramana Maharshi
Sri Deep Narayan Mahaprabhuji
Tukaram

Kiinalaisia mystikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laotse
Zhang Sanfeng
Chuang Tsu

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. William James, Uskonnollinen kokemus (Alkuteos: Varieties of religious experience, 1902, Suomennos: Elvi Saari), Hämeenlinna 1981, s. 278-279.
  2. http://trinity.siteadmin.fi/File.aspx?id=496418&ext=rtf&routing=479151&webid=479153&name=09_Pohjanmaan%20Mystikot Pohjanmaan mystikot (rtf-tiedosto)