Neurotiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Neurotiede on yleisnimitys niille tieteenaloille, jotka tutkivat hermoston toimintaa ja rakennetta. Neurotieteisiin kuuluvat muun muassa neurobiologia, joka tutkii hermosoluja; neuroanatomia, joka tutkii hermoston rakennetta; behavioraalinen neurotiede, joka tutkii hermoston toimintaa; evolutionaarinen neurotiede, joka tutkii hermoston kehitystä, sekä laskennallinen eli komputationaalinen neurotiede, joka tutkii aivojen toimintaa informaatiojärjestelmänä. Neurotieteellinen tutkimus kattaa myös osia muun muassa genetiikan, biokemian, fysiologian, farmakologian ja patologian aloista.

Monet neurotieteen osat on perinteisesti luettu biologian aloiksi. Nykyisin neurotiede käsitetään usein monitieteiseksi alaksi, johon kuuluu myös kognitiivisen psykologian, neuropsykologian, tietojenkäsittelytieteen, tilastotieteen, fysiikan ja lääketieteen (neurologia) tutkimusta. Neurotiede onkin laajentunut kattamaan kaiken kokeellisen ja teoreettisen tutkimuksen, joka koskee eliöiden keskus- ja ääreishermostojen toimintaa ja rakennetta.

Suomessa on vietetty kolmena vuotena aivoviikkoa, jonka aikana on pyritty tekemään neurotiedettä tutuksi yleisölle. Aivoviikon ajatus on lähtöisin Yhdysvalloista, ja kansainvälistä aivoviikkoa on vietetty kaksitoista kertaa.[1]

Suomen aivotutkimusseura yhdistää eri alojen tutkijoita, joiden työ kohdistuu hermostoon. Seurassa on noin 200 jäsentä.[2]

Osa-alueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neurotieteiden aloiksi luetaan[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Revonsuo, Antti, Heikki Lang & Olli Aaltonen (toim.): Mieli ja aivot: Kognitiivinen neurotiede. Turku: Kognitiivisen neurotieteen tutkimusyksikkö, Turun yliopisto, 1996.
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.