Gregorius I

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pyhä Gregorius I Suuri
Sanctus Gregorius I Magnus
Musée Châlons-St Grégoire edit 3.jpg
Syntymänimi Gregorius
Paavius alkoi 3. syyskuuta 590
Paavius päättyi 12. maaliskuuta 604
Edeltäjä Pelagius II
Seuraaja Sabinianus
Syntynyt n 540
Rooma, Italia
Kuollut 12. maaliskuuta 604
Rooma, Italia

Pyhä Gregorius I (Gregorius Suuri) (n. 54012. maaliskuuta 604) oli kirkonopettaja[1] ja toimi paavina 3. syyskuuta 59012. maaliskuuta 604.[2] Paavina Gregorius oli Rooman kirkon aseman merkittävä rakentaja. Hän aloitti suuren käännytystoiminnan ja verotuksellaan varmisti kirkon taloudellisen riippumattomuuden. Hänen työtään oli myös kirkkoisä Augustinuksen ajatuksen "kirkosta Jumalan valtakunnan edustajana maan päällä" vakiintuminen.

Ortodoksisessa kirkossa häntä kunnioitetaan pyhänä nimellä Gregorios Dialogos (kreik. Γρηγόριος ο Διάλογος), ja ennenpyhitettyjen lahjain liturgian ylöskirjoittajana. Lisänimen Dialogos hän on saanut teoksestaan "Dialogit".

Martti Luther ja muut protestanttiset reformaattorit väittivät kirkon rappion ja pimeän keskiajan alkavan Gregoriuksesta.[3] Tämä korosti askeesia ja itsensä kuolettamista, kehitti kiirastulioppia ja edisti pyhimysten kunnioitusta.[3]

Elämä ennen paaviutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregorius oli lähtöisin rikkaasta, ylhäisestä ja hurskaasta roomalaisesta suvusta, vaikka suvulla ei nähtävästi ollut yhteyksiä Rooman perinteisiin patriisiperheisiin. Hänen isänsä oli Gordianus -niminen mies ja äitinsä Silvia, jonka puoleinen suku oli myös arvostettu.[4] Gregoriuksen äiti Silvia on myöhemmin julistettu pyhimykseksi.[5] Gregoriuksen äidin lisäksi myös hänen isänsä kaksi siskoa, Trasilla ja Emiliana, on myöhemmin kanonisoitu pyhimyksiksi.[4]

Gregorius sai lainopillisen koulutuksen. Hiukan yli kolmikymmenvuotiaana hänestä tuli Rooman kaupunginprefekti.[4] Noin vuonna 574 Gregorius päätti luopua tehtävistään ja ryhtyä munkiksi. Myöhemmin hän kuvaili kolmea munkkivuottaan elämänsä onnellisimmaksi ajaksi.[4]

Kun hänen isänsä kuoli, Gregorius muutti sukupalatsinsa luostariksi. Siellä hän alkoi noudattaa askeettista benediktiiniläistä elämäntapaa ja vaaransi terveytensä ylenmääräisellä paastoamisella.[6]

Vuonna 578 Gregoriuksesta tuli paavin päätöksellä yksi seitsemästä Rooman diakonista.[4] Samaan aikaan paavilla oli ongelmia langobardien kanssa, jotka uhkasivat koko Italiaa. Paavi pyysi suojelusta Bysantin keisarilta Tiberius II Constantinukselta, mutta tämän lähettämä Bysantin valtakunnan armeija ei ollut järin tehokas langobardeja vastaan, minkä vuoksi Rooma oli alituisessa uhassa.

Gregorius toimi myös kuusi vuotta paavin lähettiläänä Konstantinopolissa keisarin hovissa. Gregoriuksen kanssa Konstantinopoliin matkusti myös joitain hänen tuntemiaan henkilöitä hänen munkkivuosiltaan, joiden kanssa hän vietti Konstantinopolissa aikaansa rukoillen ja lukien pyhiä kirjoituksia.[4] Konstantinopolissa viettämänään aikana Gregorius myös joutui riitoihin Konstantinopolin patriarkka Eutychiusin kanssa riidassa, joka koski Ylösnousemusta, ja tarkemmin ylösnousseen ruumiin olemusta.[4] Bysantin keisari ratkaisi riidan toteamalla, että Gregorius oli kiistassa oikeassa.[4] Samalla Konstantinopolin patriarkan aiheesta kirjoittama kirja määrättiin poltettavaksi.[4] Gregoriuksen ja patriarkan kiista oli ollut niin ahdistava, että he molemmat sairastuivat sen vuoksi.[4] Gregorius kuitenkin parani, mutta patriarkka menehtyi sairauteensa vuonna 582. Konstantinopolin vuosien jälkeen Gregorius palasi kotiluostariinsa, missä hänestä tuli apotti.[4]

Paavina vuodet 590–604[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Gregorius I puhuu Taivaaseen. Teos on peräisin 1700-luvulta.

Gregorius valittiin paaviksi 50-vuotiaana vuonna 590 vastoin omaa tahtoaan.[7] Valinta tapahtui poikkeuksellisen yksimielisesti.[7]

Keskiajan paaviuden voidaan katsoa alkaneen Gregoriuksen tultua valituksi paaviksi vuonna 590. Gregorius I oli paaviuden historian kannalta erittäin merkittävä henkilö, ja hänen pontifikaattinsa aikana vuosina 590604 voidaankin katsoa läntisen kristillisyyden kirkon siirtyneen uuteen aikakauteen.[4] Myöhemmin Gregoriukselle annettiin lisänimi Suuri, mikä on harvinainen kunnianosoitus kirkossa.

Gregorius oli ensimmäinen paaviksi valittu munkki ja hänestä tuli koko keskiajan ihannepaavi. Gregorius oli pätevä hallintomies, kokenut juristi ja taitava diplomaatti.[8] Hänen tekoihinsa lukeutuu muun muassa paavillisen keskushallinnon järjestäminen, eikä hän ollut suinkaan pelkkä uskonnollinen johtaja vaan tämän lisäksi myös maallinen hallitsija ja yksi historian merkittävimmistä paaveista.

Gregorius kutsui itseään "Jumalan palvelijoiden palvelijaksi", joka vielä nykyäänkin on yksi paavillisen vuosikirjan ensimmäisellä sivulla olevista arvonimistä. Titteli kuvasti paitsi Gregoriuksen käsitystä itsestään nöyränä munkkina, se myös toimi vastavetona Konstantinopolin piispalle, joka oli alkanut kutsua itseään "ekumeeniseksi patriarkaksi".[9]

Maatilojen organisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregoriuksen aikaan kirkko oli Italian suurin maanomistaja ja Gregorius organisoi maantilojen hoidon: torpparit[7] viljelivät maita ja tuotto meni luostareille, papistolle ja köyhille. Hän tehosti viljelysmenetelmiä, tilojen hallintaa sekä huolehti, ettei viljelijöiden oikeuksia poljettu.

Gregoriuksen toimintaan maatilauudistuksessa kuului myös se, että maatilojen johtajat siirrettiin paavin suoraan alaisuuteen. Jokainen maatilan johtaja joutui vuosittain raportoimaan maatilansa toiminnasta suoraan paaville ja merkitsemään tulonsa muistiin.[10]

Gregoriuksen uudistusten vuoksi paavin tulot lisääntyivät huomattavasti. Saamillaan rahoilla Gregorius saattoi uudistaa paavillista hallintojärjestelmää ja luoda siitä tehokkaamman.[10] Gregorius ei kuitenkaan käyttänyt kaikkia rahoja hallintokoneistonsa ylläpitämiseen ja luomiseen, vaan hän myös harjoitti hyväntekeväisyyttä hallitsemillaan alueilla.[10] Gregoriuksen tiedetään käyttäneen rahaa myös sosiaalisten epäkohtien korjaamiseen, minkä lisäksi hän myös jakoi hallitsemillaan alueilla viljaa köyhille.[10] Tällainen toiminta takasi paaville myöhemmin hyvän maineen, minkä vuoksi syntyi myös Gregoriuksen yhteyteen usein liitetty legenda Roomaa piinanneesta ruttoaallosta. Legendan mukaan Gregoriuksen pontifikaatin eli paavinkauden ensimmäisenä vuonna Roomaa koetteli ruttoepidemia, minkä lopettamiseksi Gregorius I:n kerrotaan järjestäneen suuren kulkueen, jonka lopuksi arkkienkeli Mikaelin kerrotaan ilmestyneen kansalle ja ilmoittaneen ruttoepidemian päättyneen.[10]

Maatilauudistuksena ohella Gregorius myös valvoi, että piispoiksi nimitettiin virkaan kykeneviä miehiä, jotka useimman olivat hänen tuttujaan Roomasta ja sen luostareista.[7] Gregorius I arvosti piispannimityksiä päättäessään kandidaattiensa hurskautta ja oppineisuutta, mutta hän kiinnitti huomiota myös maallisiin asioihin – jopa sota-ansioihin.[7]

Ulko- ja sisäpoliittiset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Gregorius I. Francisco de Zurbaránin maalaus.

Gregorius Suuren aikana nykyisen Italian alue kuului Ravennan eksarkaattiin, joka kuului Bysantin valtakunnalle. Paavi Gregorius tunnusti tämän ylivallan. Vihollisten uhatessa Rooman kaupunkia Bysantin keisarista ja Ravennan eksarkista ei kuitenkaan ollut apua, joten olosuhteiden pakossa paavin oli neuvoteltava heidän kanssaan ja lahjottava heitä.[8][11]

Gregoriuksen politiikka langobardeja kohtaan oli vastakohtana Bysantin käskynhaltijoille, jotka suhtautuivat passiivisesti langobardien muodostamaan uhkaan. Gregorius toimi aktiivisesti Rooman suojelemiseksi langobardeilta, mihin kuului esimerkiksi vuonna 592 solmittu rauhansopimus Ariulf -nimisen langobardiherttuan kanssa.[12] Myöhemmin Ariulf tosin rikkoi sopimuksen ja aikoi valloittaa Rooman, mutta Gregorius sai hänet lahjottua luopumaan yrityksestä.

Maallisen vallan heikkous siis pakotti – tai toisesta näkökulmasta katsottuna mahdollisti – hänet ottamaan vastuuta myös maallisesta hallinnosta Rooman lähiseuduilla: näillä toimillaan hän aloitti Kirkkovaltion rakentamisen Keski-Italiaan sekä verotusjärjestelyillään varmisti kirkon taloudellisen riippumattomuuden. Näin paavista tuli käytännössä Italian niemimaan maallinen hallitsija.[8]

Konstantinopolissa lähettiläänä ollessaan Gregorius huomasi, että keisarilla oli yksinvalta uskonasioissa. Hän ymmärsi, ettei hänen kannattanut yrittääkään levittää ajatusta paavin uskonnollisesta ylimmästä vallasta itään, joten hän päätti keskittyä länteen. Paavi Gregorius solmi tärkeitä suhteita Ranskan ja Espanjan hallitsijoihin sekä lähetti kotiluostarinsa johtajan ja neljäkymmentä munkkia Isoon-Britanniaan käännyttämään pakanoita. Gregorius esiintyikin lännessä kristittynä johtajana ja käskijänä sekä idässä keisarin uskollisena alamaisena.

Lähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregorius I:tä esittävä teos 1400-luvulta.

Nähdessään englantilaisia sotavankeja Rooman orjatorilla, paavi Gregorius päätti, että englantilaisista (lat. anglii) oli tehtävä enkeleitä (lat. angelii) ja lähetti kotiluostarinsa johtajan Augustinuksen neljänkymmenen muun munkin kanssa Englantiin.[13] Tämän tapauksen historiallisuus ei tosin ole varmaa, eikä kertomuksella juuri katsota olevan lähdearvoa.[14] Liber Pontificalis -teos käsittelee Gregoriuksen käännytysohjelmaa vain hyvin lyhyesti, eikä anna sille selvää syytä:[14]

»Tuohon aikaan pyhä Gregorius lähetti Jumalan palvelijat Mellituksen, Augustinuksen, Johanneksen sekä heidän kanssaan muita Jumalaa pelkääviä munkkeja; hän lähetti heidät saarnaamaan anglosakseille, jotta he kääntäisivät nämä Herraan Jeesukseen Kristukseen.»

Gregorius antoi Augustinukselle ohjeet kuinka pakanoita tulisi käännyttää ja nämä ohjeet myöhemmin otettiiin kirkkolakiin ja niitä noudatettiin koko keskiajan.

Gregorius kirjoitti muun muassa seuraavaa:

»Tämän kansan pakanallisia temppeleitä ei tule hävittää, ainoastaan niissä olevat epäjumalien kuvat tuhotaan. Vihmokaa temppelit vihkivedellä ja pystyttäkää niihin alttari pyhäinjäännöksineen. Kun kansa näkee, ettei heidän temppeleitään hävitetä, se sitä helpommin hylkää erehdyksensä ja tulee avoimin sydämin niille paikoille, joissa tähänkin asti on ollut tapana kokoontua. Ja koska he perkeleelle toimittamiensa uhrien yhteydessä ovat tottuneet teurastamaan useita härkiä, näyttää suositeltavalta järjestää kansalle juhla.»

Gregoriuksen suhtautuminen käännytystyöhön oli käytännönläheistä ja suvaitsevaista, mikä näkyy hänen kirjoittamistaan ohjeista käännyttäjille.[15] Gregorius ei esimerkiksi halunnut ei-kristillisiä kulttipaikkoja tuhottavan, vaan ne piti ainoastaan vihkiä kristityiksi. Lisäksi Gregorius ei vaatinut käännyttäjiä kitkemään vanhoja tapoja, vaan sulauttamaan ne kristilliseen oppiin. Esimerkiksi eläinuhrit sallittiin, kunhan uhraukset suoritettiin kristillisinä juhlapäivinä Jumalalle omistettuina.[15]

Englannissa Gregoriuksen lähettiläät otettiin lämpimästi vastaan, sillä Kentin kuninkaan Ethelbertin vaimo oli itsekin kristitty.[13] Myöhemmin myös itse kuningas kääntyi kristityksi ja otti vastaan hänelle tarjotun kasteen.[13]

Englannista tehtiin lähetystyötä manner-Eurooppaan ja samalla luotiin henkinen perusta Länsi-Euroopalle.[16] Läntisestä Euroopasta tuli Gregorius I:n tavoitteiden mukaisesti alue, jolla paavia kuunneltiin ja joka oli uskollinen paaville.

Vaikka käännytystyö osoittautui hedelmälliseksi Englannissa – esimerkiksi pelkästään yhden joulujumalanpalveluksen yhteydessä kerrottiin kastetun enemmän kuin kymmenentuhatta anglosaksia[17] – ei paavi Gregoriuksella silti ollut mahdollisuutta saada kontrollia Englannin maallisesta tai sotilaallisesta vallasta.[18] Kristinuskon levittämisessä Gregorius kuitenkin onnistui, ja hänen pyrkimyksiinsä ulkoisten kääntymysten ohella kuului muuttaa koko anglosaksinen arvomaailma lähemmäs kristillistä.[18]

Läntisissä suhteissaan Gregorius toimi käskijänä, ja muille läntisen Euroopan ruhtinaille kirjoittaessaan hän puhutteli näitä "poikinaan". Samanaikaisesti Gregorius I osasi esiintyä Konstantinopolille keisarin alamaisena.[16] Toimintansa ansiosta Gregorius ei joutunut hankaluuksiin vahvan Bysantin kanssa, ja samalla hän saattoi lujittaa paavillista valtaa lännessä.

Kirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Henki kuvattuna kyyhkysen muotoon sanelee paavi Gregoriukselle.

Gregorius kirjoitti paljon ollessaan paavi, ja hän oli myös ensimmäinen paavi, jonka kirjeenvaihdon tiedetään säilyneen.[7] Tämän johdosta Gregorius kuvattiinkin varsinkin keskiaikaisessa taiteessa kirjoittamassa. Usein Gregoriukseen liittyvissä kuvissa hänen vierelleen kuvattiin Pyhää Henkeä symboloiva kyyhkynen, joka saneli ohjeita paavin korvaan.[16] Gregoriuksen ajalla eläneet ihmiset kokivatkin paavin kirjoittamat tekstit juuri Pyhän Hengen sanelemiksi.[16]

Gregorius kirjoitti raamatunselityksiä ja saarnoja. Näistä merkittävimmät ovat Jobin kirjan kommentaari "Moralia in Job", joka on patristisen kirjallisuuden laajimpia teoksia, Hesekielin kirjaa tulkitsevat saarnat "Homilia in Ezechielem", papin kutsumusta käsittelevä "Regula Pastoralis", jota on sanottu keskiajan merkittävimmäksi johtamistaidon oppikirjaksi sekä kansantajuisempi saarnakokoelma "40 evankeliumisaarnaa".

Gregorius pyrki kirjoittamaan helppolukuista tekstiä, jotta lukijat ymmärtäisivät hänen sanomansa. Paavin teokset oli tarkoitettu Gregoriuksen papistolle, jonka joukossa oli paljon enemmän tai vähemmän oppineita ihmisiä, jotka kuitenkin osasivat lukea ja ymmärsivät paavin tekstien sanoman.[16]

Hänen teoksensa levisivät laajalle alueelle ja Gregoriuksesta tuli keskiajan luetuimpia ja vaikutusvaltaisempia kirjailijoita. Hänen suosituimmassa teoksessaan "Dialogit I-IV" käsiteltiin italialaisia pyhimyksiä ja heidän ihmetekojaan. Gregoriuksen tarkoituksena oli näyttää aikalaisilleen, että askeetteja oli myös Italiassa eikä vain idässä. Gregoriuksen tekstit eivät olleet suosittuja vain paavin vaikutusalueella Italiassa ja Länsi-Euroopassa, vaan hänen teoksiaan käännettiin ranskan, italian ja englannin kielien lisäksi myös kreikaksi ja arabiaksi.[16]

Gregorius I:n perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregorius Suuri. Kuva on peräisin 1300-luvulta.

Paavi Gregorius I kärsi elämänsä aikana useasti heikosta terveydestä.[15] Viimeisten elinvuosiensa aikana hän kärsi esimerkiksi kihdistä ja mahakatarrista.[15] Toimittuaan paavina lähes neljätoista vuotta Gregorius menehtyi vuonna 604. Hän jäi historiaan yhtenä merkittävimmistä paaveista ja äärimmäisen tärkeänä hahmona keskiajan paaviuden kannalta.

Gregoriuksen pontifikaatin eli paavinkauden vaikutukset ulottuvat monella eri osa-alueella pitkälle. Hänen vaikutuksena niin kirkkoon, paaviuteen kuten myös Euroopan maalliseen valtaan oli suurta. Gregoriuksen merkittävyydestä kirkolle kertoo muun muassa se, että hänestä käytetään lisänimeä "Suuri". Kyseinen lisänimi on myönnetty Gregoriuksen lisäksi vain kahdelle muulle paaville.[19] Arnold J. Toynbeen mukaan Gregoriuksen vaikutus Länsi-Euroopan kehitykseen on ollut jopa niin suuri, että häntä suuremmalla syyllä kuin ketään muuta yksittäistä henkilöä voitaisiin suorastaan pitää länsi­maisen kulttuurin perustajana, joka suunnilleen hänen aikanaan alkoi kehittyä silloin jo tuhoutuneen antiikin kreikkalais-roomalainen kulttuurin seuraajaksi.[20]

Paavin maallisen vallan kehityksen kannalta Gregorius oli erittäin merkittävä henkilö, ja hänen toimintansa maalliselta vallaltaan heikossa Italiassa loi pohjaa paavin tulevalle valta-asemalle. Samoin Gregorius I:n käännytystoiminta Englannissa ja muualla läntisessä Euroopassa oli merkittävää, ja useat hänen seuraajansa jatkoivatkin hänen aloittamaansa työtä.[21]

Myös Gregorius I:n ulkopoliittiset suhteet olivat merkittäviä. Esimerkiksi ennen Gregorius I:n aikaa kielelliset ja kulttuuriset erot olivat pitäneet paavin ja germaanikansat erillään, mutta Gregorius I pyrki määrätietoisesti järjestämään suhteita eri germaanijohtajiin. Tämä politiikka paitsi pelasti Rooman langobardeilta, myös aikaansai sen, että useat germaanit kääntyivät areiolaisuudesta katolilaisuuteen.[22]

Uskontoon liittyvissä kysymyksissä Gregorius I:llä oli myös oma merkityksensä. Hän halusi levittää kristinuskoa laajoille alueille, ja luotti tässä tehtävässä erityisesti benediktiinimunkkeihin.[23] Lisäksi Gregorius I halusi, että uskonto olisi niin helposti opetettavaa ja yksinkertaista, että sitä voitaisiin opettaa mahdollisimman sivistymättömillekin henkilöille.[23] Siksi Gregorius painottikin erilaisten pyhäinjäännösten ja pyhiinvaellusten, eli uskonnon näkyvien muotojen, merkitystä.[23] Gregorius I:n vaikutuksesta myös opit messun sovitusuhrista, ripistä, sovitusteoista ja kiirastulesta saivat korostuneen aseman, minkä tarkoituksena oli viitoittaa kristinuskon kautta tapahtuvaan lopulliseen pelastumiseen johtavaa tietä mahdollisimman tarkasti.[23]

Maallisten ja uskonnollisten ansioidensa lisäksi paavi Gregoriuksella oli merkittävä osa myös keskiaikaisessa kirjallisuudessa. Paavi Gregorius olikin yksi katolisen kirkon merkittävimmistä kirjailijoista.[15] Esimerkiksi Gregoriuksen sielunhoitoa käsittelevästä kirjasta tuli keskiaikaisen kirkon peruskirja.[15] Kirjalliset työt oikeuttivat Gregoriuksen saamaan paikan kirkon tärkeiden opettajien joukossa.[15] Paavi Gregoriuksen katsotaan myös kuuluvan tärkeimpiin kirkkoisiin.

Katolisen kirkon liturgian keskuksena vielä 1960-luvulle saakka ollut gregoriaaninen kirkkolaulu nimettiin Gregorius I:n mukaan, koska paavina hän vahvisti toimillaan latinan kielistä liturgiaa ja myös perusti Roomaan koulun laulajia varten.[15] Tämän vuoksi Gregorius I:n katsotaan katolisena pyhimyksenä olevan juuri laulajien suojelija.[15] Pyhimyksenä Gregorius I:n muistopäivää vietetään katolisessa kirkossa 3. syyskuuta sekä ortodoksisessa kirkossa hänen kuolinpäivänään 12. maaliskuuta. Pyhimystaiteessa hänen tunnusmerkkeinään käytetään muun muassa kyyhkystä, rukousnauhaa ja paavin kolmikerroksista tiaaraa.[15]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Gregorius I:tä pidettiin katolisessa kirkossa koko keskiajan ihannepaavina ja vaikka hänet usein esitettiin muiden suurten kirkkoisien joukossa näiden vertaisena, esitettiin häntä kohtaan myös jonkin verran kritiikkiä. Pääosa tästä kritiikistä oli Martti Lutherin ja tämän kannattajien esittämää, ja he katsoivat Gregoriuksen muun muassa aiheuttaneen koko katolisen kirkon rappion alkamisen.[24] Samoin uskonpuhdistajat katsoivat, että juuri Gregorius I aloitti pimeän keskiajan.[24] Gregorius I korostikin ja arvosti useita asioita, joita vastaan Luther ja muut uskonpuhdistajat hyökkäsivät. Esimerkiksi kiirastuliopin edelleen kehittäminen ja pyhimysten kunnioituksen edistäminen kuuluivat Gregorius I:n toimiin.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia. Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4. s. 74–76
  • The Book of Saints. A Dictionary of Servants of God canonized by the Catholic Church. A&C Black London, 1989. ISBN 0-7136-3006-X.
  • Elizabeth Hallam: Pyhiä miehiä ja naisia. Karisto Oy, 1996. ISBN 951-23-3612-X.
  • Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.
  • Simo Heininen: Ihmistä suurempi: paaviuden historia. Edita, 2004. ISBN 951-37-4184-2.
  • Christian Krötzl: Pietarin ja Paavalin nimissä : Paavit, lähetystyö ja Euroopan muotoutuminen (500-1250). Suomen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-591-2.
  • Ralph Ludwig: Kristinuskon historia 2000. Weilin + Göös, 1999. ISBN 951-35-6514-9.

Verkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Book of Saints: 254.
  2. Hanska 2005: 318.
  3. a b Heininen 2004: 23.
  4. a b c d e f g h i j k l Catholic Encyclopedia: St. Gregory the Great (Katolisen ensyklopedian artikkeli Gregorius I:stä) Viitattu 25. elokuuta 2007. (englanniksi)
  5. Catholic Encyclopedia: St. Silvia Viitattu 25. elokuuta 2007. (englanniksi)
  6. Heininen 2004: 24.
  7. a b c d e f Heininen 2004: 24.
  8. a b c Heininen 2004: 23–27.
  9. Krötzl 2004: 59.
  10. a b c d e Krötzl 2004: 58.
  11. Ludwig 1999: 94–95.
  12. Krötzl 2004: 58.
  13. a b c Heininen 2004: 25.
  14. a b Krötzl 2004: 60-61.
  15. a b c d e f g h i j Krötzl 2004: 63.
  16. a b c d e f Heininen 2004: 26.
  17. Krötzl 2004: 61.
  18. a b Krötzl 2004: 64.
  19. The List of Popes Viitattu 25. elokuuta 2007. Tosin katolinen kirkko on myös alkanut käyttää paavi Johannes Paavali II:sta lisänimeä "Suuri", vaikkakaan nimi ei ole juuri vakiintunut ihmisten keskuudessa. Lähde: The legacy of John Paul II Viitattu 25. elokuuta 2007.
  20. Arnold J. Toynbee: Historia uudessa valossa, s. 481. D. C. Somervellin laatima lyhennetty laitos. Suom. Kai Kaila. WSOY, 1950.
  21. Krötzl 2004: 67.
  22. Arffman 2004: 76.
  23. a b c d Arffman s. 75
  24. a b c Heininen 2004: 23.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Pelagius II
Luettelo paaveista

Emblem of the Papacy SE.svg

Seuraaja:
Sabinianus
Kristillisen teologian ja filosofian historia
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I | Ignatios | Polykarpos | Papias | Hermas | Justinos Marttyyri | Irenaeus | Klemens Aleksandrialainen | Tertullianus | Origenes | Cyprianus | Eusebios Kesarealainen | Athanasios Suuri | Basileios Suuri | Gregorios Nazianzilainen | Gregorios Nyssalainen | Epifanios | Johannes Khrysostomos | Ambrosius | Hieronymus | Augustinus | Leo Suuri | Pseudo-Dionysios Areopagita | Gregorius Suuri