Kiirastuli
Wikipedia
Kiirastuli (lat. purgatorium, 'puhdistuspaikka') on sieluntila, jossa pelastuneen ihmisen sielu kuoleman jälkeen puhdistuu (lat. purgare, 'puhdistaa') synneistä ennen taivaaseen pääsyä. Kiirastuli kuuluu katolisen kirkon teologiaan. Useimmat taivaaseen pääsevät tarvitsevat katolisen kirkon käsityksen mukaan tällaista puhdistusta ennen kuin kohtaavat Jumalan. Sitä vastoin kadotukseen joutuvat eivät käy kiirastulessa.
Katolisen kirkon katekismuksen mukaan "[n]e, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täydellisesti puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi"[1].
Käsitys kiirastulesta nojaa käytäntöön rukoilla vainajien puolesta. Sen kautta tulee ymmärrettäväksi myös sielunmessujen (lat. requiem) viettäminen. Katekismuksen mukaan "[k]irkko on jo varhaisimmista ajoista asti kunnioittanut vainajien muistoa ja kantanut heidän puolestaan esirukouksia ja varsinkin eukaristista uhria, jotta he puhdistuisivat ja pääsisivät autuaaksi tekevään Jumalan katselemiseen. Kirkko suosittaa myös almuja, aneita ja katumustekoja vainajien puolesta."[2]
Katolinen kirkko katsoo kiirastulen näkyvän jo Raamatun kirjoissa; kirkkoisillä se havaitaan varhaisimmillaan 200–400-luvuilla Clemens Aleksandrialaisen, Cyprianus Karthagolaisen, Lactantiuksen, Kyrillos Jerusalemilaisen, Gregorios Nyssalaisen, pyhän Johannes Khrysostomoksen ja pyhän Augustinuksen kirjoituksissa. Oppi kuitenkin dogmatisoitiin eli määrättiin pakolliseksi uskonkappaleeksi kirkon jäsenille vasta vuonna 1274.
Protestanttisten kirkkojen ja liikkeiden piirissä oppia kiirastulesta ei hyväksytä. Martti Lutherin mukaan kiirastuli oli katolisten keksimä "kolmas maailma", josta ei Raamatussa mainita sanallakaan. Kiirastulioppi oli yksi tärkeimpiä seikkoja, jotka johtivat uskonpuhdistukseen. Ortodoksisen teologian mukaan ihmiset ovat kuolemansa jälkeen välitilassa, jossa he ovat tietoisia, mutta kirjaimellista puhdistavaa tulta ei ortodoksisenkaan kirkon mielestä ole. Ortodoksisen näkemyksen mukaan sielut siirtyvät pois välitilasta viimeisen tuomion jälkeen.
Dante Alighierin teos Jumalainen näytelmä lienee kuuluisin kaunokirjallinen kuvaus kiirastulesta. Dante kuvaa kiirastulen pengerretyksi vuoreksi. Kun syntinen on viimein puhdistunut synneistään, hän voi nousta vuoren huipulle, mistä alkaa paratiisi. Danten näkemys kiirastulesta on kuitenkin taiteilijan oma, eikä sinänsä edusta kirkon virallista näkemystä. Kirkon viralliseen näkemykseen ei myöskään kuulu käsitys kirjaimellisesta, polttavasta tulesta, vaan ylipäätään kärsimyksestä tai taakasta, josta sielu kiirastulen myötä vapautuu.
