Kiirastuli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee teologiaa. Yrjö Jylhän runokokoelmasta Kiirastuli on oma artikkelinsa.

Kiirastuli (lat. purgatorium, 'puhdistuspaikka') on katolisen kirkon teologian mukaan olotila, jossa pelastuneen ihmisen sielu kuoleman jälkeen puhdistuu (lat. purgare, 'puhdistaa') synneistä ennen taivaaseen pääsyä. Useimmat taivaaseen pääsevät tarvitsevat katolisen kirkon käsityksen mukaan tällaista puhdistusta ennen kuin kohtaavat Jumalan. Sitä vastoin kadotukseen joutuvat eivät käy kiirastulessa.

Katolisen kirkon katekismuksen mukaan "ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täydellisesti puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi".[1]

Käsitys kiirastulesta nojaa käytäntöön rukoilla vainajien puolesta. Tähän liittyy sielunmessujen (lat. requiem) viettäminen. Katekismuksen mukaan "kirkko on jo varhaisimmista ajoista asti kunnioittanut vainajien muistoa ja kantanut heidän puolestaan esirukouksia ja varsinkin eukaristista uhria, jotta he puhdistuisivat ja pääsisivät autuaaksi tekevään Jumalan katselemiseen. Kirkko suosittaa myös almuja, aneita ja katumustekoja vainajien puolesta."[2]

Katolinen kirkko katsoo kiirastulen olemassaolon näkyvän jo Raamatun kirjoissa; kirkkoisillä se on havaittavissa varhaisimmillaan 200–400-luvuilla Clemens Aleksandrialaisen, Cyprianus Karthagolaisen, Lactantiuksen, Kyrillos Jerusalemilaisen, Gregorios Nyssalaisen, pyhän Johannes Khrysostomoksen ja pyhän Augustinuksen kirjoituksissa. Oppi dogmatisoitiin eli määrättiin pakolliseksi uskonkappaleeksi kirkon jäsenille vuonna 1274.

Protestanttisten kirkkojen ja liikkeiden piirissä oppia kiirastulesta ei hyväksytä. Martti Lutherin mukaan kiirastulen olemassaolosta ei voida sanoa mitään.

Ortodoksisen teologian mukaan ihmiset ovat kuolemansa jälkeen välitilassa, jossa he ovat tietoisia, mutta kirjaimellista puhdistavaa tulta ei ortodoksisen kirkon mielestä ole.[3] Ortodoksisen näkemyksen mukaan sielut siirtyvät pois välitilasta viimeisen tuomion jälkeen.[4]

Dante Alighierin teos Jumalainen näytelmä lienee kuuluisin kaunokirjallinen kuvaus kiirastulesta. Dante kuvaa kiirastulen pengerretyksi vuoreksi. Kun syntinen on viimein puhdistunut synneistään, hän voi nousta vuoren huipulle, mistä alkaa paratiisi. Danten näkemys kiirastulesta on kuitenkin taiteilijan oma, eikä sinänsä edusta kirkon virallista näkemystä. Kirkon viralliseen näkemykseen ei myöskään kuulu käsitys kirjaimellisesta, polttavasta tulesta, vaan ylipäätään kärsimyksestä tai taakasta, josta sielu kiirastulen myötä vapautuu.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katolisen kirkon katekismus, 1030
  2. Katolisen kirkon katekismus, 1032
  3. Death, The Threshold to Eternal Life Greek Orthodox Archdiocese of America. Viitattu 18.9.2009. (englanniksi): "The Orthodox Church does not believe in purgatory (a place of purging), that is, the inter-mediate state after death in which the souls of the saved (those who have not received temporal punishment for their sins) are purified of all taint preparatory to entering into Heaven, where every soul is perfect and fit to see God."
  4. Father Michael Azkoul: WHAT ARE THE DIFFERENCES BETWEEN ORTHODOXY AND ROMAN CATHOLICISM? (The Orthodox Christian Witness, Vol. XXVII (48), Vol. XXVIII (6) and (8), 1994.) St. Nectarios American Orthodox Church. Viitattu 18.9.2009. (englanniksi): "Orthodoxy teaches that, after the soul leaves the body, it journeys to the abode of the dead (Hades). There are exceptions, such as the Theotokos, who was borne by the angels directly into heaven. As for the rest, we must remain in this condition of waiting. Because some have a prevision of the glory to come and others foretaste their suffering, the state of waiting is called 'Particular Judgment.' "

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]