Kuolemanjälkeinen elämä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuolemanjälkeinen elämä (tuonpuoleinen) on monissa uskonnoissa esiintyvä uskomus, jonka mukaan ihminen jatkaa olemassaoloaan jossakin olotilassa kuoleman jälkeen.[1]

Käsitykset tuonpuoleisesta vaihtelevat paljon eri uskontojen ja jopa samaan uskontokuntaan kuuluvien ihmisten välillä. Tuonpuoleisen vastakohta, elävien maailma, on tämänpuoleinen. Tuonpuoleinen on usein myös jumalten kotipaikka.

Vainajala on tuonpuoleinen tai tuonpuoleisessa sijaitseva kuolleiden sielujen maa tai koti. Tuonpuoleisessa voi joskus olla monta vainajalaa, kuten kristityillä on taivas ja helvetti. Joissakin uskonnoissa kuolemanjälkeisen elämän lisäksi on toinenkin kuolemanjälkeinen vaihtoehto sielun kohtaloksi, kadotus. Kadotus tarkoittaa yleensä sielun tuhoutumista, mutta se voi olla myös synonyymi helvetille.

Vainajan sielun ei välttämättä uskota heti kuoleman jälkeen menevän tuonpuoleiseen; se voi pysyä tämänpuoleisessa jonkin aikaa. Sielu voi esimerkiksi viettää aikaa elävien sukulaisten luona ennen asettumistaan kuolleiden maailmaan. Joskus sielu voi jäädä elävien maailmaan vakituisesti kummittelemaan. Sielu voi myös tulla myöhemmin käymään tämänpuoleiseen kummittelemaan tai auttamaan eläviä sukulaisia. Tuonpuoleista pidetään usein vainajan sielun luonnollisena asuinpaikkana, jonne se pyritään erilaisin rituaalein saattelemaan. Hautaamisen eräs merkitys monissa kulttuureissa on auttaa sielua siirtymään tuonpuoleiseen, yleensä mahdollisimman mukavasti. Eräs syy tähän on kummitteleviin sieluihin kohdistuva pelko.lähde?

Kristinuskossa kadotus, helvetti ja tuonela ovat vastakohtia Taivaalle, Paratiisille, Jumalan tai Taivaan valtakunnalle, jossa Jumala asuu.[2]


Kuolleita on hyvin pitkään käsitelty kunnioittaen. Ihmisiä on haudattu jo 50 000 vuotta sitten. Alkujaan ruumiit on hävitetty ilmeisesti hygienian ylläpitämiseksi, mutta jo neanderthalin ihminen lisäsi vainajan mukaan ruokaa ja aseita, ilmeisesti kuoleman jälkeistä elämää ajatellen.


Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa.[3] Buddhalaisuudessa elämä ymmärretään kärsimykseksi, ja elämän kiertokulusta voi päästä pois vain pääsemällä nirvanaan. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa kuoltuaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.[4][5]

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihminen on ainutkertainen, ja kuolemansa jälkeen hänellä on mahdollisuus pelastua, tai joutua kärsimykseen.[6] Kuoleman jälkeinen elämä ei kuulunut juutalaisuuteen vielä Vanhan testamentin aikaan. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsee hyveelliset ihmiset jo tässä elämässä. Käsitykset kuitenkin muuttuivat ajan myötä, ja Uudessa testamentissa enää saddukeuksiksi kutsuttu oppineiden ryhmä pitää kiinni käsityksestä, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole.

Muinaisen Egyptin kuolemankäsityksellä on ollut suuri vaikutus Lähi-idän uskontoihin. Muinaisegyptiläinen uskonto pohdiskeli paljon kuolemanjälkeistä elämää ja kuolema nähtiin usein vain siirtymävaiheena toisenlaiseen todellisuuteen. Jumala Osirista on pidetty alkuperäisenä vapahtajajumalana, josta käsitys levisi muihin uskontoihin. Osiris-mysteeriot levisivät Serapis-kultin mukana myös Antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Muinaisegyptiläisessa uskonnossa Anubis johdatti kuolleen Osiriksen saliin, jossa hän joutui osoittamaan kelvollisuutensa päästäkseen vihannoiville kentille. Vainajan sydän punnittiin Osiriksen salissa 42 jumalan läsnä ollessa Osiriksen vaa'alla Maatin sulkaa vasten. Kirjuri Thot kirjasi tuloksen muistiin ja vainaja pääsi joko Osiriksen kentille tai joutui kuolemaan toisen kerran, jolloin hän lakkasi olemasta. Islamissa taas puhutaan Tekojen kirjasta, jossa ovat kirjattuna kaikki ihmisen hyvät ja pahat teot. Tilinteon vaiheessa kirja punnitaan, ja ne joiden hyvät teot painavat vaa'assa enemmän kuin pahat, pääsevät paratiisiin. Ne, joiden pahat teot painavat enemmän kuin hyvät, lähetetään kiirastuleen, jossa he joutuvat olemaan pahojen tekojensa mukaisen ajan. Uskottomat taas lähetetään suoraan kiirastuleen, jonne he jäävät ikuiseksi ajaksi. Kiirastuli (purgatorium) kuuluu myös katoliseen kristinuskoon.

Antropologit ovat todenneet, että epäusko kuolemanjälkeisen elämän suhteen on tyypillisintä keräilijä-metsästäjien kulttuureille sekä modernille yhteiskunnalle.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erkki Hartikainen (toim.): Lukion elämänkatsomustieto 10 Erkki Hartikainen. Viitattu 18.8.2007.
  2. Raamatussa esimerkiksi Joh. 14:3
  3. Tuonpuoleinen maailma Internetix/Philip Gustafsson 1997. Viitattu 8.3.2015.
  4. Buddhalaisuus Uskonnot Suomessa. Viitattu 8.3.2015.
  5. Hindulaisuus Uskonnot Suomessa. Viitattu 8.3.2015.
  6. Kuolema - pelastus Etälukio. Viitattu 8.3.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikkilä, Kai & Jokivuori, Pertti: Kuoleman salaisuus. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3911-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.