Christfried Ganander
Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä jo ennen Elias Lönnrotia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Ganander syntyi Haapajärvellä 1741 kappalainen Thomas Gananderin ja hänen vaimonsa Helena Hidenin perheeseen. Isän kuoltua 1751 hänet otti huollettavakseen äidinisä Henrik Hiden, joka oli kappalaisena Kauhajoen pappilassa.
Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Toimittuaan Pietarsaaressa kappalaisen apulaisena hän palasi yliopistoon 1765 ja valmistui maisteriksi 1766. Ganander oli apulaisena Vaasassa ja Laihialla, mutta toimi sitten Rantsilan kappalaisena vuodesta 1775 aina kuolemaansa saakka.
Ganaderin ensimmäinen puoliso noin vuodesta 1767 oli Magdalena Sinius(k. 1784) ja toinen vuodesta 1787 Helena Elisabet Gutzén (k. 1833).
[muokkaa] Kirjailijan ja kääntäjän ura
Jo opinnoissaan Ganader oli saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kansankulttuurin kerääjänä ja tutkijana hänen julkaistu pääteoksensa on suomalaisten kansanuskon aakkosellinen hakuteos Mythologia Fennica vuodelta 1789. Sen aineiston hän oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä. Teoksesta on otettu faksimilepainos 1961.
Gananderin teoksista merkittävin lienee kuitenkin julkaisematta jäänyt yli kaksi vuosikymmentä valmisteltu ja yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Mythologia Fennica oli tarkoitettu sen liitteeksi. Sanakirjassaan Ganander esittää myös etymologisia selityksiä sanoille. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.
Ganander julkaisi myös tilapäisrunoja ja toimi valistuksen hengessä kansanopettajana. Runokirjoista tunnetuin lienee 1786 ilmestynyt Runo-Kirja, 1789 painettu Venäjän Naima-Vijsu on puolestaan ilmeisesti ensimmäinen suomennettu venäläinen runoteos.
Ganaderin arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui hänen keräämäänsä kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon. Vuonna 1784 painettiin Ganaderin kokoelma Uudempia Ulosvalituita Satuja, eri lähteistä koottuja eläinaiheisia satukäännöksiä, joista 15 viimeistä ovat runomuotoisia ja kaksi on suomalaisia kansansatuja.
Vuonna 1780 Ganader julkaisi tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.
Ganander julkaisi myös 1788 kaksi ensimmäistä suomenkielistä lääkintäkirjaa, Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki sekä Eläinden Tauti-Kirja, joista otettiin useita painoksia vielä 1800-luvulla.
Toimiessaan Laihian kappalaisen Israel Reiniuksen apulaisena, joka oli kiinnostunut muinaistieteistä, Ganader kiinnostui itsekin aiheesta ja jatkoi Reiniuksen aloittimia hautatutkimuksia. Hän julkaisi 1782 Åbo Tidningar -lehdessä niistä kirjoituksen Kort berättelse om de i Laihela Socken befintelige sten- och jättehögar ja myöhemmin samalla vuosikymmenellä vielä muita vastaavia tekstejä samassa lehdessä.
[muokkaa] Lähteet
- Jouko Vahtola: Kansallisbiografia
- Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 224.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Yle, Suuret suomalaiset artikkeli
- Rantsilan sivuilla Ganander
- Arviointi kirjasta: Nytt Finskt Lexicon hakemistoineen
- K. Ganander: Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki (kirja www-muodossa).
- Ganander, Christfrid: Uudempia uloswalituita satuja, : nuorten peränajatuxen teroituxexi, ja yhteisesä elämäsä opixi, waroituxexi ja neuwoxi (Kansalliskirjaston kappaleen digitaalinen kopio).
- Suomalaisia myyttisiä olentoja Mythologia Fennicasta
- Oulun kaupunginkirjaston Pakkala-kirjailijahakemisto
- Sananloppuisen k:n merkintä Christfrid Gananderin kansanrunokokoelmassa (Väitöskirja: Elina Palola, Oulun yliopisto, 22. toukokuuta 2009)
Tätä sivua ei ole