Synti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus Rembrandtin etsauksessa.

Synti (muinaiskreikaksi ἁμαρτία, hamartía, "harhaanosuminen") viittaa Abrahamilaisissa uskonnoissa Jumalan tahtoa vastaan rikkomiseen.

Kristinuskon eri kirkkokuntien välillä on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä synti tarkoittaa. Luterilaisuus, ortodoksisuus ja katolilaisuus korostavat erilaisia piirteitä synnin luonteesta. Kirkkoisä Augustinuksen esittämällä Raamatun tulkinnalla on yhä merkittävä vaikutus kaikkien kristillisten kirkkokuntien käsitykseen synnistä.

Uusi testamentti ja Vanhan testamentin kreikankielinen käännös käyttävät synnistä useimmiten sanaa hamartia, jonka alkukielinen merkitys on laajempi kuin mitä suomenkielisessä käännöksessä pystytään tuomaan esiin. Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa jumalallisen lain rikkomiseen.

Kristinusko ja synnin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyve kutsuu nuorukaista takaisin synnin käsivarsilta. Henry Fuselin maalaus, 1806-1807.

Augustinuksen (354-430) esittämä Raamatun tulkinta vaikutti merkittävällä tavalla kaikkien kirkkokuntien käsitykseen synnistä. Kirkkoisä esitti tulkinnan, jonka mukaan synti on osa ihmisen perusteluonnetta. Vanhassa testamentissa kuvataan, kuinka ensimmäiset ihmiset syyllistyivät perisyntiin rikkomalla Jumalan tahtoa vastaan. Augustinuksen tulkinnan mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen kuin hän syyllistyi perisyntiin.

Kirkkoisä pohtii kirjoituksissaan vapaan tahdon ja perisynnin välistä suhdetta. Koska ihmiset olivat pohjimmiltaan turmeltuneita olentoja, he tarvitsivat kirkkoa pelastamaan heidät kasteen avulla.

Pelagiolaisuus oli uskonnollinen koulukunta, joka vastusti Augustinuksen esittämää Raamatun tulkintaa perisynnistä. Koulukunnan perustaja Pelagius (354 - 420) oli Italiassa vaikuttanut teologi, jonka mukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan perisyntinen. Pelagiolaisten mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi. Pelagiolaisuus joutui ankaran kritiikin kohteeksi ja julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa vuonna 419.

Augustinuksen esittämä Raamatun tulkinta synnin olemuksesta saavutti voiton pelagiolaisuudesta ja pelagiolaiset näkemykset julistettiin harhaopiksi. Julistuksen seurauksena katolinen kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen perisynnistä. Kirkkoisä on yhä edelleen katolisen kirkon arvostetuimpia teologeja.

Kun läntiset ja itäiset kirkot erosivat toisistaan vuonna 1054, yksi tärkeimmistä eron syistä oli poikkeava tulkinta siitä, mikä on synnin asema Raamatussa. Ortodoksisen kirkon teologien esittämän näkemyksen mukaan perisyntioppi on tärkein syy lännen ja idän kirkon väliseen eroon. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus. Ortodoksien mukaan ensimmäisten ihmisten lankeamisesta ei aiheuttanut sitä, että kaikki maailman ihmiset joutuisivat kantamaan ikuista syyllisyyden taakkaa.

Keskiajan skolastikot vaikuttivat merkittävästi katolisen kirkon käsitykseen synnistä. Tuomas Akvinolainen (1225-1274) oli skolastinen teologi, jonka tulkinta synnistä näkyy edelleen kirkon virallisessa opissa. Teologi erotteli toisistaan seitsemän kuolemansyntiä. Tuomas Akvinolaisen mukaan kuolemansynnit olivat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus ja irstaus. Katolisen kirkon mukaan nämä synnit erottivat ihmisen jumalasta ja johdattivat ihmisen kadotukseen.

Katolisen kirkon edelleen voimassaolevan opin mukaan ihminen voi puhdistua tekemistään synneistä kiirastulessa. Kiirastuli on tila, jossa ihminen puhdistuu synneistä ennen taivaaseen pääsemistä. Kiirastuliopista syntynyt erimielisyys oli yksi niistä tekijöistä, joka johti 1500-luvulla uskonpuhdistukseen.

Martin Luther (1483-1546) oli augustinolaismunkki, joka ei hyväksynyt katolisen kirkon oppia kiirastulesta. Kiirastulta ei nimittäin mainita lainkaan Raamatussa. Luther oli myös huolestunut katolisen kirkon oppeihin liittyneestä anekaupasta. Teologi otti muutenkin etäisyyttä skolastikkojen ajatteluun, joka oli saanut vaikutteita antiikin kreikkalaisesta filosofiasta.

Luther omaksui Augustinuksen näkemyksen perisynnistä sekä pelastuksesta ja liitti ne osaksi protestanttista Raamatun tulkintaa. Luterilaisessa tulkinnassa korostetaan nykyään näkemystä, jonka mukaan Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi. Luukkaan ja Markuksen evankeliumin mukaan Jumala ei anna anteeksi syntiä sellaiselle, joka herjaa Pyhää Henkeä.

Syntiä tarkoittavat sanat Raamatussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudessa testamentissa käytetään useita erilaisia kreikan kielen sanoja, jotka suomennoksessa ovat käännetty synniksi. Sanojen merkitysalue on usein laajempi kuin, mitä Uuden testamentin suomennoksessa on pystytty tuomaan esille. Yksi eniten käytetyistä sanoista, joka on käännetty synniksi, on kreikan kielen sana "hamartia", maalin ohi ampumista tms.

Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.

  • Kreikan kielen sana "anomia" tarkoittaa lain rikkomista.
  • "Ofeilima" merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms.
  • "Agnoema" tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms.
  • "Parakon" tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.
  • "Parabasis" viitaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
  • Sanalla "asebeia" sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aristoteles: Retoriikka. Runousoppi. Teokset 9. Helsinki: Gaudeamus, 1997.
  • Fredriksen, Paula: Sin: The Early History of an Idea. Princeton: Princeton University Press, 2012. ISBN 978-0-691-12890-0.
  • Laitinen, Jorma (2002): Syntiinlankeemus, häpeä ja syyllisyys: Uskonnonfilosofinen tutkielma. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 232. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. ISBN 952-9791-46-1
  • Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.
  • Wilkerson, David: Miten voitan taistelun syntiä ja kiusausta vastaan?. Kuva ja Sana, 2002. ISBN 951-9204-34-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]