Kristillinen etiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kristillinen etiikka on yleisnimitys kristinuskon piirissä vallitseville eettisille käsityksille. Kristinusko on ennen kaikkea uskonto, mutta monien muiden uskontojen tavoin se sisältää myös moraalisen ulottuvuuden, joka on läheisessä yhteydessä uskonnollisiin opetuksiin.[1] Yhtenäistä kristillistä etiikkaa ei kuitenkaan ole, koska eri kristilliset kirkot ja suuntaukset tulkitsevat kristinuskon pyhää kirjaa, Raamattua, eri tavoin ja nojautuvat eri traditioihin. Yhteisiä yleisperiaatteita ja lähtökohtia kuitenkin on.

Kristillisen etiikan pohjana on raamatullinen jumala- ja ihmiskäsitys. Käytännössä Raamatun ohjeellisuus johtaa arvojärjestykseen, jonka kulmakivenä on Jumalan olemassaolon ja auktoriteetin tunnustaminen sekä ihmisen näkeminen suhteessa Luojaansa ja lähimmäiseen. Yksi osa perusarvoja on kymmenen käskyn hyväksyminen elämää suojaavaksi normistoksi.[2]

Raamattu ja etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun eettisistä periaatteista etenkin kaksi ovat hyvin tunnettuja: kultainen sääntö (Matt 7:12) ja rakkauden kaksoiskäsky (Mark 12:28-34). Näiden periaatteiden mukaan ihmisen tulisi rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Lähimmäisille tulisi tehdä niin kuin ihminen haluaisi itselleen tehtävän. Käskyt on yhdessä tulkittu myös rakkauden kolmoiskäskyksi: ihmisen tulisi rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja itseään.[3] Nämä säännöt tunnustetaan kaikissa kristinuskon suuntauksissa, joskin näitäkin sääntöjä on mahdollista tulkita eri tavoin.

Kymmenen käskyä on ehkä vielä edellisiä periaatteita tunnetumpi Raamatun moraaliopetus. Käskyt edustavat alkuperäisessä kontekstissaan sekä lakia että moraalia. Jeesus vahvistaa evankeliumeissa kymmenen käskyä, ja esimerkiksi tästä syystä alun perin juutalaisille annetut käskyt katsotaan osoitetuksi myös kristityille. Sen sijaan useimmat muista Vanhan testamentin laeista ja säädöksistä, joita Mooseksen kirjoissa annetaan, eivät yleisimmän kristillisen tulkinnan mukaan koske kristittyjä, koska Jumalan katsotaan tehneen "uuden liiton" maailman ihmisten kanssa Jeesuksen kautta. Säädöksiin kuuluu muun muassa paljon juutalaisia kulttisäädöksiä, jotka ei useinkaan katsota nykymaailmassa olevan enää ajankohtaisia[3] tai niitä tulkitaan vertauskuvallisesti.[4] Raamatun tutkijoiden kesken on kuitenkin erimielisyyksiä siitä, vastustiko historiallinen Jeesus todella Mooseksen kirjojen lakeja ja säädöksiä.

Kristinuskon eri suuntausten moraalikäsityksissä on vaihtelua esimerkiksi sen mukaan, kuinka pitkälti halutaan vedota suoraan Raamattuun.[3] Esimerkiksi Paavalin antamat opetukset voidaan ymmärtää Jumalan kautta Raamattuun päätyneinä lakeina, jotka ovat yhtä velvoittavia kuin Jeesuksen antamat periaatteet, tai vaihtoehtoisesti Paavalin opetuksia voidaan pitää vain Paavalin subjektiivisina näkemyksinä, jotka vaativat yhtä kriittistä arviointia kuin kenen tahansa ihmisen näkemykset. Jotkut suunnat näkevät myös Mooseksen kirjojen lakien kertovan Jumalan moraalisista mielipiteistä, toiset suuntaukset taas eivät anna niille suurta painoarvoa.

Kristillisessä etiikassa suuria nykyajan kiistakysymyksiä ovat esimerkiksi suhtautuminen aborttiin ja homoseksuaalisuuteen. Aiemmin on keskusteltu kristinuskon suhtautumisesta muun muassa orjuuteen, avioliittoon, avioeroon, esiaviollisiin suhteisiin sekä eläimiin ja muuhun luontoon.[5]

Fundamentalistisen Raamattunäkemyksen mukaan Raamatun ohjeet ovat ehdottomia ja lopullisia ja ihmisjärkeen turvautumista pyhissä asioissa on visusti kavahdettava.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jacobs, A. J.: Raamatullinen vuosi : yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-76-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Härkönen, Jyrki: Ortodoksinen etiikka ja dogmatiikka: Eettisen ajattelun ja opillisen perinnön rikkautta ortodoksisessa kirkossa. Kuopio: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 2007. ISBN 978-952-5652-23-9.
  • Järveläinen, Petri (toim.): Kristinusko ja moraali. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 192. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1994. ISBN 952-9791-05-4.
  • Kainulainen, Pauliina (toim.): Pyhän kosketus luonnossa: Johdatus kristilliseen ekoteologiaan. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-462-0.
  • Kuula, Kari: Hyvä, paha ja synti: Johdatus Raamatun etiikkaan. Theologia biblica. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-121-X.
  • Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.
  • Saarelma, Antti (toim.): Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 101. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-693-285-2.
  • Saarelma, Antti (toim.): Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa ja lainsäädännössä: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seminaari parisuhdelaista 28.–29.11.2007. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 105. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2009. ISBN 978-951-693-291-3.
  • Saarinen, Risto: Sosiaalietiikka ja uskonnon eetos: Teologisia tutkielmia. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 222. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1999. ISBN 952-9791-36-4.
  • Westermarck, Edvard: Kristinusko ja moraali. (Christianity and morals, 1939.) Englannin kielestä suomentanut Väinö Meltti. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07752-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]