Apologetiikka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Apologetiikka tarkoittaa jonkin opin, erityisesti kristinuskon järjestelmällistä puolustamista. Sana tulee kreikan kielen sanasta απολογια (apologia), joka tarkoittaa hyökkäyksen kohteena olevan näkökannan puolustamista. Apologetiikan harjoittajaa kutsutaan apologeetaksi, apologeetiksi tai apologistiksi.

Varhaisiin apologeettisiin teoksiin kuuluvat Platonin Apologia eli Sokrateen puolustuspuhe, jonka aiheena on Sokrateen puolustus hänen oikeudenkäynnissään, sekä muut Sokrateen puolustuspuheet.

Nykyään apologetiikalla tarkoitetaan yleensä kristinuskon teologista puolustamista. Toisella vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun apologetiikkaa harjoitettiin puolustettaessa kristinuskoa roomalaisille ja juutalaisille. Nämä kirjoitukset oli usein laadittu oikeudessa esitettävän puolustuspuheen muotoon. Varhaiseen kristilliseen apologetiikkaan kuuluvat useiden varhaiskristillisten kirjailijoiden työt, kuten Justinus Marttyyrin Marcus Aureliukselle suunnatut apologit[1], sekä useiden kirkkoisien, kuten Origeneen ja Tertullianuksen teokset.

Keskiajalla kristityt teologit perustelivat uskon totuuksien luotettavuutta. Anselm Canterburylainen[2] ja Tuomas Akvinolainen[3] esittivät kuuluisat todistuksensa jumalan olemassaolosta. Tuomas Akvinolainen kirjoitti myös islamilaisten filosofien esittämien ajatusten torjumiseksi.

Reformaation jälkeen Blaise Pascal kirjoitti vuodesta 1656 alkaen teostaan, jonka katkelmat tunnetaan nimellä Mietteitä.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Merkittäviä kristillisiä apologeettoja

Antiikin aikana:

Nykyaikana:

[muokkaa] Kristillisiä apologeettisia järjestöjä

[muokkaa] Lähteet

  1. Justinos Marttyyri: Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suomentanut Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu, toimittanut Matti Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-035-0.
  2. Anselm Canterburylainen: Ymmärrystä etsivä usko. (Proslogion, 1077–1078.) Johdanto, suomennos, selitykset Paavo Rissanen. Hengen tie 13. Helsinki: Kirjaneliö, 1986. ISBN 951-600-698-1.
  3. Tuomas Akvinolainen: Summa theologiae. Valikoiden suomentanut J.-P. Rentto. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-765-X.
  4. Pascal, Blaise: Mietteitä. (Pensées, 1669.) Suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21208-3.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Dembski, William: Älykkään suunnitelman idea: Silta luonnontieteen ja teologian välillä. (Intelligent design: The bridge between science and theology, 1999.) Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2002. ISBN 951-98558-1-5.
  • Gustavsson, Stefan: Mihin uskomme perustuu. (Kristen på goda grunder, 1997.) Suomennos: Teemu Haataja ja Pekka Nieminen. Helsinki: Uusi tie, 2007. ISBN 978-951-619-466-3.
  • Latvus, Päiviö: Ymmärryksen siivet: Miksi tiede on länsimaista?. Espoo: Omega-Kirjat, 2000. ISBN 951-98646-1-X.
  • McGrath, Alister: Dawkinsin jumala: Geenit, meemit ja elämän tarkoitus. (Dawkins' God: Genes, memes, and the meaning of life, 2005.) Suomentanut Kirsi Nisula. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-279-8.
  • McGrath, Alister & McGrath, Joanna Collicutt: Dawkins-harha? Ateistinen fundamentalismi ja jumalallisen olemassaolon kieltäminen. (The Dawkins delusion? Atheist fundamentalism and the denial of the divine, 2007.) Suomentanut Jani Kurki. Hyvinkää: Cranite, 2008. ISBN 978-952-92-4259-7.
  • Puolimatka, Tapio: Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5347-8.
  • Puolimatka, Tapio: Usko, tiede ja Raamattu. Helsinki: Uusi tie, 2007. ISBN 978-951-619-467-0.
  • Puolimatka, Tapio: Usko, tiede ja evoluutio. Helsinki: Uusi tie, 2008. ISBN 978-951-619-498-4.
  • Robertson, David: Kirjeitä tohtori Dawkinsille. (The Dawkins letters: Challenging atheist myths, 2007.) Suomentanut Risto Mikkonen. Hämeenlinna: Päivä, 2008. ISBN 978-952-475-311-1.
  • Swinburne, Richard: Tuntematon tekijä: Jumalan olemassaolo ja tieteellinen maailmankuva. (Is there a God?, 1996.) Suomennos: Tytti Träff. Asiatarkastus ja esipuhe: Reijo Työrinoja. Helsinki: Kirjapaja, 1997. ISBN 951-625-436-5.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä uskontoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut