Sokrateen puolustuspuhe (Platon)

Wikipedia

Platonin teokset

I tetralogia - Euthyfron - Sokrateen puolustuspuhe - Kriton - Faidon

II tetralogia

III tetralogia

IV tetralogia

V tetralogia

VI tetralogia

VII tetralogia

VIII tetralogia

IX tetralogia

Epäperäiset

Sokrateen puolustuspuhe (muinaiskreikaksi Ἀπολογία Σωκράτους; suomennettu myös nimellä Apologia) on Platonin versio Sokrateelle jälkikäteen kirjoitetuista puolustuspuheista. Se koostuu kolmesta puheesta.

Sisällysluettelo 1 Sisältö 1.1 Sokrateen syyttäjät 1.2 Syytteet 1.3 Ensimmäinen puhe 1.4 Toinen puhe 1.5 Kolmas puhe 2 Teatteri 3 Katso myös 4 Viitteet 5 Kirjallisuus 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Sisältö

[muokkaa] Sokrateen syyttäjät

Sokratesta syytti kolme henkilöä. He olivat:

• Anytos, tunnettu demokraatti. Hän toimi syyttäjien johtajana. Sokrates sanoo hänen toimineen valtiomiesten ja käsityöläisten edustajana.
• Meletos, Sokrateen sanallisten hyökkäysten ensisijainen kohde. Hän toimi syyttäjien pääpuhujana, ja toimi myös runoilijoiden edustajana.
• Lykon, josta ei tiedetä paljoa. Sokrateen mukaan hän edusti puhujia.

Mainitut ryhmät, valtiomiehet, käsityöläiset, runoilijat ja puhujat, olivat niitä, joita Sokrates oli "kuulustellut" — ja jotka hän oli samalla suututtanut — etsiessään ihmisiä, joilla olisi tietoa totuudesta.

[muokkaa] Syytteet

Sokrates tiivisti häneen kohdistetut muodolliset syytteet seuraavasti: "Sokrates on syyllinen nuorison mielten turmelemiseen, sekä siihen, että hän uskoo itse keksimiinsä yliluonnollisiin asioihin valtion tunnustamien jumalien sijaan".

Syytteitä oli kuitenkin myös muita, ja Sokrates katsoi niiden olleen paljon tärkeämpiä ja vaarallisempia, koska ne olivat saaneet alkunsa vuosia kestäneestä häneen kohdistuneesta juoruilusta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Näin näihin syytteisiin oli käytännössä mahdoton vastata. Nämä niin sanotut "epämuodolliset syytteet" Sokrates muotoili valalliseksi todistukseksi:

»Sokrates syyllistyy rikokseen ja menettelee asiattomasti, kun tutkii manalaa ja taivasta, kääntää mustan valkoiseksi ja opettaa muitakin tekemään samoin".^[1]»

Hän viittaa myös Aristofaneen komediaan Pilvet, jossa Sokrates-niminen henkilöhahmo on pantu heilumaan kerskuen kävelevänsä pilvissä ja puhumaan päättömiä.^[2]

Sokratesta syytettiin epäsuorasti myös siitä, että hän ottaisi maksua opetustoimestaan. Näin hänet yhdistettiin väärin perustein sofisteihin, jotka todellakin ottivat maksua palveluksistaan, päinvastoin kuin Sokrates.^[3]

[muokkaa] Ensimmäinen puhe

Sokrateen puolustus

Sokrates aloittaa väittämällä, että hän pystyy ainoastaan pitäytymään totuudessa. Hän aloittaa suoralla hyökkäyksellä sanomalla syyttäjiään valehtelijoiksi.

Sokrates käsittelee ensin epämuodollisia syytteitä. Niiden kumoaminen on vaikeaa, koska kukaan varsinainen syyttäjä ei edusta hänestä liikkuvia juoruja. Hän kiistää osallistuneensä fyysiseen maailmaan liittyviin spekulointeihin, kuten Anaksagoras, joka oli esittänyt että aurinko on kivi ja kuu kokkare maata, ja ettei kumpikaan näistä taivaankappaleista ollut jumala.^[4] Hän ei ole se Aristofaneen Pilvien Sokrates, joka on pantu puhumaan tyhjänpäiväisyyksiä. Hän ei myöskään ole koskaan vaatinut maksua palveluksistaan, hän ei ollut ammattimainen opettaja niin kuin sofistit. Oli ainoastaan hänen epäonneaan, että hänet yhdistettiin heihin — populistit eivät halunneet tehdä mitään eroa heidän välilleen.

Sokrates suututtaa oikeuden väittämällä, että hänen viisautensa rajoittuu sen tietämiseen, että itse asiassa hän tietää vain hyvin vähän. Hänen ystävänsä Khairefon oli käynyt kysymässä Delfoin oraakkelilta, onko olemassa ketään viisampaa kuin Sokrates. Tämä oli vastannut, että ei ole. Sokrates oli hämmentynyt vastauksesta, sillä hän ei tuntenut olevansa viisas, mutta Apollon ei voinut valehdellakaan.^[5]

Siksi Sokrates aloitti "pyhiinvaellusmatkan" löytääkseen oraakkelin vastauksen salatun merkityksen. Tähän matkaan kuului kolmen ryhmän, valtiomiesten, runoilijoiden ja käsityöläisten, kuulustelu. Hän sai selville, että poliitikot eivät tienneet paljoakaan; että runoilijoilla oli heidän itsensä ulkopuolinen inspiraatio, koska muut pystyivät selittämään heidän runojaan heitä itseä paremmin; ja että vaikka käsityöläiset omasivatkin jonkun erityisen taidon, se sai heidät kuvittelemaan, että heillä olisi tietoa kaikista muistakin asioista.^[6]

Sokratesta ei tietenkään tehnyt suosituksi se, että hän osoitti muiden ihmisten tietämättömyyden. Tähän yhdistyi se, että Sokrateen katsottiin kysellessään esittävän tyhmää, kun hän ei muka tiennyt vastauksia esittämiinsä kysymyksiinsä, vaikka hyvin tiesikin.

Sokrates kuitenkin tulkitsi saamansa tulokset niin, että tosi viisaus kuuluu jumalille — ihmisten viisaudella ei ole lainkaan tai ainakaan paljon merkitystä. Tämä määräsi hänen julkisen ja yksityisen elämäntapansa, ja laittoi hänet elämään köyhyydessä.

Oikeuden päätös

Sokrates todetaan syylliseksi: 280 valamiestä äänestää häntä vastaan, 221 äänestää hänen puolestaan.

[muokkaa] Toinen puhe

Sokrateen puolustus

Toisessa puheessa Sokrates saa oikeuden kääntymään entistä enemmän häntä vastaan. Ensin hän toteaa, että äänestys oli melko tasainen: jos hän olisi saanut 30 ääntä enemmän, hänet olisi todettu syyttömäksi.^[7] Hän myös piikittelee Meletosta, koska tämän esittämän syytteen osuus äänistä (280/3 = 93) ei ylittänyt vaadittua 1/5 rajaa (501/5 = 100) — jos Anytoksen ja Lykonin esittämät syytteet eivät olisi olleet hänen tukenaan, hän olisi kantajana joutunut maksamaan sakkoa turhasta syytteestä.^[8] Tällä säännöllä pyrittiin estämään, ettei oikeuden eteen tuoda täysin joutavia juttuja.

Sokrates ehdotti itselleen vaihtoehtoista rangaistusta — että Ateenan hyväntekijänä hänelle kuuluisi ilmainen ateriointi kaupungintalolla, prytaneionissa.^[9] Tällaiset kunnianosoitukset oli tarkoitettu menestyneille urheilijoille ja muille merkittäville kaupunkilaisille. Tämä sai oikeuden edustajat suuttumaan täysin, sillä Sokrates ehdotti sitä rangaistukseksi.

Sokrates ehdotti myös vankeutta ja maastakarkotusta, sekä 100 drakman sakkoa — todennäköisesti ajatellen, ettei raha merkitse hänelle mitään. Se olisi ollut myös pieni rangaistus verrattuna kuolemaan.^[10] Näin valamiehistö ei voinut muuta kuin äänestää uudelleen kuolemanrangaistuksesta. Sokrateen tukijat korottivat sakkoehdotuksen 3000 drakmaan.

Oikeuden päätös

Sokrateen puhe oli saanut valamiehet raivoihinsa. 360 äänesti kuolemanrangaistuksen puolesta, vain 141 äänesti 3000 drakman sakon puolesta.

[muokkaa] Kolmas puhe

Nyt Sokrateen täytyi vastata tuomioon. Hän vastaa ensin niille, jotka olivat äänestäneet kuolemantuomion puolesta. Hän väittää, että hänen tuomionsa syynä ei ole se, että hänen argumenttinsa olisivat olleet huonoja, vaan se, että hän ei ollut halukas tunteisiin vetoaviin esityksiin, joka olisi ollut tyypillistä kuoleman uhan alla oleville syytetyille. Hän sanoo myös, että kuoleman mahdollisuus ei saa aiheuttaa sitä, että ihminen poikkeaisi hyvyyden ja totuuden tieltä.^[11]

Sokrates myös ennusti, että hänen jälkeensä tulee nuorempia ja vielä viiltävämpiä arvostelijoita, jotka laittavat heidän elämänsä vielä tiukempaan tarkasteluun.^[12]

Tämän jälkeen Sokrates rohkaisee niitä, jotka äänestivät hänen puolestaan. Hän sanoo, että hänen jumalhenkensä ei ollut estänyt häntä jatkamasta puolustustaan niin kuin hän oli tehnyt, merkkinä siitä, että hän oli tehnyt kaiken oikein. Seurauksena kuolema tulee olemaan siunaus.^[13] Se tulee olemaan joko tyhjiin häviäminen, tai siirtyminen johonkin toiseen paikkaan, jossa hän voi tavata kuuluisia henkilöitä kuten Hesiodoksen ja Homeroksen, ja Odysseuksen kaltaisia sankareita. Näiden kanssa hän voi harjoittaa dialogia ja niin jatkaa aloittamaansa asioiden kyseenalaistamista.^[14]

Sokrates päättää puolustuspuheensa sanomalla, että hän ei kanna kaunaa niitä kohtaan, jotka syyttivät häntä. Luottamuksen osoituksena hän pyytää heitä huolehtimaan kolmesta pojastaan heidän kasvaessaan, ja katsomaan, että he laittavat kaikessa hyvyyden itsekkyyden edelle.^[15]

[muokkaa] Teatteri

Sokrateen puolustuspuheesta on dramatisoitu teatteriesitys, jota Suomessa on esittänyt näyttelijä-lausuja Veikko Sinisalo.

[muokkaa] Katso myös

• Sokrateen puolustuspuheet eli apologiat
• Ksenofonin Sokrateen puolustuspuhe

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuus

• Himanen, Pekka: Filosofian oikeudenkäynti. WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva 1997.
• Platon: Apologia eli Sokrateen puolustuspuhe, teoksessa Teokset 1. Suomennos Marianna Tyni. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
• Platon: Sokrateen puolustuspuhe, teoksessa Viisi tutkielmaa. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1961.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Platon: Sokrateen puolustuspuhe (englanniksi)
• Platon: Sokrateen puolustuspuhe, John Burnetin painos vuodelta 1903 (kreikaksi)

• Commentary on Plato's Apology of Socrates (englanniksi)
• Apology - Study Guide (englanniksi)
• Woodruff, Paul: Plato's Shorter Ethical Works: Apology The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)