Päivö Oksala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Päivö Nyyrikki Oksala (14. elokuuta 1907 Jyväskylä28. joulukuuta 1974 Jyväskylä) oli suomalainen professori, latinisti, antiikin tutkija ja antiikin kirjallisuuden kääntäjä, joka vaikutti pitkään Helsingin yliopistossa ja kotikaupungissaan Jyväskylässä.

Oksalan isä oli Kasvatusopillisen korkeakoulun professori Kaarle Oksala.[1] Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1926 Jyväskylän lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1933 Helsingin yliopistosta. Tämän jälkeen hän toimi opettajana eri oppikouluissa Helsingissä ja Tampereella, mm. Tampereen klassillisen lyseon latinan ja suomen kielen lehtorina 19381946.

Talvisodassa hän oli rintamaupseerina Summan ja Viipurin rintamilla. Jatkosodassa hän toimi valistusupseerina ja johti sodan loppuvaiheessa ns. sotilasylioppilaskirjoituksia.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oksala toimi vuodesta 1944 Helsingin yliopiston klassillisen filologian vt. assistenttina. Vuonna 1953 hän väitteli filosofian tohtoriksi, minkä jälkeen virkanimike muutettiin apulaisprofessoriksi. Hän hoiti 19561966 Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professorin virkaa, jonka vakituinen haltija Edwin Linkomies oli yliopiston rehtorina ja kanslerina. Linkomies kuoli 1963, ja Oksala haki häneltä vapautunutta professuuria. Siihen nimitettiin kuitenkin Iiro Kajanto vuonna 1966.

Vuonna 1971 Jyväskylän yliopistoon perustettiin latinan kielen professorin virka, johon hänet nimitettiin. Hän hoiti virkaa vuoteen 1974, jolloin jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen tuli Tuomo Pekkanen, jonka jäätyä eläkkeelle virka jätettiin muutamaksi vuodeksi täyttämättä ja lakkautettiin 2004.[2]

Oksala tuli tutuksi laajalle opiskelijajoukolle, sillä hän piti 1950- ja 1960-luvuilla filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa (nyk. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta) pakollisia pro exercitio-harjoituksia ja opetti latinan lauseoppia. Runsaiden osanottajamäärien vuoksi näihin tarvittiin tavallista suuremmat luentosalit, joita olivat päärakennuksen suuri sali ja Porthanian luentosali 1. Oksalalla oli kuuluva ja kantava ääni, joten hän ei suurellekaan joukolle puhuessaan tarvinnut mikrofonia. Tuon ajan opiskelijat muistavat hänet ystävällisenä, hyväntahtoisena, kannustavana ja huumorintajuisena opettajana, jolla oli erinomainen kasvomuisti.

Hänen väitöskirjansa käsittelee kreikkalaista lainasanastoa Ciceron proosateoksissa. Hänen toinen keskeinen tutkimuskohteensa oli Catullus ja hänen tuotantonsa. Lisäksi hän tutki maantieteellisten nimien käyttöä keskeisessä roomalaisessa runoudessa.

Hän oli suuresti kiinnostunut antiikin runouden suomentamisesta. Niistä merkittävin on 1965 ilmestynyt Catulluksen runojen suomennos. Lisäksi hän suomensi Vergiliuksen Aeneis-eeposta sekä Ovidiuksen ja Propertiuksen tuotantoa. Toisin kuin muut klassisen runouden suomentajat Oksala säilytti suomennoksissaan alkuperäiset runomitat. Erityisesti hänet muistetaan taitavana heksametrin käyttäjänä.

Poikansa Teivas Oksalan kanssa hän julkaisi vuonna 1965 teoksen Kreikkalaisia kirjailijakuvia.

Antiikki merkitsi Oksalalle ihannetta, jonka perintöä myöhemmissä kulttuureissa hän korosti. Hänen luentoihinsa kuuluivat olennaisena osana hänen omat suomennoksensa kulloinkin käsiteltävänä olleista teksteistä.

Kulttuuritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oksalan kulttuuripoliittinen toiminta liittyi kiinteästi hänen kotikaupunkiinsa Jyväskylään, jossa hän toimi yli 30 vuotta kasvatusopillisen korkeakoulun (nyk. Jyväskylän yliopisto) kesälukukausien ajan sihteerinä ja latinan opettajana. Hänellä oli Jyväskylässä lukuisia luottamustehtäviä, joista erityisen merkittävää oli toiminta Jyväskylän kesän perustajajäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana. Hänen mielenkiintonsa kohdistui myös Alvar Aallon arkkitehtuuriin, ja hän vaikutti voimakkaasti siihen, että Alvar Aalto-museo ja Jalo Sihtolan taidekokoelma saatiin Jyväskylään.

Oksalan kansainväliset kontaktit liittyivät varsinkin saksalaiseen antiikin tutkimukseen. Hän vieraili luennoitsijana saksalaisissa yliopistoissa ja johti suomalaisten opiskelijoiden opintoretkiä Roomaan ja Ateenaan. Hän osallistui 1973 elävän latinan kongressiin Maltalla.

Alvar Aalto -museon edustalla Jyväskylässä on vuonna 1982 valmistunut Veikko Hirvimäen suunnittelema Päivö Oksalan muistomerkki Pro Artibus Humanis[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 6, palsta 628
  2. Akateemista elämää latinalaisittain, Keskisuomi.fi
  3. Veistokset, Jyväskylän taidemuseo