Alvar Aalto

Alvar Aalto
Alvar ja Elissa Aalto Maison Carrén olohuoneessa 1950-luvulla
Syntynyt	3. helmikuuta 1898 Kuortane
Kuollut	11. toukokuuta 1976 (78 vuotta) Helsinki
Ammatti	arkkitehti, muotoilija
Puoliso	Aino Aalto (1924–1949) Elissa Aalto (1952–1976)
Vanhemmat	Johan Henrik Aalto ja Selly Matilda Aalto
Lapset	Johanna "Hanni" Alanen (s. 1925) ja Hamilkar Aalto (s. 1928)
Allekirjoitus

Hugo Alvar Henrik Aalto (3. helmikuuta 1898 Kuortane – 11. toukokuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti, muotoilija ja akateemikko. Hän on 1950-luvun lopulta lähtien kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu mestari ja arkkitehtuurin modernismin yhteydessä mainittuja merkittäviä nimiä.

Aallon lukuisiin suunnittelutöihin kuuluu rakennuksia Suomen lisäksi muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Hän oli saanut tuotantoonsa vaikutteita paitsi suomalaisesta luonnosta ja perinteestä myös arkkitehtuurin historiasta. Hänen töistään mainitaan usein muun muassa Paimion parantola, Finlandia-talo, Säynätsalon kunnantalo ja Teknillisen korkeakoulun rakennukset. Hän oli myös tunnettu kiinteästä yhteistyöstään Ahlströmin perheen kanssa, ja tuloksena yhteistyöstä syntyi tehdaspaikkakuntien yleiskaavoja ja asemakaavoja sekä työntekijöiden asuntoja ja yksittäisiä rakennuksia.

Elämä

Alvar Aalto kuolinvuotenaan 1976 julkaistussa postimerkissä.

Jyväskylän Yliopiston päärakennus on yksi Aallon lukuisista töistä Jyväskylässä.

Alvar Aallon vanhemmat olivat suomenkielinen maanmittari Johan Henrik Aalto ja ruotsinkielinen postineiti Selly (Selma) Matilda Aalto (o.s. Hackstedt). Perhe muutti Kuortaneelta Alajärvelle Alvarin ollessa 5-vuotias ja sieltä edelleen Jyväskylään. Jyväskylän lyseosta Aalto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1916. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Helsingin Polyteekkiin. Opiskelijatovereidensa tavoin Aalto otti osaa Suomen sisällissotaan. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1921.

Aallon ura ei käynnistynyt pääkaupunkiseudulla aivan odotetusti. Niinpä hän palasi Jyväskylään ja perusti sinne arkkitehtitoimiston vuonna 1923. Aalto palkkasi toimistoonsa avustajaksi Aino Marsion. Tästä tuli Aallon ensimmäinen aviopuoliso vuodesta 1924 kuolemaansa saakka. Aino Aalto (os. Marsio, alk. Mandelin; 1894–1949) oli arkkitehti, sisustus-, lasi- ja huonekalusuunnittelija. Toimiston ensimmäisinä vuosina pariskunnalle syntyi tytär. Tuona aikana Aalto myös suunnitteli Jyväskylän työväentalon.

Perhe muutti vuonna 1927 Turkuun, kun Aalto sai suunniteltavakseen Lounais-Suomen Maalaistentalon. Turussa perheeseen syntyi poika. Kuuluisa Paimion parantola syntyi myös noina vuosina. Aallot muuttivat 1933 Turusta Helsinkiin. Ensin he asuivat Töölössä kerrostalossa. Alvar Aalto kiinnostui Munkkiniemestä suunniteltuaan sinne kerrostaloja M. G. Stenius Oy:lle. Aallot ostivat yhtiöltä korkean, kallioisen tontin 1935. Riihitien talon piirustukset valmistuivat loppukesästä 1935, ja rakentamaan päästiin saman tien. Elokuussa 1936 Aallot saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa, jonka kaksinainen tehtävä sekä kotina että toimistona näkyy ulkoarkkitehtuurissa. Kapeampirunkoinen toimistosiipi on slammattua tiiltä. Asuntopuolen ulkokuori taas on verhoiltu tummaksi petsatulla puurimoituksella. Osien välillä on pihan puolella etelään avautuva terassi, josta aluksi näki merelle. Riihitien talo oli asuinkäytössä vuoteen 1998. Silloin se siirtyi Alvar Aallon Säätiölle ja museoitiin. Rakennus suojeltiin lailla 1982 ja peruskorjattiin 2000-luvun alussa.

Aalto toimi 1940-luvun lopulla, 1946–1948, Yhdysvalloissa professorina Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:ssa, jonka oppilasasuntolan hän suunnitteli. Aalto jäi leskeksi 1949. Hänen toinen puolisonsa oli vuodesta 1952 työtoveri, arkkitehti Elissa (Elsa Kaisa) Aalto o.s. Mäkiniemi (1922–1994). Alvar Aalto on haudattu Hietaniemen hautausmaan taiteilijanmäelle.

Alvar Aallon mukaan on nimetty useita paikkoja, Alvar Aallon katu on Jyväskylässä, Seinäjoella ja Oulun Meri-Toppilassa. Jyväskylässä kadulla on myös Alvar Aalto -museo. Alvar Aallon tie on Alajärvellä, Eurassa, Kuortaneella, Paimiossa ja Jyväskylässä, aiemmin Säynätsalon kuntaan kuuluneessa kaupunginosassa. Espoon Otaniemessä on Alvarin aukio. Alvar Aallon mukaan nimen on saanut myös Aalto-yliopisto, joka aloitti toimintansa Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyttyä vuoden 2010 alussa.

Arkkitehtuuri

Aallon Suomeen suunnittelemia ovat muun muassa Villa Mairea, Helsingin Finlandia-talo (1971), Kulttuuritalo (1958) ja Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo (1956), Rovaniemen asemakaava, Jyväskylän yliopiston päärakennus (1954-1956) ja Liikuntatieteellisen tiedekunnan laitosrakennus (1971), Alvar Aalto -museo (1971-1973) sekä uimahalli Aalto-Alvari (1954-1956), Säynätsalon kunnantalo, Seinäjoen Aaltokeskus ja Suojeluskuntatalo, Teknillisen korkeakoulun päärakennus ja kampusalue Espoon Otaniemessä sekä Viipurin kirjasto. Aallon Suomen ulkopuolelle suunnittelmiin rakennuksiin kuuluvat muun muassa opiskelija-asuntola MIT:ssä Bostonissa Yhdysvalloissa, asuintaloja Zürichissä Sveitsissä sekä Essenin oopperatalo Saksassa. Osa Aallon ulkomaisista hankkeista jäi myös toteutumatta; muun muassa taidemuseo Širazissa Iranissa kuuluu Aallon toteutumattomiin rakennuksiin.

Vuonna 1930 valmistunut Turun Sanomien toimitalo on Aallon merkittäviä funktionalistisia töitä.

Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin ja kauniisiin mutta samalla toimiviin rakennuksiin. Erityisesti Finlandia-taloa on kuitenkin kritisoitu siitä, että päällystysmateriaaliksi valittu marmori ei sovi Suomen ilmastoon ja salin akustiikka on kehno. Aallon töistä merkittäviä suunnannäyttäjiä aikansa arkkitehtuurissa olivat Turun Sanomien talo (1930), Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935), Villa Mairea ja Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko (1957). Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin mutta ei sitoutunut alkuperäisen bauhausilaisen suoraviivaisen funktionalismin varaan vaan lähti 1920–1930-luvulla korostamaan humaanisuuden ja sosiaalisen omantunnon merkitystä.

Ennen sotia Aalto käytti pääasiassa funktionalismin klassisia tunnusmerkkejä — valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja, kevyen näköisiä rakenteita —, mutta sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheisempi tilakäsitys sekä elävä tiilipinta. Selvimmin uusi linja näkyi Säynätsalon kunnantalosta (1952). Vaikka Aalto on mainittu yhdeksi Suomen merkittävimmistä arkkitehdeistä, on joitakin hänen töitään arvosteltu. Esimerkiksi Katajanokan päässä sijaitsevaa Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttoria on pidetty paikalleen sopimattomana ja irrallisena muuhun ympäristöön nähden.^lähde?

Alvar Aalto kätki mielellään rakennuksiinsa visuaalisia vitsejä. Yksi näkyvimmistä on Helsingin Töölössä, jossa Kansallismuseon torni näyttää jatkuvan Finlandia-talon läpi kun Finlandia-taloa katsoo vastarannan kahvilaterassilta. Näköharha syntyy, kun konserttisalin katon pohjoispuolen tumma paneeli asettuu tarkalleen linjaan Kansallismuseon tornin pohjoisseinän kanssa.

Helsingin keskustasuunnitelma

Vuonna 1961 Alvar Aalto laati suurta huomiota osakseen saaneen asemakaavaehdotuksen, joka koski eräitä Helsingin ydinkeskustan läheisyydessä sijainneita, silloin vielä vajaasti rakennettuja alueita. Suunnitelma käsitti muun muassa rautatieaseman luoteispuolella sijainneen vanhan tavararatapihan alueen (jossa sijaitsivat myös VR:n makasiinit), Töölönlahden ympäristöineen sekä Kampin pohjoisosan. Siihen kuuluivat muun muassa Mannerheimin patsaalta Töölönlahden rantaan saakka ulottunut suuri aukio, ns. Terassitori, keskustasta rautatien vartta pitkin Pasilaan kulkeva suuri liikenneväylä Vapaudenkatu sekä rivi julkisia rakennuksia Töölönlahden länsirannalle, Hesperian puistoon. Vapaudenkadun eteläpäästä olisi johtanut myös suurehko silta rautatien ja Kaisaniemen puiston yli Unioninkadulle sekä länteen johtava liikenneväylä Helsingin satamaradan kuilussa. Kamppiin olisi rakennettu suuria liiketaloja, joiden tieltä myös Lasipalatsi olisi purettu.

Vuonna 1967 kaupunginvaltuusto hyväksyikin suunnitelman, mutta se sai osakseen myös laajaa vastustusta. Ankarimmin vastustettiin Töölönlahden länsirannan rakentamista. Myöhemmin Aalto itse laatikin suunnitelmasta uuden version, jossa tämä rakennusrivi oli poistettu, mutta ratapihan alueella rakentamista oli edelliseen verrattuna lisätty.

Alvar Aallon suunnitelmasta on toteutettu ainoastaan Finlandia-talo sekä Kampissa sijaitseva Sähkötalo. Sillä oli kuitenkin suuri vaikutuksensa muidenkin kaupunkisuunnittelijoiden laatimiin, samoja alueita koskeviin ehdotuksiin. Kun vuonna 1985 pidettiin aluetta koskenut suunnittelukilpailu, siinä palkittiin kolme voittanutta suunnitelmaa, jotka muilta osin poikkesivat jyrkästi toisistaan, mutta joihin kaikkiin sisältyi muunnetussa muodossa myös Alvar Aallon ideoita, erityisesti Mannerheimin patsaan kohdalta Töölönlahdelle ulottuva laaja aukio. Myöhemmin ehdotetun aukion eteläpäähän kuitenkin rakennettiin Kiasma, mikä merkitsi aukiosuunnitelman lopullista hylkäämistä.

Merkittävimmät rakennukset

• Alajärven suojeluskuntatalo, nyk. nuorisoseuran talo 1919-1920 (arkkitehtiylioppilaan ensimmäinen toteutettu suunnitelma)
• Seinäjoen suojeluskuntatalo 1924–1926 (ensimmäinen julkinen rakennus)
• Jyväskylän Työväentalo, Jyväskylä, 1924–1925
• Väinölä 1926. Aallon veljensä Väinön kodiksi ja toimistoksi suunnittelema rakennus
• Muuramen kirkko, Muurame, 1926-1929
• Viipurin kaupunginkirjasto, Viipuri, kilpailu 1927, piirustukset 1928, 1929, 1933, rakennettu 1934–1935 vuoden 1933 piirustusten mukaan
• Alajärven kunnansairaala 1927-1928
• Lounais-Suomen Maalaistentalo, Turku, 1927–1928
• Standardivuokratalo, Turku, 1927–1928 (Läntinen Pitkäkatu 20)
• Turun Sanomien toimistotalo, Turku, 1928–1929; 1930
• Paimion parantola, Paimio, kilpailu 1928–1929, parantola 1930–1930, asunnot 1931–1933
• Toppila Oy:n (myöh. Kajaani Oy:n) sulfiittiselluloosatehdas, Toppila, Oulu, 1930–1933, laajennus 1942–1944 (purettu osittain 1986-1991)
• Villa Tammekann, Tarto, Viro, 1932
• Sunilan sulfaattisellutehdas ja asuinalue, Kotka, 1936–1938, 1950, 1952, 1953
• Suomen paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä, 1936–1937
• Villa Mairea, Noormarkku, 1938–1939
• Suomen paviljonki New Yorkin maailmannäyttelyssä, 1938–1939
• Terassitalo, Kauttuan ruukinpuisto, Eura 1939
• Baker House, Massachusetts Institute of Tecnology, opiskelija-asuntola, MIT, Boston, USA, 1947–1949
• A. Ahlström Oy Varkauden saha, 1948 (purettu 1970-luvulla)
• Säynätsalon kunnantalo, Säynätsalo, kilpailu 1949, rakennettu 1950–1952
• Teknillinen korkeakoulu, Otaniemi, Espoo, 1949–1974
• Typpi Oy tehdas sekä asuintaloja, Oulu, 1950–1953; 1954–1956; 1958–1963
• Kasvatusopillinen korkeakoulu (nyk. Jyväskylän yliopisto) 1951–1970.
• Rautatalo, Helsinki, 1951, 1955
• Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo, Helsinki, 1952-1956
• Kulttuuritalo, Helsinki, 1952–1958
• Aerola, Vantaa, 1954
• Enso-Gutzeit Oy:n Summan paperitehdas, (paperikonehallit 1 ja 2 ja asuinalueet), 1955–1958
• Lakeuden risti, Seinäjoki, suunnitelmat 1951 ja 1956, rakennettiin 1958–1962
• Suomen paviljonki Venetsian biennaalissa, 1956
• Kainula, Kansalaisopisto, Kajaani 1956-1957
• Kolmen Ristin kirkko, Imatra, 1956-1957
• Maison Louis Carré, Bazoches-sur-Guyonne, Ranska, 1956–1959, 1961
• Aaltokeskus, Seinäjoen kaupunkikeskus, 1958–1987
• Alajärven hallintokeskus, Kunnantalo, terveystalo ja seurakuntatalo 1966-1970
• Wolfsburgin kulttuurikeskus, Wolfsburg, Saksa, 1958–1962
• Aalborgin taidemuseo, (Pohjois-Jyllannin taidemuseo), Aalborg, Tanska, kilpailu 1958, rakennettu 1966–1972
• Tornitalo Neue Vahr, Bremen, Saksa, 1958–1962
• Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttori, Helsinki, 1959–1962
• Essenin oopperatalo, Essen, Saksa, 1959, 1983–1988
• Rovaniemen kaupunginkirjasto, Rovaniemi, 1961–1966, rakennettu 1965–1968
• Västmanlands-Dala -osakuntatalo, Uppsala, Ruotsi, 1961–1965
• Finlandia-talo, Helsinki, 1962–1971, 1975
• Mount Angelin benediktiiniluostarin kirjasto, Mt. Angel, Oregon, USA, 1964, 1967–1970
• Riolan kirkko ja seurakuntakeskus, Riola di Verganto, Italia, suunniteltu 1966, 1969, 1980, rakennettu 1975–1980
• Pohjolan talo, Reykjavik, Islanti, 1962, 1965–1968, 1970–1971
• Akateeminen kirjakauppa (Kirjatalo), Helsinki, 1961–1986
• Sähkötalo, Helsinki, 1970–1973
• Alvar Aalto -museo, Jyväskylä, 1971–1973
• Ristinkirkko, Lahti, 1969, 1975, valmistui 1979
• Alajärven kaupunginkirjasto 1991. Aallon 1966 laatiman hallintokeskussuunnitelman pohjalta valmistunut, Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen syynnittelutyö

Kuvagalleria

• 

  Muuramen kirkko.

• 

  Villa Mairea, Noormarkku.

• 

  Säynätsalon kunnantalo.

• 

  Muuratsalon koetalo.

• 

  Auditorio, Teknillinen korkeakoulu, Otaniemi, Espoo.

• 

  Lakeuden risti, Seinäjoki.

• 

  Kaupunkikeskus Seinäjoki.

• 

  Essenin oopperatalo, Essen, Saksa.

• 

  Finlandia-talo, Helsinki.

• 

  Alvar Aalto Kulturhaus Wolfsburg, Saksa.

• 

  Sähkötalo, Helsinki.

• 

  Otaniemen vesitorni, Espoo.

• 

  Alvar Aallon ateljee, Tiilimäki, Helsinki.

Huonekalut ja muotoilu

Aalto on myös tunnettu huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Alvar Aallon, Aino Aallon sekä Maire Gullichsenin (o.s. Ahlström) ja Nils-Gustav Hahlin perustama Artek-yritys oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen muotoilun käsitettä. Aallon suunnittelemaa ja Karhulan lasitehtaan valmistamaa Savoy-maljakkoa on myös kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi, ja Iittala myy Aallon mallistoa edelleen.

Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Tunnetuimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja ovat kolmi- ja nelijalkainen pinottava jakkara, jakkaran selkänojallinen versio ja Paimion parantolaan suunniteltu lepotuoli. Jakkara on yksi kopioiduimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja, useimmiten kopio on nelijalkainen. Aallon suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia ovat valmistaneet Artekin lisäksi lisenssillä myös muut valmistajat.

Aalto kehitti yhdessä Korhosen huonekalutehtaan kanssa puun taivutus- ja laminointimenetelmiä. Tämän yhteistyön tuloksia ovat edellä mainitut tunnetut huonekalut.

Aalto on suunnitellut myös Savoy-ravintolan sisustuksen.

Kirjallisuutta

Göran Schildtin teokset

Alvar Aallon elämänkerta

• Valkoinen pöytä: Alvar Aallon nuoruus ja taiteelliset perusideat. (1. osa). Suom. Mattila, Raija. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06544-0.
• Nykyaika: Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin. (2. osa). Suom. Mattila, Raija. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08462-3.
• Inhimillinen tekijä: Alvar Aalto 1939 – 1976. (3. osa). Suom. Mattila, Raija. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11382-8.

Muita Schildtin teoksia

• Alvar Aalto : a life's work - architecture, design and art. (ruotsista kääntänyt Binham, Timothy). Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12975-9. (englanniksi)
• Alvar Aallon veistokset. Suom. Kivivuori, Kristiina. Helsinki: Otava, 1967.

Muuta kirjallisuutta

• Schildt, Göran (toim.): Näin puhui Alvar Aalto. Suom. Mattila, Raija. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-15036-7.
• Aalto, Alvar & Schildt, Göran (toim.): Luonnoksia. Helsinki: Otava, 1972.
• Porphyrios, Demetri: Sources of modern eclecticism: studies on Alvar Aalto.. Lontoo: Academy editions, 1982. ISBN 0-312-74673-3. (englanniksi)
• Jormakka, Kari: The use and abuse of paper: essays on Alvar Aalto / Kari Jormakka, Jacqueline Gargus, Douglas Graf. Tampere: Tampere University of Technology, 1999. ISSN 0359-7105; 20. (englanniksi)
• Griffiths, Gareth: The polemical Aalto: the Enso-Gutzeit Headquarters, Helsinki (1959-1962), by Alvar Aalto: a formal analysis. Tampere: Tampere University of Technology, 1997. ISSN 0359-7105; 19. (englanniksi)
• Reed, Peter (toim.): Alvar Aalto: between humanism and materialism / edited by Peter Reed; with essays by Kenneth Frampton .. et al.. New York: Museum of Modern Art, 1998. ISBN 0-87070-107-x.
• Gullichsen, Kristian & Schildt, Göran & Pallasmaa, Juhani & Suominen-Kokkonen, Renja: Alvar Aalto: Villa Mairea. Alvar Aalto foundation, Mairea foundation, 1998. ISBN 952-91-0012-6. (englanniksi)
• Suhonen, Pekka & af Schultén, Ben (taitto ja kuvitus): Artek: alku, tausta, kehitys. Helsinki: Artek, 1985. ISBN 951-99705-6-8.
• Kruskopf, Erik: Alvar Aalto kuvataitelijana. Suom. Vallisaari, Leena. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 952-222-294-1.

Aiheesta muualla

• Alvar Aalto -museo Jyväskylässä
• Alvar Aalto säätiö, Alvar Aalto
• Tietokanta Aallon töistä
• Oy Artek Ab
• Alajärven kaupunki, Aalto ja Alajärvi 1919–1991
• Seinäjoen kaupunki, Aallon tuotanto Seinäjoella
• Näyttelyt Anjalankoskella 2008, Aallon tuotanto Anjalankoskella
• Göran Schildt, Alvar Aalto ja Finlandia-talo, Finlandia-talo Oy
• Suomen rakennustaiteen museo, Alvar Aalto
• YLE Elävä arkisto, Alvar Aalto
• Jyväskylän kaupungin Säynätsalon aluetoimisto ja Alvar Aalto Säätiö, Verkkonäyttely Säynätsalon kunnantalosta
• Rovaniemen taidemuseo, Alvar Aalto Lapissa
• Design Dictionary, Alvar Aalto (englanniksi) (italiaksi)
• Alvar Aalto's Savoy Vase (1936)
• Antiikkilinkit, Alvar Aalto

Alvar Aalto -mitalin saajat

1967 Alvar Aalto – 1973 Hakon Ahlberg – 1978 James Stirling – 1982 Jørn Utzon – 1985 Tadao Andō – 1988 Álvaro Siza Vieira – 1992 Glenn Murcutt – 1998 Steven Holl – 2003 Rogelio Salmona – 2009 Tegnestuen Vandkunsten – 2012 Paulo David