Arkkitehti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee arkkitehtisuunnitteluun liittyvää tutkintoa ja ammattia. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Entisajan arkkitehti työssään.

Arkkitehti on rakennusten ja asemakaavojen suunnitteluun liittyvä tutkinto ja ammattinimike. Kuvaannollisesti arkkitehdiksi voidaan kutsua jonkin asian suunnittelijaa, ideoijaa tai luojaa.[1]

Arkkitehdin tutkinto (engl. Master of Science (Architecture), M.Sc. (Archit.)) on teknillistieteellinen yliopistossa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa arkkitehteja kouluttavat Aalto Yliopiston Teknillinen korkeakoulu Espoossa, Tampereen teknillinen yliopisto ja Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta. Monissa Euroopan maissa arkkitehdin koulutus on teknillisten koulujen sijaan taidekorkeakoulujen vastuulla. Suomessa opinnoissa voi suuntautua joko yhdyskuntasuunnitteluun tai rakennussuunnitteluun. Lisäksi Oulussa on tarjolla myös osin englanninkielinen, detalji-suunnitteluun painottuva architectural design -opintosuunta. Jatkotutkintona arkkitehdit voivat suorittaa tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tutkinnot.

Arkkitehdin ammattikuvaan kuuluu vanhastaan rakentamisen kokonaisosaaminen. Arkkitehdin tehtäviin kuuluvat rakennussuunnittelu sekä yhdyskuntasuunnittelu huomioiden hankkeiden toiminnalliset, tekniset ja taiteelliset ominaisuudet. Toimenkuvaan voi kuulua myös esimerkiksi sisustusten tai huonekalujen suunnittelua.

Arkkitehdin ammattinimike on yleensä arkkitehti, mutta se voi olla myös esimerkiksi asemakaava-arkkitehti, kaupunginarkkitehti tai yliarkkitehti. Arkkitehdit toimivat usein myös rakennusvalvojina. Suomessa arkkitehdin ammattinimikettä voivat käyttää myös muut kuin arkkitehdin tutkinnon suorittaneet, sillä toisin kuin monissa muissa EU-maissa ammatti ei ole Suomessa suojattu tai auktorisoitu. Suomen arkkitehtiliittoon, SAFA:an kuuluvat voivat käyttää titteliä arkkitehti SAFA. SAFAn jäseneksi pääsevät pääsääntöisesti vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet arkkitehdit.

Maisema-arkkitehti suunnittelee viherympäristöä ja julkisia tiloja. Tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa maisema-arkkitehteja kouluttaa Teknillinen korkeakoulu.

Rakennusarkkitehti on ammattikorkeakoulusta (aiemmin teknillisestä opistosta) valmistunut suunnittelija. Rakennustekniikan lisäksi tutkinto sisältää koulutusta rakennus- tai yhdyskuntasuunnittelijaksi. Rakennusarkkitehtejä ei kouluteta nykyisin.[2]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Suomen kielen perussanakirja, s. 48. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1990.
  2. Rakennusarkkitehti Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry. 2008. Viitattu 1.1.2011.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Tekniikan alan yliopistotutkinnot
| Tekniikan kandidaatti | Diplomi-insinööri | Arkkitehti | Maisema-arkkitehti | Tekniikan lisensiaatti | Tekniikan tohtori |
Tekniikan alan ammattikorkeakoulututkinnot
| Insinööri (AMK) | Insinööri (ylempi AMK) |
Tekniikan alan opistotutkinnot
| Teknikko | Insinööri | Rakennusmestari | Rakennusinsinööri |
Tekniikan alan ammatilliset tutkinnot
| Automaatioasentaja | Hienomekaanikko | Hitsaaja | Koneistaja | Levyseppähitsaaja | Mikromekaanikko | Puuseppä | Seppä | Sähköasentaja | Valaja | Valumallinvalmistaja |
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä