Yliopisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tutkimus- ja koulutuslaitosta. Yliopisto on myös aikakauslehti.
Koulutus Suomessa
Esiaste
- Varhaiskasvatus
Perusaste
- Peruskoulu
Toinen aste eli keskiaste
- Lukio
- Ammattikoulutus
- Ammatillinen aikuiskoulutus
- Kaksoistutkinto
Korkea-aste
- Ammattikorkeakoulu
- Yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
- Kansakoulu
- Oppikoulu
- Opistoaste
- Kouluaste
Yliopiston dosentti luennoi Teknillisen korkeakoulun matematiikan luennolla.

Yliopisto (lat. universitas) on tieteellistä tutkimusta tekevä ja korkeinta tieteellistä opetusta antava laitos.

Täydelliseen yliopistoon on vanhastaan kuulunut neljä tiedekuntaa: teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja filosofinen, mutta yliopistoihin kuuluu nykyään usein myös muita tiedekuntia, esimerkiksi teknillinen, valtiotieteellinen, humanistinen, hallintotieteellinen, maatalous-metsätieteellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Suomessa oli aiemmin käytäntönä, että yliopistoissa tuli olla vähintään neljä tiedekuntaa, muutoin oppilaitoksen nimenä oli korkeakoulu.

Ammattikorkeakoulujen vakinaistamisen yhteydessä sanalla korkeakoulu alettiin tarkoittaa sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja. Pian tämän jälkeen osa entisistä korkeakouluista vaihtoi nimensä yliopistoksi. Valtioneuvoston asetuksen mukaan ammattikorkeakoulut määritellään korkeakouluiksi, kun yliopistot ja yliopistoja vastaavat korkeakoulut määritellään yliopistoiksi.[1]

Yliopistoilla on itsehallinto, autonomia. Opetus annetaan pääasiassa luentoina ja seminaariharjoituksina, teknillisellä alalla myös harjoitustöinä ja taiteellisella alalla alanmukaisilla tehtävillä. Etenkin ammattiin valmistaviin opintoihin kuuluu usein pakollista työharjoittelua. Aivan uusia oppimisen mahdollisuuksia avaa Internetin ja muiden uusien viestimien käyttö, jolloin puhutaan virtuaaliyliopistosta.

Yliopiston päätehtävät ovat tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus. Yliopiston tutkimustehtävä on sama kuin tieteellisellä akatemialla. Suomessa 2000-luvulla tehty lainmuutos lisäsi yliopistoille niin sanotun kolmannen tehtävän, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Tarkkaan ottaen tämä tehtävä on neljäs, sillä jo edellinen laki mainitsee yliopiston kolmantena tehtävänä "kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa".

Yliopistojen keskinäistä paremmuutta mitataan yliopistovertailuilla, joiden tuottamilla yliopistorankingeilla arvioidaan nykyisin olevan suuri vaikutus yliopistojen houkuttelevuuteen potentiaalisten opiskelijoiden ja tutkijoiden silmissä.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Keskiajan yliopisto

Länsimaisen historian ensimmäisenä yliopistona on joskus pidetty Platonin Akatemiaa. Mallia Euroopan yliopistoihin otettiin muun muassa Fatima al-Fihrin vuonna 859 perustamasta Al-Karaouinen yliopistosta, jossa monet eurooppalaiset oppineet kävivät opiskelemassa matematiikkaa ennenkuin arabialaiset numerot ja nolla olivat vielä käytössä Euroopassa. Guinessin ennätysten kirjan mukaan se on maailman vanhin edelleen toimiva yliopisto [3].

Euroopan yliopistolaitos sellaisena kuin sen tunnemme kuitenkin syntyi 1100-luvulla kolmella taholla: Salernossa (800-luku) Etelä-Italiassa lääketieteen opetuksen järjestäytyessä, Bolognassa (per. 1088) Pohjois-Italiassa lainopin opiskelijoiden yhteenliittymänä sekä Pariisissa (per. 1150) lähinnä jumaluusopin opettajien pyrkiessä vapautumaan kirkollisesta vallasta. Pariisin yliopisto neljine tiedekuntineen muodostui eurooppalaisen yliopistolaitoksen esikuvaksi. Oppilaat jakautuivat kotiseudun mukaan kansakuntiin, nationes (osakunta).

Englannissa ensimmäiset yliopistot olivat Oxfordin (1167) ja Cambridgen (1209) yliopistot. Vanhin saksalainen yliopisto perustettiin Prahaan vuonna 1348. Pohjoismaissa ensimmäinen yliopisto perustettiin Ruotsin Uppsalaan vuonna 1477, Tanskan Kööpenhaminaan vuotta myöhemmin 1478 ja Suomen Turkuun (Turun Akatemia) vuonna 1640 Ruotsin kolmantena yliopistona. Ruotsin toinen yliopisto on Tarton yliopisto nykyisessä Virossa, perustettu 1632.

Berliiniin 1809 perustettu yliopisto (Humboldtin yliopisto) on toiminut esikuvana niin sanotulle sivistysyliopistolle, jonka kantavana voimana on ajatus tieteen sivistävästä merkityksestä ja jolle on ominaista opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen yhdistäminen. Englannin ja Skotlannin vanhat yliopistot rakentuvat college-järjestelmälle. Myös Yhdysvaltojen monimuotoinen yliopistolaitos on lähinnä college-tyypin pohjalta syntynyt. Siellä on tavallinen niin sanottu campus-yliopisto, erillinen omalla alueellaan puistoineen ja rakennuksineen sijaitseva yliopistokaupunki.

Naisten yliopistokoulutus tuli yleisesti mahdolliseksi huomattavasti myöhemmin kuin miesten. Suomessa 1850-luvun lopulta naisilla oli vapaa kuunteluoikeus Venäjän yliopistoissa. Helsingissä naisilla oli 1870-luvulta alkaen oikeus anoa erillisoikeutta suorittaa yliopisto-opintoja. Vuonna 1897 he saivat oikeuden liittyä osakuntiin. Oikeuden yliopistossa opiskeluun naiset saivat vasta 1901 ja 1910-luvulla he muodostivat jo 40 % ylioppilaista.

Yliopistot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on useiden yhdistämisten jälkeen 15 yliopistoa. Vuonna 2004 suoritettiin yhteensä noin 18 300 tutkintoa, joista 3100 oli alempia korkeakoulututkintoja, 12 600 ylempiä korkeakoulututkintoja ja 1400 tohtorintutkintoa. Yliopistoista kaksi on ruotsinkielisiä ja kolme kaksikielisiä. Suomen yliopistolaitos laajeni huomattavasti 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin perustettiin seitsemän uutta yliopistoa ja vanhoja yliopistoja valtiollistettiin. Vuoden 2010 alusta kaikki opetus- ja kultturiministeriön toimialaan kuuluvat yliopistot muuttuvat itsenäisiksi juridisiksi yksiköiksi. Kaksi yliopistoa, Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto toimivat säätiöinä, muut yliopistot ovat julkisoikeudellisia yksiköitä. Maanpuolustuskorkeakoulu kuuluu Puolustusvoimiin.

Yliopiston muodostavat opettajat ja opiskelijat, jotka ovat jakautuneet opintoaloittain perinteisissä yliopistoissa tiedekuntiin, jotka ovat edelleen jakautuneet laitoksiin. Jos tiedekunta on suuri tai yliopistossa on vain yksi tiedekunta, sen ja laitoksen välissä voi olla myös osastotaso; tämä on ollut aiemmin tyypillinen ratkaisu teknillisellä alalla. Suomen yliopistoissa opettajina ovat professorit, dosentit, yliopistolehtorit, lehtorit ja apulaisopettajat, tunti- ja erikoisopettajat, yliassistentit, assistentit, opettavat tutkijat ja yliopisto-opettajat. Yliopiston henkilöstön palvelussuhde on työsuhde (vuoden 2009 loppuun asti valtaosa oli virkasuhteessa).

Opiskelijoina ovat yliopiston kirjoihin hyväksytyt henkilöt, joilta vaaditaan tietty perustietomäärä. Suomessa edellytyksenä on, että hakija on suorittanut ylioppilastutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tutkinnon, vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon tai sellaisen ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Yliopisto voi ottaa opiskelijaksi myös henkilön, jolla se muutoin katsoo olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet.

Yliopistoihin kuuluu varsinaisten opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavien laitosten lisäksi erillislaitoksia, joista yleisimmät ovat kirjasto ja kielten opetusta antava kielikeskus. Lisäksi joillakin yliopistoilla on muun muassa sairaaloita lääketieteen opetusta ja harjoittelu- eli normaalikouluja opettajankoulutusta varten.

Suomalaisissa yliopistoissa luennot alkavat yleensä 15 minuuttia yli tasan. Tästä käytännöstä käytetään nimitystä akateeminen vartti.

Tutkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelijat valitaan koulutusohjelmiin valintakokeiden sekä opintosuoritusten ja eräiden muiden ansioiden perusteella, jotka ovat erilaisia eri tieteenaloilla ja yliopistoissa. Yliopistoissa voi suorittaa kandidaatintutkintoja (180 opintopistettä, kuvataiteen alalla 210 opintopistettä) ja näiden päälle rakentuvia maisterintutkintoja (120 opintopistettä, psykologian ja musiikin aloilla 150 opintopistettä); yhteensä perustutkinnon laajuus on näin 300 tai 330 opintopistettä. Lääketieteen aloilla perustutkinto on lisensiaatin tutkinto (360 opintopistettä). Perustutkinnon jälkeen voidaan yliopistossa suorittaa tieteellisiä, taiteellisia tai ammatillisia jatkotutkintoja.

Tutkinnoista kandidaatin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto ja maisterin tutkinto ylempi korkeakoulututkinto. Varsinaisessa tutkintonimikkeessä ei aina ole mukana sanaa maisteri. Esimerkiksi tekniikan maisteria ei ole, vaan tutkintonimike on diplomi-insinööri tai arkkitehti.

Tieteelliset jatkotutkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteellisiä jatkotutkintoja ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Poikkeuksen tekevät lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnot, jotka lasketaan ylemmiksi korkeakoulututkinnoiksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valtioneuvoston asetus korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen muuttamisesta 426/2005 Finlex.fi. 16.6.2005. Viitattu 24.7.2007.
  2. Pasanen, Irma: Yliopistojen rankinglistat - bibliometrian näkökulmasta 12.3.2012. Aalto-yliopisto. Viitattu 15.5.2013.
  3. http://greenblood.hubpages.com/hub/The-Oldest-Universities-of-the-World

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuortti, Joel: Yliopistoon! Kuvauksia akateemisesta maailmasta. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-289-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]