Diplomi-insinööri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Diplomi-insinööri (DI, engl. Master of Science in Technology, M.Sc. (Tech.)) on teknis-tieteellisen alan ylempi korkeakoulututkinto. Muita alan ylempiä korkeakoulututkintoja ovat arkkitehti ja maisema-arkkitehti.

Diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneita on Suomen työelämässä noin 50 000 – 60 000 ja heidän suurin yksittäinen edunvalvojansa on Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry. Nykyisellään noin 2300 DI:tä valmistuu vuosittain Suomen yliopistoista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomi-insinöörin tutkintoja on myönnetty Suomessa vuodesta 1908 lähtien, jolloin Polyteknillinen opisto muuttui Teknilliseksi korkeakouluksi (TKK). Samalla TKK sai yliopiston aseman. Alkuvaiheessa TKK:lla saattoi suorittaa insinöörin, maanmittarin (lakkautettu 1930-luvulla, vaihtunut maanmittauksen DI:ksi) tai arkkitehdin tutkinnot, joihin kuitenkin yleisesti liitettiin etuliite diplomi-, sillä korkeakoulun tutkintotodistusta kutsuttiin saksalaiseen tapaan diplomiksi. Tapa virallistettiin 1940-luvulla.

Tutkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomi-insinöörin tutkinnon laajuus on yhteensä 300 opintopistettä, joista 180 kuuluu ensiksi suoritettavaan tekniikan kandidaatin tutkintoon (TkK) ja 120 varsinaiseen diplomi-insinöörin tutkintoon eli "maisteritason" opintoihin. Tämä sisältää opintojen lopuksi laadittavan diplomityön, jonka laajuus on 30 opintopistettä. Vanhassa järjestelmässä eli ennen 1.8.2005 opintonsa aloittaneilla tutkinnon laajuus oli 180 opintoviikkoa, johon sisältyi 20 opintoviikon suuruinen diplomityö. Vanhan järjestelmän mukaan opiskelevilla oli oikeus suorittaa tutkinto 31.7.2010 asti. Tämän jälkeen he siirtyivät automaattisesti uuden järjestelmän piiriin, jos eivät olleet jo sitä ennen vaihtaneet uuteen järjestelmään.

Diplomi-insinöörin tutkinto on yliopistotutkinto, ja perusopinnot poikkeavat luonteeltaan insinöörin ammattikorkeakoulututkinnosta. Tekniikan kandidaatin tutkinto-ohjelmaan sisältyy paljon teoreettista perustietoa muun muassa matematiikasta ja fysiikasta, joka on tarkoitettu pelkästään ylempään tutkintoon valmistautumista varten, kun taas insinöörin AMK-tutkinto painottaa enemmän ammattiaineita ja käytännön osaamista. Tutkintojen erojen vuoksi insinöörin AMK-tutkinnon suorittaneen on suoritettava maksimissaan 60 opintopistettä täydentäviä opintoja, muun muassa matematiikan ja fysiikan alalta pyrkiessään opiskelijaksi suoraan uuteen 120 opintopisteen diplomi-insinöörin tutkintoon. Täydentäviä opintoja voi joutua suorittamaan myös silloin, jos on suorittanut kandidaatin tutkinnon tai insinöörin AMK-tutkinnon eri tieteestä tai koulutusohjelmasta. Jos täydentävien opintojen määrä kasvaa yli 60 opintopisteeksi, opiskelija ohjataan hakemaan tekniikan kandidaatin (TkK) tutkintoon. Täydentävien opintojen määrä päätetään tapauskohtaisesti.

Diplomi-insinöörin tutkinnon aloja ovat puunjalostus, kaivostekniikka ja metallurgia, kone-, sähkö-, energia-, rakennus-, ja kemiantekniikka, sekä uudempina kehitysaskelina sähkötekniikasta eriytyneet tieto-, automaatio-, ja bioinformaatiotekniikka, sekä sähköinen media. Tarkat koulutusalojen nimet vaihtelevat yliopistoittain. Teollisuuden tarve saada tekniikkaa tuntevia kaupallisen alan osaajia yritysten johto- ja asiantuntijatehtäviin on synnyttänyt tuotantotalouden alan. Luonnontieteellisen tutkimustiedon soveltaminen tekniikan palvelukseen on synnyttänyt teknillisen fysiikan ja teknis-luonnontieteellisen koulutuksen. Näistä jälkimmäiseltä voi valmistua koululaitokseen aineenopettajaksi, joskin vain Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Diplomi-insinöörin ja tekniikan kandidaattien tutkintojen rakenne on säädösten tasolla sama kuin muissa vastaavissa yliopistotutkinnoissa, eli tutkinto koostuu yleisopinnoista, aineopinnoista, syventävistä opinnoista (maisteritaso) ja kypsyysnäytteestä. Maisteritason opinnäytetyö on osa syventäviä opintoja. Tekniikan alan tutkintoihin kuuluu myös harjoittelua, joka tavallisesti suoritetaan kesätöiden muodossa. Harjoittelun yksityiskohdat - kuten sen jakaantuminen kandidaattitutkinnon ja diplomi-insinööritutkinnon kesken - riippuvat yliopistosta ja koulutusohjelmasta. Harjoittelun osuus koko tutkinnosta on tyypillisesti huomattavasti pienempi kuin ammattikorkeakoulun insinööri (AMK) -tutkinnossa. Näin ollen yliopisto-opiskelijan oletetaan kerryttävän työkokemusta etupäässä omaehtoisesti kesätöiden ja muiden työsuhteiden kautta.

Diplomityö päättötyönä vastaa muiden maisteritutkintojen pro gradu -tutkielmaa. Diplomityö koostuu tyypillisesti teoriaosuudesta, joka on kirjallisuusselvitys aiheeseen liittyvästä teoriasta, sekä empiriaosuudesta eli teknisen ongelman vaatimasta selvitystyöstä ja mahdollisista ratkaisuehdotuksista. Tämän vuoksi diplomityöt tehdäänkin usein palkallisina joko yrityksissä tai yliopistolla. Diplomityö voi olla myös tutkielmaluontoinen.

Diplomi-insinööri voi anoa työkokemusehdon täytyttyä Euroopan Insinöörijärjestöjen liitto FEANI:lta Euroinsinööri-nimikettä.

Työtehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomi-insinöörin työ on vaativaa asiantuntijatyötä. Diplomi-insinöörit sijoittuvat tyypillisesti asiantuntija- tai johtotehtäviin, mutta myös myynti-, koulutus-, ja tutkimustyöt ovat tavallisia. Diplomi-insinöörejä on yksityisyritysten, valtion, kuntien ja yliopiston palveluksessa. Diplomi-insinöörillä on ammatillinen valmius suunnittelutyöhön, mutta diplomi-insinöörin tieteellinen koulutus antaa myös laajemman näkökulman johtoa, kehittämistä ja myyntiä varten. Johtotehtävistä diplomi-insinöörit ovat yleensä keskijohdossa tai ylemmässä johdossa. Tutkinto pätevöittää myös tieteellisen jatkotutkinnon suorittamiseen. Diplomi-insinöörin jatkotutkintoja ovat tekniikan lisensiaatin (TkL) ja tekniikan tohtorin (TkT) tai filosofian tohtorin (FT) tutkinnot.

Diplomi-insinöörien työtilanne on useimmilla aloilla varsin hyvä, ja tutkintoa arvostetaan elinkeinoelämässä. Tämän vuoksi viime aikoina on esitetty vaatimuksia diplomi-insinöörin tutkinnonanto-oikeuksien myöntämiseksi eri yliopistoille, joissa ei ole aikaisemmin koulutettu diplomi-insinöörejä. Toistaiseksi tällaiset oikeudet on myönnetty Vaasan ja Turun yliopistoille. Oikeutta on toivonut lisäksi ainakin Jyväskylän yliopisto, mutta opetusministeriö on ilmoittanut, ettei tutkinnonanto-oikeuksia tulla toistaiseksi myöntämään uusille yliopistoille.

Koulutusohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomi-insinööriksi voi opiskella seuraavissa yliopistoissa:

Suurin osa opiskelupaikoista jaetaan yliopistojen yhteisessä diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa. Aloituspaikkoja kaikissa näissä on yhteensä vuosittain noin 3800 kappaletta. Aloituspaikkojen kokonaismäärää on tavoitteena supistaa 3500 paikkaan vuoteen 2015 mennessä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniikan alan yliopistotutkinnot
| Tekniikan tohtori |
| Tekniikan lisensiaatti |
| Diplomi-insinööri | Arkkitehti | Maisema-arkkitehti |
| Tekniikan kandidaatti |
Tekniikan alan ammattikorkeakoulututkinnot
| Insinööri (ylempi AMK) |
| Insinööri (AMK) | Rakennusmestari (AMK) |
Tekniikan alan opistotutkinnot
| Insinööri | Rakennusinsinööri |
| Teknikko | Rakennusmestari |
Tekniikan alan ammatilliset tutkinnot
Automaatioasentaja | Hienomekaanikko | Hitsaaja | Koneistaja | Levyseppähitsaaja | LVI-asentaja | Mikromekaanikko | Puuseppä | Seppä | Sähköasentaja | Valaja | Valumallinvalmistaja