Insinööri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rakennusinsinööri)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Insinööri
Sähköinsinööri Kitty Joyner
Sähköinsinööri Kitty Joyner
Tyyppi ammatti
Toimiala tekniikka, rakennusala
Koulutus ammattikorkeakoulu, yliopisto
Työpaikka insinööritoimisto, kaupunki, tutkimuslaitos, rakennusliike
Lähinimikkeitä rakennusinsinööri, koneinsinööri, sähköinsinööri, maanmittausinsinööri, diplomi-insinööri

Insinööreiksi kutsutaan Suomessa yleiskielessä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita insinöörejä (AMK), ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita insinöörejä (YAMK), ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita diplomi-insinöörejä sekä ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneita insinöörejä. Muualla maailmassa insinööreiksi kutsutaan vastaavantasoisia tutkintoja suorittaneita tekniikan ammattilaisia. Eräissä maissa ammattinimikkeen käyttö on tiukasti säänneltyä. Insinöörin käsite kattaa myös jatkotutkintona tekniikan lisensiaatin tai tekniikan tohtorin tutkinnon suorittaneet insinöörit.

Suomalaiset tutkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insinööri (AMK) on nelivuotinen tekniikan ja liikenteen alan ammattikorkeakoulututkinto, joka valmentaa lähinnä teollisuuden ja hallinnon työnjohto-keskijohtotason tehtäviin. Ennen ammattikorkeakoulujen tuloa insinööri oli ammatillisen korkea-asteen tutkinto. Viimeiset ammatillisen korkea-asteen tutkinnot suoritettiin vuonna 2003. Tutkinnot erottaa siitä, että ammattikorkeakoulututkinnon nimikkeeseen liitetään tunnus "(AMK)". Myös tutkinnon sisältö on muuttunut opistotasoisen insinööritutkinnon ajoista. Insinöörin ammattikorkeakoulututkinnon jatkotutkintona on suoritettavissa ylempi ammattikorkeakoulututkinto insinööri (ylempi AMK), joka lain edessä rinnastetaan ylempiin korkeakoulututkintoihin.

Diplomi-insinööri on ylempi korkeakoulututkinto, jonka myöntää teknillinen yliopisto tai yliopiston teknillinen tiedekunta. Diplomi-insinöörin tutkinto on akateeminen ja tieteellinen tutkinto ja valmistaa lähinnä ylemmän ja keskijohdon tehtäviin, tutkimukseen, myyntiin, koulutukseen tai jatkotutkintoihin (tekniikan lisensiaatti ja tekniikan tohtori). Vuodesta 2005 lähtien koulutusohjelma on jaettu niin, että ensin suoritetaan alempi korkeakoulututkinto tekniikan kandidaatti.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insinööriä tarkoittava termi esiintyy ensimmäistä kertaa suomen kirjakielessä painomittausta käsittelevässä asetuksessa vuonna 1737 ranskalaisittain muodossa ingenieuri. Suomen kieleen sana lainattiin ruotsista, jossa termiä ingenjör käytettiin maanmittarin ja sotilasrakennusmestarin nimityksinä. Ruotsin kieleen sana oli kulkeutunut saksan ja ranskan kautta.[1]

Länsimaiden armeijoissa insinööreillä tarkoitettiin yleensä linnoittamiseen, siltojen rakentamiseen ja räjäytystöihin erikoistuneita joukkoja, joita Suomessa kutsutaan saksalaiseen tapaan pioneereiksi, Ranskassa vanhastaan sapoeur ('’sapööri’'). Ruotsissa diplomi-insinöörejä kutsutaan siviili-insinööreiksi (civilingenjör). Englannin kielessä civil engineer merkitsee tie- ja vesirakentamista tai kunnallistekniikkaa suunnittelevaa insinööriä.

Insinööriammattikunta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen teknisen koulutuksen historia alkaa vuonna 1835 annetusta keisarillisesta asetuksesta, jolla määrättiin perustettavaksi ”manufaktuuri- ja hantverkkikouluja”. Ensimmäiset tällaiset oppilaitokset perustettiinkin vuonna 1849 Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Sopivien opettajien ja oppilaiden puutteessa Turun ja Vaasan teknilliset reaalikoulut näivettyivät ja muuttuivat myöhemmin ammattikoulutasoisiksi laitoksiksi, mutta Helsingin oppilaitos muutettiin jo 1870-luvulla Polyteknilliseksi opistoksi ja vuonna 1908 Teknilliseksi korkeakouluksi. Alkuvaiheessa TKK:lla saattoi suorittaa insinöörin, maanmittarin (lakkautettu 1930-luvulla, vaihtunut maanmittauksen DI:ksi) tai arkkitehdin tutkinnot, joihin kuitenkin yleisesti liitettiin etuliite diplomi-, sillä korkeakoulun tutkintotodistusta kutsuttiin saksalaiseen tapaan diplomiksi. Tapa virallistettiin 1940-luvulla.

Kehitys, joka johti Teknillisen korkeakoulun perustamiseen oli luonteeltaan valtiojohtoista ja keskittyi Helsinkiin. Maan merkittävin teollisuuskaupunki oli kuitenkin Tampere, jossa oli jo varhain kiinnitetty huomiota työvoiman kouluttamiseen muun muassa perustamalla sunnuntai- ja kansakouluja. Vuonna 1886 Tampereen kaupunki perusti teknillisen koulun, jonka tehtävänä oli kouluttaa ammattitaitoista työvoimaa lähinnä työnjohtotehtäviin. Koulu laajennettiin vuonna 1913 Tampereen teknilliseksi oppilaitokseksi, jossa oli ammattikoulu- ja opistolinjat. Opistolinja jakaantui lyhyempään ja pitempään kurssiin, joille ei ollut varsinaisia tutkintonimikkeitä. Sotien välisenä aikana monet muutkin Suomen kaupungit perustivat vastaavia oppilaitoksia nopeuttamaan teollistumistaan. On huomattava, että 1960-luvulta alkaen näiden oppilaitosten nimien oikeinkirjoitusta muutettiin siten, että sana ”tekninen” korvasi ”teknillisen”. Nykyään sanaa teknillinen käytetään vain puhuttaessa yliopistotasoisesta koulutuksesta tai haluttaessa tietoisesti vaikuttaa vanhahtavalta.

Tekniikan alan ammattinimikkeiden sekavuus kuvasi 1900-luvun alussa alan sekavaa koulutustilannetta. Yleisnimikkeenä tekniikan ammattilaisille käytettiin sanaa teknikko, joka esiintyi muun muassa Tampereen teknillisen seuran perustamiskokouksen kutsussa. Työnjohto- eli mestaritason yläpuolelle kehittyneen keski- ja ylemmän johdon henkilöstöstä alettiin kuitenkin pian käyttää insinööri-nimikettä. Sotien välisenä aikana tämä vakiintui nimenomaan teknisen opiston pidemmän kurssin suorittaneiden nimikkeeksi, mutta vasta vuonna 1940 valtiovalta vahvisti nimikkeen insinööri teknisen opiston pidemmälle ja nimikkeen teknikko lyhyemmälle kurssille.

Insinöörin ja teknikon toimenkuvien ero oli sotien jälkeisenä aikana selkeä: insinööri oli lähinnä keskijohdon tutkinto, kun taas kaksi-, myöhemmin kolmivuotinen teknikkokoulutus valmisti työnjohdon tehtäviin. Rakennusalalla teknikkokoulutusta vastasi rakennusmestarin tutkinto. Siirryttäessä ammattikorkeakouluihin 1990-luvulla lyhyemmistä opistoasteen tutkinnoista kuitenkin luovuttiin, minkä seurauksena teknikkokoulutus lakkasi. Korkeakoulu-uudistuksella tavoiteltiin kansainvälisesti vertailukelpoisia tutkintorakenteita.

Ammattikorkeakoulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insinöörikoulutusta saa kahdessakymmenessä suomenkielisessä sekä neljässä ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa. Koulutus toteutetaan tekniikan ja liikenteen (tai esimerkiksi tekniikan ja metsätalouden) osastoilla. Lukuun ottamatta metsätalousinsinöörien koulutusta insinöörikoulutus lasketaan kuuluvaksi tekniikan ja liikenteen alaan. Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Ammattikorkeakoulu on korkeakoulujärjestelmässä yliopistolaitoksen rinnalla toimiva ei-yliopistollinen osa. Insinööritutkinnon virallinen käännös on Bachelor of Engineering eli B.Eng..

Tyypillisesti insinöörikoulutus erikoistuu johonkin tekniikan alaan, esimerkiksi rakennus-, kone-, prosessi-, tieto- tai sähkötekniikkaan. Opiskelu on luokkamuotoista luokkakoon ollessa 20–40 henkeä. Ensimmäisinä vuosina opiskellaan pääasiassa matemaattis-luonnontieteellisiä perusopintoja sekä oman alan perusteita. Myöhemmillä vuosilla erikoistutaan oman alan tarkemmin valittuun osaamisalueeseen. Tutkintoon kuuluu myös vapaasti valittavia opintoja, kielten opintoja sekä harjoittelua oman alan parissa. Ideaalitapauksessa noin puolenvuoden harjoittelu suoritetaan kesälomilla. Insinööriksi valmistutaan lopulta tekemällä insinöörityö, yleensä jonkin yrityksen tarpeisiin. Tutkinto on suoritettava viidessä vuodessa, mikäli ammattikorkeakoulun rehtori ei myönnä tähän enintään vuoden pidennystä.

Ammattikorkeakouluun on tullut 240 opintopisteen insinööri (AMK) -koulutuslinjan rinnalle rakennusmestari (AMK) -koulutus, laajuudeltaan 210 opintopistettä. Tutkinto antaa valmiudet rakennusalan työnjohtoon, ja kelpoisuuden toimia vastaavana työnjohtajana rakennuskohteissa. Se antaa kelpoisuuden myös julkisiin virkoihin ja ylempiin jatko-opintoihin. Ensimmäiset uuden koulutuksen aloittajista aloittaa koulussa syksyllä 2007. Koulutusta saa muun muassa aikuis- ja nuorisokoulutuksena eri ammattikorkeakoulussa, esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa, Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja Metropoliassa.

Insinöörejä koulutettiin vuonna 2006 seuraavissa koulutusohjelmissa:

Usein insinöörin nimikettä tarkennetaan hänen koulutusalallaan. Esimerkiksi kemiantekniikkaa opiskellut insinööri on kemiantekniikan insinööri, sähkötekniikkaa opiskellut taas sähköinsinööri.

Yliopistokoulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopistoissa ja teknillisissä yliopistoissa koulutetaan neljää eritasoista tekniikan alan tutkintoa:

  • Tekniikan kandidaatti on alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä sisältäen kandidaatintyön, jonka laajuus on 8–10 opintopistettä. Tutkinnon englanninkielinen käännös on Bachelor of Science (Technology) eli B.Sc. (Tech.).
  • Diplomi-insinööri (DI) on ylempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 120 opintopistettä. DI-tutkinto sisältää opintojen lopuksi laadittavan diplomityön, jonka laajuus on 30 opintopistettä. Koulutukseen hakeutumiseen vaaditaan alempi korkeakoulututkinto. Tutkinnon englanninkielinen käännös on Master of Science (Technology) eli M.Sc. (Tech.).
  • Tekniikan lisensiaatti (TkL) on tieteellinen jatkotutkinto. Tutkintoon kuuluvat 40 opintopisteen jatko-opinnot sekä lisensiaatintyö. Koulutukseen hakeutumiseen vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Tutkinnon englanninkielinen käännös on Licentiate of Science (Technology) eli Lic.Sc. (Tech.).
  • Tekniikan tohtori (TkT) on tieteellinen jatkotutkinto ja korkein tekniikan alan tutkinto, johon kuuluvat 40 opintopisteen jatko-opinnot sekä väitöskirja. Koulutukseen hakeutumiseen vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Tekniikan lisensiaatilta ei vaadita muodollisia jatko-opintoja, vaan pelkkä väitöskirja riittää tutkintoon. Tutkinnon englanninkielinen käännös on Doctor of Science (Technology) eli D.Sc. (Tech.).

Diplomi-insinöörin työ on vaativaa asiantuntijatyötä. Diplomi-insinöörit sijoittuvat tyypillisesti asiantuntija- tai johtotehtäviin, mutta myös myynti-, koulutus-, ja tutkimustyöt ovat tavallisia. DI-tutkinnossa työharjoittelun osuus koko tutkinnosta on tyypillisesti huomattavasti pienempi kuin ammattikorkeakoulun insinööri (AMK) -tutkinnossa. Diplomi-insinöörillä on ammatillinen valmius suunnittelutyöhön, mutta diplomi-insinöörin tieteellinen koulutus antaa myös laajemman näkökulman johtoa, kehittämistä ja myyntiä varten sekä tieteellisen jatkotutkinnon suorittamiseen.

Insinöörit muualla maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insinöörikoulutusperinne jakautuu kahteen päähaaraan: anglosaksiseen ja mannermaiseen. Mannermainen järjestelmä, jonka lähtömaana on toiminut Saksa, vastaa pitkälti suomalaista opisto- ja tiedekorkeakouluinsinööreineen. Diplomi-insinöörin tutkintonimike onkin suora käännös saksankielisestä tutkintonimikkeestä Diplom-Ingenieur. Anglosaksista järjestelmää leimasi pitkään Ison-Britannian ammattikoulutuksen heikkous, jonka seurauksena suurin osa insinööreistä oli vielä 1800-luvun lopulla itseoppineita, mutta myöhemmin myös Isoon-Britanniaan muodostui teknillisiä opistoja ja yliopistollista insinöörikoulutusta. Yhdysvalloissa insinöörikoulutus keskittyi yliopistoihin jo varhaisessa vaiheessa, minkä vuoksi insinöörikunta ei sikäläisen järjestelmän omaksuneissa maissa jakaannu opisto- ja diplomi-insinööreihin. Kaikki insinöörit ovat muodollisesti suorittaneet ainakin Bachelor of Science -tutkinnon, mutta heidän ammattitaitoaan määrittelee, millaisesta yliopistosta tutkinto on saatu. Suuri osa yliopistoiksi itseään kutsuvista laitoksista ei tee lainkaan tutkimusta, minkä vuoksi ne muistuttavat lähinnä suomalaisia ammattikorkeakouluja. Lisäksi näidenkin oppilaitosten taso vaihtelee laajalti. Iso-Britannia muutti 1990-luvulla ammattikorkeakoulunsa yliopistoiksi, minkä vuoksi sen järjestelmä vastaa yhdysvaltalaista.

Useissa maissa insinööriammattikunta säätelee pätevyyttään erityisellä sertifiointimenettelyllä. Tyypillisesti täyden ammattipätevyyden saavuttaminen edellyttää hyväksytyn oppilaitoksen antamaa korkeakoulututkintoa ja kahta–neljää vuotta työkokemusta insinöörityössä. Monissa maissa vasta pätevyyden saavuttaneilla on oikeus harjoittaa ammattia itsenäisesti tai toteuttaa tiettyjä suunnittelutehtäviä. Eurooppalaisella tasolla tällaisen sertifioinnin tarjoaa Euroopan Insinöörijärjestöjen liitto FEANI, joka myöntää Euroinsinööri-nimikettä vaatimukset täyttäville hakijoille. Euroinsinööri-nimikkeellä ei kuitenkaan toistaiseksi ole laillisia vaikutuksia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY sanakirjat. Helsinki: WSOY, 2004 (4. painos 2007). ISBN 951-0-27108-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Insinööri.
Tekniikan alan korkeakoulututkinnot
Yliopistotutkinnot
Ammattikorkeakoulututkinnot
Tekniikan alan opistotutkinnot

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Insinööri&oldid=20853448”