Alempi korkeakoulututkinto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alempi korkeakoulututkinto on alin yliopistossa suoritettava tutkinto, jonka suorittaminen vie maasta riippuen kolmesta neljään vuotta.

Alemmat korkeakoulututkinnot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen nykyinen laajuus Suomen yliopistoissa on 180 opintopistettä (120 opintoviikkoa), mikä sisältää kandidaatintutkielman. Kuvataiteen kandidaattitutkintoon vaadittava opintopistemäärä on muita suurempi, 210 opintopistettä.[1] Syksystä 2005 alkaen uusien opiskelijoiden on suoritettava alempi korkeakoulututkinto välitutkintona ennen ylempää korkeakoulututkintoa. Erikoistapauksissa on mahdollista alkaa suoraan alemman korkeakoulututkinnon pohjalta suorittaa tohtorin tutkintoa.

Tavallisin nimi alemmalle korkeakoulututkinnolle on kandidaatti (lat. candidatus), puhekielessä kandi. On huomattava, että 1990-luvulle saakka kandidaatti oli useissa tiedekunnissa ylemmän korkeakoulututkinnon nimi. Tällöin tiedekunta myönsi maisterin arvonimen niille kandidaateille, jotka suorittivat pienehkön leimaveron.

Tällä hetkellä Suomessa voi suorittaa seuraavat alemmat korkeakoulututkinnot:

Lisäksi on olemassa seuraavat oppiarvot, jotka eivät ole varsinaisia tutkintoja:

Käytöstä poistuneita alempia korkeakoulututkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavia alempia korkeakoulututkintoja ei enää voi suorittaa:

Alempi korkeakoulututkinto ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkintojen nimet vaihtelevat maittain, mutta kansainvälisiä englanninkielisiä nimiä ovat mm.

  • BSc = Bachelor of Science (luonnontieteellinen/tekninen tutkinto)
  • BA = Bachelor of Arts (humanistinen tutkinto)
  • BBA = Bachelor of Business Administration (kauppatieteellinen tutkinto)
  • LL.B = Bachelor of Laws (oikeustieteellinen tutkinto)

Näitä nimityksiä voidaan käyttää myös suomalaisesta ammattikorkeakoulututkinnosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset korkeakoulututkinnot
| Ammattikorkeakoulututkinto | Ylempi ammattikorkeakoulututkinto | Alempi korkeakoulututkinto | Ylempi korkeakoulututkinto | Tieteellinen jatkotutkinto |